Ekassa raskaudessa jouduin olemaan viikon osastolla tiputuksessa, kun kunto oli mennyt niin huonoksi. Lääkkeiden kanssa tuntui olevan myös jotain pihtaamista, että eivät olisi kovin mielellään antaneet. Sairaalalääkäriltä kuitenkin sain Primperanit, joiden avulla oksentaminen saatiin kohtuullisemmaksi niin että aina vähän jotain pysyi sisällä.
Toisessa raskaudessa sainkin primperanit "helpommalla", eli kertaalleen vaan kävin päivystystipassa ja sain reseptin. Se oli kuitenkin vielä rankempi kokemus siinä mielessä, että esikoinen oli vaan 1,5-vuotias, enkä pystynyt hoitamaan häntä oikeastaan yhtään pariin kuukauteen. Lapsella ei ollut edes hoitopaikkaa, niin jouduttiin palkkaamaan aika lennosta kodin- ja lastenhoitaja meille kotiin. Hän sitten kävi aina välillä näyttämässä lasta mulle. Etukäteen neuvolasta oli vakuutettu meille, että tällaisessa tilanteessa saisi kaupungin kotipalvelua, mut kissan viikset. Pelkkää eioota joka kerta kun soitin.
No, nyt ei toistaiseksi ole (ainakaan vielä) hyperemeesiä ja lapsetkin on jo isoja koululaisia jotka asuu joka toisen viikon isällään. Lähinnä tässä on se, että en mielelläni heille vielä kertoisi raskaudesta, kun on tuota keskenmenotaustaa. Mutta jos olo jatkuu tällaisena kuin se on ollut tällä viikolla, tai menee yhtään pahemmaksi, niin pakko tässä on kertoa.