No joo, ihmisen suurin lahja lähes poikkeuksetta on olla tyytymätön. Saavutusten jälkeen tulee aina tyhjyys, sä et sitä ole vielä oppinut, mutta nyt on hyvä hetki. Sä olet nyt saanut sen tasanteen, minne aina halusit, joten mitäs nyt. Kaikkihan on hyvin, jos sä olet niin typerä ja kiittämättömän lapsellinen, ettet tajua sitä tässä maailmassa, niin alapas sitten seuraavaksi kasvaa. Aina kun ihminen saavuttaa maalin, tulee tyhjyys. Noin. Nyt tiedät.
Kannattaa siis ensimmäiseksi miettiä valintoja, mitä on tehnyt ja mihin ylipäätään on ollut mahdollisuus, miettiä onko sitä kaikilla ihan aikuisten oikeasti ja pohtia sellaista asiaa kun kiitollisuus. Mitä kaikkea löytyy, mistä olla nöyrästi kiitollinen. Sen löytää, kun alkaa miettiä ja nähdä ympärillään, miten helposti se kaikki voidaan viedä, pyyhkäistä pois. Ja miten monelle niin käy. Sitä kautta ensin tajuaa sen, mitä on. Se ei korjaa vielä sitä kriisiä kokonaan, mutta antaa perspektiiviä siihen, että onko kaikki hyvin vai ei. Sitten on helpompi tarttua toimeen.
Jos seksi on tylsää, se on yhtälailla sinun vastuullasi piristää sitä. Miksi miehesi elkeet sinulle kertovat koska on seksi-ilta, oletko 14 vuotta ollut todella niin tylsä, ettet ole itse tehnyt yllättäviä aloitteita, järjestänyt teille mitään tai... itsellesi? Missä on mielikuvituksesi? Sitä ei luettelemasi asiat vie kuitenkaan. Miten puhut miehellesi, miksi hän ei kuuntele, miten te olette tämän 14 vuotta toimineet ja miten sinä.
Tavallista se on kaikki elämä. Onko sulla haasteita vai käytkö jossain tylsässä tyttäjen jumpassa missä olet aina käynyt etkä koskaan ottanut haasteita? Onko työsi miellyttävää vai vaan sitä, mihin olet sattunut tyytymään? Voisiko niille osa-alueille tehdä jotain: sinkkunakin ne on ihan itse vaan päätettävä ja hoidettava. Ei se yksinhuoltajan elämä ja työttömyys sun elämästäs välttämättä tekisi mitään mitä kestäisit. Mietipä ihan aikuisten oikeasti... Miksi et nyt voi ottaa riskejä niissä asioissa, missä voit? Mitä luulet että se sinkkuus toisi? Ei se tuo rikasta miestä ja shangrilaata, se tuo yksinhuoltajan maksut tai yhteishuoltajuuden sopimisen, yksin maksettavan kämpän, ruoat, harrastukset ja tuplamenot, koska sen jälkeen maksat kaikesta yksin. Luuletko että sun sinkkukämppään keskustelukavereita virtaa? Sinä vietät illoistasi useimmat yksin, seksiä saat, jos raahaat yhden illan hoitoja kotiisi tai harrastat sooloseksiä, luuletko sä että sun edes tarvitsee tietää koska on seksi-ilta, suunnitella mitään kivaa vaihtelua? Sinkkuus voi olla kivaa, jos siihen suhtautuu realistisesti, mutta jos sä luulet että se poistaa arjen, niin get real.
Onko helppoa aloittaa alusta? Ei, ei ole. Yksineläminen on vastuullista, rahallisesti usein haastavaa, yksinäistä. Vastuussa on sen jälkeen sitten kaikesta yksin: vapaus on kallista. Älä kuvittele muuta. Jos haluat sen, niin toki. Jos kaikki on huonosti niin se on parempi. Mutta sulla olis nyt haaveissa helppo ja jännä elämä ja vähänx niinkus elokuvissa juu. Höpö-höpö. Mieti, mistä oikeasti kiikastaa. Sä luulit, että elämä on sit ja sit kun tulee perille ja ne keskiluokkaiset asiat on saavutettu. Miten niin? Sähän saatat elää 80-vuotiaaksi, eikö sulla todella ollut ajatusta siitä?
Tätä samaako? No, sitäkö se on? Kenenköhän vastuulla se lopultakin sitten on, mitä harrastaa, tekee työkseen, tavoittelee? Kuka opettelee olemaan tyytyväinen ja osaa arvostaa asioita? Kenen tehtävä on parisuhdetta piristää, seksielämäänsä kohentaa? Minne sinä menisit ja mitä sinä tekisit, ja mihin on oikea mahdollisuus? Mikä on kuviteltua ja mikä todellista? Mitä jos alkaisit sanoa miehellesikin, että koske vaan, keksisit piristystä ja hankkisit sitä. Ala harrastamaan sitä seksiä, oikeesti, ala vaan tekemään.
Aloittaisit harrastuksen missä oikeasti saisit haasteita ja jännitystä, ei mitään tyttökerhoa, vaan jotain ihan muuta. Mitä jos alkaisit vaan keskustella, ja kysellä enemmän mieheltäsikin, ihan muina naisina vaan, kuunteli tai ei. Oisko ammatin vaihto mitään? Pitäskö sun tehdä jotain ihan muuta? Runkkaa enemmän, oikeesti. Vaihda pukeutumistyyliä, luovu "nutturasta". Ja jos se keskiluokkainen elämä ei ole sun elämää, niin alapa keskustella muutoksesta: ei talo ole kun omaisuutta, sen voi myydä. Asioista voi luopua.
Tuhoa se vitun tylsä ja turha, tavallinen elämäsi, mutta älä perhettäsi. Ymmärrätkö, ne on kaksi eri asiaa. Ei sun tarvitse erota eikä se sinkkuus sulle tuo kun hankaluuksia. Sulla on tylsä elämä, koska sä olet tylsä. Sulla ei ole enempää tavoitteita, koska et asettanut niitä. Sulle ei tapahdu mielikuvituksekkaita asioita, koska sulla ei ole mielikuvitusta: rajat ei mene rikki, kun sä et riko niitä. Tässä maailmassa on maailmoja, mistä sä et tiedä mitään. Lue, ota selvää, etsi, tee, tutustu, laajenna maailman kuvaasi. Mutta kaikkea ei tarvitse kokeilla.
Kauanko kriisi kestää? No, ensin 20-vuotiaana sinne 30-vuotiaaseen, mistä alkaa uusi. Sitten 40-vuotiaana iskee taas, ja 50-vuotiaana taas. Eläkkeelle jääminen on kriisi taas ja kriiseistä pääsee siinä... Vanhuudessa ja viimeistään kuolemassa. Sitä kriisiä kutsutaan elämäksi. Älä siis sure, sä selviät teit mitä vaan, mutta muitakin vaihtoehtoja on kun erota ensin. Ällä sure, kriisit tulee ja menee, kuten aina. Sä selviät, kunnes kuolet.
Ja jos todella täytyy, niin vedä koko asetelma paskaksi, et sä siihenkään kuole, mutta tee se hieman tiedostavammin ja realistisemmalta pohjalta.
Kirjoitus on lainattu suomi24:n keskustelupalstalta ja tulee ap:lle valitettavasti liian myöhään.
