Huumorintaju lopussa

[termiitin äiti]

Hei. En edes tiedä kuuluisiko ongelmani tälle palstalle, mutta sopivampaakaan ei nyt silmään osunut. Lähinnä haluan kai purkaa kiukkuani ja väsymystäni vai jonnekin, että jaksaisi taas hetken.

Elikkä, olen n. 1,5 vuotiaan tytön äiti, ja asumme (perheeseen kuuluu siis myös mies) todella syrjässä, maalla. Minä olen kotona, koska taloudellinen tilanteemme olisi käytännössä aivan sama vaikka töihin menisin. Meillä ei myöskään ole toista autoa, joten minun työssäkäyntini olisikin melkein mahdotonta. Täältä olisi todella epätoivoista lähteä maantienvartta pyörällä raahaamaan aamulla lasta päiväkotiin. Miehen työajat ovat niin sekalaiset ja hankalat, että kimppakyyti ei olisi mahdollista.


Minusta tuntuu että sekoan tänne metsään lapsen kanssa. Tykkään kyllä hirveästi asua täällä, mutta yksinäisyys ahdistaa. Lapsella on väkisinkin tylsää ja ohjelman puutetta, vaikka käydään ulkona ja touhutaan kaikenlaista. Hän on todella kiinni minussa, kulkee ihan koko ajan perässäni huomiota vaatien, ja keksii sitten muun ajan pieniä koiruuksia aikansa kuluksi...kuinka noin pieni voikaan ehtiä aivan pienessä ajassa tekemään vaikka mitä "tuhojaan".

Minusta tuntuu että päivät ovat samanlaisia kaikki, aamulla noustaan, alan tehdä kotihommia, siivoilen... siivoan lapsen sotkuja aamusta iltaan, ja hän kulkee perässäni ja levittää tavaraa sitä mukaa kuin siivoan... Odotan miestä kotiin, että pääsen äkkiä käymään kaupassa kun hän tulee, että voin ryhtyä ruoan laittoon. (Kaupassakin pitää käydä Kiireen kanssa, koska yleensä lapsi on päiväunilla kun sinne kauppaan lähden, ja pitäisi ehtiä takaisin ennen kuin herää. Mies ei iláhdu lapsen vahtimisesta töitten jälkeen... )

Miehestä en saa kaipaamaani juttuseuraa ja tukea; hän kaatuu töistä tultuaan sohvalle ja makaa siinä iltaan saakka, yleensä nukahtaa siihen myös. Mitään perheen kesken-tekemistä meillä ei ole, en muista milloin oltaisiin viimeksi käyty yhdessä esim. ruokakaupassa. Se on vain sitä että minä kiidän hät'hätää hakemaan jotakin...

Minusta tuntuu että minut on teljetty tänne kotiin. Hermot on jatkuvasti niin kireällä ja lapselle tulee tiuskittua ja ärähdeltyä kitinöistä ja pahanteosta. Yritän olla kärsivällinen, mutta tuntuu välillä että tämä on niin mahdotonta (tiedän, pitäisi olla tyytyväinen kun ei ole vaikka kaksosia...). Samat asiat toistuvat joka päivä tuhat kertaa...


Ratkaisu voisi olla minun töihin meno, mutta se edellyttäisi toisen auton hankkimista, mikä ei onnistu millään juuri nyt. Eli siis tulen kököttämään vuositolkulla täällä kotona. Mies haluaisi lapsellemme pikkusisaren, tai sanoo haluavansa, mutta ilmeisesti kuvittelee että tulen raskaaksi silkasta pyhästä hengestä... Toimiva parisuhde antaisi varmasti ihmeesti voimia tähän arkeen, mutta kun ei ole sitäkään...

 

[kanelin]

Hei
Kuulostaa kyllä aika tutulta. Me ollaan kans nyt rakennettu maalle talo. itse olen asunut aina kaupungissa niin, että pääsen mukavasti lenkille jokapäivä. Siis kotoa ulos eikä aina samaa katua edes takasin. Nyt siis täällä maalla, kun menen ulos niin mulla on vain kaks vaihtoehtoa mihin päin lähen käveleen.
Meilä oli ennen viimeviikonloppua yksi auto joten kyllä olin vähän niinko vankilassa. Nyt siis ostettiin toinen semmonen puoliresu auto mihelle työautoksi. Vielä en ole osanu lähteä kylille, mutta enköhän pienen totuttelun jälkeen tästä ala liikkuun. Muutenki nyt, kun laps on puolen vuoden ja ollu tissillä koko ajan. Sitä on ollu niin sidottu kahden tunnin kaupunki pyrähdyksiin. Eli siinä, jos lähtee vaikka juhlavaatteita ostaan voi olla, että pittää koko asua hakea useampana päivänä. Joululahjoja piti helkkari käydä ostaan moneen otteseen, että sai kaikille mukavat lahjat.
Sulle vois tehdä ihan oikeasti hyvää vaikka semmonen osa-aikanen työ. Lapsen ollessa pieniä ei minusta työnkään tarvis olla ihan koko päivästä.
Täytyy kyllä myöntää, että lapsen tulon myötä on meidän parisuhdekki kärsiny joten pitäis sitä alkaa virittelen uudelle tasolle.
Toivotaan, että täällä asiat järjestyy ei muutako ota miehen kanssa kunnolla asia puheeksi ja pyydä, että saisit auton vaikka edes yhtenä tai kahtena päivänä viikossa.

 

[simpukkainen]

Me ei asuta edes maalla, mutta muuten ymmärrän varsin hyvin tunteesi. Minä pääsen kyllä ns. ihmisten ilmoille lapsen kanssa, mutta yksinäni harvemmin kun mies tekee niin paljon töitä. Ja sitä omaa aikaa todellakin joskus kaipaa. Rautalangasta vääntämällä sain miehelle tätä joskus selittää, mutta menihän se sitten perille ja nyt saan aina silloin tällöin ihan omaakin aikaa. Toivottavasti sinullakin onnistuu. Jospa miehesi tai joku sukulainen vahtisi lasta vaikka joku viikonloppu, niin pääsisit rauhassa kauppaan, kirjastoon, uimahalliin tai minne tahansa. Paikalla ei ole niin väliä, mutta oma aika edes silloin tällöin tekee oikeasti ihmeitä ja auttaa jaksamaan arjessa pitkälle eteenpäin!

 

[I]

(Kaupassakin pitää käydä Kiireen kanssa, koska yleensä lapsi on päiväunilla kun sinne kauppaan lähden, ja pitäisi ehtiä takaisin ennen kuin herää. Mies ei iláhdu lapsen vahtimisesta töitten jälkeen... )

Miehestä en saa kaipaamaani juttuseuraa ja tukea; hän kaatuu töistä tultuaan sohvalle ja makaa siinä iltaan saakka, yleensä nukahtaa siihen myös. Mitään perheen kesken-tekemistä meillä ei ole, en muista milloin oltaisiin viimeksi käyty yhdessä esim. ruokakaupassa. Se on vain sitä että minä kiidän hät'hätää hakemaan jotakin...

Oletko sinä miehen ja hellan välissä? Minä ottaisin miehen käsittelyyn ja kertoisin suoraan, miltä minusta tuntuu. En katselisi tuollaista menoa, missä mies saa olla osallistumatta millään tavalla lapsen elämään. Perheen yhteinen aika sekä lapsen ja isän yhteinen aika ilman äitiä on tärkeää. Miehen tulee osallistua lapsen kasvatukseen ja hoitoon. Näin minä ajattelen. Voimia sinulle ja rohkeutta kohdata miehesi.

p.s. 1,5v on juuri tuollainen perässä roikkuja. Kahle katkesi vasta tuossa 2v paikkeilla. Ainakin meillä.

 

[Mankuksi]

Minusta teillä on ongelma lähinnä parisuhteessa eikä lapsen kanssa! Jos teillä olisi hyvä yhteishenki miehen kanssa, tekisitte kauppareissut ja muita arkiaskareita yhdessä ja jutustelisitte, niin siitä saisit voimaa jaksaa lapsen kanssa samanlaiset päivät. Miksei mies halua olla lapsen kanssa töiden jälkeen? Meillä miehellä on kova ikävä lasta työpäivän aikana ja hän jättää toisinaan harrastusmenojaankin väliin, jotta saa olla lapsen kanssa... Ottaa tämän syliin heti kotiin tultuaan ja leikkii nukkumaanmenoon asti.

Olisiko joku tuttu kotiäiti tai äitiyslomalainen, joka voisi tulla lastensa kanssa edes joskus teille kylään piristämään arkeanne, kun kerran autoa ei päivisin ole? Tai joku sukulainen vaikka ilman lapsiakin.

Olisiko miehesi hiukan masentunut tai muuten kyllästynyt, kun ei jaksa innostua perhe-elämästä? Ei kuulosta mukavalta teidän arki.

 

[ankka78]

Heippa! Tarvitseeko mies työpäivänsä aikana autoa? Mietin, että voisitteko jonain aamuna lapsosen kanssa viedä miehen töihin ja hakea pois, saisitte auton käyttöönne päivän ajaksi. Edes se, että pääset kotinurkista päiväksi pois (vaikka esim. shoppailu 1,5 vuotiaan kanssa on mitä on..) voisi piristää sinua kovasti. Parisuhdekiemurat on kimurantteja, ei siinä oikein muu auta kuin saada mies ymmärtäväisemmäksi tilannetta kohtaan, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Härkää sarvista vaan! Ja tämä palstailu ja jutustelu täällä samassa tilanteessa olevien kanssa piristää myös, vaikkei sitä koko päivää tietenkään voi koneen ääressä kökötellä, mutta on edes hetkellisiä "juttutuokioita". Jaksamista arkeenne!

 

[äiti vapaalle]

kyllä jotain tarttis tehdä, et sä pitkään noilla mielialoilla jaksa. Ensinnäkin tuli mieleen että ota puheeksi suoraan miltä susta tuntuu. Sit helpointa olis varmaan hakeutua illasta johonki harrastukseen, vaikka et miehen vuorotöiltä pääsisikään joka kerta tai lähde edes yksin lenkille sillon kun mies on kotona. Kyllä sen nyt pitää vaan alkaa pärjäämään lapsen kanssa vaikka se olis hereilläkin, lapsi kuitenkin "noin iso" jo. Mieshän voi vähän "jännittää" lapsen kanssa olemista miten pärjää mutta kun pari kertaa joutuu pakkotilanteessa sen tekemään ni huomaa ettei se hassumpaa olekaan. Ite aikoinani tein vaan niin että ilmotusluonteisesti ilmotin että äippä lähtee nyt tunniksi johonki, pärjäilkää. Ja hyvää teki molemmin puolin.

Sitä työjuttua vois miettiä, mut toisaalta toinen lapsi tuo seuraa vanhemmalle ja vipinää päiviin mut sitä ei pidä hankkia jos parisuhde tökkii nyt tässä vaiheessa.

 

[.......]

Hyviä kommentteja olet saanutkin. Tuosta töihin palaamisesta vielä: ei sekään tuossa tilanteessa toisi apua asiaan, sillä jos mies on tottunut vaan makaamaan sohvalla niin senhän se tekee siinäkin vaiheessa kun molemmat ovat töissä. Eli vaimo tekee kaiken aamulla kun lähdetään hoitoon, ja illalla samoin - ja samaan aikaan mies juo aamukahvinsa rauhassa ja makaa illan sohvalla. Ei lapsi osaa ottaa häneen kontaktia kun ei ole siihen tottunut. Ei varmaan mieskään ole tyytyväinen elämäänsä (vai onko?) sillä luulisi hänellä olevan ulkopuolinen olo tuossa perheessä. Älkää ainakaan hankkiko lisää lapsia, ennenkuin mies alkaa osallistua johonkin!!!! Miksi mies haluaa toisen lapsen vaikkei hoida ensimmäistäkään?

Varmasti aika monessa perheessä on vauva/taaperoaikana juuri tuommoista, eikä ihme että monet pariskunnat eroavat kun lapsi on pieni.

JOtain harrastuksia tai muuta sinun olisi pakko saada elämääsi, että miehen olisi PAKKO hoitaa lasta sen aikaa. Eihän se voi loppuelämäänsä siinä sohvalla maata?

 

[?!]

Olen samaa mieltä edellisten kanssa - miestä niskasta kiinni.

Mutta pakko kommentoida tuota asumispuolta. Miksi ihmeessä olette halunneet muuttaa sellaiseen paikkaan? En ymmärrä. Mielestäni tärkeintä asumisessa on sijainti. Niin että sieltä on hyvät kulkuyhteydet joka suuntaan, sukulaisia ja kavereita lähietäisyydellä, mukavia naapureita, harrastusmahdollisuuksia kaikille, päiväkodit ja koulut kävelymatkan päässä jne. Tai jos sitten nimenomaan haluaa asua maaseudun rauhassa, tulisi siihen olla hyvät syyt, ja esim siinä omalla pihamaalla olla ne harrasteet, eli lemmikkejä, tai jopa karjaa tai viljelyä.

 

[Ulos sieltä]

Kyllä isän pitää tajuta että lapsi on yhteinen, varsinkin jos niitä vielä lisää muka haluaa(?) niin pitää kyllä osallistua myös lapsen hoitoon! Ei ole tainnut tajuta että tilanne on vähän eri kuin vastasyntyneen kanssa - tuon ikäinen kaipaa seuraa, ja jos huomaa ettei sitä saa, alkaa oireilla ihan varmasti. Lapsi kokee että isä ei hänestä välitä. Töihin meno vois kuitenkin olla hyvä, eikö toisen auton hankkiminen tosiaan onnistu? Se antais sulle oman elämän ja muuta ajateltavaa. Tuntuu että sä oot täysin masentunu ja tuntuu että miehesi on myös, hän siis käy vain töissä ja nukkuu? Ei kuulosta kovin mielekkäältä elämältä. Perhekeskustelun paikka.

 

[jätä]

jätä kerrankii jotain kotitöistä tekemättä, niin jo alkaa ymmärrystä tulla.... sitäpaitsi siinä se lapsikin oppii ettei kukaan selvittele jälkiä vaan alkaa pikkuhiljaa hoitamaan itse

 

[eräs tarina]

Itse jätin exäni, kun muutaman vuoden katselin sitä sohvalla rönöttämistä. Kun yritin avata keskustelua, hänellä oli kirja tai tv-ohjelma kesken, väsytti tms. Hän ei myöskään "laksanut kuunnella minun analyysejä" eli latisti henkisesti. Seksiä meillä oli, mutta ei se tuntunut kummoiselta, kun henkinen yhteys oli poikki. Nämä ongelmat eivät liittyneet maalla tai kaupungissa asumiseen.

Lopulta tuli itsellä mitta vastaan ja halusin eron. En ole katunut, vaikka ratkaisu pelotti. Muutin pois ja lasten huoltajuusasiat sovittiin sulassa sovussa.

Nyt minulla on uusi mies ja meillä lapsiluku lisääntynyt kahdella pikkuisella. Nykyiseni on todella ihana isä ja kumppni. Aina valmis keskusteluun, kahuu minua juuri synnytyksenkin jälkeen läskeineni kauniiksi, on tinkinyt väliaikaisesti harrastuksistaan että voi olla perheen kanssa, tekee kotitöitä paljon, syö mitä laitan ja jos en jaksa kuin eineksiä lämmittää, ei mukise=)

On väsyttävää j avälillä puuduttavaa olla pienten kanssa kotona, kun päivät toistavat toisiaan, mutta hyvän parisuhteen voimalla sitä jaksaa tämän raskaan vaiheen yli.

Voimia löytää omat ratkaisut ja onni!!!

 

[Meillä oli niin]

Meillä miehen käytökseen syystä tai toisesta auttoi toinen lapsi. Sen jälkeen alkoi ymmärtää miten epäsuhdassa hommat oli. Enää vain harvoin makoilee sohvalla ja silloinkin jos siitä huomautan niin lopettaa homman. Tietty vieläkin olis parannettavaa esim. semmoinen omatoimisuus että lähtisi itse lasten kanssa jonnekin tai että hoitaisi mieluusti lapsia myös yksin niin että voisin itse käydä useammin jossain. Nyt yleensä täytyy sopia tosi hyvissä ajoin jos mies jää yksin molempien kanssa. Mutta onhan se tietty kova homma kahden pienen kanssa joten mieluummin tehdäänkin aina niiin että ollaan yhdessä koko perhe jolloin molemmille on yksi lapsi hoidettava. Ja sitten se auttaa myös että sopii vaihtoehdoista eli vaihtoehto on leikkiä lasten kanssa tai sitten esim. tiskata ja imuroida. Mutta siis voi se sohvaperunakin muuttua. Mutta tosiaan muutoksen on tultava sisältä ja miehen itse haluttava sitä että lapsi ja perhe voi hyvin. Toinen vaihtoehto on sitten ero, eihän siinä muu auta.

Ja puolitoistavuotias tarvitsee todellakin jo niitä aktiviteetteja ja tekemistä muuten alkaakin tuhota paikkoja kun ei tiedä mitä muutakaan tekisi.Ja se ei ole todellakaan lapsen vika vaan aikuisen joka ei hänelle aktiviteetteja järjestä Parempi viedä vaikka päivähoitoon jos ei lapsen kanssa pysty tai jaksa tehdä mitään.

Kuulostaa kyllä siltä kuin olisit masentunut joten se asia kannattaa ottaa puheeksi esim neuvolassa.

Olen itse ihmetellyt suuresti sitä miten niin moni mies on niin tyhmä että alkaa tuollaiseksi vätykseksi joka lopulta johtaa eroon tai sitten masentuneeseen vaimoon ja sekopäisiin lapsiin (koska perheessä ei kukaan voi hyvin tällöin). Sen jälkeen mies saa takaisin ah niin ihanan sinkkuelämän ja pääsee joka ilta makaamaan sohvalla valmisaterioita syöden ja viikonloppusin baariin=>krapulaan ja tätä jatkuu kuinka kauan??? Kuinka pitkään terveys kestää, säilyykö edes työpaikka ja kunnioittavatko lapset jos edes niitä isä enää näkee??? Voiko isä kunnioittaa itseään, pitää itseään hyvänä isänä ja kasvattajana ja haluaako pojastaan isänsä kaltaisen tai tyttärelleen samanlaisen puolison? Voiko isä katsoa elettyä elämäänsä taaksepäin tyytyväisenä ratkaisuihinsa ja olla onnellinen ainoasta elämästään ja sen käytöstä? Voiko isä puhtaalla omalla tunnolla sanoa ettei hänen käytöksensä ole mitenkään vaikuttanut lasten mahdollisiin ongelmiin, isän/äidin + lasten taloudelliseen tilanteeseen ja äidin mielenterveyteen.
Kun toinen vaihtoehto olisi niin pienellä vaivalla (olla lasten kanssa omatoimisesti ja aidosti, tehdä osansa kotitöistä, huomioida välillä puolisoa, pitää huolta perheestä ja kantaa vastuunsa ja ennenkaikkea juoda kohtuullisesti esim. 1krt/kk tai 2 kk)) saada toimiva hyvinvoiva perhe, mukavana pysyvä kumppani ja toimiva seksiä sisältävä parisuhde jossa kunnioitus pelaa puolin ja toisin, terveet ja järkevät kasvatetut iloiset lapset. Elää ihanaa vaikka välillä raskasta perhearkea jossa yksikään päivä ei ole samanlainen. Nähdä lastensa kasvavan ja voivan hyvin. Nauttia parisuhteesta silloin kun vapaa hetkiä järjestyy. Tehdä kaikenlaista kivaa perheen kesken uimahalli ja hiihtoreissuista etelänmatkoihin tai vaikka piknikkiin takapihalla kuunvalossa. Olla juhlapyhinä oman perheen kanssa etenkin jouluna nähdä lasten aito ilo vaihtoehtona baarin vakionaamoille ja paskalle dj:lle. Varmistaa rikas ja vaihteleva tulevaisuus jossa on mukana koko suku ja perhe ja elämä josta voit olla ylpeä ja todeta ettet tekisi mitään toisin ja olet oman osasi hoitanut niin hyvin kun olet pystynyt.

On vain niin käsittämätöntä että vaikka kaikki varmasti tietävät faktat niin silti käsittämättömän moni valitsee vaihtoehto a:n mukaisen elämän. Tsemppiä niille miehille, kyllä voitte todellakin olla itsestänne ylpeitä!!! heh heh

 

[eras tarina]

...ex siellä on nyt usean vuoden saanut juuri ryypätä arkena ja lauantaina, työt on ihmeen kaupalla pysyneet. Lasten huoltajuus oli aluksi meillä vko/vko, mutta halusin itselleni isompaa osuutta, kus isä ryyppää nykyisin liikaa.Lapset tapaavat isäänsä enää joka toinen vkonloppu. Vielä vuotta myöhemmin ex olisi halunnut takaisin yhteen, hän tuli huomenneeksi että meillä olikin kaikki hyvin ja että hän rakastikin minua.Se ei siinä sohvalla maatessa vain valjennut ajoissa. No, kolme vuotta siinä yritin puhua ja ties mitä ennenkuin ilmoitin erosta. Kolme vuotta on aika pitkä aika , että siinä kyllä ehtii tehdä muutoksia jos haluaa.Ei tainnut mies haluta. Nauttikoot nyt uudesta poikamiesvapaudesta.Sääliksi käy. Onneksi itsellä on kuitenkin kaikki hyvin ja voimia antaa lapsille mitä tarvitsevat.

 

[Jeps vanhempi..]

Itse sanoisin, että ulos sieltä talosta ihmisten ilmoille. Miten ette voisi hankkia toista autoa? Kyllä työstä nyt sen verran saa rahaa, että pystyt auton hankkimaan. Itsellä pienehkö Cityauto. Ei Maksa paljon, vakuutukset pieniä, vie vähän löpöä jne. Olisiko vaikka kimppakyyti mahdollisuutta. Mutta itse ostaisin auton!

Säröilevää pääkoppaa ei ole ihan helppo korjata. Terveys on tärkeämpää, kuin taloudelliset näkökannat. Osa-aikatyöt, osa-aika hoito jne. Itse tiedät tilanteesi parhaiten, kestätkö nykymenolla ja kuinka kauan? Kannattaa tehdä asioille jotain nyt, ei välttämättä kannata odottaa. Asioilla on tapana ratketa jotenkin, jos vain odottelet tilanteen pahemista, ratkaisu ei välttämättä ole sinulle helpoin tai edes mieluinen.

Tuli hieman karrikoidusti mutta tuskin sinun työsskäyntisi+auton hankkiminen taludellista tilannettanne ainakaan merkittävästi heikentäisi. Kaikki muu lisää hyvinvointiasi, sitä kautta lapsen hyvinvointia ja jopa parisuhdettanne. Nyt teet jotain!

 

[mahtielli]

en kaikkia kirjoituksia jaksa nyt huomioida, mutta sitä se rakkaus (?) teettää...

 

[termiitin äiti (ap)]

Kiitos kaikille vastaajille, viestinne lämmittivät kovasti ja oli mukavaa saada näin paljon kannustusta!! Mieheni puolustukseksi täytyy sanoa, että hän on kyllä hirvittävän väsynyt työnsä takia, joka on fyysisesti raskasta. Hän myös tekee jumalattomasti ylitöitä, koska nykyinen rahatilanne sitä vaatii. En tiedä jaksaisinko itsekään kauheasti hänen sijassaan touhuta sitten kotiintulon jälkeen. Kyllä hänkin Useimmiten ottaa tytön ensimmäiseksi syliin, ja pitää sylissä jne... Mutta ei kyllä leiki .

Olen useasti miettinyt olisiko mies vähän masentunut. Pitäisi varmaan kysellä häneltä olotilastaan enemmän. Tujun vitamiinikuurin olen hänelle nyt aloittanut, ja kiltisti käykin kaapista pillerit napsimassa. Mies on ainakin kovin ollut stressaantunut, kun meinasi yhdessä vaiheessa laskut kaatua niskaan ja kasaantua pahemman kerran.

Me emme oikeasti pysty nyt ostamaan autoa - lainaa ei varmaankaan tippuisi edes. Minua vähän hirvittää ajatus siitä, että nousisin lapsen kanssa 5 aikaan aamuisin ylös ja lähtisin viemään miestä töihin... mitähän siitä mahtaisi tulla? Minäkin otan aina sitten iltayöstä sen oman aikani ja istuskelen koneella tai askartelen jotain ja menen aika myöhään nukkumaan. Vaatisi aikamoisia ponnistuksia herätä klo 5 aamulla... :/

Unohdinkin sanoa, että ei se mieheni sentään juo - eikä käy baarissa. Ei häntä enää kiinnosta, nuorempana kyllä. Tänään juuri viimeksi harmitti, kun täällä olin odotellut miestä kotiin, ja sitten kun hän tuli - tavallista pirteämpänä - niin oli pakko mennä talliin jotain pahuksen vanteita kiillottamaan! Meinasi poru tulla, kun olin odottanut seuraa koko päivän... Sieltä tallista tultuaan menikin sitten paskaisena saunaan, ja tuossa 9:ltä kun vietiin lapsi nukkumaan niin nukahti varmaan minuutissa oikaistuaan itsensä sängylle. Eipä muuta kuin yksinäni sitten viettämään loppuiltaa...


Mieheni on perinyt geeneissä tuon sohvalla makoilun ja tv:n pakkomielteisen tuijottamisen; hänen isänsä on sellainen. AINA makaa/nukkuu sohvalla kun sinne mennään, ja ruoankin syö tv:tä vahdaten... Joku krooninen väsymys silläkin ukolla.

En minä oikeastaan nyt tunne olevani masentunut (sitäkin olen ollut joskus, nuorempana, ja tunnistan kyllä itsessäni), mutta todella turhautunut ja hermoromahduksen partaalla olen kyllä! En ole edes viikonpäivistä perillä, koska kaikki päivät ovat samanlaisia ja miksi minun edes pitäisi tietää onko tänään keskiviikko vai torstai.

Meillä mies ajattelee niin vanhanaikaisesti, että Minulla on helppoa ja mukavaa koska Saan olla kotona...ja koska Hän käy töissä, ei hänen tarvitse kotona osallistua mihinkään... ja minä vielä tunnen huonoa omaatuntoa "kotona makoilustani", enkä edes kehtaa alkaa käskyttää miestä kun tämä kotiin tulee! Tuollaisen mallin hän on reppana kotoaan oppinut, heidän perheessään isä on ollut aina täysin ulkopuolinen lasten asioista ja kaikesta muustakin, sellainen erakko, ja vaimonsa kanssa ovat kuin "vieraita" toisilleen

Joku sanoi että meidän ongelma on lähinnä parisuhteessa, ei lapsessa, ja se on ihan totta. Tiedän kyllä, miten parisuhde voisi antaa voimia ja niin poispäin.. Minun pitäisi jättää lasta enemmän miehen hoidettavaksi, kyllä he hyvin pärjäävät silloin harvoin... Ja tyttö on hulluna isäänsä. Mies tosin saattaa parikin kertaa soittaa minulle sillä aikaa kun olen kaupassa. Minun äidilläni meidän tyttö on melkeimpä kerran viikossa hoidossa (jostakin aamupäivästä iltaan), mutta en ikinä osaa nauttia siitä vapaa-ajasta, enkä osaa oikein saada mitään aikaiseksi! Koska olisi tuhat juttua mitä haluaisin tehdä ja monta paikkaa/liikettä jossa voisi käydä, niin lopulta se aika meneekin suunnitellessa mitä tekisi...suurinpiirtein!

En ole miettimässä eroa nyt tässä vaiheessa. olemme vielä nuoria, reilusti alle 3-kymppisiä joten en koe mitään "kiirettä" lähteä vielä... Haluan antaa miehelleni vielä mahdollisuuden aikuistua ja piristyä tuosta, ja itse haluan olla varma asioista ennen kuin teen mitään isoja päätöksiä. Ja se suurin syy mikä minua pitää täällä mieheni luona; rakkaus... Rakastan miestäni niin paljon kuin vain rakastaa voi! Ja tiedän että mieheni haluaisi olla minulle hyvä mies, ja hyvä isä lapselle, ja että hän rakastaa meitä yli kaiken... Nyt vain on vähän vaikeaa :/...

 

[simpukkainen]

Hyviä vastauksia olet saanut ja mukava kuulla että saat silloin tällöin apua ainakin äidiltäsi. Entä jos seuraavalla kerralla suunnittelisit jo etukäteen, mitä vapaallasi teet ja toteuttaisit sitten sen? Voisi olla jonkinlainen henkireikä arkeen, kun olisi jotain, mitä odottaa. Voisitko kenties pyytää äitiäsi jonain viikonloppuna lastenvahdiksi, niin pääsisitte miehesi kanssa yhdessä jonnekin tai ainakin saisitte rauhassa keskustella tilanteestanne?

Kuten jo aiemmin kirjoitin, niin minulla on myös mies, joka tekee fyysisesti raskasta työtä ja pitkää päivää (yrittäjä kun on). Ymmärrän siis hyvin, miten ristiriitaista on vaatia miestä pitkän työpäivän jälkeen osallistumaan kodinhoitoon tai lapsen kaitsemiseen. Ja vähän jopa tällaisten miesten puolesta harmittaa, kun leimataan laiskaksi tai ei-kiinnostuneeksi lapsestaan. Tilanne kun ei läheskään aina ole tämä, vaan raskasta työtä tekevä mies voi todellakin olla niin väsynyt, ettei jaksa osallistua perheensä arkeen niin paljon kuin haluaisi. Tai näin ainakin meillä.

Meillä on nyt sellainen sopimus, että isä yrittää yhtenä iltana viikosta tulla normaalia aikaisemmin töistä ja on silloin lapsen kanssa, jos minulla on jotain menoja. Muina iltoina olen sitten yrittänyt jättää hänen vastuulleen lähinnä lapsen kanssa leikkimisen ja teen itse iltatoimet ja kotityöt. Voisitteko sopia jotain tämänkaltaista, edes silloin tällöin niin saisi mieskin varmuutta lapsen kanssa olemiseen?

 

[Mankuksi]

Hei ap, sanoit ettet ole oikein perillä viikonpäivistä. Saisitko arkeen enemmän rytmiä, jos tekisitte tiettyinä viikonpäivinä tiettyjä asioita? Minä olen tällaisen "lukujärjestyksen" tehnyt juuri siksi, että olisi jokin tolkku tässä arjessa. Esim. maanantaisin käyn lapsen kanssa leipomossa ja tiistaisin kirjastossa, keskiviikko ja lauantai ovat kylpypäiviä, torstaina leivotaan ja perjantaina siivotaan. Te ette tietysti pääse lähtemään muuta kuin pihalle ulkoilemaan, mutta ihan kotonakin tehtävät asiat voi järjestää em. tavalla, niin on paremmin tietoinen päivien kulusta. Yhtenä päivänä askartelua, toisena satuja, kolmantena metsäretki, neljäntenä laulupäivä... Ja koittakaa keksiä joku, jonka voisi joskus kutsua kylään päiväseltään. Tuo oli hyvä ajatus, että suunnittelisit etukäteen miten käytät oman aikasi, niin ei tarvitse sitten pähkäillä kun tilanne on käsillä. Ja keskustele rauhassa ja ystävälliseen sävyyn sen miehesi kanssa tilanteestanne. Ota asia aina uudelleen esiin, kunnes muutosta (vaikka ihan pientäkin) tapahtuu.

 

[termos]

mites sulla tällä hetkellä on mennyt? onko parempaan suuntaan asiat mennyt?

 

[vinkixk]

Entä jos ottaisit aluksi vaikka yhden hoitolapsen? Saisit omaa rahaa ja päivä rytmittyisi kunnolla. Sillä tavoin et tarvitse autoa, vaan lapsesi saa leikkikaverin kotiin asti.

Jäin miettimään sitä, että miksi asutte ns. korvessa. Olisiko parempi vaihtoehto pienestä kylän keskustasta pienempi asunto, jolloin kauppa ja koulu olisi lähellä, mutta kuitenkin luonto lähellä? Korpimökki voisi olla kuvioissa sitten, kun lapset muuttavat pois kodista tai sitten viikonloppumökki-tyyppisenä ratkaisuna.

Oletko miettinyt sitä, että miten hoidat sosiaaliset kontaktisi? Onko kotipaikkakunnallasi ketään, joka kävisi katsomassa sinua ja saisit seuraa itsellesikin? Entä lapsillesi leikkikavereita, kun he niitä alkavat kaivata?

Vauva-aika on raskasta myös miehelle. On ihan tyypillistä, että nainen kadehtii miehen työssäkäyntiä ja mies kadehtii naisen äitiysLOMAA. Siihen auttaa vain keskustelu ja se, että kumpikin suhtautuu niin, että nyt toteutetaan perinteisiä miehen ja naisen malleja, joten kun aika menee eteenpäin ja kumpikin puhaltaa PERHEEN eduksi, niin alkaa helpottaa. Älkää ruvetko kinaamaan, että kumpi on tehnyt enemmän perheen eteen ja kumpi on enemmän oikeassa. Jos mies on töistä ihan väsynyt, niin suosittelen tosiaan oman osa-aikatyön hommaamista. Sinne kävelylenkeillekin pääsee, kunhan lumet sulavat ja otat vaikka polkupyörän käyttöön. Jos rahat riittää, hommaa mopo, niin pääset sillä vähän pidemmälle ja lapsellekin voi väsätä turvaistuimen tarakalle.

Olen sitä mieltä, että pikkulapsiaika on aina enemmän tai vähemmän raskasta. Pitää vain yrittää tehdä ratkaisuja, jotka tuntuvat itsestä hyvältä. Lepää, nuku päiväunet, ota omaa aikaa vaikka pieninä hetkinä. Minä tein esikoisen kanssa sen virheen, että tein kaiken itse (lumityöt, ruoanlaitot, kaikki ruoat piti olla itsetehtyjä jne) ja väsyin ihan totaalisesti. Meillä ei ole tukiverkkoja, joten jouduin opettelemaan sen, että laiskottelu on välttämätöntä ja aina ei tarvitse olla putipuhdasta ja huipputerveellistä ruokaa. Saadakseni lisää energiaa pidin esikoiselle unikoulua ja aloin jumppaamaan ja pudottamaan painoa. Keskellä kylmää pimeää talvea ei päästy edes esikoisen kanssa ulos, joten juoksin esikoisen nukkuessa rappusia ala- ja yläkerran välillä, tein vatsalihaksia jne. Sain painoa pois, lisää energiaa ja lisää hyvää mieltä.

Yksi hyvä keino on myös se, että mies jää hoitovapaalle tai pitää isäkuukauden. Silloin hän oppii arvostamaan kotitöitä, kun hän oikeasti tajuaa, että miten raskasta se lapsen hoito on. Isän on helppo hoitaa lasta 1-2 tuntia, jos äiti on sitä varten tehnyt ruoat valmiiksi, laittanut vaipat ja vaihtovaatteet esille jne.

Jos teillä on isovanhempia, yritä saada heistä hoitoapua ja tietysti myös seuraa itsellesi. Jos on kaveriperhettä, niin voit ottaa lapset hoitoon ja vastaavasti vuorollasi viedä oman lapsesi heille hoitoon vapaa-aikaa varten.

 

[termos]

Entä jos ottaisit aluksi vaikka yhden hoitolapsen? Saisit omaa rahaa ja päivä rytmittyisi kunnolla. Sillä tavoin et tarvitse autoa, vaan lapsesi saa leikkikaverin kotiin asti.

Jäin miettimään sitä, että miksi asutte ns. korvessa. Olisiko parempi vaihtoehto pienestä kylän keskustasta pienempi asunto, jolloin kauppa ja koulu olisi lähellä, mutta kuitenkin luonto lähellä? Korpimökki voisi olla kuvioissa sitten, kun lapset muuttavat pois kodista tai sitten viikonloppumökki-tyyppisenä ratkaisuna.

Oletko miettinyt sitä, että miten hoidat sosiaaliset kontaktisi? Onko kotipaikkakunnallasi ketään, joka kävisi katsomassa sinua ja saisit seuraa itsellesikin? Entä lapsillesi leikkikavereita, kun he niitä alkavat kaivata?

Vauva-aika on raskasta myös miehelle. On ihan tyypillistä, että nainen kadehtii miehen työssäkäyntiä ja mies kadehtii naisen äitiysLOMAA. Siihen auttaa vain keskustelu ja se, että kumpikin suhtautuu niin, että nyt toteutetaan perinteisiä miehen ja naisen malleja, joten kun aika menee eteenpäin ja kumpikin puhaltaa PERHEEN eduksi, niin alkaa helpottaa. Älkää ruvetko kinaamaan, että kumpi on tehnyt enemmän perheen eteen ja kumpi on enemmän oikeassa. Jos mies on töistä ihan väsynyt, niin suosittelen tosiaan oman osa-aikatyön hommaamista. Sinne kävelylenkeillekin pääsee, kunhan lumet sulavat ja otat vaikka polkupyörän käyttöön. Jos rahat riittää, hommaa mopo, niin pääset sillä vähän pidemmälle ja lapsellekin voi väsätä turvaistuimen tarakalle.

Olen sitä mieltä, että pikkulapsiaika on aina enemmän tai vähemmän raskasta. Pitää vain yrittää tehdä ratkaisuja, jotka tuntuvat itsestä hyvältä. Lepää, nuku päiväunet, ota omaa aikaa vaikka pieninä hetkinä. Minä tein esikoisen kanssa sen virheen, että tein kaiken itse (lumityöt, ruoanlaitot, kaikki ruoat piti olla itsetehtyjä jne) ja väsyin ihan totaalisesti. Meillä ei ole tukiverkkoja, joten jouduin opettelemaan sen, että laiskottelu on välttämätöntä ja aina ei tarvitse olla putipuhdasta ja huipputerveellistä ruokaa. Saadakseni lisää energiaa pidin esikoiselle unikoulua ja aloin jumppaamaan ja pudottamaan painoa. Keskellä kylmää pimeää talvea ei päästy edes esikoisen kanssa ulos, joten juoksin esikoisen nukkuessa rappusia ala- ja yläkerran välillä, tein vatsalihaksia jne. Sain painoa pois, lisää energiaa ja lisää hyvää mieltä.

Yksi hyvä keino on myös se, että mies jää hoitovapaalle tai pitää isäkuukauden. Silloin hän oppii arvostamaan kotitöitä, kun hän oikeasti tajuaa, että miten raskasta se lapsen hoito on. Isän on helppo hoitaa lasta 1-2 tuntia, jos äiti on sitä varten tehnyt ruoat valmiiksi, laittanut vaipat ja vaihtovaatteet esille jne.
Jos teillä on isovanhempia, yritä saada heistä hoitoapua ja tietysti myös seuraa itsellesi. Jos on kaveriperhettä, niin voit ottaa lapset hoitoon ja vastaavasti vuorollasi viedä oman lapsesi heille hoitoon vapaa-aikaa varten.

hei

tämä kuulostaa niin yhden minun tuttuni jutulta. siellä mies on juuri kuin kuvailevasi mies.

mutta niillä vaan vielä huonommin asiatu kun mies on vielä kiinnostunut ex-tyttöystävästään, viimeksi soitellut vuoden sisällä ja kertonut rakastavansa sitä eniten, (vaikka heillä on oman avovaimon kanssa kaksi lasta.) olen niin vihainen sille miehelle koska minä tiedän, mutta hänen avovaimo ei sitä tiedä. aina kun hän "pääsee" viihteelle (harvoin nykyään pääsee) niin heti hänellä on puhelin kädessä ja soittamassa exälleen... =( sitten kuitenkin esittää kotona erimiestä ettei vaan puoliso räjähdä, mies syyttää muita tuttaviaan kaikesta, ja itse pääsee aina kuin koiraveräjästä.... inhoittaa tuollaiset miehet. niin paljon olisi kerrottavaa siitä mutta toivotaan että jäisi ihan itse kiinni tekemisistään..... avovaimo vaan olisi paljon parempi kun olisi hänen arvoisensa mies rinnalla.

 

[te]

hei

tämä kuulostaa niin yhden minun tuttuni jutulta. siellä mies on juuri kuin kuvailevasi mies.

mutta niillä vaan vielä huonommin asiatu kun mies on vielä kiinnostunut ex-tyttöystävästään, viimeksi soitellut vuoden sisällä ja kertonut rakastavansa sitä eniten, (vaikka heillä on oman avovaimon kanssa kaksi lasta.) olen niin vihainen sille miehelle koska minä tiedän, mutta hänen avovaimo ei sitä tiedä. aina kun hän "pääsee" viihteelle (harvoin nykyään pääsee) niin heti hänellä on puhelin kädessä ja soittamassa exälleen... =( sitten kuitenkin esittää kotona erimiestä ettei vaan puoliso räjähdä, mies syyttää muita tuttaviaan kaikesta, ja itse pääsee aina kuin koiraveräjästä.... inhoittaa tuollaiset miehet. niin paljon olisi kerrottavaa siitä mutta toivotaan että jäisi ihan itse kiinni tekemisistään..... avovaimo vaan olisi paljon parempi kun olisi hänen arvoisensa mies rinnalla.

nyt tuli väärään kohtaan kirjoitettua