Huudatteko te paljon pienille lapsillenne?

[QUOTE="minttu";25586536]

Saa kai negatiiviet tunteetkin näyttää, jopa lapsille. Parempihan ne on antaa tulla ulos kuin juntata sisälle ettei vaan ketään loukkaa. Olla vaan ihan hissukissun ja sillei.

Meillä itketään ja nauretaan, riidellään ja sovitaan, huudetaan ja rakastetaan ihan lasten nähden ja ihan vaan siksi että lapset oppisivat sen: KOTONA SAA NÄYTTÄÄ TUNTEET![/QUOTE]

Totta. Tunteiden näyttäminen on oikein ja tärkeää. Mutta siinä(kin) pitää miettiä toisia ihmisiä ja heidän temperamenttipiirteitään.

Mikäli yhden ihmisen tunteiden tuulettelu saa toisen (ujomman ja herkemmän ihmisen) säikkymään toistuvasti itkuun saakka, siinä ollaan asetettu räiskyvämmän ihmisen oikeus tunteisiinsa etusijalle.

 

En huuda, mutta tarvittaessa ääntäni kyllä korotan ja puhun tiukkaan sävyyn. En vain näe huutamisessa mitään järkeä, koska en usko, että sillä tavalla lapsi tottelee yhtään sen paremmin. Pidän rajoista ja säännöistä kiinni ja tilanteesta riippuen selitän lapselle asioita. Lapset ottavat vanhemmistaan mallia; jos vanhempi huutaa ja raivoaa pää punaisena, tämä käytös ja toimintatapa jatkuvat hyvin todennäköisesti myös jälkikasvulla.

 

[QUOTE="minttu";25586737]En huuda, mutta tarvittaessa ääntäni kyllä korotan ja puhun tiukkaan sävyyn. En vain näe huutamisessa mitään järkeä, koska en usko, että sillä tavalla lapsi tottelee yhtään sen paremmin. Pidän rajoista ja säännöistä kiinni ja tilanteesta riippuen selitän lapselle asioita. Lapset ottavat vanhemmistaan mallia; jos vanhempi huutaa ja raivoaa pää punaisena, tämä käytös ja toimintatapa jatkuvat hyvin todennäköisesti myös jälkikasvulla.[/QUOTE]

olet selkeesti eri minttu...

 

olet selkeesti eri minttu...

Juu, olen

 

Totta. Tunteiden näyttäminen on oikein ja tärkeää. Mutta siinä(kin) pitää miettiä toisia ihmisiä ja heidän temperamenttipiirteitään.

Mikäli yhden ihmisen tunteiden tuulettelu saa toisen (ujomman ja herkemmän ihmisen) säikkymään toistuvasti itkuun saakka, siinä ollaan asetettu räiskyvämmän ihmisen oikeus tunteisiinsa etusijalle.

Ilman muuta kohtuus kaikessa - en tosiaan tarkoita että pitää aina tuulettaa päätä huutamalla muille. Vallankin kun kyse on aikuisesta joka kykenee kuitenkin hieman paremmin tunteita hallitsemaan.

Lähinnä haen sitä inhmillisyyttä, eli että äitikin on vaan ihminen, niin kuin lapsikin, ja joskus mitta voi täyttyä. Toinen huutaa, toinen mököttää, kolmas paiskoo ovia ja neljäs piilovi**uilee. Tapoja on moni esittää negatiiviset tunteet. Jotenkin tuntuu vain että nyky ideologia pyrkii hyssyttämään kaikki. Aina pitäisi olla korrekti ja käyttäytyä asiallisesti ettei vaan kukaan koskaan loukaannu tai ettei vaan koskaan käyttäydy sopimattomasti. Se on minusta - no - sairasta. Ehdoin tahdoin ei tarvitse loukata. Mutte ei sitä yltiökilttiäkään tartte esittää. Kultainen keskitie. n

 

Ei lapset kasva aikuisiksi pelkässä pumpulissa. On helppo esittää ihannevanhempaa jos niitä lapsia on tosiaan se yksi tai vielä toinenkin suurella ikäerolla. Kirjoita sit uudestaan kun niitä pyörii enemmän siinä jaloissa, et tuleeko koskaan huudettua

 

Äiti näyttää kyllä tunteensa selvästi meillä. Temperamentista johtuu ja mun oma äiti on samanmoinen. Huutoa tulee jos asiat menee ranttaliksi. Tunteita näytetään puolin ja toisin, hyvässä ja pahassa.

 

Ilman muuta kohtuus kaikessa - en tosiaan tarkoita että pitää aina tuulettaa päätä huutamalla muille. Vallankin kun kyse on aikuisesta joka kykenee kuitenkin hieman paremmin tunteita hallitsemaan.

Lähinnä haen sitä inhmillisyyttä, eli että äitikin on vaan ihminen, niin kuin lapsikin, ja joskus mitta voi täyttyä. Toinen huutaa, toinen mököttää, kolmas paiskoo ovia ja neljäs piilovi**uilee. Tapoja on moni esittää negatiiviset tunteet. Jotenkin tuntuu vain että nyky ideologia pyrkii hyssyttämään kaikki. Aina pitäisi olla korrekti ja käyttäytyä asiallisesti ettei vaan kukaan koskaan loukaannu tai ettei vaan koskaan käyttäydy sopimattomasti. Se on minusta - no - sairasta. Ehdoin tahdoin ei tarvitse loukata. Mutte ei sitä yltiökilttiäkään tartte esittää. Kultainen keskitie. n

Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Tosin minusta tuntuu, että nykyideologiaan päinvastoin kuuluu sen räiskyvän, vapaasti tunteensa näyttävän luonteen ihannointi - välillä niiden kilttien, hiljaisten ja kärsivällisten kustannuksella.

Tärkeintä varmaankin, että jokainen voisi olla oma itsensä ja kunnioittaa toisia.

 

Ei lapset kasva aikuisiksi pelkässä pumpulissa. On helppo esittää ihannevanhempaa jos niitä lapsia on tosiaan se yksi tai vielä toinenkin suurella ikäerolla. Kirjoita sit uudestaan kun niitä pyörii enemmän siinä jaloissa, et tuleeko koskaan huudettua

Miksi lapsia pitäisi olla useampia, jos on onnellinen yhden lapsen äitinä? Onko erityistä viisautta tehdä lisää lapsia vain kohdatakseen riittämättömyytensä?

 

Pienimmälle en huuda (1 v 6 kk), koska se oli täysin turhaa.

Isommille (10v ja 7v) korotan ääntä, jopa huudan siinä vaiheessa kun pinna palaa. Ja se palaa silloin jos joudun toistamiseen samasta asiasta sanomaan, ja kumpikaan ei reakoi mitenkään. Yleensä tämä tapahtuu illasta, nahistelua ja huutoa nukkumaan kun pitäisi käydä. Silloinkin yleensä jaksan käydä sanomassa pari iltaa nätisti. Ennenkun pinna sitten ns. napsahtaa. Kausittaista tuo totaalinen iltariehuminen.

 

Kyllä on myönnettävä, että tuolle 3,5-vuotiaalle tulee aika ajoin huudettua, kun ei mene mikään jakeluun. Etenkin kun on kiire, niin jätkä pistää ihan pelleilyksi ja multa palaa käpy.

 

kyllä mä jonnin verran huudan, nykyään vähemmän kun ei ole enää pahaa väsymystä yms. Lapset on aina huutaneet kahta kauheemmin takas

 

Meillä ei kotona huudeta, kukaan kenellekään. Ei ole mitään tarvetta.

 

[QUOTE="vieras";25586243]Väitän että yhden rauhallisen lapsen kanssa on helpompi pysyä itsekin rauhallisena kuin kahden sellaisen keskivertoa villimmän.[/QUOTE]

Just näin. Saati jos lapsia on enemmän kuin se kaksi. Tässä nyt taas yksi yhden rauhallisen lapsen äiti arvostelee sellaista mistä itsellä ei ole mitään kokemusta.

 

Viime yönä viimeksi karjaisin että NYT HILJAAAA!!!! 2½-vuotias kömpi puoli kolmelta viereen ja oli hereillä + höpötti vielä toista tuntia myöhemmin. Äijäkin kuorsasi niin maan penteleesti.

Kun on ensin tunnin ja vartin hyssyttänyt, esittänyt nukkuvaa ja yrittänyt pysyä kipeän olkapään kanssa liikkumatta ja yks vaan pölöttää ja toinen kuorsaa vaikka koko poppoolla on herätys kuudelta niin kyllä käpy palaa ja silloin karjahdan. Lujaa. Muutenkin olen isoääninen, ja huutaessa luulisi että katto irtoaa.

Samantyyppisissä tilanteissa - jos mätkäistään naamaan, ei totella kuudennellakaan sanomisella tai valvotetaan pitkin yötä - tulee rääkäistyä joskus. Ei onneksi nykyään usein, ja anteeksikin osaan pieneltä pyytää. Enemmän huusin kun teini oli pieni, ja häpeän sitäkin suuresti.

Sinun ei pidä alkaa nöyristelemään perusteltua äänen korottamista. Se se suurin virhe onkin, ettei uskalleta olla sanojensa takana. Kaikesta menee teho.

Lapsille on hyvä näyttää missä on kaapin paikka. Jos tarvitsee joskus kovempaa ääntä niin sitten sitä käytetään häpeämättä.

 

pakko tunnustaa, että huudan ajoittain...mies kyllä muistaa mua muistuttaa, että ei sais huutaa, olen kyl yrittänyt malttaa mieleni, mutta kyllä sitä nyt välillä pärähtää!
ei kai kukaan nyt ihan neutraalikaan kokoaika voi olla?

 

huudan nykyään aika usein. Lapsi on 3v ja kauhea"villipetonen" joksi itseään nimittää. Oon ollu tosi uupunut siihen ettei mikään mee perille enkä jaksa tehdä kotona enää yhtään mitään ja ku huutaminen on ainoa mikä tepsii niin tulee käytettyä.. Mutta tiedän että kadun jälkeenpäin kun oon taas voimissani.

 

No meillä on vain vauva, vauvalle ei huudeta.

 

Eihän huutaminen ole paha asia, jos huudetaan asiasta. Huutaa voi ohjeita, varoituksia, käskyjä ja ne kaikki on usein tarpeen monilapsisessa perheessä. Jos mä menisin aina lapsen viereen selostamaan, että tee nyt näin tai älä tee, mä saisin hölkätä hiki päässä ja onnettomuuksia sattuisi joka päivä ja mihinkään ei ehdittäisi. Toista lytistävä huutaminen on eri juttu, mutta kyllä maailmaan ääntä mahtuu!

 

Meillä on vaan yksi lapsi, mutta vilkas sellainen. Ikää 2 vuotta ja välillä tottelee kuin unelma, mutta välillä ei sitten todellakaan tottele yhtään mitään. Viimeksi eilen huusin niin että kurkkuun koski loppu päivästä. Totta hitossa yritin ENSIN sitä rauhallista puhumista ja selittämistä, että miksi tiettyjä asioita ei saa tehdä, mutta kun toinen toistaa ja toistaa ja toistaa uudestaan vaarallisiakin juttuja (hellan päälle laittamista, tavaroiden tiputtamista toiseen kerrokseen, sohvalla kiipeilyä jne.) niin ei sitä loputtamiin vaan jaksa olla rauhallinen. Syy minkä takia huudan, on se etten jaksa koko ajan olla sydän sykkyrällä kun toinen tekee ihan päättömiä asioita, oikeasti se on tosi väsyttävää olla koko skarppina ja olla valmiina juoksemaan hätiin.

Ja meillä on koti tehty suht turvalliseksi, ainoa mitä nyt voi enää tehdä on varmaan se uunin suojaaminen jotenkin, mutta kun ei se ole ainoa ongelma. Pitäisi heittää koko maallinen omaisuus menemään niin ei voisi hyppiä sohvilla jne.

Meillä ei ole jäähypenkkiä kun en ymmärrä että miten sen lapsen siinä saa pysymään?? Se venkoilee ja lähtee siitä pois ja lopulta ottaa sen leikkinä kun minä yritän saada sitä siinä pysymään. Nyt jos se huutaminenkaan ei auta niin suljen lapsen hetkeksi toiseen huoneeseen ja pidän oven kiinni.. ja tunnen hirveää syyllisyyttä siitä että lapsi saa varmaan tuostakin jotain traumoja, mutta kun en keksi mitään muitakaan keinoja saada lopettamaan sitä mitä on tehnyt?? Tuo tepsii, pidän lasta toisessa huoneessa n. 15-20 sekunttia ja sen aikaa lapsi itkee. Eikä enää jatka sitä mitä oli tekemässä (no ei varmaan kun on niin kauhuissaan että hänet on jätetty yksin )

Tunnen olevani ihan hukassa kasvatuksen kanssa... en oikeasti tiedä miten lasta tulisi rangaista tai saada se tottelemaan. On se uhmaikäinen kyllä, mutta silti.. Pelkästään puhumalla en saa tottelemaan, se vaan nauraa ja jatkaa tekemistä tai juoksee karkuun. Ei riitä että sanon asioita tiukasti. Joskus se huutaminen tehoaa tai se toiseen huoneeseen sulkeminen, mutta nuokin on varmaan niitä vääriä keinoja?

 

[QUOTE="joo";25593352]Just näin. Saati jos lapsia on enemmän kuin se kaksi. Tässä nyt taas yksi yhden rauhallisen lapsen äiti arvostelee sellaista mistä itsellä ei ole mitään kokemusta.[/QUOTE]

Mulla itselläni on kolme sisarusta eli meitä oli neljä lasta. Ei meillä vanhemmatkaan koskaan huutaneet lapsille. Samaa linjaa pidän itsekin.

 

esikoispojalle tuli joskus-harvoin karjuttuakin. Kuopustyttö on varsin kiltti ja rauhallinen,ei tarvii karjua,alkaa itkeä jo jos vähän ääntään korottaa tai tiukkaan sävyyn puhuu. Poika ei ollut moksiskaan jos joskus karjui,tai siis totteli kyllä paremmin. Karjumisen tehokin pysyy parempana kun ei usein huuda.

 

up

 

Toisinaan, tunnustan. Anteeksikin osaan pyytää.

Jos ihmettelemään aletaan, niin mä taas en ymmärrä sitä, ettei ksokaan saisi menettää malttiaan tai kasvojaan. Tai että aina ja joka asiasta kuuluu keskustella ja suostutella, maanitella, pyydellä ja istuttaa jäähyllä ELLEIVÄT KEINOT TOIMI.

 

Toisinaan, tunnustan. Anteeksikin osaan pyytää.

Jos ihmettelemään aletaan, niin mä taas en ymmärrä sitä, ettei ksokaan saisi menettää malttiaan tai kasvojaan. Tai että aina ja joka asiasta kuuluu keskustella ja suostutella, maanitella, pyydellä ja istuttaa jäähyllä ELLEIVÄT KEINOT TOIMI.

Meillä ei mitään istuntoja TARVII järjestää, tai maanitella...Me olemme luonnostaan niin fiksuja.