Huono omatunto kotiäitiydestä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huono omatunto, turhaanko...
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

huono omatunto, turhaanko...

Vieras
Tosiaan... mulla on huono omatunto kotiäitiydestä. Vauva on nyt 6kk ja hän on esikoiseni. Itse olen 30v. Vaikka olen ns. luvallisella lomalla, mulla on silti huono omatunto tästä "laiskottelusta". Ja aion vielä jäädä hoitovapaallekin. Mikähän olo sitten on...

Eihän tämä oikeasti ole mitään laiskottelua. Vauvassa on tekemistä, varsinkin kun meidän vesseli on huono nukahtamaan ja nukkumaan, eikä isä osallistu noihin uniasioihin. Viimeseen neljään kuukauteen en ole nukkunut kolmea tuntia pidempää pätkää ja tuo kolme tuntiakin on tullut ehkä vain viisi kertaa.

Asutaan okt:ssa, joten sekin teettää hommaa. Mutta silti on koko ajan sellainen olo, että laiskottelee :| Mistäköhän moinen? Onko kellään muulla samoja tuntemuksia? Meneekö tämä ohi?

Niin ja en ole varsinaisesti uraihminen. En oikeastaan edes pidä nykyisestä työstäni, enkä kaipaa sinne takaisin. Mutta sitä mieltä olen, että töissä pitää käydä (jos töitä on tai siis siihen pitää pyrkiä, että on töitä). Töissä olen käynyt aina kun en ole opiskellut.
 
Joo, mulla ihan sama. Poika on 5kk ja todellakin kaipaisin jo jotain, jotta ei olis näin hyödytön olo. Isä kyllä osallistuu ja tekee töitäkin kotoa käsin suurimmaksi osaksi, että hoito menee fifty-fifty. Mut tosiaan, tunnen oloni jotenkin hyödyttömäksi ja "pelkäksi äidiksi". Mulla on tietty se, että viihdyn työssäni ja odottelen jo paluuta innolla, joten sekin vaikuttaa olotilaani. Mulla ei oo hormonit sekoittaneet päätä niin, etten vois olla lapsesta erossa:).
 
vielä muuttua, kun lapsi lähtee liikkeelle ja ikää tulee lisää. Samoja tuntemuksia minulla oli esikoisen aikaan, mutta kyllä se vaan muuttui kun tuli ensimmäiset tahtoiät, konttamisen ja kävelemisen taidon opittua ei kotitöistä enää tahtonut tulla mitään, kun mukeloa sai jatkuvasti pitää silmällä, ettei kiipeillyt ja mennyt kiellettyihin paikkoihin. Nyt kun tuossa on kaksi lasta pyörimässä niin eipä voi kutsua juuri "lomailuksi" tätä kotiäidin arkea. Toisaalta poikkeuspäiviäkin välillä löytyy, kun lapset leikkivät keskenään kiltisti ja äiti saa surffailla netissä. ;)
 
Vielä sen verran lisään, että toki nautin lapsesta ja lapsen (lapsia) olen aina halunnut. Jotenkin vain yllätti tämä arki. Mutta odotellaan mihin tämä muuttuu lapsen kasvaessa. :) Ja haaveilen muuten jo toisestakin... :)
 
Minulla myös syyllinen olo näin helposta ja ihanasta elämästä. Lapseni on hyvin helppo ja tyytyväinen, ja minusta on ihanaa olla kotona. Silti tuntuu, että laiskottelen, eikä lapsen hoito ole "oikea" syy olla pois kotoa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja huono omatunto:
Tosiaan... mulla on huono omatunto kotiäitiydestä. Vauva on nyt 6kk ja hän on esikoiseni. Itse olen 30v. Vaikka olen ns. luvallisella lomalla, mulla on silti huono omatunto tästä "laiskottelusta". Ja aion vielä jäädä hoitovapaallekin. Mikähän olo sitten on...

Eihän tämä oikeasti ole mitään laiskottelua. Vauvassa on tekemistä, varsinkin kun meidän vesseli on huono nukahtamaan ja nukkumaan, eikä isä osallistu noihin uniasioihin. Viimeseen neljään kuukauteen en ole nukkunut kolmea tuntia pidempää pätkää ja tuo kolme tuntiakin on tullut ehkä vain viisi kertaa.

Asutaan okt:ssa, joten sekin teettää hommaa. Mutta silti on koko ajan sellainen olo, että laiskottelee :| Mistäköhän moinen? Onko kellään muulla samoja tuntemuksia? Meneekö tämä ohi?

Niin ja en ole varsinaisesti uraihminen. En oikeastaan edes pidä nykyisestä työstäni, enkä kaipaa sinne takaisin. Mutta sitä mieltä olen, että töissä pitää käydä (jos töitä on tai siis siihen pitää pyrkiä, että on töitä). Töissä olen käynyt aina kun en ole opiskellut.

Just.. On sut aivopesty sorry vaan.

Mieti vaikka asia niin, että työssä teet silkkaa BISNESTÄ jollekin limaiselle yritykselle. Ok. saat siitä itsekin vähän palkkaa, mutta onko se sen arvoista? (Jos miehesi kuitenkin tienaa ja pärjäätte). Onko se oikeasti ihannoitavaa viedä lapsi vieraalle hoitoon? Kotona teet myös TÖITÄ, pienen kanssa yötä päivää. Et saa siitä palkkaa, muuta kuin toivottavasti hyvän omantunnon syystä, että hoidat lapsesi ihan itse.
 
Voisin allekirjoittaa kaiken ap:n tekstistä. Lapsi vaatii, on huono nukkumaan jne eikä mies osallistu etenkään yöhoitoon. Olen usein rättiväsynyt. Silti koen olevani "vain kotona" ja hävettää että muut heräävät töihin, minä jään "vaan kotiin". Ihan kuin elämä olisi jossain muualla, vaikka tiedän ettei ole, enkä ollut töissä mitenkään innoissani tai kokenut itseäni tuikitärkeäksi. Hävettää, että mies kantaa suurimman osan rahasta kotiin. Tuntuu, etten viits ainakaan tuhlata (eli pyytää itselleni yhtään mitään) kun toinen maksaa elannosta ison osan. AInaista sumplimista, minkä verran voin vaatia miestä osallistumaan, kun hänhän käy töissä ja minä kotona. Pitääkö mun hoitaa koko koti? En nuo yöt? Jotenkin nolottavaa kävellä lekotella pitkin katuja keskellä päivää, olla vaan kiirehtimättä minnekään, kun muut painavat töissä.
 
Mulla ei ole yhtään huono omatunto, tosin olen ollut vasta 7kk kotona ekan kanssa. Työelämässä ennätin olla noin 10 vuotta putkeen ja mielestäni nyt on ainutlaatuinen tilaisuus olla kotona ja nauttia oman lapsen kasvusta ja rennosta elämästä. Oravanpyörään ennättää vielä, varsinkin jos eläkeikää vain nostetaan. Koen itse tekeväni nyt erittäin arvokasta työtä.

Vaikka en tunne suoranaista syyllisyyttä, olen kuitenkin huomannut, että pahoitan hyvin herkästi mieleni kotiäitiyttä koskevista kommenteista. Esim. jos joku sanoo olevansa kateellinen minulle, kun saan olla kotona lomalla. Monet ihmiset todella kuvittelevat, että kotiäideillä on yllin kyllin aikaa omille harrastuksille, sisustamiselle, ruuanlaitolle, leipomiselle, puutarhanhoidolle jne. No tottakai sitä on enemmän kuin työssä käyvillä perheellisillä, mutta verrattuna lapsettomaan aikaan ... huh. Ja puhutaan, että kotiäidit elävät veronmaksajien tuloilla. Hmmm... ruhtinaalliset 300e kuussa miinus verot. Kun saisi edes työmarkkinatuen tai toimeentulotuen verran. Ja monet ovat äänekkäästi sitä mieltä, että lapsi saa paremmat lähtökohdat elämäänsä kun oppii olemaan muiden kanssa tarhassa pienestä pitäen, kotona ei siis saisi edes hoitaa. Aika paljon kaikenlaista syyllistämistä on nykyään ilmassa.

Välillä kun oikein väsyttää ja lapsi on ollut hankala, koetan muistaa miten ainutlaatuisessa asemassa olen, kun saan olla kotona. Ihaninta on, kun saa nukkua ja kelliä sängyssä (yleensä) ainakin seitsemään, syödä hitaan aamupalan pyjamassa, tehdä verkkaiset aamutoimet ja lähteä reippaalle lenkille siihen aikaan, kun muut ovat jo paahtaneet pari kolme tuntia töissä.
 
Minulla ei ole yhtään huono omatunto kotona olostani. Silloin oli huono omatunto, kun vein esikoiseni hoitoon 11,5 kk:n ikäisenä ja itse palasin töihin. Onneksi nyt toisen lapsen saatuani olen saanut olla lasten kanssa kotona kaksi vuotta. Ensimmäinen vauvavuosi oli rankka ja työntäyteinen, mutta tämä toinen vuosi on ollut leppoisaa ja rentoa aikaa. Ei tulisi mieleenikään potea huonoa omaatuntoa siitä, että saan viettää aikaa lasteni kanssa tämän pienen hetken. Töitä ehdin tehdä vielä kymmeniä vuosia. Nyt vain nautin joka hetkestä.
 
Huono omatunto pois riivaamasta ;)
Itse olen saanut ainokaiseni vanhalla iällä. Ehdin tehdä yli 15 vuotta töitä todella työnarkomaanina painaen, ura edistyi ja nautin suunnattomasti työstäni. Sitten muutin paikkakuntaa ja jouduinkin siellä kärvistelemään työttömänä melkein kaksi vuotta. Silloin oli tosi huono omatunto - ja itsetunto kun koko siihenastinen identiteetti rakentui työn pohjalle hyvin pitkälti. Tein hartiavoimin töitä työllistyäkseni ja opiskelin kaikkea mitä vaan voi vähällä rahalla ja vähän sijoittaenkin) mutta kauan kesti ennen kuin sain töitä, oman alan juttuja kun siellä päin ei ollut tarjolla lainkaan. Sitten uusi muutto ja yllätysraskaus. Ja nyt osaan todella nauttia kotonaolosta. Kun tuo lapsen saaminen ei ollut mikään itsestäänselvyys niin heti raskauduttuani tiesin, että tulen viettämään kotona jonkin aikaa. Näin siitäkin huolimatta että tällä paikkakunnalla työllistyin heti (en kertonut haastattelussa olevani raskaana) ja ehdin olla töissä vajaan puoli vuotta ennen äitiyslomalla jäämistä.

Mutta tietenkin kokemukset vaikuttaa omiin tuntemuksiin, enkä halua syyllistää ketään jos kotonaolo ei tunnukaan niin auvoisalta. Mutta mielestäni ei kuitenkaan tarvitse kärsiä huonosta omastatunnosta kotonaolon takia. Aika aikaa kutakin - lapset ovat pieniä vain hetkisen ja voihan sitä koettaa ajatella niin että tämä kotiäitiys on se tärkein työ juuri tällä hetkellä. Itse tosiaan sen työttömyysjakson aikana koin niin huonoa omaatuntoa että nyt tämä "luvallinen" loma on ihan paratiisia :) Rahallisestihan tämä ei kyllä tosiaankaan leiville lyö, mutta yritän nyt kovasti muistella mitä se työnarkomanian aika oli, palkka oli kyllä hyvä mutta eipä siitä ehtinyt paljon nauttia kun oli vain aina töissä...
 
Ihmettelen, että mihin se naisten huono itsetunto oikein pohjautuu. Kaikesta asiasta pitää tunte huonommuutta. Eikös pitäisi ajatella, että on ANSAINNUT olla kotona. Tulevaa veronmaksajaahan te siinä kasvatatte ja vaikka nyt olette saamapuolella yhteiskunnalta, niin kunhan ikää tulee lisää, niin yhteiskunta tulee teistä vielä ansaitsemaan kivat summat rahaa.

Minua suoraan sanottuna ärsyttää, että puhutaan äitiysLOMASTA. Onneksi sentään puhutaan hoitoVAPAASTA (= vapaata töistä). Ei se kotona olo mitään lomaa ole, jos vertaa siihen, millaista kotona olo oli ennen lapsen syntymää. Minusta kotiäitinä joutuu tekemään vaikka mitä: lapsen hoito ja kasvatus, kotityöt, ruoanlaitto, kaupassakäynti. Äitiysloman tärkein tehtävä on hoitaa ja rakastaa vauvaa niin, että hän pääsee elämässään hyvään alkuun.

Töitä ehtii jokainen tehdä ihan yllin kyllin. 65-v eläkeikärajaan saakka saa tehdä hommia ihan hirmuiset määrät, joten nauttikaa nyt ihmeessä kotona olosta, kun siihen on mahdollisuus. Kun nuorinkin lapsi täyttää 10-v, niin sen jälkeen ei töistä voi enää olla poissa kuin oman sairastumisen takia (ellei ota virkavapaata, vuorotteluvapaata tms).

Minusta on hyvä systeemi, että menee esikoisen jälkeen vähäksi aikaa töihin ja alkaa sitten yrittämään toista lasta. Tiedän, etten ole ainoa, jolla hommat ovat loksahtaneet kohdilleen vasta sitten, kun jää toista kertaa äitiyslomalle. Silloin vasta itsekin opin nauttimaan äitiydestä, ei ollut suorituspaineita ja osasin tehdä asiat siten, kun minä halusin. Ekaa äitiyslomajaksoa varjostivat pelko, ulkopuoliset odotukset ja käsittämätön tunne, että minun pitää tehdä asiat tietyllä tavalla, koska ne kuuluvat hyvään äitiyteen. Vasta tokalla kerralla sisäistin sen, että hyvää äitiyttä on monenlaista ja minä taatusti olen omille lapsilleni se paras äiti.
 
Ehkä se on sitä suomalaista tunnollisuutta, töitä pitäisi tehdä aina. Itse poden huonoa omaatuntoa jos olen sairaslomallakin, todella tyhmää! Kai se on jotenkin sisäänrakennettu tässä kulttuurissa.. Mutta järjen kanssa kun ajattelee, niin tosiaan se lapsenhoito ei ole mitään lomailua, vaan erittäin tärkeää vähintään ensimmäisen vuoden ja mahdollisesti pidempäänkin. Pois syyllisyys siis!
 
Minä kyllä yhdyn ap:n ajatuksiin täysin. Jo ennen äitiyslomaa mietin, miten pystyn olemaan kotona tekemättä mitään, kun olin jo niin monta vuotta puurtanut työelämässä. Ja kun oli äitiysloman eka päivä niin kieltämättä tunsin oloni aika hyödyttömäksi yhteiskunnan loiseksi.

Nyt meidän "vauva" on jo yli 1-vuotias ja vaikka olenkin jo tottunut tähän kotona oloon, niin kyllä aina välillä edelleen koen olevani melko hyödytön.. ja koen huonoa omaatuntoa tästä kotona maleksimisesta, kun mies painaa pitkää päivää töissä. Minusta kotiäitiys ei todellakaan ole raskasta (no, helppohan se on nyt sanoa kun on vain 1 lapsi) ja päivittäin käytän kyllä useamman tunnin laiskottelemiseen. Lapsi nukkuu pitkiä päiväunia, joten saan olla netissä monta tuntia jos haluan, ja muutenkin lapsi leikkii itsekseen tyytyväisenä. Koti on suojattu niin, ettei minun tarvitse juosta jatkuvasti lapsen perässä, vaikka tuo jo käveleekin.

Toki välillä on raskaitakin päiviä, mutta suurimmaksi osaksi tämä kotiäidin arki on melko helppoa. Ja tuo väite, että kotiäiti joutuu tekemään vaikka mitä (laittaa ruokaa, hoitaa lasta, siivota) on minusta vähän hullunkurinen, sillä mitäs luulette, mitä työssä käyvät äidit tekemään kun tulevat palkkatöistä - eiköhän ne samat siivoukset ja ruuan laitot odota heitäkin.

Mutta on siis meitä muitakin äitejä, jotka kokee hiukan syyllisyyttä kotiäitiydestä ja kotona maleksimisesta. Itse aion maleksia kotona vielä ensivuodenkin. Eipä silti, nautin kyllä tästä kotona olosta, mutta tosiaan välillä syyllisyys painaa päälle.
 
Kuulkas nyt nuoret tai vähän vanhemmatkin äidit: nauttikaa täysillä lastenne kanssa olosta! Olkaa ylpeitä siitä, että kasvatatte heidät itse tarhan tätien sijaan, koette ne ihanat hetket, kun lapsi sanoo ensimmäisen sanan, oppii kävelemään, näyttää teille maailman pieniä ihmeitä jne. Hylätkää se tiukkaan istettu luterilaisuus ja ajatus "työllä ja tuskalla sinun pitää leipäsi ansaitseman!"

Minä muutin ulkomaille, kun lapset olivat pieniä ja nautin täysin siemauksin kotona olosta ilman vähäisintäkään huonoa omaatuntoa siitä, etten käynyt töissä. Ja rvatkaas mitä? Olin kotona vielä isojenkin lasten kanssa. Voi sitä ihanuutta, kun lapset jo olivat koulussa, oli omaa aikaa vaikka mille, kävin kaupungoilla, puistoissa, harrasturyhmissä, taidenäyttelyissä ja vaikka missä. Ja oli tosi nastaa olla kotona, kun lapset tulivat koulusta päivän uutisineen. Miettikääs, kuinka moni äiti ja isä väsyneenä töiden jälkeen sanoo jokaiseen lapsen lauseeseen: "joo-joo. Ihan kohta. Ei vielä. Luetaan myöhemmin, leikitään myöhemmin. jne..."

Minulla ei ollut tippaakaan huono omatunto siitä, että nautin elämästäni! Ja mieskin oli tyytyväinen, kun kotona kaikki sujui ja oli iloinen vaimo. Edellytyksenä omasta puolestani oli se, etten joutunut tiliä tekemään rahankäytöstäni, vaan perheellä oli yhteiset rahat ja niiden riittävyyden mukaan mentiin.

Lapset ovat pieniä vain hetken. Töissä kerkiää olla halutessaan vuosikymmeniä. Ja mitä sitten vaikka ei haluaisikaan? Jos tulee toimeen muuten, aina löytyy tekemistä; kenenkään ei tarvitse sohvalla maata ja kattoon syljeskellä. Maailmassa riitää tekemistä, vaikkei siitä palkkaa saisikaan. Miettikääs vähän: Ei tarvitse tuskailla työnantajalle poissaoloja lapsen sairauden vuoksi, sovitella lomia koulujen lomien mukaan ja ihmetellä mitäs sitten, kun ei sitä saakaan samaan aikaan kuin lapsi. Tai mies. Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa!
 
Mth! Tarkoittaako toi nyt sitten sitä, että työssäkäyvät äidit ei sitten osaa arvostaa kotiäiteyttä ollenkaan?! Kuinka kamaala. Puurot ja vellit menee vähän sekaisin, jos laittaa työasiat oman lapsen edelle. :O Siitähän vasta huono olo tulisikin, jos laittaisi puoli vuotiaan hoitoon. Siis puolivuotias on vielä todella avuton. Vuodenkin ikäinen on vielä tosi avuton ja neljänkin vuoden ikäinen tarvitsee vielä turvaa. Minä kyllä toivon, että voin olla kotona niin pitkään kuin mahdollista, eikä todellakaan huono omatunto kalva laisinkaan. Käytännön pakosta, joutunen kuitenkin laittamaan lapset hoitoon ainakin joksikin aikaa joka vk joskus tulevaisuudessa. :( Minä taas en aio enää ikinä tehdä täysiä työviikkoja niin kauan kun lapset on pieniä. Yritetään mieluummin tulla toimeen vähemmällä.
 
Mikä on sen tärkeämpää työtä kuin pienen lapsen hoito ja kasvatus. Ei sellaista olekaan.
Haluaako nämä nuoret äidit vain kavereiden joukkoon hummaamaan että vain siten olisi hyvä. Kaiken huippu oli se kun joku kirjoitti että tarkein ostos ennen vauvaa oli digiboxi, ettei vaan jäänyt telkka ohjelmat näkemättä ja ilkesi sanoa vielä että imettäessäkin katseli TV:tä. Voi lapsi parkaa millaisen äidin lapseksi syntynyt.
 
Näin meillä; kenelle sun vastaus oli suunnattu? Eihän kukaan ollut viemässä lasta hoitoon puolivuotiaana! Koitettaisko nyt pysyä aiheessa, eikä alkaa keksiä tekosyitä riitelylle...
 
Onneksi täällä on muitakin, joilla samanlaisia tuntoja. En ole siis (ehkä) sekoamassa...

Ja vielä selvennökseksi, että en tarkoittanut, etten arvostaisi kotiäiteyttä. Päinvastoin. Sen takia ihmettelenkin, että miksi mulla on tämmöinen olo.

(Enkä ole haluamassa hummailemaankaan :) Sitä en kovin paljoa harrastanut ennen lasta, enkä tule harrastamaan tulevaisuudessakaan.)
 
Alkuperäinen kirjoittaja toivottavasti lapsi kostaa:
Mikä on sen tärkeämpää työtä kuin pienen lapsen hoito ja kasvatus. Ei sellaista olekaan.
Haluaako nämä nuoret äidit vain kavereiden joukkoon hummaamaan että vain siten olisi hyvä. Kaiken huippu oli se kun joku kirjoitti että tarkein ostos ennen vauvaa oli digiboxi, ettei vaan jäänyt telkka ohjelmat näkemättä ja ilkesi sanoa vielä että imettäessäkin katseli TV:tä. Voi lapsi parkaa millaisen äidin lapseksi syntynyt.

Just joo, eli hyvä äiti on lapsessa kiinni 24/7, ei katsele televisiota, ei tapaa ystäviään, sanalla sanoen unohtaa oman elämänsä täysin? Toinen ääripää on sitten äiti, joka haluaa vain "hummaamaan" ystäviensä kanssa eikä tietystikään välitä lapsestaan tuon taivaallista. Hei herää niistä hormonihuuruistasi! Kyllä äitikin voi ihan hyvällä omallatunnolla katsella ihan jopa telkkuakin joskus! Ei luoja näitä hurmosmammoja... Ja että lapsi vielä "kostaisi" saamansa "hirvittävän" kohtelun pahalla uhmalla tai murrosiällä - salli mun nauraa =D
 
Alkuperäinen kirjoittaja toivottavasti lapsi kostaa:
Mikä on sen tärkeämpää työtä kuin pienen lapsen hoito ja kasvatus. Ei sellaista olekaan.
Haluaako nämä nuoret äidit vain kavereiden joukkoon hummaamaan että vain siten olisi hyvä. Kaiken huippu oli se kun joku kirjoitti että tarkein ostos ennen vauvaa oli digiboxi, ettei vaan jäänyt telkka ohjelmat näkemättä ja ilkesi sanoa vielä että imettäessäkin katseli TV:tä. Voi lapsi parkaa millaisen äidin lapseksi syntynyt.

Voi jösses sentään mitä tekstiä.. Kyllä meilläkin digiboxi oli erittäin tehokkaassa käytössä ensimmäisten 3 kuukauden aikana, jolloin meidän pirpana viihtyi tissillä vuorokaudessa 6-10 tuntia, enkä valehtele, parhaimpina/pahimpina tiheän imun kausina, aika saattoi venyä jopa 12 tuntiin.. Kattoonko sitä olisi pitänyt syljeskellä, kun toinen lussuttaa tissiä tunnista toiseen ja lapsi ei kyllä koskaan ollut itse televisioon päin, vaan minuun päin. Tuskin tuo on pahoja traumoja saanut tai tullut riippuvaiseksi, kun ei malta katsella telkkaria ollenkaan nykyisin. Ei se tosin päällä olekaan kuin satunnaisesti.. Mun lapseni tuskin kostaa yhtään mitään, sen verran suvaitsevaiseksi ja hyvinkäyttäytyväksi aion hänet kasvattaa. Itselläsi saattaa olla ongelmia jatkossa, ainakin omakin kasvatuksesi on näköjään jäänyt kesken..
 
no yritäs nyt nauttia kotona olosta! kyllä ehdit olla töissä vielä useita vuosikymmeniä =)
Itse olen ollut kotona 2 lapsen kanssa jo 4 vuotta ja todella nautin tästä.
syksyllä palaan töihin ja "uraa" siellä olisi jäljellä vielä 35v, eli ihan riittämiin.

Ja kyllä se isompi loinen on yhteiskunnalle - varsinkin omalle kaupungille/kunnalle - kun lapset vie tarhaan, sillä yhden lapsen hinta kuussa päivähoidossa on n.1000 euroa... eli kyllä te enemmän "hyötyä" teette kotikaupungillenne rahallisesti kun hoidatte lapset mahdollisimman pitkään kotona.
vaikken minä siis kuntaa ajattele kun kotona teen mielestäni tärkeintä työtä ikinä =)

 
Alkuperäinen kirjoittaja Jaaha.:
Näin meillä; kenelle sun vastaus oli suunnattu? Eihän kukaan ollut viemässä lasta hoitoon puolivuotiaana! Koitettaisko nyt pysyä aiheessa, eikä alkaa keksiä tekosyitä riitelylle...

Ap:n vauvahan on 6 kuukautta ja hän halajaisi töihin. Ihan selvää pässinlihaa musta. Mitä et ymmärtänyt?
 

Similar threads

Yhteistyössä