Mulla on emotionaalisesti kylmä äiti. Ei koskaan kysy, mitä kuuluu, vaikka välillä soitteleekin. Jos yritän kertoa omista asioistani, äiti yleensä vaihtaa aihetta tai antaa muutoin ymmärtää, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Äiti ei ole ala-asteen jälkeen tuntenut mun kavereita nimeltä, mutta selvästi ärsyyntyy tai vähintään ihmettelee, jos mä en tunne nimeltä sen naapureita tai työkavereita. Vauva-asioista on kyllä jollain tasolla innostunut ja kerran selitti, miten rakastettu tämä lapsi tulee olemaan ja miten vauva on jo nyt muuttanut äitini elämää. Ei kuitenkaan koskaan muista, koska mulla on ollut neuvola tai vaikka ultra tai edes muutoin kysele, miten raskaus on edennyt.
Viime aikoina en ole ite jaksanu pitää mitään yhteyttä - varsinkaan, kun äiti unohti mun syntymäpäivän. Siihen oon jo tottunu, ettei se koskaan muista oikein mun ikää, mutta kyllä se päivä pitäs muistaa, kun omansa on samalla viikolla. Jotenkin on niin sellanen olo, että miksi vaivaudun, kun ei toinenkaan yritä.
Täällä myös alkaa hirveä marttyyridraama, jos yritän ottaa asioita puheeksi. Oon jo tottunu siihen, että meille tulee vuoden parin välein joku isompi kiista, joka päättyy siihen, että äiti pistää välit poikki. Omalta osaltani en enää niin välitä, mutta en haluaisi viedä lapseltani isoäitiä - vaikka epäilen äitini pettävän lapseni odotukset kuten omalla kohdallani on käynyt.