Huono äitisuhde ja odotusaika

[Naaba87]

Onko muita odottajia, joilla on syystä tai toisesta huonot välit äitiinsä? Onko tilanne vaihdellut raskauden eri vaiheissa? Onko teidän äidit mukana odotuksen iloissa ja suruissa/huolissa? Millaisen asenteet olet tilanteeseen ottanut eli puretko hammasta, riiteletkö/sanotko kun koet kohdanneesi vääryttä vai oletko peräti laittanut välit poikki?

Olisi kiva kuulla muiden tarinoita ja tuntemuksia

 

[Miri81]

Täältä löytyy. Aika henkistä kamppailua on ollut itsen kanssa. Välillä huono äitisuhde vaikuttaa ja sattuu enemmän, joskus sitten taas onnistuu vähän ignooraamaan. Mulla on alkoholistiäiti, ja tää on hänen ensimmäinen lapsenlapsensa. Hän on tosi innoissaan siitä, että hänestä tulee isoäiti, mutta häntä ei kiinnosta pätkääkään se että hänen tyttärestään tulee äiti. Ollaan tässä puolen vuoden aikana nähty kolmesti ja puhuttu puhelimessa n. 5 kertaa, joista kahdessa puhelussa hän on kysynyt mitä mulle kuuluu. Välillä oon tosi katkera siitä, että oma äiti on ihan yhjä arpa tässä hommassa. Kateellisena kattelen kun ystävien äidit huolehtii tyttäristään ja ovat kiinnostuneita niiden elämästä. Minkälainen tilanne sulla on?

 

[Miri81]

Niinjui ja vielä: mä puren vaan hammasta. Jos sille sanoisi jotain tai huomauttaisi käytöksestä tai juomisesta, niin marttyyriviitta vaan hulmahtaisi ja siitä tulisi niin iso mylly ettei millään jaksa semmosta. Helpompi olla mahd vähän tekemisissä ja olla sanomatta mitään vastaan vaikka mieli tekiskin.

 

[Naaba87]

Mulla on emotionaalisesti kylmä äiti. Ei koskaan kysy, mitä kuuluu, vaikka välillä soitteleekin. Jos yritän kertoa omista asioistani, äiti yleensä vaihtaa aihetta tai antaa muutoin ymmärtää, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Äiti ei ole ala-asteen jälkeen tuntenut mun kavereita nimeltä, mutta selvästi ärsyyntyy tai vähintään ihmettelee, jos mä en tunne nimeltä sen naapureita tai työkavereita. Vauva-asioista on kyllä jollain tasolla innostunut ja kerran selitti, miten rakastettu tämä lapsi tulee olemaan ja miten vauva on jo nyt muuttanut äitini elämää. Ei kuitenkaan koskaan muista, koska mulla on ollut neuvola tai vaikka ultra tai edes muutoin kysele, miten raskaus on edennyt.
Viime aikoina en ole ite jaksanu pitää mitään yhteyttä - varsinkaan, kun äiti unohti mun syntymäpäivän. Siihen oon jo tottunu, ettei se koskaan muista oikein mun ikää, mutta kyllä se päivä pitäs muistaa, kun omansa on samalla viikolla. Jotenkin on niin sellanen olo, että miksi vaivaudun, kun ei toinenkaan yritä.

Täällä myös alkaa hirveä marttyyridraama, jos yritän ottaa asioita puheeksi. Oon jo tottunu siihen, että meille tulee vuoden parin välein joku isompi kiista, joka päättyy siihen, että äiti pistää välit poikki. Omalta osaltani en enää niin välitä, mutta en haluaisi viedä lapseltani isoäitiä - vaikka epäilen äitini pettävän lapseni odotukset kuten omalla kohdallani on käynyt.

 

[Miri81]

Ihan kuin oisin omia tuntemuksia lukenut Naaba. Juuri tuo on niin loukkaavaa, kun äitiä ei tunnu tyttärensä hyvivointi kiinnostavan lainkaan. Meillä oli komplikaatioita, jotka veivät äippäpolille asti. Laitoin äidille viestiä tilanteesta eikä hän vastannut mitään. Ei siis kiinnostanut. Kun kerroin ennen rakenneultraa että haluamme tietää sukupuolen, hän totesi, että HÄN ei sitten ainakaan halua tietää. Siksi ei myöskään tullut tupareihimme, koska siellä tuo asia olisi kerrottu. Kertaakaan ei ole myöskään noista ultrista tai neuvoloista kysellyt. Jotenkin olen aikalailla heittänyt kirveen kaivoon hänen suhteensa. Mutta sen olen päättänyt, että mitään määräyksiä koskien MEIDÄN vauvaamme en suostu häneltä vastaanottamaan. Siksipä paukautin vauvan sukupuolenkin ilmoille puhelimessa. En suostu varomaan puheitani OMASTA vauvastani. On tässä muutakin ajateltavaa kuin sen varomista, että tuleeko kertneeksi sukupuolesta.

 

[Naaba87]

Ikävää, että voit samaistua, mutta toisaalta kivaa kuulla toistenkin tuntevan (joskus) samoin!

Mulla meni taas hermot, kun pitkästä aikaa soiteltiin ja äiti taas selitti vaan omia asioitaan. Tai lähinnä voivotteli, kun on niin kiire ja sitä sun tätä. Kysy se, miten on menny, mutta naureskeli vaan mun pitkittyneelle flunssalle ja kivuille. Tosin veljen VIIKON jatkunutta flunssaa harmitteli hirveesti. "Se on niin väsyny..." Mähän siis en ole väsynyt, joten en mä tässä mitään sympatiaa tai tsemppiä kaipaa.

Harmittaa myös oma reaktio, kun pitäs olla jo tottunu siihen, ettei sieltä mitään tukea tule. Silti sitä loukkaantu. Taas.

 

[Liisa_84]

Täällä myös yksi, jolla huono äitisuhde; äiti on aina ollut kylmä, lannistava, negatiivinen ja katkera. Ihmettelen ihmisiä, jotka hankkivat lapsia lannistaakseen. Itse aion antaa rakkautta, haleja ja pusuja vauvalleni niin paljon kuin ehdin. SEn verran kovaan maailmaan tulossa, että lapsi tarvitsee kaiken tuen, rakkauden ja avun.

 

[Miri81]

Tuo juuri itseäkin Naaba harmittaa, että miksi sitä aina päästää sen ihmisen ja hänen töksäyttelynsä sinne oman ihon alle? Miksi aina loukkaantuu, vaikka tosissaan pitäisi jo olla tottunut siihen, ettei sitä tukea tule.

lLiisalle paljon tsemppiä myös omien äitisolmujen kanssa. Meillä kaikilla on ainakin se etu, että tiedetään, miltä tuntuu kun ei saa lämpöä ja läheisyyttä, niin ajattelen, että meistä tulee kyllä hyviä äitejä Joskus kyllä vähän pelottaa, että entä jos se kylmyys ja katkeruus onkin jotenkin perinnöllistä ja itsestä tulee samanlainen kamala. Siinä kohtaa yleensä mies tulee hätiin ja rauhoittelee, että niin ei kyllä tule käymään. Saatteko te muut tukea puolisoltanne tässä äitiasiassa?

 

[nokkosperhonen79]

Heippa.
Minun oli pakko viimein kirjoittaa vaikka ensin ajattelin että en kirjoita.

Ihan ekana voimia kaikille jotka elävät tilanteessa että äidin kanssa välit eivät ole hyvät eikä äiti ole tukena.

Kerron lyhyesti oman tarinan.

Olen ikäni oikeastaan asunut äidin kanssa, olin vaille kaksi kun vanhemmat erosi ja minun kaksi vuotta vanhempi veli muutti isän matkassa ja minä jäin äidille.
Äitini alkoholisti ja kun elimme tuota mahtavaa 80luvun aikaa niin eipä lastensuojelu kovin puuttunut. Viikonloppuisin jos en ollut mummolassa (äidin äiti,alkoholisti) hoidossa kuljin äidin mukana ravintoloissa ja portsari katsoi etten karkaa ulos.
Koin paljon pahaa lapsuudessa, kiitos äidin alkoholismin.
Muutin heti peruskoulun jälkeen omilleni kauas ja pian toisen ammattikoulun loputtua vielä kauemmas, vajaan 400km päähän äidistäni.
Kun jäin odottamaan esikoista reilu 14vuotta sitten oli selvät sävelet. Jos äiti juo minun siellä ollessa, lähden heti takaisin kotiin. Joskus näin tapahtui, joskus äiti sinnitteli ja karkasi juomaan kun olin lähtenyt. Saattoi olla viikon reissullaan.
Kun hän soitteli kuulumisia, suostuin vain puhumaan mikäli hän oli selvä. Hän auttoi omasta tahdosta todella paljon meitä nuorta perhettä rahallisesti hankkimalla ensimmäiselle lapsenlapselle paljon kaikkea ja vieläpä kallista. Kaikkien piti nähdä että äidilläni oli rahaa.

Kului vuosia esikoisen syntymästä, odotin kolmatta lastani ja esikoinen oli kolme, pian neljä vuotias kun äitini sai potkut töistä juomisen takia ja joutui pakkohoitoon. Sai siellä elämän langasta uudestaan kiinni, pyöritti pullon korkit kiinni ja pysyi kuivilla. Lähti opiskelemaan, erosi pitkäaikasests miehestään joka oli minulle kuin isä.
Äidin raitistumisen myötä ja opiskelujen myötä äidin elämä ja asenne muuttui, esiin tuli erittäin itsekeskeinen ja ylpeä ihminen. Hänen soittaessa kuulumisia saatoin voida laittaa kännykän pöydälle 10minuutin ajaksi eikä hän edes huomannut etten kuuntele häntä. Hänen kysyessä kuulumisia, kun aloin kertomaan niin hän alkoi kertomaan omia asioita päälle. Hän saattoi puhelun aikana kertoa kolme kertaa samat kuulumiset, jotka todella liittyi vain häneen, hänen opiskeluun jne.
Hänen käynnit meidän luona väheni ja ne vähäiset käynnit mitä oli niin hän leikki omilla useilla kännyköillä ja parilla kannettavalla tietokoneella mitkä oli ottanut mukaan. Hän ei auttanut kotihommissa eikä juuri touhunnut lasten kanssa.

Nyt tilanne on se että odotan kuudetta lasta enkä ole äitini kanssa missään tekemisissä.
Olen itse puhaltanut pelin poikki. Kieltänyt häntä tulemasta minun tontille, enkä minä mene hänen luokseen.
Jo teini-ikäisiin lapsenlapsiin hän saa pitää yhteyttä ja halutessaan hakea niitä pihasta ja palauttaa pihaan.
Menneenä kesänä hän ei soittanut edes kertaakaan kolmelle teini-ikäiselle lapsenlapselle. Ei edes heidän syntymäpäivänä. Hän vetoaa kiireeseen.

Minun on parempi olla, ja tiedän että tulen aina olemaan parempi äiti lapsilleni mitä omani oli minulle. En koskaan tule tekemään samoja virheitä lasteni kanssa mitä äitini teki.

En ole katunut päätöstä kertaakaan.
Hyvä vaikka kulunut lause "ystävät voi valita, sukulaisia ikävä kyllä ei" on hyvä mutta itse olen valinnut myös sukulaiset.