Huono Äiti?

Heippa!
Tiedän että monilla äideillä on joskus sellainen olo että on huono äiti mutta kun minulla tuntuu olevan jatkuvasti sellainen olo. esikoinen on 2,5vuotias ja nuorimmainen 6kk. Tuntuu että teen kaiken väärin kun olen pojan kanssa ajattelen että hän ei tunne että häntä rakastetaan vaikka me olemme mielestäni ihan normaali perhe. Esikoisella on nyt tosi kova uhmaikä ja mustasukkaisuus vauvaa kohtaan Ja siitä seuraa että joutuu koko ajan kieltämään asiota mitä ei saa tehdä. On sellanen olo että koko päivä on pelkkä kieltämistä: Elä mene sinne, ei noin saa tehdä se sattuu, Usko nyt!, Ei saa olla tuhma! Tai sitten hoputtamista: Pue vaatteet päälle, Tule nyt jo! Onko kellään muulla yhtä hullun myllyä elämä vai olenko ite skasin??? :/

 

Siis sekasin tuli kirjoitusvirhe.

 

mulla on ollu tänään ja eilenkin samanlainen päivä. ärjyn esikoiselle koko ajan. kaikki mitä se tekee tuntuu todella ärsyttävältä. vauva on 6vkoa ja esikoinen 2v. hienosti on mennyt, mustasukkaisuutta ei ole eikä muutakaan ongelmaa lasten välillä. ainoa ongelma olen MINÄ :'( harmittaa ja masentaa vietävästi, ja syyllisyyshän ei olo juuri paranna. täytyy seurata omaa tilannetta ja jos ei fiilis parane niin täytyy mennä koputtelemaan mielenterveystoimiston ovea. keljuttaa kun eilen laitoin miehelle tekstiviestin ja kerroin mille tuntuu, niin se ei edes halannu töistä tullessaan. nyt ei sit ylimääräisiä puhuta ollenkaan. auttaa tilannetta :ashamed: jos ei sun fiilis parane niin yritä saada lomaa lapsista vähäks aikaa, sekin vois auttaa. mulla ainakin taitaa stressata se kun aina on joku vailla jotakin;huomiota, ruokaa tms. tahtois olla välillä ihan rauhassa ja ilma velvoitteita. voi kun mieskin tajuis auttaa enemmän1

 

Meillä se menee just samaa rataa! Esikoinen kans 2,5 ja nuorempi 1,5v (molemmat vähän päälle..) ja kokoajan saa olla pää punaisena karjumassa :/
Vanhempi kostaa pienemmälle sen mitä häntä torutaan ja komennetaan!

Yritän paikata tilannetta aina heti kun lapsi sallii, eli jos yhdenkin pyynnön/käskyn/ huomautuksen tottelee tai on muuten vaan kiltti niin kehun ja halailen.. Ehkä lapsi sen tajuaa että kyllä äiti rakastaa vaikka joskus onkin pahapäinen

 

Koettakaa vaan jaksaa kyllä on joka perheessä normaalia,että joskus on päiviä ettei jaksa kertakaikkiaan.Puhukaa miehillenne laittakaa ne lasten kans ulos tai ottakaa ja lähtekää itse yksin/ystävän kans ulkoileen kummasti piristää kun saa edes hetken olla irti lapsista.Jos ei ole muita kenelle puhua puhukaa neuvolassa,pääasia et jollekin höpötätte oli se sit vaik koira.Siinä kumminkin purkaa itseään ja estää vaipumasta masennukseen!Eläkää tätä hetkee ja nauttikaa lapsista,aina niitä mahtuu iloisiakin päiviä joukkoon,vaik tuntuu ettei mistään tule mitään!Aurinkoista kesää vaan kaikille!!! B) B)

 

Tollanen huono äiti - fiilis tulee just kun lapsi on uhmaiässä. Musta on viimeisen vuoden ajan tuntunu et mä oon tosi huono äiti! Nyt tänä keväänä on uhma alkanut vähän helpottaa (tyttö täyttää ens viikolla 3v) ja lapsi jopa tottelee joskus joitain käskyjä. On tullu taas toivo siitä et ehkä mä sit kuitenki osaan jotain!! Toi uhmaikä on ehkä yks rankimpia vaiheita lapsen kasvatuksessa, siinä pitää olla niin johdonmukainen ja järkevä ja samalla jotenki osoittaa lapselle et häntä rakastetaan, kamalan vaikeeta! Mutta lohdutukseksi, kyllä se joskus helpottaa. Meille on vasta tulossa vauva kuukauden päästä, katotaan millanen mustasukkaisuus kohtaus siitä syntyy... :/

 

Musta tuntuu harva se päivä,että oon huono äiti.Olen ollut kotiäitinä kohta 6 vuotta.Mulla on kolme lasta 5,3 ja 8kk:n ikäiset.Kolmevuotiaalla pojallani on kauhea uhmaikä.Hän ei usko eikä tottele mitään ja hermostuneena viskelee tavaroita,ottaa matot lattialta ym.Viisivuotias tyttöni on tosi itsepäinen ja omatahtoinen ja kiusaamassa aina pienempää veljeään.Musta tuntuu välillä että vois lähtä käveleen ja jättää lapset miehelle.Ehkä mä oon vaan väsynyt kotiäitinä olemiseen.Mutta onneksi kerran viikossa on semmonen päivä,että mies jää lasten kanssa kotiin ja pääsee kerrankin yksin kauppaan tai kirpputorille.Siinä tuulettuu ja rentoutuu kummasti.Jaksaa taas eteenpäin.

 

No heippa vaan! Mä kirjoitin tän jo tonne toiseen kohtaan, mut varmuuden vuoksi nyt tähänkin jos kiinnostuneita löytyy. Toi syyllisyys on vähän hankala juttu ja sitä kokee varmaan joka äiti. Lukekaapa Keijo Tahkokallion kirja "Kotipesän lämpöä etsimässä" ja jos intoa riittää niin myös "Myönteinen ajattelu lasten kasvatuksessa" . On ainakin omalla kohdalla neljän lapsen äitin viidettä odottaessa tuonut paljon vinkkejä ja hyvää tietoa ja ajattelemisen aihetta. Olen saanut olla kerran myös hänen luennollaan ja surkuttelen vallan, että sellaiset mahdollisuudet tulevat vastaan vasta koulujen ja ehkä päiväkotien vanhempain illoissa. Mutta kirjoja löytyy kirjastoista. Ovat sopivan lyhyitä ja mukavasti kirjoitettuja esimerkein elävästä elämästä. Mukavia lukea ja antavat paljon aihetta ajattelemiseen ja monta hyvää neuvoa ratkoa pulmatilanteita perheen arjen askareissa. Suosittelen vaikka omaksi iltalukemiseksi.

 

Just noin on meilläkin ja lapsetkin on aika saman ikäisiä,eli 2,4kk ja 6kk. Kokoajan joutuu isompaa kieltään ku o mustasukkainen vauvasta. Ja meinaa niin jo kyllästyttää tuo jatkuva kieltäminen \|O On kyllä ihana kuulla että muillakin samanlaista ja sama tunne että oon niin huono äiti. Oon siitä tuntenu aika suurta syyllisyyttä,että miks mulla on nää lapset ku ei musta ookkaan tähän,mut ehkä se menee sit ohi ku lapset kasvaa. Lapset on ihania,mutta tää tunne on kyllä tullu kun isompi alkaa olla uhmaiässä :/ Haluais kuitenki olla hyvä äiti :ashamed: No ehkä sitä valoa vielä on näkyvissä tähänkin asiaan