"Aloittaja"
Mäkin kysyn mielipiteitä/ kokemuksia, kun tuli tuosta toisesta ketkusta mieleen.
Eli me ollaan muuttamassa, nykyisestä kolmiosta neliöön.
Meillä kaksi pientä lasta 2,5 v ja 10 kk, nykyisessä kämpässä isommalla ollut oma huone ja kuopus nukkunut meidän huoneessa. Ei olla viitsitty siirtää samaan, kun yöt olleet niin levottomia, mutta nyt pienempikin alkanut nukkumaan yönsä joten se ei enää ongelma.
Nyt ton uuden kämpän kanssa mietin että laitanko molemmille oman huoneen, vai tehdäänkö toisesta ns. Leikkihuone? Jotenkin olen aina tykännyt ajatuksesta että olisi huone jossa saa rauhassa leikkiä, rakennelmat olla jne. Ja makuuhuone olisi sitten pelkistetympi. Noilla kun niin pieni ikäerokin, niin jaettu huone ei haittaisi ja toisaalta leikit yhteisiä tulevaisuudessa?
Mutta mutta, onko siinä mitään järkeä kun kyseessä 2 kerroksinen asunto ja makuuhuoneet yläkerrassa. Kun ainakin nyt isomman leikit on olohuoneessa, jossa muutkin viettävät aikaansa. Niin tuskinpa nuo alkavat sitten leikkiä eri kerroksessa, jos itse olisin alhaalla ( enkä edes uskaltaisi jättää niitä).
Eli leikit luultavasti kuitenkin ovat alhaalla olohuoneessa, niin huone olis turha? Toisaalta sitten sinne saisi vuodesohvan ja voisivat satunnaiset yövieraat siellä majoittua? Ja olisiko lapsista kivempi/turvallisempi nukkua samassa huoneessa?
Käytäntöhän sen kertoo, mutta näin alustavasti pohdiskelen.