B
blääh
Vieras
Lapsi oli hiihtolomaviikon isällään kaverinsa kanssa toisella paikkakunnalla, ja tulivat meille päivällä ennen neljää. Kaverin vanhemmat ovat jossain sukuloimassa, ja lupasin, että lapsi voi olla meillä tänään siihen asti kun tulevat. Mutta, kello on kohta 8 illalla, ja vanhempia ei kuulu. Olivat lähteneet sukuloimasta puoli 7 aikaan ajamaan noin tunnin matkan päästä. Huomenna koulupäivä, ja meillä on tapana rauhoittua illan viettoon muutenkin ajoissa. Ärsyttää, kun ei ole ehtinyt yhtään viettää aikaa oman lapsen kanssa, ja luulisin kaverin vanhempiakin kiinnostavan nähdä lastaan eka kertaa viikkoon.