vieras
Olen tosi huolissani 11vuotiaasta sukulaispojastani. Hän on tässä viime aikoina muuttunut tosi hiljaiseksi ja syrjäänvetäytyväksi ja hermostuneeksi. Kavereita hänellä ei ole koskaan ollut, ei yhtäkään joka tulisi leikkimään koulun jälkeen tms. Vanhemmat on aina töissä. Poika oli tuossa vierailulla tätini luona ja hänkin mainitsi miten muuttunut tämä oli, entinen papupata ei saanut sanaa suustaan ja koko ajan mumisi itsekseen ja liikehti levottomasti. Sukuun on nyt tulossa monta vauvaa ja hän oli tädiltä kovasti kysellyt,miten ne vauvat pääsevät sinne mahaan. Täti oli kehottanut juttelemaan isän ja äidin kanssa,myöhemmin mianitsi myös näille asiasta,mutta ei kuulema 11-vuotiaan ole vielä tarvis tietää moisia.
Mietin kiusataanko poikaa koulussa. Vai mikähän kumma tähän muutokseen on syynä. Eikös 5 luokalla ala jo sukupuolivalistus, miten se menikään, kertooko ne kaikki alusta asti,vai olettaako lasten jo tietävän siitä jotain? Tuossakin periaatteessa löytyy syy kiusaamiseen (mistäpä ei) jos ei mitään tiedä ja toiset hihittelevät porukoissa näille jutuille.
Itse en kovin läheinen ole pojan kanssa ollut, mutta tuli mieleen pitäiskö yrittääpyytää kylään ja yrittää jutella vai menekö sit liikaa mukaan? Mutta huolestuttaa niin