M
"Mamma"
Vieras
Viime viikon torstaina poikani oksensi yöllä kolmisen kertaa ja sen jälkeen on ollut ripulia. Ajattelin silloin, että jahas mahatauti iski. Tuon torstai yön oksentamisen jälkeen ei kertaakaan oksentanut, ei kuumetta, huonoa oloa tms. mutta maha oli löysällä välillä. Tänä aamuna kun sitten heräsimme poika huusi että äiti tule katsomaan, mitä tuon on. Poika oli yöllä nukkuessaan oksentanut sänkyyn (reilun viikon päästä ensimmäisestä oksennuskerrasta) ja sitä oli roiskunut lattiallekkin. Olin todella ihmeissäni miten sellainen voi olla mahdolista ja miten en itse ole oksentamiseen herännyt kun herään yleensä kaikkiin pienimpiinkin ääniin.
Nyt mietin että voiko tämä olla enää normaalia mahatautia joka meillä on yleensä mennyt ihan muutamissa päivissä ohi, koskaan ei ole tällaista ollut. Poika on reipas, virkeä, leikkisä, kuumeeton, kivuton eikä ole huonoa oloa. Syö normaalisti, olen antanut gefilus tuotteita jne. Päivystykseen soitin ja sanoivat että voi kotona olla normaalisti jos olossa ei ilmene poikkeuksia ja maanantaina sitten mennä terveyskeskukseen. Silti tämä asia huolettaa minua kun tämä ei ole jotenkaan yhtään normaalia mahatautia mitä meillä on aiemminkin ollut vai voiko tällaistakin mahatautia sitten olla. 