V
"vierailija"
Vieras
tänne päädyin sitten kyselemään kokemuksianne lasten oksentelusta, kun tuolla "aamuyöllä/aamulla oksentaminen" googlaamalla tulee vaan kaikkia karmivia linkkejä lasten aivokasvaimista luettavaksi. eli olen pohtinut, että missä vaiheessa voisi olla syytä käydä lääkärissä, joko nyt, vaiko odotella tilanteen mahdollista kehittymistä johonkin suuntaan: 6-v lapseni on nyt tässä kuluvan alkuvuoden aikana yhteensä 3 kertaa oksentanut aamuyöllä saman kaavan mukaan. oksennukset ovat olleet pieniä ja sitten aamulla noustuaan sängystä ollut aivan tavallinen, hyvinvoiva, nälkäinen ja iloinen. kahtena kertana on edellisenä päivänä herkuteltu aika runsaasti. ei ole kuulemma pääkipua eikä huonoa oloa, ainoastaan vatsassa kiertää, niin että on täytynyt mennä oksentamaan - näin kertoili hän.
tuommoista ei ole lapsellani ennen ollut, onko kenenkään lapsilla ollut vastaavaa ja onko syitä lähdetty etsimään vaiko ajateltu sen olevan ihan normaalia? voisiko tosiaan "mässäily" oikeasti aiheuttaa oksennuksen vielä sitten usean tunnin päästä? entäs sitten jotkut ruoka-aineallergiat tai vatsataudit? onko monilla tullut niitä tiheästi, siis nopeasti ohimeneviä vatsatauteja?
t. hieman huolestunut