Huoh.. :( Mieheni sanoi tänään...

[japs]

...että ottaa kohta oikeasti pesäeron perheeseensä tai ainaki vaimoonsa. Ei kuulemma jaksa enää kuunnella mua. Käyn tällä hetkellä traumaterapiassa läpi paskaista menneisyyttäni (on sairaan raskasta) ja mies on mun ainoa tervejärkinen ystävä, kenelle voin ylipäänsä mitään purkaa. Ihan paras ystäväni ja ainoa uskottuni. Ainoa kehen luotan ja kelle uskallan vaikeimmistakin asioista puhua. Tai uskalsin. Ei koskaan ennen oo mun mies tollasia päästelly suustaan, ei koskaan edes moittinut tai mitään. Nyt sekään ei enää jaksa mua... :'( Meidän vakaumuksen ja arvopohjan vuoksi me ei koskaan voitais erota, eikä eroa pidetty minkäänlaisena vaihtoehtona koskaan. Mutta tänään sain kuulla, että mies on oikeasti ajatellut ottavansa kohta pesäeron minuun... :'(

 

[v]

voishan tuo pesäero tehdä hyvääkin teille??

 

[mitä opimme]

Puoliso ei ole terapeutti,kukaan ei jaksa loputtomiin.Niin ikävää kuin se kannaltasi onkin.

 

[.]

muista ettei miehesi varmasti jaksa aina kuunnella sinun murheitasi, kuunteletko sinä hänen?
hyvä jos kuuntelee mutta pidä välillä taukoa...

 

[vieras]

Ei se sinusta johdu, vaan ukollasi on nyt mitä todennäköisimmin toinen nainen. Kun selviät erosta ja terapiasta, olet uusi, vahvempi ihminen.

 

[ap]

voishan tuo pesäero tehdä hyvääkin teille??

ai, miten? Meillä on kaks ihan pientä lasta, joiden kans oon aika lujilla. Mies tekee järkyttävää työvuoroa, mutta on kuitenkin toisinaan tässä apuna. En viikon aikana usein nää muita aikuisia, kuin miestäni. Yksin en lasten kans jaksa lähteä minnekään. Rakastan miestäni ja hänkin sanoo rakastavansa minua. Olen äitiyslomalla... Miten edes voisimme pitää kahta asuntoa? Hoitaisinko yksin lapset ja olisin vielä tiukemmalla? Entä mies? Koko elämämme sisältö ja arvopohja, kaikki menis uusiksi? Kantaisinko yksin kuormani ja mies omansa, vaikka olemme luvanneet rakastaa toisiamme ja elää toistemme rinnalla niin myötä kuin vastamäissä aina kuolemaan asti...?

Kaikenlisäksi tuntisin itseni konkreettisesti niin hyljätyksi räsynukeksi, eikä se ois lastenkaan kannalta hyvä.

 

[k]

No jos kaadat liian usein omia pahoja tunteitasi ja huoliasi miehen niskaan, en ihmettele että noin ajattelee.
Vaikka puolison kuuluukin olla rakkain ystävä ja luotto ihminen, jolle voi puhua asioistaan vapaasti, ei se tarkoita että hänen pitäisi toimia tunteiden kaatopaikkana tai taakan kantajana.

On puolisollekkin henkisesti erittäin raskasta kuunnella puolisonsa ahdistavia asioita, kun ei voi tehdä asialle mitään.
Ja jos purkautuva osapuoli ei koskaan pysähdy kuuntelemaan oman puolisonsa ongelmia tai saa aikaan sellaisen olon puolisolleen, että hänen ongelmansa ovat pienempiä, kuunteleva osapuoli ahdistuu ja lopulta ei enään kestä.

Keskity purkamaan ahdistuksesi terapeutille ja juttele miehellesi vaihteeksi arkipäivän asioista ilman negatiivista varausta.

 

[h]

voishan tuo pesäero tehdä hyvääkin teille??

ai, miten? Meillä on kaks ihan pientä lasta, joiden kans oon aika lujilla. Mies tekee järkyttävää työvuoroa, mutta on kuitenkin toisinaan tässä apuna. En viikon aikana usein nää muita aikuisia, kuin miestäni. Yksin en lasten kans jaksa lähteä minnekään. Rakastan miestäni ja hänkin sanoo rakastavansa minua. Olen äitiyslomalla... Miten edes voisimme pitää kahta asuntoa? Hoitaisinko yksin lapset ja olisin vielä tiukemmalla? Entä mies? Koko elämämme sisältö ja arvopohja, kaikki menis uusiksi? Kantaisinko yksin kuormani ja mies omansa, vaikka olemme luvanneet rakastaa toisiamme ja elää toistemme rinnalla niin myötä kuin vastamäissä aina kuolemaan asti...?

Kaikenlisäksi tuntisin itseni konkreettisesti niin hyljätyksi räsynukeksi, eikä se ois lastenkaan kannalta hyvä.

Nyt ajattelet taas täysin itsekkäästi.
Jos olet niin lujilla lasten kanssa, hae hoitoapua, sitä tarjoaa kunta.
Ja saattaisit huomata, että ulos lähteminen tekee asioista paljon siedettävämpiä.
SE vain pahentaa asioita, että jää sisälle, lapset siitä kärsii hyvin paljon myös.
PEsäero ei välttämättä tarkoita mitenkään eroa, vain hetken lomaa toisesta osapuolesta ja joskus se kannattaa.
Saattoihan miehesi tarkoittaa myös ihan itsenäistä lomaa.
Ei ole hänen tehtävänsä hoitaa sinua kun saapuu töistä kotiin.

 

[ap]

Ei se sinusta johdu, vaan ukollasi on nyt mitä todennäköisimmin toinen nainen. Kun selviät erosta ja terapiasta, olet uusi, vahvempi ihminen.

Hah. Ei tää nyt mikään elokuva oo, jossa ukolla on aina uus nainen jne.

Mutta kai se on niin, niinku aikasemmat kirjotti, ei kukaan jaksa loputtomiin kuunnella. Mut ku mä en osaa edes käyttäytyä niinku haluaisin. Motkotan ja valitan aina vaan... En kertakaikkiaan kykene olemaan niin hyvä ku haluaisin. Mitenhän sitä sais muurattua suun umpeen ees pariks viikoks.. Tuntuu, ettei nyt jaksa enää kantaa kaikkea sisällä, kun ne on viimein alkanu purkautumaan... Säälittää vaan tuo mies, ku se joutuu kaiken kestämään..

 

[Piipi]

Kantaisinko yksin kuormani ja mies omansa, vaikka olemme luvanneet rakastaa toisiamme ja elää toistemme rinnalla niin myötä kuin vastamäissä aina kuolemaan asti...?

Se kuolema vaan tuppaa tulemaan aikaisemmin jos jää paskaan suhteeseen kitumaan. Mielummin ero.

 

[ap]

No jos kaadat liian usein omia pahoja tunteitasi ja huoliasi miehen niskaan, en ihmettele että noin ajattelee.
Vaikka puolison kuuluukin olla rakkain ystävä ja luotto ihminen, jolle voi puhua asioistaan vapaasti, ei se tarkoita että hänen pitäisi toimia tunteiden kaatopaikkana tai taakan kantajana.

On puolisollekkin henkisesti erittäin raskasta kuunnella puolisonsa ahdistavia asioita, kun ei voi tehdä asialle mitään.
Ja jos purkautuva osapuoli ei koskaan pysähdy kuuntelemaan oman puolisonsa ongelmia tai saa aikaan sellaisen olon puolisolleen, että hänen ongelmansa ovat pienempiä, kuunteleva osapuoli ahdistuu ja lopulta ei enään kestä.

Keskity purkamaan ahdistuksesi terapeutille ja juttele miehellesi vaihteeksi arkipäivän asioista ilman negatiivista varausta.

Kiitos asiallisesta vastauksesta! Kirjotampa heti työssä olevalle miehelleni kirjeen, jossa pahoittelen hälle aiheuttamaani tuskaa. Ja alan kirjoittamaan päiväkirjaa, johon puran tuntoni. Kyllä tää palsta on hyvä paikkam ku täällä on niin hyviä tyyppejä, jotka antaa niin hyviä näkemyksiä!

 

[p?]

Kantaisinko yksin kuormani ja mies omansa, vaikka olemme luvanneet rakastaa toisiamme ja elää toistemme rinnalla niin myötä kuin vastamäissä aina kuolemaan asti...?

Kaikenlisäksi tuntisin itseni konkreettisesti niin hyljätyksi räsynukeksi, eikä se ois lastenkaan kannalta hyvä.

Ei rakastaminen myötä ja vastamäessä tarkoita sitä, että toinen osapuoli olisi vastuussa toisen taakasta. Kummallakin on omat ongelmansa ja niiden hoitaminen on henkilön itsensä vastuulla, puolison tehtävä on tukea näissä päätöksissä.

Ja toisekseen, onko sitten lapsille hyväksi, että isä on onneton tai ei kestä vaimoaan, lastensa äitiä ja mahdollisesti riitaannuttaa perhe elämän?

Kun menitte yhteen olitte vastuussa vain itsestänne ja yhteisestä onnestanne. Nyt teillä on lapsia, joten heidän kasvuympäristönsä tulisi olla tärkein asia, ei vihkivalan tai vakaumuksien.

Ja jos todella tunnet jo nyt raskaaksi hoitaa lapset ja teille tulisi ero ja et sitä kestäisi henkisesti, niin luulen, että lasten olisi parempi asua isällään.

Julmaa mutta totta.

 

[hm]

Mikä vakaumus teillä sit on?

 

[voimia]

Elämä on joskus todella vaikeaa, jopa kohtuuttoman tuntuista, mutta usko siihen, että selviätte. Ja kyllä, vaikka mies ei ole terapeuttisi, on läheisten ymmärrettävä, älä ikinä syyllistä itseäsi, älä ikinä. Et sinä ole osaasi valinnut, voit vain toivoa että miehesi pysyy rinnallisi (niinkuin olisi inhimillistä). Kypsä aikuinen ihminen tekee niin. Ja jos hänellä ei ole siihen syystä tai toisesta resursseja, niin muista ettei syy ole pelkästään sinun ja usko siihen, että selviät.

 

[vieras]

Elämä on joskus todella vaikeaa, jopa kohtuuttoman tuntuista, mutta usko siihen, että selviätte. Ja kyllä, vaikka mies ei ole terapeuttisi, on läheisten ymmärrettävä, älä ikinä syyllistä itseäsi, älä ikinä. Et sinä ole osaasi valinnut, voit vain toivoa että miehesi pysyy rinnallisi (niinkuin olisi inhimillistä). Kypsä aikuinen ihminen tekee niin. Ja jos hänellä ei ole siihen syystä tai toisesta resursseja, niin muista ettei syy ole pelkästään sinun ja usko siihen, että selviät.

PS Hymiö ei kuulu tuohon, anteeksi. En tosiaankaan ymmärrä (ja muista...) miksi se tulee Ä-kirjaimen ja sulkumerkin jälkeen...

 

[hm]

Jos olette aidosti kristillisiä vakaumukseltanne, ja avioero ei siksi tule kyseeseen (en keksi muita vakaumuksia kuin kristinuskon tähän), niin vastaus löytyy Raamatusta, apu ja tuki myös. Muistakaa, että yhdessä ongelmat kohdataan ja niistä kun selvitään, se vain vahvistaa teitä.

Jos olette jotain Jehovantodistajia tai vastaavia, en sano mitään.

 

[NO AP!!]

Vastaatko ap vai tulitko tänne vaan k*settamaan?

 

[.]

miehesi on sinulle kumppani. EIKÄ TERAPEUTTI! hän on varmasti väsynyt tilanteeseen jos pidät häntä roskasaavina. ja purat kaiken häneen.

 

[vieras]

No jos kaadat liian usein omia pahoja tunteitasi ja huoliasi miehen niskaan, en ihmettele että noin ajattelee.
Vaikka puolison kuuluukin olla rakkain ystävä ja luotto ihminen, jolle voi puhua asioistaan vapaasti, ei se tarkoita että hänen pitäisi toimia tunteiden kaatopaikkana tai taakan kantajana.

On puolisollekkin henkisesti erittäin raskasta kuunnella puolisonsa ahdistavia asioita, kun ei voi tehdä asialle mitään.
Ja jos purkautuva osapuoli ei koskaan pysähdy kuuntelemaan oman puolisonsa ongelmia tai saa aikaan sellaisen olon puolisolleen, että hänen ongelmansa ovat pienempiä, kuunteleva osapuoli ahdistuu ja lopulta ei enään kestä.

Keskity purkamaan ahdistuksesi terapeutille ja juttele miehellesi vaihteeksi arkipäivän asioista ilman negatiivista varausta.

Kiitos asiallisesta vastauksesta! Kirjotampa heti työssä olevalle miehelleni kirjeen, jossa pahoittelen hälle aiheuttamaani tuskaa. Ja alan kirjoittamaan päiväkirjaa, johon puran tuntoni. Kyllä tää palsta on hyvä paikkam ku täällä on niin hyviä tyyppejä, jotka antaa niin hyviä näkemyksiä!

Miksi ihmeessä pahoittelet? Miehesi ei siis jaksa tukea sinua vastamäessä. Eikö hän ole luvannut tukea? Potki se pellolle!

 

[hmmm...]

Vastaatko ap vai tulitko tänne vaan k*settamaan?

Tiedätkö useat meistä on perheellisiä eli pelkästään palstalla roikkuminen ei useinkaan onnistu... Voi mennä tiädätkö paljonkin aikaa ennenkun pääsee taas kun konneelle kun "äitiä on tarvittu"...

 

[Airatar]

Toisen tunteet on otettava tosissaan, tunteet kun ei valehtele.
Löytyisikö joka päivästä yksi hyvä asia, johon keskittyä? Pystyisitkö ajattelemaan joka päivä jotakin postiivista asiaa, kun tuntuu, että kaikki ryönä purkautuu suusta ulos? Pystyistkö kirjoittamaan tunteitasi ulos? Aika kuitenkin kuluu kaiken aikaa, lapset kasvaa, ja raskas menneisyys jää kauemmaksi päivä päivältä. Rumat kuviot saa jätettyä taakseen, kun päästää niistä irti. Anteeksi voi antaa, vaikkei anteeksi pyydettäisi.(Been there, done that...)
Yritä keskittyä siihen, kuinka rakas ja tärkeä miehesi sinulle on, ja sano se hänelle ääneen.
Ehkä vielä ei ole liian myöhäistä.
Voisitko soittaa neuvolaan, ja pyytää sinne keskusteluaikaa, jos sitä kautta helpottaisi arkesi myös, vaikka hetkeksi?
Älä jää sisälle, nyt on kaikesta huolimatta kesä, ja se on lapsillesi ainutlaatuista aikaa. Kohta ihmetellään taas syksyn tuloa. Voimia.

 

[aP]

Kantaisinko yksin kuormani ja mies omansa, vaikka olemme luvanneet rakastaa toisiamme ja elää toistemme rinnalla niin myötä kuin vastamäissä aina kuolemaan asti...?

Se kuolema vaan tuppaa tulemaan aikaisemmin jos jää paskaan suhteeseen kitumaan. Mielummin ero.

Suhteemme on molempien mielestä hyvä. Ainut raskauttava asia miehelleni on mun menneisyyteni, joka nyt terapian myötä rasittaa senki elämää. Mutta kyllä me yhdessä yli päästään. Suhteemme on niin hyvä ja kestävälle pohjallle perustettu.

 

[ap]

No jos kaadat liian usein omia pahoja tunteitasi ja huoliasi miehen niskaan, en ihmettele että noin ajattelee.
Vaikka puolison kuuluukin olla rakkain ystävä ja luotto ihminen, jolle voi puhua asioistaan vapaasti, ei se tarkoita että hänen pitäisi toimia tunteiden kaatopaikkana tai taakan kantajana.

On puolisollekkin henkisesti erittäin raskasta kuunnella puolisonsa ahdistavia asioita, kun ei voi tehdä asialle mitään.
Ja jos purkautuva osapuoli ei koskaan pysähdy kuuntelemaan oman puolisonsa ongelmia tai saa aikaan sellaisen olon puolisolleen, että hänen ongelmansa ovat pienempiä, kuunteleva osapuoli ahdistuu ja lopulta ei enään kestä.

Keskity purkamaan ahdistuksesi terapeutille ja juttele miehellesi vaihteeksi arkipäivän asioista ilman negatiivista varausta.

Kiitos asiallisesta vastauksesta! Kirjotampa heti työssä olevalle miehelleni kirjeen, jossa pahoittelen hälle aiheuttamaani tuskaa. Ja alan kirjoittamaan päiväkirjaa, johon puran tuntoni. Kyllä tää palsta on hyvä paikkam ku täällä on niin hyviä tyyppejä, jotka antaa niin hyviä näkemyksiä!

Miksi ihmeessä pahoittelet? Miehesi ei siis jaksa tukea sinua vastamäessä. Eikö hän ole luvannut tukea? Potki se pellolle!

On luvannut tukea ja tukee, mutta niinku monet on kirjottanu, ei hänen silti tarvi kohtuuttomasti paskaa ottaa vastaan. Hänelläkin on oma elämänsä ja omat tarpeensa, joita munki pitäis osata kuunnella. Oon vaan nyt tuijottanu omaan napaani ja ajatellu, että hän kyllä jaksaa. Hänen pitää jaksaa. Mutta tätä terapiaa on kestäny jo puoli vuotta, ei ihme, jos hän ei enää jaksa. En kuuna päivänä potkis rakasta miestäni pellolle!!

 

[ap]

Vastaatko ap vai tulitko tänne vaan k*settamaan?

Mihin mun pitikään vastata? Siihenkö, että mikä meidän vakaumus on? Ei, me ei olla Jehovan todistajia, vaan meidän juuret on niin syvällä kristillisessä uskossa, että harvalla niin on... Mutta mitä se sulle loppujen lopuks kuuluu? Arvot jo kerroin, tarviiko sen enempää tietää?

 

[ap]

Vastaatko ap vai tulitko tänne vaan k*settamaan?

Tiedätkö useat meistä on perheellisiä eli pelkästään palstalla roikkuminen ei useinkaan onnistu... Voi mennä tiädätkö paljonkin aikaa ennenkun pääsee taas kun konneelle kun "äitiä on tarvittu"...

nimenomaan! Lapset tarvii välillä ruokaa, vaipan vaihtoa jne.