Hullu mä

[iita]

Mikä mua oikeen vaivaa? Mun on hirveän vaikea uskoa että mun poikakaveri rakastaa mua ja että mä oisin viehättävä sen silmissä. Mä en oikein tiedä mistä tää johtuu, onko vika mussa vai hänessä vai molemmissa. Ollaan oltu muutama vuosi yhdessä ja tää vaan jatkuu. Joku vaan pistää mut epäilemään vaikka mies väittää muuta. Mulla on aikaisempikin pitkä suhde, jossa ei tällaista ongelmaa ollut. Tiesin että mua rakastetaan ja että kelpaan ja olen riittävä. Ja tiedän että olen monen silmissä oikein vetävä, mutta miksei sen poikakaverin...

 

[iita]

Eikö kukaan osaa neuvoa

 

[jaap]

Kyse on joko huonontuneesta itsetunnostasi tai sitten poikakaverisi osoittaa eleillään/teoillaan, että ajattelee toisin kuin sanoo.

 

[iita]

No sehän siinä onkin kun en enää tiedä kummasta on kyse. Musta tuntuu että hän vähättelee, mutta mistä sen tietää?

 

[Itku-Iita]

Miksi hän haluaa seurustella kanssasi jos et ole viehättävä ja hän ei rakasta sinua?

 

[Wolmis]

Ongelmasi kuulostaa tunneilmaisuun liittyvältä. Jos partnerin puheella ilmaiseman ja hänen elekielensä osoittaman tunnetilan välillä on ristiriitaa, on elekielen osoittaman tunnetilan viesti voimakkaampi. Esim. jos kumppanisi sanoo sinun olevan hänen elämänsä nainen ja kuitenkin osoittaa (sinun mielestäsi) ylenmääräistä mielenkiintoa muita naisia kohtaan, on vaikea uskoa sanoja todeksi. Tai, jos koet jostain syystä alemmuutta tämän nykyisen poikaystäväsi kanssa, et ehkä saata uskoa että hän rakastaisi juuri sinua. Nämä ovat vain esimerkkejä, enkä tarkoita että ongelmanne johtuisi juuri näistä. Olit varsin saita ongelmasi kuvauksessa ja voin vain arvailla syitä, mutta yritänpä kuitenkin auttaa.

Voi olla, että edellinen poikaystäväsi käyttäytyi toisin tai oli muutoin toisenlainen persoona, eikä sinulle tullut hänen kanssaan kuvaamasi kaltaista epävarmuuden tunnetta. Ellet ole heidän välillään itse oleellisesti muuttunut, lienee tosiaan vika siinä, kuinka huonosti nykyisen poikaystäväsi tapa ilmaista itseään ja sinun tapasi käsittää hänen ilmaisunsa sopivat yhteen. Viestinnällähän on kaksi osapuolta ja vastaanottajalla on myös vastuu viestin tulkinnasta.

Jos hän kerran rakastaa sinua, ei hänellä liene mitään seuraavaa ehdotustani vastaan. Kehottaisin teitä istahtamaan yhdessä pohtimaan sitä, kuinka koette ne tilanteet, joissa ongelmat tulevat esille - mitä ne sitten lienevätkään. Ja muista, että vika ei ole yksin hänessä, joten syyllistävällä sävyllä et voita mitään. Voit vaikka kertoa hänelle kuinka paljon häntä rakastat ja tiedät kuinka hänkin rakastaa sinua. Sitten voit kertoa, että haluaisit teidän jaksavan elää yhdessä ja sen vuoksi pohtiavan sitä, kuinka koette erilaiset tilanteet. Hänhän ei edes välttämättä ole koskaan tajunnut kuinka hänen toimintansa sinuun vaikuttaa. Sinä voit ottaa esille joitakin esimerkkitapauksia ja kertoa mitä koit ja hän voi kertoa oman kokemuksensa tilanteesta.

En tietenkään takaa, että pääsette johonkin kompromissiin, sillä toista ihmistä ei aina voi käsittää täysin. Mutta aina kannattaa yrittää keskustella, jos on halua jatkaa yhdessä.

Tsemppiä!

W.

 

[iita]

Mä valvoin ja pohdiskelin asiaa viime yönä. Olin ihan hajalla. Nyt tuntuu paljon paremmalle, vaikka silmiä koristaakin ihan valtavat pussit

Illalla tuntui että se kaikki on ihan totta mitä ajattelen. Nyt tuntuu että kyse on ihan minusta ja omasta epävarmuudestani, jonka tämä nykyinen poikaystävä on minussa saanut aikaan. Hän ei kerro tunteistaan, ei siitä mitä suhteeltamme haluaa, ei siitä mitä minusta haluaa. Hän ei kerro kuulumisiaan, ei itselleen tärkeistä asioista, ei suruistaan eikä iloistaan. Hän ei kehu minua eikä ulkonököäni, hän ei kiinnitä huomiota minuun. Ja muut kyllä huomaavat ja kehuvat... Hän sai aluksi minut tuntemaan itseni ulkonäöllisesti riittämättömäksi ja siitä on vaikea päästä yli vaikka hän on koittanut selittää että kyse oli väärinkäsityksestä kun meillä oli ongelmallisempi aika. Paha sanottua on enää tehdä sanomattomaksi. Tämä hänen nykyinen puheensa tuntuu vain selittelylle. Ja kun hän ei osoita mitään mitenkään paitsi kun kysyn ihan suoraan.

Me ollaan puhuttu tästä ja tämä ongelma ei vaan poistu. Säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin tämä nousee aina kovemmin pintaan ja sitten vietän aikaa yksin itkien ja miettien kannattaako minun edes jatkaa, vaikka rakastan häntä kamalasti. Pääsenkö mä eroon tästä mitättömyyden ja alemmuuden tunteen kehästä vain vaihtamalla miestä vaiko en edes siten? En mä vaihtaakaan haluaisi, toivoisin vain että se olisi totta että hänkin oikeasti rakastaa minua ja sitä mille näytän ja että minä voisin tietää sen. Pelkään että hän on kanssani vain siksi ettei parempaakaan ole jäänyt koukkuun.

 

[Wolmis]

Jaaha, nyt tulee mieleeni kaksi vaihtoehtoa:

1. Poikaystäväsi on jostain syystä kyvytön ilmaisemaan tunteitaan. Tähän voi olla monia syitä, kuten lapsuudessa opitut tai kokemuksen kautta saadut tunne-elämän salvat, omien tunteiden riittämättömyyden tunne, jne. Voihan esimerkiksi olla niin, että hänen vanhempansa tai joku aiempi tyttöystävä on vähätellyt tai halveksinut poikaystäväsi tunteita itseään kohtaan ja siten lukinnut hänen kykynsä ilmaista niitä. Joillakin ihmisillä voi olla niin heikko itsetunto, ettei sitä ilmaista jonka ei tunneta kelpaavan.

2. Poikaystävälläsi ei ole sinua kohtaan tunteita joita ilmaista.

En tunne poikaystävääsi muutoin, enkä sen vuoksi osaa arvioida mikä on todellinen syy. Ilmaiseeko hän tuntemuksiaan muille, ilmaiseeko hän tunneskaalansa negatiivista puolta, kuten aggressioitaan tai ahdistusta ja kuinka hän ylipäänsä muissa tilanteissa käyttäytyy? Jos koet ristiriitaa hänen käytöksessään eri tunnetilojen ilmaisussa, veikkaisin ykkösvaihtoehtoa. Jos taas ristiriita on hänen ilmaisussaan sinua ja muita kohtaan, veikkaisin kakkosta.

Joka tapauksessa toivoisin hänen ymmärtävän, että asia on sinulle tärkeä. Jottei sormi osoittaisi vain hänen suuntaansa, tuleepa mieleeni kysyä, ruikutatko häneltä rakkauden osoituksia? Jos niin teet, ei hänelle ehdi tulla tarvetta ilmaista itseään spontaanisti, etkä koskaan saa kuulla häneltä mitä haluat. Joskus kannattaisi tosiaan vain kuunnella mitä toisella on sanottavanaan.

W.

 

[iita]

Hän on vähän huono puhumaan asioistaan yleensäkin, mutta se selvisi minulle vasta vähän aikaa sitten. Miten voisin edes oppia tuntemaan häntä muuten kuin ajan kanssa ja sattumien summana kun hän ei puhu...

Mä luulen että yksi vaihtoehto tai ainakin osallinen voi olla mun yksisilmäisyyteni. En vain ole ymmärtänyt häntä. Olen luonut jonkun protokollan, jonka mukaan rakastuneen pitäisi käyttäytyä ja jonkun ihannekuvan siitä millainen mieheni pitäisi olla. Sitten kun todellinen henkilö ei sovikaan tähän muottiin, se aiheuttaa ristiriidan kokemista. Mulla on yleensäkin isot odotukset asioista ja saan monesti pettyä. Senkin asian suhteen olen tehnyt töitä ja enää ei kaikki syntymäpäivät välttämättä aiheuta itkua. Ehkä tää on vaan jotain vaaleanpunaisten lasien hukkumisen seurausta.

Eikä mulla ole kokemusta kuin yhdestä exästä ja hänen kauttaan varmaan rakensin paljon kuvaa miehestä parisuhteessa. Isää minulla ei esimerkiksi ole. Tuntuu vaan niin omituiselle eikä lainkaan minulle että en osaisi uudistua vaan jäisin kiinni vanhoihin malleihin ja käsityksiin. Omasta mielestäni halusin vain rakastaa ja olla rakastettu, ei minulla ollut muita odotuksia. Ehkä sitten vain käsitän sen rakastettuna olemisen jotenkin toisin kuin poikakaverini. Minä kaipaisin mielipiteiden, asioiden, tunteiden - siis elämän jakamista. Sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, että me ollaan me ja me yhdessä tuetaan toisiamme ja ollaan yhtä vaikka mikä olisi. Tämä suhde ei jostain syystä vain tunnu turvalliselle jatkumolle. Jotenkin vain tuntuu ettei hän ole varma siitä haluaako jakaa elämänsä mun kanssani. Hän on kuin minä edellisessä suhteessani.

Ja en tosiaankaan koko ajan ruinaa rakkaudentunnustuksia tms. Olen odottanut vuoden, pitempäänkin että jotain tapahtuisi ja sitten kun ei kuulu mitään, olen kysynyt. Edes kysyminen ei ole aina riittänyt, joskus on pitänyt suorastaan laittaa sanoja hänen suuhunsa ja sen jälkeen on vain paha mieli, että nyt en sitäkään saa koskaan varmasti tietää. Hän sanoo jotain vain koska minä ""käskin"".

 

[Wolmis]

Oletan, että olet varsin nuori nainen, eikä sinulle valitettavasti ole kertynyt kokemuksia meistä miehistä niin paljoa kun ei sinulla ollut isääkään.

Kyllähän suomalaista miestä monesti jurona pidetään, mutta kyllä miehellekin on hyväksi ilmaista itseään. Meitä on toki joka junaan ja asemallekin seisomaan asti, joten sinun poikaystäväsikin on vain yhdenlainen yksilö, eikä edusta meitä kaikkia. Analysoit hienosti tilannettanne, ja olet selvillä myös omista rajoituksistasi suhteessanne. Toki on niin, että nuorilla naisilla tuppaa olemaan hieman ruusunpunainen kuva parisuhteesta, mutta ei todellisuuden noin kivenharmaakaan tarvisisi olla - anakaan minun mielestäni. Parisuhteeseen kuuluu elämän jakaminen monella tasolla. Ilman sitä suhde jää pitemmän päälle varsin ohueksi, eikä kestä arjen painoa.

Tulet kasvamaan ihmisenä vuosien varrella ja tulet oppimaan mitä elämältäsi haluat. Ehkäpä olet nyt yhden valinnan edessä; jatkaako samaa rataa, vaiko kääntää uusi lehti elämässä. Poikaystäväsi ei todennäköisesti tule itsekseen tuosta muuttumaan, joten joko sinun itsesi on tyytyminen häneen sellaisenaan, tai sitten sinun on etsittävä onneasi muualta.

Aina ratkaisun hetkellä ihminen joutuu miettimään vaihtoehtojaan, mikä niistä johtaisi onneen tulevaisuudessa. Ongelmana on vain se, ettei tulevaisuutta voi ennustaa, joten ainut ohjenuora ovat menneisyyden opetukset. Sinulla ei tietenkään nuorena ihmisenä niitäkään paljoa ole, joten valinta on vaikea. Itse olen aloittanut ja lopettanut useita suhteita, mutta vielä minussa henki pihisee. Et sinäkään kuole vaikka suhteenne lopettaisit. Mutta jos suhteenne kuitenkin antaa paljon, voit tietenkin miettiä kuinka siitä voisi tehdä onnellisen teille molemmille, sillä onnellisuuden takiahan suhteessa ollaan.

W.

 

[iita]

Kyllä minä haluaisin tämän miehen pitää. Rakastan häntä paljon ja hän on ihana. Jokin vain panee epäilemään ovatko hänen tunteensa samanlaiset kuin minulla. En vain haluaisi jäädä suhteeseen, jossa rakkaus on yksipuolista. Edellisessä suhteessani minä en oikein tiennyt tunteistani, jatkoin silti vuosia. Lopulta jätin. Pelkään että nykyiseni käy nyt samoja asioita läpi kuin minä entisessä suhteessani, jotenkin tunnistan hänessä samaa kuin entisessä minussa. Ja itse olen nyt kuin entinen poikakaverini. En haluaisi odottaa vuosia sitä että nykyinen poikakaveri huomaakin ettei ne tunteet tästä tarpeeksi syviksi muutu, kuten minulle kävi entisessä suhteessani.

Minä haluaisin rakkaudentäytteisen elämänmittaisen suhteen. Ja jos lapsia saan, niin toivoisin että heillä olisi ehjä ja onnellinen, turvallinen koti. Siksikin molemminpuolinen rakkaus, arvostus ja kunnioitus on tärkeää. Koskaanhan ei voi tietää mitä tuleman pitää, mutta hyvä pohja on kuitenkin kaiken perusta.

Jos ei ole koskaan todellista rakkautta kokenut, voi aluksi erehtyä luulemaan sellaisiakin tunteita rakkaudeksi, jotka eivät sitä olekaan. Ja sitten jonain päivänä kun oikeasti ihastuu niin se on menoa sitten...