Huhtikuun hurmurit 2016

Irith hyvä pointti! Ehkä tosiaan vois olla hyvä olla ihan mukana muutossa, niin näkee mitä tapahtuu. :)

Ostin kans eilen kaurajugurttia, kohta annan, varmasti tykkää. Tälle kyllä uppoaa lähes mikä vaan. Kauramaitoa oon laittanut puuroon jo jonkin aikaa.

Tuossa se nousee tätä sohvaa vasten naurusuu. :p Jotenkin vaikuttais, että oppii varmaan aikaisin kävelee, mutta saapa nähdä, voi olla että konttailee vaan menemään pitkään.

Täällä on 20 astetta pakkasta ja ihana vaaleanpunainen taivas, puut valkoisina. Pitäis varata ru-aikaa tammikuulle, sitten pitäis saada tietää tän uuden tulokkaan sukupuoli, jännää! :rolleyes:
 
IRITH: Yritä olla liikaa stressaamatta vauvasi kasvusta. Mulla on rautainen kokemus näistä kasvuseurannoista :LOL: Viidestä lapsesta kun kukaan ei ole ihan oppikirjojen mukaan kasvanut elämäänsä. Meidän vanhempi tyttö on ollut 8kk iässä 7295g ja 66cm, pää 42,0cm. Kyseinen tyttö on tutkittu elämänsä aikana kolmesti viimosen päälle, verikokeita on otettu eräitäkin purkkeja ja terveydenhoitajat olivat kasvusta huolissaan ekat 10 vuotta. Ikinä ei mitään vikaa ole löydetty, muutoinkin keskimääräistä terveempi tyttö ollut. Nyt 13,5-vuotiaana hän on 155cm ja n. 41kg ja viimein saa kasvaa omaa tahtiaan kenenkään huolehtimatta. Tyttö kasvoi murkkuiän kynnyksellä 1,5v aikana huimat 19cm pituutta :rolleyes: ja nyt tuskin enää montaa senttiä kasvaakaan. Pää on edelleen pieni, tuskin voi ikinä käyttää aikuisten koon pipoja. Mutta järkeä sinne mahtuu silti hyvinkin mukavasti :LOL:

Toki on hyvä tsekata kasvua ja jossain vaiheessa huolikin on aiheellista. Mutta tosiaan, normaalin rajat on tosi häilyvät ja usein näissä se huoli osottautuu aivan turhaksi.

Me saatiin järkättyä Niilolle kotihoito kevääksi / kesäksi isovanhempien ja meidän vuosilomien turvin. Eli tarviikin viedä päiväkotiin vasta sitten elokuun puolivälissä. Jee!

Niilo syö tosi monipuolisesti ja hyvin. Mutta minun tekemät mössöt ei kyllä maistu likimainkaan niin hyvin, kuin Muksun soseet. Juuri muita ei enää ostetaakaan, kun nuo vaikuttas olevan kaikista parhaita äidinkin silmään. Ja maistuvat pojalle hyvin. Puurot keitetään vaihtelevasti eri hiutaleista. Suosikki on mannapuuro, hyvänä kakkosena Nalle kaura-vehnälesepuuro. Puuron sekaan laitetaan usein ihan marjoja, mustikoita ja vadelmia lähinnä. Tai sitten hedelmä/marjasosetta. Välipalalla on nyt pari viikkoa hedelmän ja marjojen lisäksi maisteltu viiliä ja ei ole vatsaoireita tullut. 9kk ikäisestä otetaan sitten hapanmaitotuotteet reilummin ruokavalioon.

T. Huhtihapsukkainen ja Niilo 8kk 3 vkoa
 
Irith: Älä turhaan sterssaa! Tein vauva kasvaa varmasti hyvin, just omalla käyrällä ja omalla tavalla! :) Muakin sterssas aluks tuo meidän vauvan paino, kun niin siro on ja paino menee siellä miinus käyrillä ja jouduttiin käymään kontrolleissa, mutta nyt oon yrittäny olla sterssaamatta tuota painoo :D

Mä sain töitä, jotka alkais heti mun mammaloman jälkeen...Silleen kiva, mutta silleen vähän ahdistaa töihin paluu ja kun ihan tuntematon ja uus paikka.. :/ Noh on tässä vielä onneks aikaa sulatella asiaa..

Ja täällä ei vieläkään oo tapahtunut mitään liikkumiset merkkejä meidän vauvalla :D Vähän jo rupee mietityttämään rupeeko se koskaan liikkumaan :D Ehkä se joskus

Ihanaa viikonloppua kaikki ja ajatella reilu viikko niin on joulu:love:
 
Pakko äkkiä tulla kirjottamaan.

Irith, kävin äsken kaupassa ja siellä oli näitä ihan kunnon ruokia myös niissä pusseissa! Oisko tästä apua teidän syömisiin?
Kokeilisin meillä noita mut meillä taas on niin päin ettei kaupan ruokasoseet kelpaa vaan ainoastaan mun tekemä.
 
Kiitos tsempeistä! Painosta en ole huolissani ja siroja ollaan oltu itsekin, mutta pää on kasvanut esim 6kk ja 8kk välillä 0,2cm niin kyl se vähän huolettaa. :confused: niitä Semperin ruokaruokia pussissa oon tarjonnut, Moussaka on ainut mikä tällä hetkellä menee hällä alas. Joku Bolognese tuli irvistyksen kera takaisin. Omatekoinen ruoka soseena menee, muttei kelpaa enää lusikasta. Nyt kun annan leikkiä pöydässä ja Tarjoan esim paistettua kanaa suikaleina niin uppoaa paremmin ruoka.. paremmin tarkoittaen että 0,5dl mitä vaan kerrallaan on hyvin syöty..
 
Meillä huomenna 8kk nla ja lääkäri -siis täh, typy on oikeesti viikon päästä 8kk, vastahan mä kävin sen tekemässä, mihin tää aika karkaa :eek:

Syömisestä tulee varmaan sanottavaa, kun kasvis- ja lihasoseet ei uppoa ollenkaan. Ei mene, vaikka mitä tekisin, sylkee pois, ja lopulta ei enää avaa edes suuta lusikalle. Nyt siis vaan hedelmäsoseilla ja Onni-välipaloilla mennään. Hedelmäsoseeseen laitan vellijauhetta sekaan. Ja tissi kelpaa edelleen oikein hyvin. No, huomennahan sen sit näkee, miten on kasvanu.

Täällä alkoi vihdoin menkat, voi yök. En ole yhtään kaivannut. Pari kertaa kesällä näytti, et alkais, mut ihan parilla veripisaralla selvisi, mut nyt oli jotain ihan kamalaa, olin jo ehtiny unohtaa mokoman riesan.

Työjutut pyörii monilla mielessä, ja niin itselläkin, tai oikeastaan juuri se lapsen hoitoon laittaminen, kyllähän mä omassa tutussa työssäni pärjään:D Mä jo etukäteen murehdin, miten kamalaa se hoidon aloitus aina on, vaikkei lapsella siellä hoidossa mitään hätää ole, aina on ollut ihan huiput tädit hoitamassa.

Pippuri, kyllä se vauva lähtee liikkeelle kun siltä tuntuu -ja ehkä teillä opitaan esim. puhumaan ensin? Vanhathan sanoo, et kieli jää kantapään alle, eli usein oppii jomman kumman taidon ensin. Ja mitä myöhemmin lähtee liikkeelle, sen paremmin tajuaa asioita ja osaa varoa.

Mitäs muuta- juu, edelleen ei hampaita, ei edes pilkahdusta, eikä pahemmin tukkakaan kasva. Reviiri laajenee kovaa vauhtia, hirveä hinku päästä tutkimaan ihan koko talo.
 
Helou! Wau, onnittelut Pippuri työpaikasta, hienoimmat kun muistan, että puhuit hakevasi töitä ja haluavan jo töihin! Mulla ei oo töitä mihin palata, mutta itelle tää on nyt silleen hyvä tilanne, kun en oo itse vielä valmis laittamaan tyttöä hoitoon, eikä mieskääm vielä halua. Mutta toki se raha houkuttelisi, ei tarvis laskea niin tarkkaan senttejä jolloin jo kohta töissä! :S toivottavasti löydätte hyvän perhepäivähoito paikan pienelle, kun päiväkoti ei oo näin pienelle kyllä se paras paikka. Vuoden ikäiselle jo vähä parempi. Mun mielipide siis kun oon päiväkodissa työskennellyt!

Ja niin on, kaikki lapset kehittyy ajallaaansa ja omaan tahtiin♡

Meillä oli tänään lasten Joulukirkossa käynti ja kerhon puurojuhlissa :)
Nyt sitten pitäs vieläbjoulusiivouksia tehdä ja loppuja joulujuttuja hommata. On ajateltu jouluna mummuloissa olla 1-2 yötä, asuvat sen verran kaukana, että ylreissu tulossa, mutta kiva viettää Joulua niinku yleensäkin. Jossain vaiheessa varmasti sitten aletaan viettää joulua ihan vaan oman perheen kanssa, it think :)
Miten te vietätte joulua? :)

Mukavaa Joulun odotusta kaikille!
Ps. Meillä se 8kk lääkäri aika 28.12, sinne sain ajan :) 8kk neuvolahan oli jo aiemmin se terkkari.
 
Kiitos anscu työpaikka onnitteluista :)

Meillähän kävi nyt semmonen tilanne,että mies jää työttömäksi tämän kuun lopussa niin ei tarvii sitten neitiä ainakaan heti hoitoon viedä :) Mies ajatteli, että pitää 2kk lomaa ja sitten yrittää palata työelämään :)

Ja totta, voihan se olla, että meidän neiti rupee sitten puhumaan muita aikaisemmin :) MUTTA meillä eilen neiti hoksas ryömimisen :D Tai siis ei ihan "oikealla" tavalla ryömi, mutta käsillään rupes vetämään itseään eteepäin, niin jospa se tästä sitten :D

Mulla ollu ihan kauheet menkat nyt synnytyksen jälkeen ja kun lopetin ne minipellerit niin hyi mitkä menkat oli viimeksi :poop::ROFLMAO:

Mun pitäs kanssa tehdä vielä joulusiivous, onneks neidin kummin tulee tähän mun kaveriksi niin on vähän helpompi siivota :)

Me mennään miehen porukoille jouluksi, minne tulee kanssa miehen mummit ja ukit :) Torstaina käydään mun äidin luona ja perjantaina isän :) Mun porukat on eronnu niin pitää olla tällä viikolla monessa paikassa :D
 
pippuri: Sinulle onnea uudesta työpaikasta, ja vauvalle onnea uudesta taidosta! Meilläkin tuo ryömiminen ollut koko ajan just tuota että vedetään käsillä itseä eteenpäin, ja alkuun nimenomaan vaan käsillä ja sit myöhemmin oppi potkimaan jaloilla samalla. Luulen että se sun kaveri on vaan kade kun sun vauva oppii vähän myöhemmin nää taidot ja näinollen hälle kerkee tulla järkeä päähän ja varovaisuutta. Voin kertoa,ettei ole mitään hienoa että 8kk ikäinen kävelee tukea pitkin ja koko ajan saa olla koppia ottamassa ja sydän sykkyrällä itellä kun kuhmuja vauvalla päässä :(

Meillä mennään mummolaan jouluksi, ekana toiseen mummolaan päiväksi ja sit toiseen illaksi/yöksi :)
 
Tuohan meni sit paremmin kuin hyvin, pikkuneiti voi olla vielä ainakin sen pari kuukautta olla kotona ja sä saat mennä huolettonin mielin töihin ja saapahan typy laatuaikaa isän kans! :)

Kivalta kuulostaa kaikkien joulusuunnitekmat! :) Ajatella, enää kolmee yötä jouluun on! :) meidän palleroisten eka Joulu♡
Ja Pippuri, meillä kans silloin ku opetteli ryömomään niin eka noilla käsillä just veti! :) siitä se lähtee ja kohta saa olla koko ajan kattomassa mitä laittaa lattialta suuhun ja saa imuroida monta kertaa! :) mut on se niin ihanan näköistä kun pikkumuru päkertää lattialla menemään! ♡♡
Mukavaa Joulunalus viikkoa kaikille! :)
 
Tosiaan, onnea Pippuri työpaikasta! Ja kiva, ettei ihan heti tarvii pientä hoitoon laittaa.

Me ollaan aatto mummolassa, mut viimeistään joulupäivänä haluun omaan kotiin vauvan kans, mies voi vielä isompien kanssa sukuloida jos haluaa, mut mä haluan kyllä kotiin. En oo mikään jouluruokien ystävä niin pitää päästä omalle jääkaapille :D

Mukavaa joulun odotusta, se on jo ihan ovilla (apua, niin paljon tekemistä..)
 
Kiitos kaikille onnitteluista :)

Niin se vaan meillä oikeesti nyt virallisesti ryömitään :D ei mitään pitkiä matkoja, mutta tutti jos on kaukana niin se kyllä ryömimällä haetaan takasi :D ja kissojen hännät kanssa:ROFLMAO:

Semmonen kysymys teille joille tulee nyt reilu vuoden ikäerolla toinen lapsi, miten läheiset on ottanu uutiset vastaan? :) Mietin vaan ite, että nyt jos tässä raskautus ja ens vuonna tulis toinen niin miten ihmiset ja läheiset reagois (n)

Oikein ihanaa joulua teille kaikille:love::love:
 
Viimeksi muokattu:
Meillä meni joulu aika kehnosti, tai lähinnä mulla. Pe-Su karmea päänsärky ja pahoinvointi, levätä ei voinut. Oltiin anoppilassa molemmat päivät, tossa 10km päässä. Poitsu ei nukkunu kunnon päikkäreitä eli kitikiti lähes koko ajan.. :( Lisäks kyllä vähän harmitti kun muut jäi jouluviettoon pelailemaan pelejä yms niin meidän piti lähteä kuudelta kotiin et saatiin lapset nukkuu ajoissa jne. No ens jouluna on jo eri meiningit! Olin kyllä aivan puhki kun aattona heräsin pojan kanssa 6:15 ja vasta kuitenkin 23 pääsin nukkuu kunnes taas sunnuntaina 6:15 ylös..

Täällä noustiin tukea vasten seisomaan 7,5kk iässä! o_O Karmeen näköstä kun touhussa ei oo mitään järkeä!! Välillä meinaa irrottaa kädetkin et koppia saa olla ottamassa vähän väliä!
Konttausasento on löytynyt,mutta ryömien mennään eteenpäin.

Viikon verran oon iltaisin nyt nukuttanut omaan sänkyyn. 30-60min jaksaa huutaa kunnes nukahtaa. Ekan syötön jälkeen jää sittn viereen. Yritän tuttia tarjota aina ensin ja oon nyt sitä ekaa syöttöä saanut hilattua sinne puolenyön tuntumaan. Ja parina yönä vaan kaks syöntiä. Jospa se tästä?
Liharuoat ei maistu meilläkään. Neuvolassa jos napisee niin ehdotan että tulee näyttämään miten se ruoka sinne suuhun menee kun suu on kiinni. Pussipuuro ja pussi(hedelmä)sose menee kun saa "itse" syödä. Tissiä otetaan edelleen vähän sillon ja tällön :D

Mä aina kauhistelen pieniä ikäeroja,koska ite en pystyis hoitamaan kahta pientä. Tää 4v ikäero on ihan kipurajoilla varsinkin tosi villin esikoisen kanssa. Ja mulla kun ne raskausaika on niin kamalaa vaivoineen, karmeat synnytykset ja vaativat vauvat niin.. o_O Mutta jos raskaus sujuu hyvin, synnytys hyvin ja vauvakin on vähemmän vaativa kun nää meidän niin eihän siinä ole mitään!(y)
 
Meillä meni joulu hyvin :) Oltiin anoppilassa jouluaatto. Onneks vauva ei saanut mitään kauheeta lahjavuorta vaan ihan järkeviä leluja ja muutaman vaatteen ja astian :) Toisin neitiä kiinnosti lahjapaperi enemmän, kun itse lahjat :D

Meidän neiti on nyt ruvennu ryömimään kauheella vauhdilla, kun vihdoin oppi :D Koko ajan saa olla jostain kielletyistä paikoista nostamassa pois :D

Meillä on nyt siirrytty kahtiin päikkäreihin :) Neiti nukkuu 8.30-9.00 asti ja 12-13 ekat ja toiset 15.30-17, tietysti päikkärit saattaa vaihdella ja ykskin päivä nukku 11-12 ja halus heti 13.30 takasi nukkumaan ja nukku 2.5h :D

Minä en jostain syystä saa unta ja oon heränny melkein joka aamu 6 aikaan.:cry::unsure:

Meidän neiti menee tänään ekaa kertaa yökylään miehen vanhemmille:eek: Jännittää ihan kauheesti vaikka varmasti osaavat hoitaa ja ihan hyvää tekee saada meidänkin kahdenkeskeistä aikaa :D Mutta silti! No onneks ne asuu tuossa ihan lähellä niin, jos kauhee ikävä tulee voi hakea kotiin :ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO: Mitä kyllä tuskin teen:LOL::LOL:

Ihanaa uuttavuotta kaikille teille <3
 
Täällä on taas oltu kipeänä, aatonaattona matkalla taas nousi kuume. Tultiin kotiin torstaina ja meni vain paheni niin vein lääkäriin ja kappas, korvatulehdushan se siellä. Ei ihme että on viimeiset 1,5kk kipeä on-off.. viime päivät on olleet hiukan raskaita. Jospa tää nyt tästä viimein antibiooteilla.

Hyvää uutta vuotta!
 
Moikka! Voi harmi Irith,pikaista paranemista sinne pikkuneidille ja voimia koko perheelle! ♡

Täällä on otettu relax Joulu ja uusi vuosi. Mummuloissa oltiin pari yötä Jouluna ja sit ihan vaan tän oman pikkuperheen kans uusi vuosi otettiin vastaan, valettiin tilat ja me aikuiset posautettiin alkoholiton kuohari (en halua juoda mitään alkoholia yhtään ku imetän vielä :D)
Oli sekin kyllä tosi hyvää! :) en oo yli kahteen vuoteen vissiin juonut mitään alkoholia, niin maistuhan tuo vähä eriltä ku limppari juhlajuomana! :D

Meillä lääkäri sanoi 8kk neuvolassa, että on pian tullu pinsettiote, eipä sitä ite osaa ajatella, kun ei oo mitää mihin verrata <:)
Vielä ei kontata, niin ryömimällä mennään. Mun äippälomakin se sitten toissapäivänä loppui, mutta eipä tuolla nyt muutosta silleen oo, kun kotiin jään pientä hoitamaan.
On tää ollu kyllä hieno vuosi tuo 2016♡ Saatiin tää pikkumuru, joka mullisti meidän koko elämän♡♡ ja mentiin myös naimisiin♡♡
Meidän sukulaiset ja ystävät saivat myös perheenlisäystä ja toiset meni naimisiin♡♡ Eilen kun aloin nukkumaan, niin katoin pikkuista ja aattelin että miten onnellinen sitä voi olla, kun on saanut hyvän miehen rinnalleen ja meillä on oma rakas lapsi♡♡♡ välillä kiireen ja väsynyt
Ihanaa uutta vuotta kaikille! ♡ :)
 
Täällä vuosi myös vaihtunut :LOL: oltiin kavereilla juhlimassa koko perheen voimin. Mä menin Santun kanssa nukkuun yhdentoista aikoihin mutta heräsin katseleen vielä raketit. Vähän huonosti nukuttiin kun pitkin yötä oli kovaa pauketta.
Miten teillä muilla uppoo karkeampi ruoka? Meillä ei vielä vaikka muuten syödään kivetkin lattioilta. :ROFLMAO:
Kävely tukea pitkin onnistuu ja oppi kiipeämään portaitakin niin piti laittaa portti alakertaan.
Vähän tuntuu hassulta kun seuraava neuvola on vasta yhden vuoden iässä kun enhän mä enää muista miten näitä saa syöttää tästä eteenpäin :whistle: koska hapanmaitotuotteita ja koska tavallista maitoa... no täytynee turvautua internetin ihmeelliseen maailmaan!

Hyvää uutta vuotta kaikille!
 
Meillä meni kans joulu ja vuodenvaihde oikein rennosti ja mukavasti. Meillä vähän rytmit venähti nyt kun esikoinenkin oli lomalla, niin tää pienempi poju kans valvonut illasta 22-22.30 asti ja sit aamulla vedelty unta 9 asti. :D ihan kivaa kyllä. Mutta nyt paluu taas vähän aikaisempaan rytmiin olis edessä kun pitää tuon koululaisenkin mennä taas nukkumaan klo 21, ja mullahan alkaa työt 1,5vk päästä. Ei onneks tartte herätellä pikkumiestä aamuisin, mutta veikkaan että pitää päästä touhuamaan kun alkaa muiden lasten ääniä kuulua :)

Ei mee meillä karkea ruoka alas, ei puhettakaan että 8kk purkkiruokia söis vielä. Ne ei jostain syystä mene alas vaikka vetäs sileeksi sauvasekottimella. :O hipp 6kk pöperöt on parhaita meidän jäbän mielestä. Ja pitltin pikkukalastajan herkku ja sit se bonan 4kk kasvissose :D semperillä on niitä 6kk ikäisten ruokia missä ihan pieniä palasia niin ne menee ihan ok.
Ja kun siis hampaita ei oo edelleenkään..

Miten meni pippuri vauvan yökyläily? Meillä menossa kolmatta kertaa yökylään mummolaan parin viikon päästä, me mennään miehen kans yhdelle keikalle ja juhlimaan..kivaa! :)

Irith: paranemisia vauvalle!

Meillä räkä valunut koko syksyn ja loppuvuoden, mut ei oo muuten ollu enempi kipee.
 
Paranemisia vauvalle Irith!

Katjuska: Hyvin oli menny neidillä yökyläily :) Ei ollu kiukutellu ollenkaan ja oli nukkunu jopa 9.30 asti :eek: Sitterissäkin olin nukkunut 30min päikkärit ja neiti ei oo meillä kotona suostunu nukahtamaan sitteriin moneen kuukauteen :D kyllä tuo ihan hyvää teki vaikka oli ihan kauhee ikävä ja en meinannu saada yöllä unta! :D

anscu: Mä kanssa eilen illalla kattelin neitiä pinniksessä, kun se nukku ja ajattelin miten voi ihminen olla onnellinen ja tais ehkä pari kyyneltä vierähtää:LOL::whistle:

Meillä oltiin sitten meidän yhteisen kaverin tupareissa illalla ja sitten käytiin katsomassa iltoulitusta :) Mä join vaan pari ite ja menin 00.00 jälkeen kotiin nukkumaan :D

Meillä menee nuo 8kk soseet alas ja syö kyllä koko purkin :D Ekana ei meilläkään meinannu upota ne, mutta nyt kyllä syö :)
 
Ei kyllä oo meidän Santusta vielä vaan kaksille päikkäreille. On selvästi kolmen päikkäreiden miehiä :LOL: jonkin aikaa yritetty mutta joko herää vielä kökkimään valveilla tossa kympin aikaan tai sitten heräilee muuten vaan alku illan itkuisena ja väsynä. Kolmilla päikkäreillä siis mennään vieläkin(y)
 
Kiitos tsempeistä! Antibiootit alkoi purra nopeasti. Nyt maistuu ruoka ja hymyilee tyttö, eron huomaa oikein kunnolla vasta nyt. Raukka, kuinka kauan lie potenut korvia :cry: marraskuussa käytiin lääkärissä, silloin oli korvat puhtaat ja sain suoraan moitetta siitä että toin "terveen" lapsen turhaan näytille (oli flunssainen ja hengitys rohisi, mutta on aina niin iloinen ettei lääkäri uskonut kipeäksi).

Neuvolalääkäri ei ollut kasvusta yhtään huolissaan, enkä minäkään enää nyt kun ruoka on alkanut tyypille maistua.:rolleyes: kaupan soseet ei vieläkään uppoa hyvin mutta eipä ne hyvälle maistu, itse tehdyt kun surauttaa karkeaksi soseeksi niin jopa maistuu. Taitaa olla kulinaristi tämä tyttö :ROFLMAO:

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!
 
Meilläkin ukkeli tarvii ehdottomasti kolmet päikkärit, muuten on yhtä tuskaa! Pari kertaa yrittänyt et pysyis hereillä 15-20 mut ei tuu kesää. Viiden aikoihin alkaa armoton silmien hierominen ja itku.
Aamulla nukkuu 30min-1h, päivällä 2-3h ja illalla vielä 30min-1h. Hereilläoloaika ei oo vielä kauheasti pidentynyt, et se 3h on maksimi ja sillonkin aika kitinää on.
Tuolla se nytkin nukkuu,vaikka mittari näyttää -18. Laitan näillä kunnon pakkasilla täkin vaunujen päälle niin et ilma vaihtuu mut ettei tarvii sitä raakaa pakkasilmaa hengittää. Eilenkin oli niin lämpöinen eikä posket/nenä ollut yhtään kylmät. Ja uni maistuu sitä paremmin mitä kylmempää on!(y);)

Nukkuuko kaikkien muiden vauvat jo omassa sängssä/omassa huoneessa? Meillä nukkuu mun vieressä. Tätä "unikoulua" on nyt pidetty 2vko eikä edistystä oo kauheasti tapahtunut. Nukahtaa kyllä sen vajaan tunnin karjumisen jäljkeen mut saattaa herätä puolen tunnin päästä jo uudestaan... :confused:
Salaa musta on kivaa että vauva nukkuu vieläkin vieressä, se on ihanaa :love: Saa nukkua vieressä niin kauan kun se kaikille perheenjäsenille sopii. Esikoinen siirtyi vasta nyt ihan hiljattain omaan huoneeseen nukkumaan, sitä ennen oli vieressä. Näyttäis menevän pikkuveli melko samalla kaavalla :ROFLMAO:

Mahtava juttu, Irith että ratkesi syömishommatkin. Pienten kanssa nää korvatulehdukset on niin vaikeita havaita ilman lääkäriä et ite ainakin kiikutan heti lekuriin jos epäilen yhtään et korvissa ois jotain.

Poitsulla ei oo tietoakaan hampaista edelleenkään :rolleyes: Tissillä on nyt ruvennut vähän leikkimään. Tänään ollut kunnon imetyskerta viimeksi aamulla, muuten vaan venyttelee nänniä ja nauraa (ei kiva) :eek: Oon koittanut tarjota,muttei ilmeisesti oo ollut maidonnälkä. :rolleyes: Yöllä sitä kyllä sit taas nautittiinkin niin hyvin ettei vissii päivällä tarvi! Vähän uumoilen et noi yöheräilyt loppuu vasta ku imetys loppuu.
Oon päässyt jo tähän asti ilman menkkoja ja valmiiks jo ärsyttää kun ne sieltä sitten jossain vaiheessa taas tulee :((n)

Hrr, kohta ois suunta lenkille tonne pakkaseen jahka mummo tulee hoitamaan lapsia! Mihinkähän pilkkihaalariin sitä pukeutuisi, kun kesälläkin palelee iltaisin :unsure: Koiratkin olleet sisällä melkein koko päivän kun on niin vilakkaa :)
 
Ei meillä oo ees mitään omaa huonetta olemassa tälle juniorille, eli samassa huoneessa kyllä nukkuu meidän kanssa :) mut omassa sängyssä yleensä. Joskus jos herää yöllä niin saatan ottaa viereen, mut paremmin nukkuu omissa oloissaan kyllä :)
Meillä sairstettiin vauvarokko! 3pv oli kuumetta ja nyt tuli nuo näppylät selkään ja vatsaan!

Meillä aletaan siirtyä yksille päiväunille :) tuntuu hurjalle miten monilla vielä nukutaan kolmet, ja meillä alkaa olla jo kahdetkin liikaa.. vaikka toiset unet olis vaan 30min, niin illalla ei väsytä vielä klo 22... ja mulla alkaa ensi viikolla työt niin haluun että olis vauva nukkumassa ysiin mennessä niin yksille päikkäreille ollaan nyt siirtymässä.
 

Yhteistyössä