Huhtikuun hurmurit 2016

Täällä oli samoin kuini pippurilla lapsivapaa vuorokausi! Mies oli vauvan kanssa mummolassa, ja minä olin kamujen kans festareilla! Oli kyllä huippua, välillä vähän muutakin elämää kun täällä kotona vaippoja vaihdella. :D Oli kyl jäbä päästänyt isin helpolla kun ei ollut ees yöllä herännyt syömään ollenkaan vaan huidellut 22.30-7.15 ihan inahtamatta.. :D

muoks. Meillä on välillä kantoliina käytössä,mut nyt helteillä se on jotenkin liian kuuma mun makuun..
 
Sitä vielä piti sanoa. Karrin 2kk neuvolassa oli kaikki todella hyvin. Sai nyt ekan annoksen sitä rotaa. Vieläkin mennään täysimetyksellä. Nyt alkaa olla jo luotto tähän imetykseen. Onneksi tämä onnistuu nyt paremmin kun Eveliinan kanssa.

 
Santtu täyttää kohta 3kk. Nyt ollaa kolmatta viikoa putkeen reissussa joten ei oo ehtinyt kirjoitella. Meillä syödään jo ruokaa. Lounas ja päivällinen ja päälle tissiä. Kovasti puuhaillaan kaikkea ja kädet ovat tärkeät :) santtu ei vielä käänny selältä masulle. Siskonsa kääntyi 3 ja puolikuisena joten santulla olis vielä 3 viikkoa aikaa ehtiä ensin :LOL: vielä en oo raaskinut olla erossa tuntia pidempään vaan me liikutaan aina parina.
Nyt pitääkin lukea teidän kaikkien muiden kuulumiset!
 
Niin ja meillä viihdytään myös leikkimatolla paljon ja esineisiin tartutaan. Vaunuissa ei niinkään mutta autokoppa ratasosaan kiinitettynä kelpaa; sieltä kun näkee mihin ollaan menossa :LOL: ja sinne on sitten vauhdissa hyvä nukahtaa! Velliä ei meillä syödä. Odottelen sen noin puolitoista kuukautta ja sitten tulee mukaan puurot ja liharuuat. Tuttia meillä ei vieläkään osata syödä. Peukku sen sijaan lipsahtaa suuhun vähän väliä. Muiden kohdalla olen lopetellut imetystä tuossa 4 kk kohdalla mutta saas nähdä miten tämän kanssa kun aika tissiposki vielä on. Tosin kuukaudessa tapahtuu niin paljon että paha vielä sanoa.
 
Santtu syö peruna, porkkana, maissia eli bonan "kasviksia" siitä tykkää eniten. Kokeiltiin pelkkää maissiakin ja kyllä sekin ihan ok mutta tämä kasvikset on herkku :) söi heti todella hienosti ja samaa lusikallista ei ole kertaakaan tarvinnut syöttää uudelleen.
 
Hei! :) Meillä ei vielä syödä mitään kiinteitä, vaikka syntyikin samana päivänä kuin Katjuskan ja Nöösikän poitsut ja Pippurin neiti :D syödäänkö teillä jo Pippuri kiinteitä? Meillä mennääm täysimetyksellä, lauantaina tuli 13 vkoa täyteen :) kiinteet on aatellu 4kk iässä vähä aloitella.

Sama täällä Nöösikä, miekääm en oo viel raskinu olla kuin varmaan just sen tunnin pikkuisesta erossa :D isän hoitotaitoihin kyl luotan, vaihtaa vaippoja jne , mut en oo rintoja pumppaillu kun jos se tuttipullosta anto vaikuttaisikin tähä imetykseen (vaikka tuskin vaikuttais), nii sitä en oo viel tehny. Tuttia meillä syödään, niim se om sit semmoinen häräratkaisu jos on hetken isänsä kans kahdestaan tai muuten vaan :)
Mulla on rintareppu ja kantoliinat mut viel en oo saanu aikaiseksi kokeilla. Sitterissä ja leikkimatolla aina jonkin aikaa neiti viihtyy :)
Mummuloissa on oltu nyt parina vloppuna yks yö molemmissa, kovasti on innokkaita hoitajia mummut! :D
 
Meillä on kantoreppu, mutta ei olla vielä käytetty sitä :)

Minä en oo uskaltanu vielä mitään muuta antaa, kun tuota maitoa. Ihan sen maito allergia epäilynkin takia.

Täällä on satanut koko päivän vaan vettä ja semmosta kieliä on koko viikko vissiin :/
 
Täällä on rengasliina helteillä ihan liian kuuma mutta kantoreppu kelpaa, tosin mies kantaa sillä enemmän kuin minä.

Meidän typy oppi pari päivää sitten nauramaan ääneen! Muutenkin on yhtäkkiä ihan parissa päivässä kasvanut isoksi, huomaa kaiken, nauraa ja kujeilee koko ajan ja vain pystyasento kelpaa, makuulla ei voi tehdä muuta kuin nukkua. Tuntuu kasvaneen sekä henkisesti että fyysisesti, ja kuinka ollakaan, kasvupyrähdyksen myötä roikutaan taas kaikki illat tissillä, kuinkas muuten. Nyt tosin nautin siitä, kun se on ainut aika kun neiti malttaa olla rauhassa ja nätisti kainalossa köllimässä ja näyttää vielä minun vauvalta, kun muuten on jo niin ison tytön oloinen. :love: äkkiä ne kasvaa!
 
meillä on manduca ja trikoinen kantoliina, ja molempia käytetty jonkin verran, mut tosiaan tuntuvat kesällä kuumilta. 2 v ei aikoinaan suostunut kumpaankaan, kun kokeilu venähti sinne yli 4 kkn ikään, niin nyt aloitettin aikaisemmin.

kiinteitä maistellaan lähempänä 6 kkn ikää, kun imetys sujuu hyvin ja typy kasvaa.

pari kertaa olen nyt käynyt lenkillä ihan yksin sellasen tunnin ja vartin, mut muuten oomme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain :LOL: mä en baareile tai käy enää festareilla, terassilla voisin toki pistäytyä, mut kun tosiaan imetän ja ehdin juoksuni juosta opiskeluaikoina, niin maltan varmaan odottaa ens kesään tai sitä seuraavaan.

hirvittävän nopeasti kyllä kuluu tämä vauva-aika, välillä voisin iskeä jarrut pohjaan ja nauttia pidempään (vatsavaivojen aikana aika sais tietty kyllä kiitää:D)
 
Minnehän ihmeeseen se mun viesti katosi...? Mä siitä muokkasin kirjoitusvirheet pois,mut en kyllä mielestäni poistanut.. :O Tätä teettää univelka, aivot ei käy ei sitten yhtään. Yks päivä seisoin hellan eessä ja mietin miten se lähtee päälle, unohdan pankkikorttien tunnusluvut, keitän perunan sijasta makaronia jne jne :D Oon kunnon pehmytpää nykysin..

Mä kävin tänään hakemassa sen mikä on kaikkien mielestä suoraan helvetistä tullut vehje eli koliikkikeinun/vauvakeinun. Ja tsädäm, jätkä nukahti 5min heijaukseen noin puolessa minuutissa! Jos tää taika kestää niin pidän juhlat tolle keinulle :D Jos poika nukkuisi tossa edes vähän pidempiä unia tai viihtyisi muuten ettei tarvis koko ajan kantaa,kun leikkimatto on meillä NOU ja lattialla oleminen NOUNOU :cautious: Eilisen koko päivän kestäneen itkun jälkeen päätin et hankin kaiken mikä heijaa jos se helpottaisi tätä arkea!

Mä luulen et jos tissimaito vaan pojalle riittää niin kiinteet otetaan siellä 6kk kohdalla mukaan. Pääsen helpomalla :p
Meillä tosin ollaan kohta 2kk ja 50-56cm vaatteet käytössä. Nyt alkaa 50cm bodyt kinnaamaan haaroista! Meidän kirppu :love:

Meillä on se trikoinen kantoliina, on tosi kätevä paitsi nyt helteillä. Ei tyyppi viihdy kun on aika kuumakalle o_O

Mun pitäis raaskia "pistää" vauva mummolle hoitoon muutamaksi tunniksi että saisin suursiivon tehtyä esikoisen synttäreitä varten. Maitoa oon pumppaillu pakkaseen ja nyt kun syöttövälit on venyny ees sinne 2h niin ei tarvii kuitenkaan määrällisesti paljon maitoa mukaan :)
Tietääkö kukaan että stimuloiko pumppaus maidontuotantoa? Musta kyllä tuntuu että kyllä, mut jostain luin ettei sillä oo merkitystä..
 
Trikoot onkin kamalan kuumat kesällä. Meillä viihtyy hyvin tossa puuvilla liinassa. Meillä on tula reppuna ja siihen se vauvatuki. Se on liian kuuma kun on lämmintä niin meidän kuumakallelle.

Meillä nukuttiin taas hyvin. 11 tuntia yhdella syötäällä. Eka syöttö oli 9 tunnin jälkeen. Kyllä siinä äitikin nukkui hyvin. Tänään en ollut yhtään väsynyt kun heräsin.

 
  • Tykkää
Reactions: Sadeyes
Joo äkkiähän nämä vauvat kyllä kasvaa, minusta hyvä vaan :) Ihana seurailla kun koko ajan oppii uutta jne.. Ei jaksais kovin kauaa sitä pikkuvauvavaihetta.

norappi: No jopas on hyvät unenlahjat pojulla :) taitaa aika harvinaista olla täysimetetylle tollaiset unet!

kapusha Eikä oo koliikkikeinu mistään suoraan helvetistä, sehän on ihan elintärkeä jokaisessa vauvaperheessä :D me hankittiin jo ennen vauvan syntymää moinen, ja vaikkei itkuinen vauva olekaan ollut, niin tykkää kiikkua siinä, ja varsinkin kun alkaa vähän väsynyt olla muttei ihan vielä kuitenkaan uniaika, niin huippu vehe pitämään laps tyytyväisenä! Muutenkin kaikki mikä säästää omaa mielenterveyttä,niin kannattaa hankkia/kokeilla :D Mulla muuten just päinvastainen näkemys tohon kiinteiden aloitukseen, mikäs sen helpompaa tälleen laiskalle mutsille kun nukkuva lapsi, ja mulla molempien lasten kohdalla kiinteät tuoneet mukavasti unta lisää sekä päivällä että yöllä :)
 
Täällä on kyllä niin hyvin nukkuvia vauvoja et kateeksi käy :D mä oon vaan koittanu hyväksyä et päikkärit ei täällä ole pitkiä, onneksi kuitenkin yöt menee suht hyvin. 23-9:30 oli viime yö ja vissiin 3krt söi. En edes aina muista syöttäneeni kun tyyppi on vieressä niin menee puoliunisena. :LOL: Mukaan kyllä mahtuu niitäkin öitä kun herätään 1-2h välein hössäämään..Onneksi harvemmin!!

Katjuska; Mä sain kuulla semmoiset saarnat koliikkikeinuista/kävelytuolista/hyppykeinusta jne esikoisen ollessa pieni ja tyytymätön! Sillon oli vielä niin epävarma, et ei osannu jotenki omilla aivoilla ajatella. Kävelytuoli esikoiselle hankittiin ja oli joka euron väärti! Ja nyt pikkujäbä nukkuu keinussa päivän ekoja unia, katsotaan kuin kauan kestää!:) Eiliset iltapäiväunet kesti yli 2h ja se on jos jokin on luksusta!! :love: Sitä mieltä minäkin olen et se mikä vaan helpottaa arkea niin ei muuta kun käyttöön! Oli se sitten keinu, citteri, kantoliina tai mikä tahansa!
Nytkin pitäis oikeesti selvittää tätä 8vkon aikana syntynyttä sekasotkua,mut laiskottaa :eek::p

Esikoisella ei aikanaan auttanut kiinteiden aloitus uniin, mut olikin vielä huonompi nukkuja kun tämä tyyppi. Ja esikoinen söi vielä tosi hyvin alusta alkaen soseita ja 5kk muistaakseni syötiin jo 5 ateriaa päivässä. :rolleyes: Silti heräili sen sata kertaa... :eek:
 
Mä kanssa tuota koliikkikeinua mietin, et saisko siinä nukutettua sisällä, kun muuten ei juuri sisällä nuku. Eikä niistä tai kävelytuoleista mitään haittaa ole, kun ei niissä lasta vaan koko aikaa pidä tai laita niihin liian aikaisin.

Meillä oli ihme välinla, liian myöhään 2kk käynniksi, mut liian varhain 3 kk käynniksi, saatiin kuitenkin 3 kk rokotteet, ja voi taivas, että riipii sydäntä se itku, vaikkei kauan kestäkään. painoa oli tullut kilo lisää eli nyt 5700g ja pituus 58cm eli hyvin on neidille maito kelvannut.

Mä tykkään tästä pikkuvauva vaiheesta senkin vuoksi, että vauvat on ihanan helppoja, kun niitä ei tarvitse ihan koko aikaa kytätä. Nyt on 2v.n kanssa ihan mahdoton vaihe, pitää olla silmät selässäkin, kun koko ajan kiivetään ja sörkitään joka paikka. Ja julkisilla paikoilla ei voi otetta tosiaan irroittaa hetkeksikään, kun tyyppi katoaa omille teilleen sekunnissa, kaupassakin pitää edelleen survoa ostoskärryyn istumaan, jos ei halua loppupäivää etsiä kadonnutta taaperoa.
 
Täällä on taas joku kasvuvaihe, tissillä ollaan kooooko ajan, päivisin herätään 5 min nukahtamisen jälkeen vaikka missä olis, pari kertaa sain puolen tunnin päiväunet syliin nukuttaen, niiden jälkeen oli omasta mielestään ihan hyvin levännyt ja virkeä vaikka silmät seisoi päässä. Yöt oli jo hyviä 1-2 herätyksellä niin nekin nyt yhtä piparia, lyhyitä unipätkiä, jatkuvaa syömistä ja aamuyön levoton eli "nukkuu" mutta vähän väliä änisee ja potkii unissaan niin että me herätään kyllä vaikka itse ei. Joojoo 3kk tiheän imun kausi mutta meillä olis muutto tässä työn alla mikä pitää saada viikon sisään hoidettua loppuun, ja mun kärsivällisyys ei tahdo riittää näihin "en halua syödä koska sitten nukahdan", "syön vain jos saan olla pystyssä ja äiti kävelee ja katsoo minuun/ei katso minuun/heiluttaa helistintä/tärisyttää minua/jne" -juttuihin syö raivareihin, joita tulee jos en arvaa oikein mitä kulloinkin tuli tehdä, tai jos - auta armias - tarjoan VÄÄRÄÄ rintaa! :mad:
Meinaa loppua käsivoimat, henkiset voimat ja aika kesken. Ugh.

Muoks. Pullo ei kelpaa. Tutti ei kelpaa. Soseita en aloita vielä koska voimakas oksennusrefleksi (oksentaa tutin, ja nyt kun on löytänyt omat sormet, työntää ne niin syvälle että oksentaa). Isin syliin ei uutuutena enää nukahda.
 
Irith: Muistan kun mun esikoinen oli vauva ja tuntui että se tissinsyönti oli just tuommosta pelleilyä vähän väliä.. Mut kylläpä vaan tälleen "pullovauvalla" on kans noita pelleilyvaiheita, just oli tuossa muutama päivä silleen että maitoa ei voinut juoda kun vaunuissa just nukahtamispisteessä tai just heränneenä puoliunessa tms.. :D Hirvee raivari jos muuten tarjosi,vaikka selkeesti nälkä,ja pullo tyhjeni kun sen sopivaan saumaan oppi tarjoamaan.. on nää aika veijareita!

Meillä syödään nykyään 7 kertaa vuorokaudessa, yöllä kun tulee niin pitkä pätkä ettei syö ollenkaan, illalla menee maissivelliä koko purkki n.klo 21.30 ja sen voimalla huideltu n.8½h ennen ekaa "yösyöntiä" joka on siis aamulla siinä 6-6.30 maita, ja siitä unet jatkuu ysiin, mutta silloin ei oo vielä nälkä. Seuraavan kerran on nälkä sit vasta ennen ekoja päikkäreitä noin 10.30, silloin on syöty nyt parina päivänä porkkanaperunavelliä, ja se on kans suurta herkkua. Maissisose ei oikein tehnyt kauppaansa, mutta tänään tarjosin ekojen päikkyjen jälkeen porkkanasosetta,ja se näytti olevan herkkua :) Toisethan väittää että nuo vellit on ihan turhia, no imetetylle varmasti onkin, mutta meillä tuo syö niin paljon enemmän sitä velliä mitä maitoa, niin pysyy nälkä yön poissa.

Huomenna tulee 3kk täyteen :)
 
Irith; Täällä on ihan samanlaista ollut taas tänään.. Koko ajan pitäis olla tissi suussa ja unet on 10min luokkaa ollut koko päivän ja niitä on nyt klo 16 mennessä nukuttu kolmet. Tällä hetkellä huutaa vauvakeinussa kun piti taas herätä 10min jälkeen.. Yritän jos nyt nukahtaisi uudestaan. Hermo kireellä ku viulunkieli täällä(kin) siis ollaan.
Tosiaan kun esikoisella ei auttanut vellit eikä kiinteät unien pituuteen niin en pidä mitään kiirettä tämän kanssa...
Mullakin ois sen sata ja yks hommaa mitä pitäis saada tehtyä mut ei vauva sylissä oikeen onnistu.

Eilen iltakin oli yhtä itkua,kun ei se uni sit taas maistunu ja yöllä herättiin vatsanväänteisiin vähän väliä :oops:
Heti kun aloitettiin ne koliikkitipat niin alkoi piereskely... Onko se nyt sitten hyvä vai ei, en tiedä. Tuleeko ilma helpommin ulos vai aiheuttaako ne tipat ilmavaivoja.

Voi näitä pienokaisia, tekee hulluksi mutta on silti niin ihania <3

Kapusha ja Hugo (huomenna 9vko!!!!!)
 
Moikka!tsemppiä sinne Irith!jospa se on nyt vaan tollainen vaihe vauvalla, joka pian ohi menee, mut varmasti on stressaavaa!♡

Kapusha; tuskin se koliikkikeinu huono vaihtoegto on jos toi helpotuksen!:)

Katjuska; mitä ne neuvolassa sanovat, ku teillä on aloitettu näin varhaisessa vaiheessa ja paljo syötte jo kiinteitä?ku mun käsitys on? että kiinteitä suositellaan vasta 4kk iäsä aikaisintaan pikku hiljaa maisteltaviksi. ? Tuntuu vaan hurjilta nuo määtät näin varhaisessa vaiheessa?
Amscu ja Pikkuinen huomenna 3kk :)
 
Kiitos tsempeistä ja voimia kanssakärsijöille! :D onneksi se vähän helpottaa kun tietää mistä nää tankkauskaudet johtuu, muuten vois tulla helposti sellainen ajatus ettei maito riitä kun tissillä roikutaan koko ajan. Kyllä tuosta lapsesta tosin näkeekin että kasvupyrähdys on menossa. Hei, voiko ne yölliset potkusessiot liittyä myös siihen? Jos se treenaa? o_O Oon luullut että se vaihe kun motoriset taidot sotkee unia, tulee vasta myöhemmin..(n)

Paras neuvo minkä oon kuullut on varata litratolkulla juomista viereen sohvalle ja katsoa joku sarja läpi. Mut kukas nää kamat sit muuttaa? Ja arvatkaa malttaako tuo vauva imeä jos mä katson telkkua - no ei, sekin katsoisi mieluummin ruutua kuin mun naamaa :LOL:
Jospa tää kohta helpottaisi.
 
Meillä onneksi (vielä ainakaan..) jäbä häiriinny imetyksen aikana mistään. On niin innoissaan tisseistä miehiseen tapaan :'D muuten on kyl aika herkkä äänille et säpsähtää helposti esim kun aivastan.
Nyt menossa "päiväunet" tai sen yritys vol 24467322 tänään tai siltä ainakin tuntuu.. Ei oo keinukaan auttanut kahteen päivään ja nyt alkaa 15min unta sylissä täyttyä niin ähinä ja käsillä naaman harominen alkoi.. :(
 
Tsemppiä kaikille imettäjille!

Mähän nyt lopetin imettämisen kokonaan, kun ei siitä tullut silloin mitään niin päätiin sit lopettaa sen. Samoin oon pumppaamisen lopettanu. Otin ihan liikaa sterssiä siitäkin ja sen huomas musta :/ Mutta mietin kyllä, kun tuo apteekin maito ja sakeuttaja on nyt auttanut, niin pitäskö sitä imetystä kokeilla. Tai edes miten neiti rinnalla on.

Täällä ei olla muutamaan päivään nukuttu kunnon päikkäreitä ja sen kyllä illalla huomaa vauvasta :D Kauhee itku ja kun laittaa nukkumaan niin tankka maidon ja nukahtaa onneks sitten tosi nopeesti ja nukkuu ilman syöttöjä n. 8h. Ois kyllä kiva saada ne edes ne yhdet pidemmät päikkärit,niin vauva ei ois niin äkänen iltaa kohden :D Kyllä se vainuissa nukkuu ehkä max. 1h ja sitten aina vaan ihmettelee siellä vainuissa että missä mennään :D

Täällä opittiin tällä viikolla jokeltamaan! Ei mitään isoja ääniä vielä, mutta pikkusia jokeltamisia ja päivä päivältä enemmän jokeltelee ja on asiaa. Voi, että miten nopeasti nuo kasvaa:love:

Meilläkin on vauvalla ollu aika paljon mahavaivoja ja piereskelee tosi paljo. Kokeiltiin cuplatonia ja disflatyliä, mutta kumpikaan ei oo auttanu. Aattelin seuraavaksi kokeilla niitä rela tippoja :)

Meillä ois maanantaina 3kk neuvola. Jännittää vähän miten tuo paino on noussu. Tosissaan, kun 2kk nvl:ssa paino 4450g. Ja jännittää kanssa ne kolme rokotetta ja tuleeko niistä sitten mitään oireita :censored::LOL:

Pippuri ja pirpana 3kk:love:
 
Tässäpä meidän tämän päiväinen setti, aika tuikitavallista..toki päiväunien kesto ja määrä vähän vaihtelee, mutta aika tyypillinen päivä taas oli:
Eilen illalla meni nukkumaan klo 22.30
Söi aamuyöllä klo6 120ml maitoa
8.30 heräsi
10.00 porkkanaperunavelliä 140ml
10.50 unet 40min
12.00 porkkanasosetta 3tl
13.30 maitoa 100ml ja 3h50min päiväunet
17.40 maitoa 140ml
19.30 maitoa 90ml
20.00 15min unet sylissä
21.30 iltakylpy
22.00 maissivelli 200ml
22.15 nukahti
 

Yhteistyössä