Kiitti Pähkinäpuu kertomuksesta ja innolla oottelen lisätetoa AOS:n päivästä Katjuska, loistavaa tuli iso hymy naamalle
Täällä käyty aamulla käyrillä synnärillä Kaikki kyllä lopulta hyvin, mutta olin jo huolissani. Viime yönä nukuin taas paremmin ja heräsin vaan neljä kertaa vessaan, ja aamulla tajusin etten ollut tuntenut heräåmisten yhteydessä mitään liikkeitä kuten aina nykyään muuten öisin. Aamulla yritin kahen tunnin ajoin herätellä vauvaa ärsytellen ja söin ja join makeeta, muttei yhtään liikettä. Käyrälle päästyäni kuitenkin aika pian alko tuntumaan liikkeitä ja lopulta kaikki oikein mallikkaasti: kehuivat käyrää ja mahakin jo heilui siinä potkujen ja mönkimisen seurauksena. Oli mukavat kätilöt enkä sitten lääkärillekään enää siirtynyt kun kaikki hyvin Johtui varmaan osittain siitäkin, kun viimeksi eilen illalla syönyt viiden aikaan ja ihan jotain namuja vaan illalla otin suuhuni, joten aikalailla ylipitkä ruokailemattomuus siinä välissä ollut aamuun tuli.
pumskeli rv 37+3