Huhtikuun hurmurit 2015 - Huhtikuu, meidän kuu!

Neiti syntyi tänään 11.02
51cm oli pituutta ja 4018g painoa, ku piti olla vähän yli 3kg. Tulen kertomaan lisää kun kotiudun ja pääsen koneelle. Täällä Sairaalassa on tosi huonot linkit. Lähti ihan itsekseen käyntiin.

 

Ihanaa Lumme että tyttö päätti itse tulla nyt maailmaan! Onneksi olkoon! Toivottavasti kaikki sujui hyvin, ainakin siis ehditte sairaalaan asti?

 

Kiitos vinkeistä vauvan vatsavaivoihin. Viime yö meni suht hyvin taas. ähinää oli aamuyöstä mutta poika ei itse herännyt niihin. Ostin itselleni magnessiumia kun luin että siitä saattaisi olla apua. relatipat ostin myöskin valmiiksi jos vatsavaivat pahenevat.

 

Onnea Lumme vauvautumisesta; nyt ei tarvitse enää odottaa vaan saat nauttia omasta nyytistä

Auts, tsemppiä hammasvaivoihin Jasmin. Toivottavasti on jo helpottamaan päin..!

Minisport: joko tuli lähtö vai oliko vain valmistautumista tulevaan?

Joppu: Päivisin pojan nukahtaminen vie joskus aika kauan. Jos nukahtaa syliin ja koitan liian aikaisin laittaa sänkyyn, saattaa säpsähtää hereille. Sitten ei saakaan unta, mutta on liian väsynyt olemaan hereillä, eikä ole oikeastaan nälkä, mutta kaipaa läheisyyttä rinnalla... Tuolloin itkee jonkin aikaa vaikka mitä koittaisin. Onneksi näitä ei satu kovin usein
Öisin nukkuu ja syö vieressä, joten nukutaan molemmat. Välillä (jos syö molemmat rinnat) pitää nousta istumaan ja röyhtäyttään vauva, jolloin pikkuinen saattaa virkustua ja herää napottamaan ympärilleensä. Sitten alkaa kätinä, kun kukaan ei vastaakaan hälle pimeässä

Tämän päivän kauppareissu sujui hienosti. Autossa poika on viihtynyt hyvin ja nytkin nukkui (60km suuntaansa) menomatkan Heräsi kun oltiin jonkin aikaa oltu kaupoilla, mutta nukahti pian kun sai syötyä. Viimeisenä mentiin ruokaostoksille, jota ennen tehtiin stoppi kahvilaan. Kävin vaihtamassa vauvalle vaipan, että herää syömään (jotta nälkä ei tulisi heti kun päästään kauppaan). Samalla tämä äiti pääsi sitten herkuttelemaan kahvilla ja marjapiiraalla, kun vauva tankkasi Loppureissu menikin pienellä nukkuessa ja heräsi vasta kun nostin kaukalon kotona olohuoneeseen.
Nauroin miehelle, että on se kaupassa käyminen taas jännittävää näin pienen lapsen kanssa ja kuinka helppoa se olikaan vielä kuukausi sitten

 

Lumme, onnittelut tyttövauvasta.

Vauvan nukuttamisesta: meillä nukahdetaan yleensä syliin tissittelyn ja pienen heijailun jälkeen. Yöllä riittää, että imettää vauvan ja jättää viereen nukkumaan. Päivällä ja yön ekalle unipätkälle laitan pienen omaan sänkyyn nukkumaan, jotta tottuisi nukkumaan muuallakin kuin vieressä. Tutti ei ole käytössä nukutusvälineenä ja toivottavasti pystytään jatkossakin pärjäämään ilman tuttia. Inhoan sitä tuttien keittelyä ja vierottamista myöhemmin...

 

Pikaiset mutta isot onnittelut vauvatuneille taas :flower: Ja tsemppiä pahnan pohjimmaisille, kohta saadaan kaikki siirtyä tuonne vauvapuolelle..

Työntäyteisiä päiviä, mutta aikalailla nautiskellen mennyt silti kun aattelee että tämä olis meidän viimeinen vauva... Neiti herää öisin syömään vain pari kertaa ja nukahtaa itsekseen viereen. Iltaisin ja esikoisen päiväuniaikana kukkuu hereillä ja on välillä vähän tyytymätön, mutta ei nämä kitinät vielä mitään ole. Meilläkin on kaapissa noita d-koliikkitippoja, joku näyteputeli. Niillä aloitetaan lauantaina, ekaksi yksi tippa ja siitä pikkuhiljaa lisäten. Jonkun uuden tutkimuksen mukaan nuo jopa ehkäisee koliikkia, joten varmaan ostellaan niitä vaikka kalliita ovatkin. Esikoisella kun oli se koliikki ja traumat jäi...

Tuttia tyttö syö hyvin ja olen siihen tyytyväinen. Esikoinen ei huolinut ollenkaan ja minusta tuli sitten se tutti...

Napatynkä ei ole vieläkään irronnut ja nyt se on alkanut vuotamaan vähän enempi verta. Vuoti jo viime neuvolakäynnillä, terkka sanoi että pieni verenvuoto on normaalia. Mutta mikä on pientä? Verta tulee lähinnä sen verran että se kuivuu tyngän viereen ja välillä hieman on tahrinut vaippaa. Kolmesti päivässä saa puhdistaa.

Kaupoilla käynti sujuu kivasti, imetän ennen lähtöä ja laitan neidin kaukaloon tutti suussa, siinä vetelee unia vaikka sen nelisen tuntia tyytyväisenä. Välillä voidaan tankkailla jossain tissiä ja sit uusiksi unille. Ja nyt imetyskin sujuu reissussa paremmin, kun saatiin jätettyä tänään rintakumit pois käytöstä *wuhuu* Vaunuissa viihtyy myös hyvin, joten iltaisin ollaan ulkoiltu paljon niin minimoidaan iltakitinät.

Mutta nyt pyykkivuori ja hella kutsuu.... :wave:

 

Liikkellelähtemisajoittaminen on hurjan hankalaa! Tänään käytiin neuvolassa, ja syömiset osuivat sitten niin, että Poikaselle iski hurja nälkä kesken lääkärin tutkimuksen, tämä sai sitten ihastella keuhkokapasiteettia ja tervettä kitalakea, silmien katsominen sen sijaan oli hankalaa. Rotarokote maistui sitten hyvin, ja sen päälle sai maitoa. Jäntevä poika, kehui, ja hyvin on kasvanut ja kehittynyt. Nyt ei ole enää 300 g viikkotahtia noussut paino, mutta on asettunut käyrän muotoon, joskin vähän vielä alapuolella. Pituus- ja päänympärys on -3 käyrällä.

Aamupäivä ennen neuvolaan menoa oli yhtä kitinää ja puklailua, meni neljä bodya pesuun. Kun Poikanen rauhoittui ja nukahti, sitten olikin äidillä kiire pukea ja harjata hampaat ja hiukset. Yleensä toimii, jos ensin syöttää ja sitten pukee lämpöpussin ja laittaa vaunukoppaan ja kahmii tarvittavat tavarat mukaan ja sitten menoksi.

Nukahtamisesta, välillä joo kestää kauankin, väsynyttä masukipukitinää on asennossa jos toisessakin. Mutta Poikaselle alkaa tulla ehkä jotain rytmiä, kun päivällä on pirteenä ja hereillä pari tuntia putkeen, silloin kovasti seurustellaan, katsellaan lamppuja, kasvoja ja esineitä (tai masukitistään), ja huomaa kyllä, että hereilläollessa nälkä tulee nopeammin.

Mitähän muuta piti kommentoida? Niin se facebook-ryhmä, toisaalta olis helppoa siellä rupatella, mutta kaikki ei taida olla facessa. Ja vähän mietityttää, kun nyt on kaikenmoisesta intiimistäkin täällä kerrottu, niin sitten ollaan kasvoilla ja oikealla koko nimellä siellä. Toisaalta vain ryhmän jäsenten tiedossa. Mitä mieltä muut on?

 

Onnea Lumme75!!!! :heart:

fb-ryhmä: Mä voisin ainakin liittyä jos ryhmä perustetaan =)

Terkkari kävi eilen kotikäynnillä. Vauvan paino ei oo vielä ylittänyt syntymäpainoa. Luultavasti paino on ollut laskussa vielä kotiutuessa, kun nyt siitä oli tullut vaan 80g painoa. Mulla kuitenkin maitoo tulee tosi reilusti (luovutukseen menee 4-5dl päivässä), ettei maidon riittämättömyydestä ole kyse. Toissa yönä nukkui kyl 6 tunnin pätkän, niin sovittiin, etten anna nukkua sellasia pätkiä nyt ennenkö se syntymäpaino on saavutettu. Matkaa ei ole kuin 100 g enää. Tiistaina mennään punnitukseen.

Mites vappua vietätte? Mä meinasin leipoa munkkeja tänään. Vanilja- ja hillotäytteisiä sekä kinuskikuorrutteella olevia. Kotosalla ollaan ja herkutellaan. Tytölle rupeen kohta laittamaan noita naamiaisjuttuja, kun koulussa sellasta viettävät =)

Mukavaa vappua!! opcorn::flower:

 

Pieni poikamme syntyi 29.4 klo 3.16, painoa 3035g. Lapsivesi oli vihreä ja poika ärhäkkä. Hänet siirrettiin viime yönä teholle saamaan antibioottia ja kipulääkettä. Synnytystarinaa seuraa myöhemmin.

Valkoista wappua kaikille!

 

SYNNYTYSPELKOISET HUOM! Älkää ehkä lukeko ollenkaan tätä mun viestiä, vaikkei tämä sisälläkään synnytyskertomusta. Koska jos ootte yhtään samanlaisia neurootikkoja kuin mä, niin tää viesti sisältää turhan paljon nightmare fuelia!




Nonniin, jälkijoukot täällä huutelee! Laskettuhan oli ja meni siis 26. pv ja näyttää nyt vahvasti siltä, että meidän lyllerö aikookin siirtyä toukovauvojen joukkoon.

Olen seuraillut teidän muiden odotusta ja vauva-arkea (onnea kaikille kahtia jakautuneille! <3), mutten ole saanut aikaiseksi raapustaa omia tuntemuksiani tänne esille.

Odotuksen viimeinen loppukolmannes on mennyt aika pelkohysteriavoittoisesti. Olen tähän lankaan pari kertaa avautunutkin, mutta taustoistani nyt siis vielä sen verran, että mulla diagnosoitiin mm. raskausajan diabetes ja revennyt istukka (heti alkuraskaudessa). Oma keho on tuntunut hyvin vieraalta koko raskauden ajan. En kärsinyt raskauspahoinvoinnista tai mistään erityisistä vaivoista, mutta jokaisella neuvolakäynnillä tuntuu, että diagnoosilinko löytää jotain uutta, mitä minä en itse ole huomannut. Oon ollut huolissani verenpaineista ja hemoglobiineista, jotka sitten mittauksissa olleet oikein hyvät. Kotikontrollit sokereista olleet hyvät, neuvolassa taas tulee plussatikkuja. Tuntuu, että olo on hyvä ja energinen, ja sitten neuvolassa huomataan taas jotain "erikoista", esim. SF-käyrät huitelee ihan omilla sfääreillään ja "jotain vikaa on pakko olla", mutta ei sitten tutkita. Loppuraskaudessa mulla ollut paljon menkkamaista jomotusta, runsasta vetistä vuotoa, älyttömästi rytmihäiriöitä, heikotusta, yms. jotka sitten neuvolassa/lääkärillä/synnärillä esille tuodessa on täysin ylimalkaisesti olankohautuksella kuitattu "varmaan ihan normaaliksi". Mut auta armias, kun mun paino on noussu koko ajan tasaisesti, niin siitä kyllä saarnataan, vahditaan ja kuola suusta valuen kyylätään.

"Mites kun mulla on tosi paljon vuotoja ollu?"
"No jos ei oo veristä, niin kuuluu asiaan. Mites toi sun paino? Turvottaako?"
"Ei turvota. Paino ei huoleta. Mutta kovasti jomottaa alavatsaa. Onkohan nää jotain ennakoivia supistuksia?"
"En minä tiedä sun supistuksista. Mutta sulle on tullu taas kilo viikkoon tota painoa. Pistetääs sut synnytystapa-arvioon."

(Synnytystapa-arviossa ultrassa näkyi siro, pieni tyttö, lapsivesi normaali)

"Mites kun sydän hakkaa etenkin iltaisin tuhatta ja sataa, tarviiko olla huolissaan?"
"No tykyttelyt on ihan normaaleja. Ultralääkärin kanssa oon kyllä painoarviosta eri mieltä. Tunteehan tän nyt mahan päältä, että on nelikiloinen. Oot tainnu taas vähän lihota?"
"Mulla ei ole vaakaa kotona. Voisitko ottaa kantaa näihin muihin vaivoihin, kiltti?"
"No jokainen raskaus on erilainen. Mulla mitään kristallipalloa ole. Mutta sä voisit vähän käydä tossa vaa'alla."

Kun olo tuntuu kurjalta, niin lääkärit vaan taputtelee alentuvasti päälaelle, että "kuuluu asiaan". Sitten kun mulla on viikkoja, että olo on mainio ja energinen, niin sitten onkin verikokeet, ultrat, sokeritestit, verenpaineet, yms. ihan päin prinkkalaa.

On jääny sellainen olo, että en tosiaan tunne omaa kehoa, vaikka neuvolassa aina jankataan, että kehoa pitää kuunnella. "Kyllä se keho tietää."

Aloin pelkäämään synnytystäkin kamalasti. Vähän tuntunut, että omassa tuttavapiirissä ei ole yhtään äitiä, joka ei olis päätynyt hätäsektioon. Kaikkien tarinoita vielä tietysti ryydittää lause "oli muuten minuuteista kiinni, ettei kuoltu molemmat". Ja täältäkin kun on lukenut, miten synnytyksessä voi kirjaimellisesti kaikki kusta, niin yritin henkisesti tsempata itseäni siihen, että KUN omassa synnytyksessä menee jotain pieleen, niin pitää vaan terästää hermot, että selviän henkisesti. Tietysti mun pääni alkoi lopulta uskottelemaan mulle, että koska kellään tuntemallani ihmisellä ei ole ollut ns. "normaalia" synnytystä, niin ei voi mullakaan. Mun synnytys alkaa keskellä yötä, kun iskee hirveä lumimyrsky. Virallisen suosituksen mukaan ambulanssia ei ole suositeltava soittaa. Eli mies lähtee kesärenkailla viemään mua vajaa sadan kilsan päähän synnärille. Jos ei suistu rekka meidän auton keulaan kahden metrin auraamattomassa tiehangessa, niin viimeistään puolessa välissä matkaa vauva jää jumiin synnytyskanavaan ja kuolee hapenpuutteeseen. Tai syntyy, mutta istukka ei irtoa kunnolla ja mä kuolen verenhukkaan. Tai sitten päästään sairaalaan asti ja lääkäri toteaa, että en avaudu kunnolla, täytyy laittaa epiduraali. Lääkäri aivastaa epiduraalia laittaessa ja mä halvaannun selästä alaspäin. Tai syystä x joudutaan sinne hätäsektioon, josta kumpikaan ei selviä. Tai mulle jää kohtuun joku pesurätti, joka tulehtuu ja johon mä kuolen kotona. Tai sitten hirveän verenvuodon takia mulle tehdään verensiirto väärällä veriryhmällä ja kuolen veren sakkautumiseen.

Kauheinta on kun oon miettiny, että miten mun mieheni tai isäni pärjää, jos synnäriltä ei olekaan ketään kotiinpalaajaksi. Mies ei edes tiedä minne mä olen viikannut sen kauluspaidat kotona. Isälle ei jää perheeseen enää ketään.

Noi asiat mulla pyöri viikko toisensa jälkeen päässä. Kerroin neuvolatädille ajatuksista ja se naurahti. "Kaikkea säkin olet ehtinyt mielessäs pyörittämään." Ja keskustelu jatkui siitä, että onko mun sokeriarvot olleet normaalit, kun on taas tuota painoa tullut sitten viime punnituksen.

Mutta mitä lähemmäs laskettua päästiin, aloin uskotella itselleni, että kaikki menee hyvin ja normaalisti. Meille syntyy elävä ja terve vauva. Ja me lähdetään kolmistaan kotiin. Nyt pahin ahdistus on mennyt ohi ja vaikka se on kai tilastollinen mahdottomuus, että kaikki menee "hienosti", niin mun on pakko vaan pitää siitä ajatuksesta kiinni. Ja skippaan nyt kyllä jatkossa teidän muiden synnytyskertomukset - ihan varoiksi! Vaikka esim. verensiirrot on kai ihan yleisiä ja turvallisia, niin mun aivoissa kaikki synnyttäneet, joille on tarvittu ko. toimenpide tehdä, on käyneet kuoleman porteilla.

Anteeksi pitkä avautuminen! En ole kellekään osannut/pystynyt avautumaan tuosta kuoleman- ja menetyksenpelosta. Kaikki tuppaa kuittamaan asian lauseella "hyvin se menee", mutta kun ei tuollainen ylimalkainen kintaalla viittaus ole vaikuttanut mitenkään mun pelkoihini. Olen siis prosessoinut asiaa (vähän liiankin) yksityiskohtaisesti omassa päässäni. Nyt ollaan siis vihdoin voiton puolella.

Onnea vielä teille kaikille synnyttäneille! <3 Ootte mun sankareita!

 

Paljon onnea Minisport ja perhe! :flower: Toivottavasti poikanne voi jo hyvin ja pääsee pian viereesi!

Nippe, toivottavasti peloista ja tunteista kirjoittaminen auttaa! Tekisi mieli sanoa, että älä huolehdi, kaikki menee lopulta hyvin, mutta sitä juuri et kaipaa. Huolestuneita ajatuksia ja omituisiakin murheita ehtii päässä pyörimään (paitsi jos kaikki menee niin nopeesti kuin mulla, joka en ehtinyt ollenkaan tajuamaan että aha, vai käynnistys jo nyt). Se on kyllä kumma, että synnytyskertomuksissakin livenä tuppaa menemään siihen "ei se vielä mitään, minullapa oli niin ja niin hirveetä", tarinat kasvavat matkan varrella. Kaikenmoista voi sattua, mutta ne tyypit on ammattilaisia. Paljon ammattilaisempia kuin neuvolassa, tekisi mieli sanoa. Toi painon vahtaaminen on kummaa, mulla ei siitä, mutta sokereista tuntui että suunnilleen oli yllätys että ylipainoisella odottajalla ei vieläkään ole sokerit koholla, ei toisessakaan rasituksessa. Muista oireista ei mitään väliä, mutta sokerit.. Kovasti tsemppiä!

 

Moikka!
Täällä edelleen yhdessä koossa! Helvekko, että turhauttaa ja raivostuttaa. Nyt siis 40+5 ja merkkejä ei juurikaan ole ollut.
Eilen illalla alkoi menkkajomottelut ja yöllä heräsin kahdesti kipeämpiin kramppeihin, aamulla herätessä ei taas muuta kuin, että vauva liikku ihan hulluna.

Eilen oli myös neuvola taaaaaas:
Paineet lähtöarvoihin nähden koholla ja päänsärkyäkin ilmaantunut, joten käski seurailla tilannetta. En usko myrkytykseen, mutta olotilaan vaikuttaa. Sf-mitta jo kolmatta viikkoa täysin sama, vauva on todella alhaalla ja siitä terkka sanokin, että ihmettelee suuresti miksei ole lähtenyt käyntiin. No sitten ahdistavampi aihe, painonnousu! Päätin etten siitä stressaa ja nyt kun tullut se 18kg ni jumalauta, kyllä stressaan ja ahdistaa! Nyt siis viikossa noussut paino sellasta 700-1200g vauhtia!! Tsiisus!
Eilen siis piti olla se neuvolakäynti jossa varataan aika polille ya-kontrolliin. Terkka sitte päätti, että otetaan vielä maanantaiksi neuvolakäynti ja siitä sitte soitetaan keskiviikoksi aika polille. Mä niin toivon, että sillon käynnistäisivät!

Alan olla tosi turhautunut vaikka tiedän, että kyse on enää päivistä, mutta jatkuvat jokojoko kyselyt ja se, että elänyt sieltä 34viikolta ajatuksessa "voi koska vaan syntyä" ni turhauttaa aika huolella.

Nii ja toukokuu, ei tullu huhtikuun hurmuria.

ttaisku ja mini 40+5

 

Valtavasti onnea vauvautuneille! <3 Lumme, nyt se kaikki huoli ja ressi on ohi ja palkinto sylissä. Sittenpä huolehtimaan arjesta

Jospa nyt kirjoittaisin omaa synnytystarinaani, tai no romaani tästä tulee. Ystäväni (rankkoja synnytyksiä) sanoi, että saan kertoa tämän kerran, ja sen jälkeen ei puhuta asiasta, joten teen omaa käsittelytyötäni kirjoittamalla tarinan teille. Toivottavasti ei pahoita kenenkään mieltä, itselläni on olo etten kehtaa kertoa kenellekkään, kun meni niin hienosti. Suomalaiset

Nippe, ymmärrän kaikki pelkosi täysin, olen itse vellonut samanlaisissa ajatuksissa ja worst case scenarioissa, sekä esikoista odottaessani, että tässä toisessa raskaudessa. Kaikista peloista huolimatta, sain loistavan synnytyskokemuksen ja aivan täydellisen pienen vauvan. Toivottavasti tästä positiivisesta synnytystarinasta olisi apua sinulle ja ehkä muillekkin peloista kärsiville. Kaikki voi oikeasti mennä myös hyvin. <3

Vähän taustaa ensin. Oman äitini kaksi piiiiiitkäää synnytystä ovat päätyneet hätäsektioon, koska olemme jääneet jumiin ja kiire on tullut. Tästä syystä ja monesta täysin aiheettomasta pelosta (iso osa oli juuri omaa ruumista ja sen pysyviä vaurioita koskevia) olin esikoisesta aivan varma, että synnytän ensin 48H ja sitten päädytään hätäsektioon. Pakotin lääkärin ottamaan röntgenkuvat lantiosta, joista todettiin, että alle 3,5kg mahtuu syntymään hienosti. Tämä helpotti aikoinaan hieman.
Ennenaikasuuden pelko ( olin auki vkolta 30) päättyi sitten rv 39 siiihen, että yöllä meni varoittamatta vedet ja siitä samantien järkyttävän voimakkaat supistukset. Lähdettiin samantien sairaalaan ja siellä olin jo 8cm auki. Saliin ja ponnistamaan. Ponnistusvaihe pitkittyi (oma paniikki vyöryvästä synnytyksestä) ja sitä avitettiin oksitosiinitipalla, joka aiheutti sadistiset kestosupistukset ilman taukoja. Taju meni, olin maitohapoilla, happi loppui. Mutta niin vain happimaskin avulla sain jostain todella syvältä voimaa ottaa oman kehon hallintaani ja päästä sen kipupaniikin yli, ja ponnistaa oikein muksun maailmaan. Oli aika järisyttävä tunne. Ja se kipuhan loppui siihen. Heti. Vauva syliin ja hämmennys/onni myrsky päälle. Elämän suurin onnellisuuden tunne. Synnytyksen kesto 2h. Vauva 10pistettä ja tasan 3kg.Tosi ahdas lantio

Mutta paperilla kauniilta näyttävä synnytys oli minulle oikeasti rankka henkisesti. Sitä luomukipua ja nopeutta, kun oli valmistautunut tuntikausien pakertamiseen lääketokkurassa , oli vaikea ymmärtää. En kokenut, että olisin ollut missään vaiheessa puikoissa, vaan kehoni ja kätilöt tekivät jotain, johon minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Se hämmensi, ahdisti ja pelotti vielä kuukausia vauvan syntymän jälkeen. Tarvitsin paljon keskustelua jotta sain käsiteltyä kokemuksen.

Toista vauvaa meillä tehtiin sitten kauan. Jopa luovuttamiseen asti, kunnes vastoinkäymisten kautta yllätten päästiin maaliin. Tässä raskaudessa oli omat kuvionsa ja jännityksensä. Synnytyksessä eniten pelkäsin (ja hyvin minua joka puolelta peloteltiinkin) että emme ehdi edes sairaalaan! Että, muksu syntyy johonkin puskaan tien varrella. Suunnittelin jo leiriytyväni sairaalan edustalle viikkoja ennen laskettua. Tiesin, että kiire tulee ja mitään kivunlievitystä en ehdi saamaan, tästä reissusta tulisi myös sadistinen koettelemus, mutta tällä kertaa saan valmistautua siihen henkisesti 9 kuukautta. Olin kuitenkin pitkin raskausaikaa lueskellut hypnosynnytyksestä, hiljaisesta synnytyksestä yms. ja katsonut kateellisena miten Youtubessa äidit synnyttävät hiljaa nautiskellen ja meditoiden lapsensa veteen. Niistä oli kaukana se teurastushuutomeininki, jonka minä olin viime reissulla kokenut. Tuolla lailla kun hallitsisi oma mielensä ja kehonsa, saisi synnyttää kaikessa rauhassa ja ajassa lämpimässä ammeessa lilluen... vau. No, eipä onnistu omalla kohdalla. Jospa saisi edes esikoisen hoitoon ja ahterin ambulanssiin ennenkuin pää on pihalla, niin hyvä. Pessimisti ei pety.

Sitten koitti meidän päivä. (sama päivä btw kun iso aatu syntyi) Olimme esikon kanssa kyläilemässä rv 38, kun supistukset alkoi säännöllisinä 5min välein. Kipeitä ne ei olleet, pientä puuskutusta ja pysähtymään laittoivat. Soitin miehelle ja varoitin, mutta vähättelin tilannetta kun ei ollut kipuja tai vesien menoa. Mentiin esikon kanssa vielä päikkärille ja nukahdinkin. Mies kun tuli töistä niin supistukset alkoivat uudestaan säännöllisinä. Tulivat taas 5min välein. Tein ruuan, tartuin imurinvarteen, pesin pyykkiä (jälkikäteen ajatellen käyttäidyin kuin poikiva hevonen, tamppasin jaloilla ja etsi paikkaa synnyttää) Mies oli (kymmenen pistettä ja papukaijamerkki) huomaamattani vienyt esikoisen hoitoon ja pakotti minut autoon. Nyt kuulema mentäisiin, ei aikonut katsoa enää sekuntikaan mun touhua. Mökotin autossa matkalla kun supparit hiljenivät, tämä on turha reissu. Ei meidän vauva ole syntymässä börje, tämä on liian rauhallista ja kivutonta. Mies vain painoi kaasua

Sairaalan ovella supparit koveni.
Kätilö, joka otti meidät vastaan katsoi minua silmiin ja totesi: "Jaa, rouva on tullut synnyttämään. Yleensä otetaan käyrää ensin, mutta nyt näyttää siltä, että katsotaankin se kohdunsuuntilanne ensin. Hmm, kohdunkaula hävinnyt ja 6cm auki, otetaan pikkuisen käyrää, niin katson samalla teidän tiedot."
Olin ihan rauhallinen ja suht kivuton. Ehdotin arasti, kun ei tässä nyt mikään kiire tuntunut olevan, josko voisin päästä ammeeseen loppu avautumisvaiheen ajaksi (sairaalassa ei saa valitettavasti synnyttää altaaseen) ja kätilö lähti laittamaan vettä valumaan.

Käyrältä saliin, pyysin miestä laittamaan valot pois ja levyn soimaan. Pääsin kuumaan ammeeseen pimeässä huoneessa, en voinut uskoa sitä todeksi. Saanko oikeasti kokea tämän näin? Mies silitteli minua ja asetteli kylmiä pyyhkeitä otsalle kun minä kävin läpi supistuksia. Kun tunsin supistuksen tulevan ajattelin olotilaani: Olen onnellinen. Vauvani tulee maailmaan tänään. Synnytän hänet nyt. Minä pystyn tähän. Se on loppu pian. Kipu loppuu kohta. Jokainen supistus vie minua eteenpäin. Minä pystyn tähän. Kuuntele musiikkia. Kellu vedessä. Hengitä. Hengitä. Sinä määräät kipua. Kipu ei määrää sinua. Tuota mantaraa toistelin pääni sisässä. Supistusten välillä mieheni antoi minulle juotavaksi kylmää vettä ja tsemppasi ihanasti. Viimeiset supistukset oli työntää minut yli laidan ja ärränpäät pääsivät suusta. Menetin kontrollin samantien kun aloin huutamaan ja kiroamaan. Mies komesi olemaan hiljaa ja hengittämään rauhassa. Sain taas itseni kasaan.

Viimein supistus oli erilainen kun muut. Tajusin että piruvie minuahan ponnistuttaa. Pyysin miestä kutsumaan kätilön, tiesin että nyt on kiire. Seuraavalla supistuksella tämä lapsi syntyy. Kätilöitä tuli sekunnissa heti kolme, jotka repivät minut ylös altaasta. Ei ollut muuten helppo keissi kiskoa ylös naista, jolla on ponnistussupistuksen päällä. Saivat minut jotenkin sängylle, en pystynyt liikkumaan vaan ponnistin siinä asennossa, johon he minut nostivat. Supistus, ja vedet poksahtivat seinään asti (siltä se ainakin tuntui) hyeenan karjuntaa ( ei muuten mitään tietoa mistään kontrolllista) kätilöiden toppuuttelua: "Repeät, jos et hillitse seuraavaa". Taikasanat, sain kontrollin taas takaisin. Kaksi hallittua ponnistusta ja ja se maailman ihanin ääni. Oman lapsen ensiparkaisu. Se oli ohi. Pari jotain ikävää supistusta, joilla sai istukan pihalle ja tunnin tikkailut, mutta en oikeasti kiinnittänyt niihin edes mitään huomiota. Meillä oli vauva, täydellinen pieni ihminen, meille annettu. Se onnentunne on jotain aivan käsittämätöntä. Yöllä häntä tuijotellessa tajusin saaneeni kiireen ja paniikin sijasta sen oman "täydellisen synnytyksen ja syntymän". Olen pohjattoman kiitollinen <3

Faktat:

Sairaalassa klo. 20.00, altaaseen 20.30, vauva syntyi (2800g/48cm) klo. 21.20. Synnytyksen kokonais kestoksi kirjattu 6h. Ponnistus vaihe 7min.


Elea ja vauva 10pvä

 

Onnea kovasti uusien pienokaisten perheille! :flower:

Synnytyskertomusta hieman: Neuvolassa oltiin huolissaan minun jaksamisesta sillä toista viikkoa jo oli yölliset refluksikohtaukset hankaloittaneet elämää. Unta kertyi yhteensä kolmisen tuntia per yö, hyvin katkonaisesti, ja sen kyllä huomas. Neuvolasta kirjoitettiin lähete synnärille ja siellä lääkäron kanssa tuumailtiin, mille aletaan. Päätimme kokeilla cytotecilla käynnistystä. Käynnistyksen ajankohta siirtyi kuitenkin parilla päivällä ruuhkan takia.

Pari päivää olin osastolla käynnistyksessä ja nauttimassa levosta ja hyvästä hoidosta. Lääkkeen aiheuttamat supistukset eivät tuntuneet juuri missään , mutta selkeästi tehosivat, sillä seuraavan päivän lääkärintarkastuksessa olin viittä vaille kypsä kalvojenpuhkaisuun. Ruuhkan takia tässäkin tosin jouduin odottamaan saliin pääsyä yhden yön yli.

Sunnuntaina n. klo 11 hoitaja tuli ilmoittamaan, että nyt mennään! :O Salissa vaihdoin vaatteet, tehtiin valmistelut ja lääkäri tuli puhkaisemaan kalvot. Vauvan pää oli niin alhaalla ja kalvoja pitkin, ettei lääkäri tahtonut saada kalvoja rikki. Lopulta se kuitenkin pinnillä onnistui ja pieni määrä lapsivettä lorahti. Vauvan pää tulppasi kanavan, joten lapsivettä pääsi hulahtamaan vain pieniä määriä. Siirryin jumppapallon päälle odottelemaan supistuksia.
Omia supistuksia piirtyi n. 8min välein ja tunteroinen kalvojenpuhkaisun jälkeen päätettiin vauhdittaa hommia oksitosiinilla. Supistukset tihenivät ensin 4 minuuttiin ja sitten väli olikin jo 1min. Kivut alkoivat olemaan jo kovat ja mies auttoi painamalla alaselästä voimakkaasti supistuksen aikana. Tämä auttoikin pitkälle, mutta sitten aloinkin olla niin kipeä ja jalat väsyneet harallaan istumisesta, että nousin takaisin sängylle.

Sisätutkimuksessa todettiin, ettei etenemistä juuri ollut tapahtunut ja päädyttiin kivunlievityksessä kipupiikkiin, sillä epiduralin pelättiin pysäyttävän eteneminen kokonaan. Piikki laitettiin lihakseen ja jäin odottelemaan helpotusta, jota ei koskaan tullut. En tuntenut "humalaa" enkä pahaa oloa, kivut kylläkin, ja kova vapina alkoi. Kätilöt olivat kiinni synnytyssaleissa, taas oli synnyttäjiä tullut sisään ruuhkaksi asti. Minulle tuotiin panadolia ja litalginia ja käytännössä kannustettiin vain kestämään. Mies ei voinut tehdä muuta kuin kestämään minun kädestä puristamiset ja seuraamaan avuttomana vierestä. Kivut oli helvetilliset eikä supistusten välissä ollut tarpeeksi taukoa kokoamaan itseäni seuraavaa varten.

Joskus 8 aikaan kätilöt pääsivät takaisin minun saliin ja pikaisen tarkastuksen jälkeen todettiin vain pientä etenemistä, mutta koska kuvut olivat niin kovat, eikä mikään aikaisempi kivunlievitys ollut auttanut, kutsui kätilö anestesialääkärin paikalle ja sain epiduralin. Taivas aukeni.

Kivut oli poissa. Supistukset tuntui pienenä kovettumisena vatsalla. Ajattelin torkahtaa hetkeksi ja kerätä voimia. Puolentoista tunnin päästä heräilin ja ihmettelin kun supistuksen aikana tuli olo, että pitää ponnistaa. Hälytin kätilön paikalle ja sisätutkimuksesaa todettiin paikkojen avautuneen täysin, olin valmis viimeiseen vaiheeseen.

Käännyin kontilleni ja aloin ponnistaa supistusten tahdissa, asento ei tällä kertaa tuntunut hyvältä. Kokeilin kylkiasentoa, vauva työntyi hyvin joka ponnistuksella. Kätilö pyysi kääntymään puoli-istuvaan asentoon, jotta saataisiin lonkkia lisää auki. Vauva ei tahtonut ottaa viimeistä sysäystä kanavassa. Kätilö tutki ja yotesi virhetarjonnan. Lääkäri kutsuttiin paikalle, joka ihmetteli ensin, miksi hänet oli pyydetty kun vauva on niin hyvin tullut ulospäin. Päädyimme auttamaan viimeisen sysäyksen imukupilla, sillä lääkäri kuuli, että vauva oli jo tovin ollut siinä vaiheessa, eikä hyvistä ponnistuksista huolimatta edennyt enää. Vauvan sydänäänetkin kärsivät supistuksien aikana, mutta palautuivat hyvin supistuksen tauottua. Emme kuitenkaan halunneet odottaa enempää.
Imukuppi asennettiin ja pyysin lääkäriä ensin kokeilemaan vetää ilman episiotomiaa. Hän lupasi, sillä tilaa näytti olevan hyvin. Lääkäri lähti hakemaan vedon suuntaa ja totesi, että episiotomia on tehtävä, sillä avotarjonta on niin "täydellinen". Eeppari leikattiin, en tuntenut mitään. Odoteltiin seuraavaa ponnistusta ja minä työnsin ja lääkäri veti, supistus oli lyhyt. Vauvan pää jäi puolitiehen, kipu ja kiristys oli kova. Seuraava supistus ja ponnistus. Kuulin kun häntäluu popsahti, kipu hellitti ja kätilö käski rentoutumaan ja lopettamaan ponnistamisen. Vauva rääkäisi ja liukui ulos. Napanuora oli pitkä ja pojan kehon ympäri, imukupin jälki otsalla, ulostulo oli ollut niin leveä kuin olla vain voi. Kivut oli kuitenkin poissa, pirteä poika rinnalla paidan alla, eepparihaava ommeltiin, olo oli todella hyvä.

Poika syntyi 22:42, salissa oltiin melkein 12 tuntia. Poika hamuili rintaa, imi hetken ja pääsi sitten pesulle ja mitattavaksi. Poika pakettiin ja isin syliin, minäkin pääsin suihkuun ja meille tuotiin ruokaa ja juotavaa. Myöhemmin siirryimme osastolle. Olin väsynyt mutta onnellinen. Kaikesta huolimatta minulle jäi erittäin positiivinen muisto synnytyksestä. :heart:

Nyt ollaan oltu kotona jo muutama päivä. Poika on itse rauhallisuus ja todella helppo tapaus. Alusta asti nukkui 3-4 tunnin pätkiä, päivällä muutama tiheämpi imu kerta. Imetys on lähtenyt hyvin käyntiin, rintakumit tosin jouduin ottamaan käyttöön, mutta se on pientä ja olen saanut pumpattua pari desiä maitoa varastoon. Imetysasento on tosin rajoittunut tällä hetkellä makuuasentoon kun häntäluu on vielä sen verran kipeä, eeppari on alkanut paranemaan hienosti, jälkivuoto on jo hyvin niukkaa. Rintakumista yritetään eroon kun pystyn taas istumaan kivutta.

 

Elea perustamasi Huhtikuun hurmurit 2015 löytyy kyllä Facebookista, mutta se on yhteisö, joka on kaikille avoin, eikä ryhmä johon voisi liittyä. Sivusta pystyy vain tykkäämään. Yritätkö vielä uudelleen vai tekisikö joku muu sen ryhmän. Mä en ainakaan heti pysty näillä käytössä olevilla härveleillä ryhmää laittamaan. Olisi kiva, jos ryhmä olisi ainakin jossain määrin suljettu, ettei kuka vaan voi läydä juttuja lukemassa

Me ollaan vauvan kanssa kotona kolmatta päivää ja arki on lähtenyt rullaamaan mukavasti. Vauva on aika helpon oloinen ainakin vielä. Rinnat on kipeät ja lisämaitoa olen joutunut hiukan varmuuden vuoksi antamaan, kun maidon nousussa kesti kauan ja vauva oli kovin nälkäinen. Tutti tuli myös voimakkaan imemistarpeen takia jo käyttöön, koska mun rinnat ei kestä sitä kaikkea imemistä muuten. Muuten kaikki oikein hienosti. Synnytys aiheuttaa vieläkin kylmiä väreitä, mutta onneksi palkinto on mitä mahtavin :heart:

Karo & pikkuinen 5vrk

 

Heippa,

Kiitokset synnytyskertomuksista. Niitä on aina mielenkiintoista lukea.

Vauvan napaa: Meillä on tänään ja eilen kitisty vatsanväänteiden kanssa. Nyt kun olen muistellut menneiden päivien ruokavaliota, niin melko varmana pääsyyllisenä niihin pidän raakana ja myös keiton mukana syötyä paprikaa. Se tuntuu sotkevan omankin mahan ihan älyttömän kipeäksi, niin miksei sitten vauvankin. Olisin tämän vaan voinut muistaa ennen kuin menin hotkimaan sitä.
Toivottavasti vaivat menevät pian ohi. Koliikin pelko myös kummittelee takaraivossa...

T: Pikku-Katti

 

Sairaalassa olen. Ballonki laitettiin eilen. Tänään otettiin pois. 3-4cm kohdunsuu auki mutta kohdunkaulaa 3cm jäljellä???? Huomenna ehkä saliin oksitosiini-tippaan. Ei kyllä omia suppareita tule... Ei päästy mekään Huhtikuisiin...

 

Ja hymiö taasen kysymysmerkkeinä...

Ihanaa iltaa kaikille!

 

Huh, hikinen (mutta herkullinen) päivä takana! Tänään ollaan lasten kanssa siivottu, leivottu munkkeja sekä tehty ruokaa. Vauva on ollut menossa mukana kantoliinassa, sillä (yllätys,yllätys) ei nukkunut aamupäivällä ja päivällä kuin pieniä torkkuja Saatiin kaikki hommat tehtyä, mutta vauva on kyllä valvonut todella paljon tänään. Saapa nähdä jaksaako nukkua ensi yön vai menikö jo yliväsymyksen puolelle.

Paljon onnea Minisport! Pikaista toipumista synnytyksestä ja toivottavasti vauvallakin on kaikki hyvin :flower:

Nippe: tsemppiä tulevaan. Ei varmasti ole ollut helppoa tämä odotusaika, mutta toivottavasti helpottaa kun synnytys on ohi :hug:

ttaisku: eiköhän tuo painonnousu oo sitä turvotusta, joka onneksi helpottaa useimmilla heti synnytyksen jälkeen Mullakin jäi siitä rapiasta 20kg puolet synnärille ja nytkin on tippunut huimaa vauhtia kun nesteet on lähteneet kiertoon. Nimenomaan viimisillä viikoilla tuli paljon tuota turvotus-painonnousua.
Tarkkaile kuitenkin oloja; päänsärky, turvotus, paineiden nousu sekä heikko olo voivat viitata raskausmyrkytykseen, joka voi kehittyä nopeastikin.
Jaksamista loppusuoralla ja tsemppiä synnytykseen

Pikku-Katti: paprika aiheuttaa myös mulle ja vauvalle vatsanväänteitä. Keltainen paprika vähiten ja punainen eniten. Kokonaan en oo luopunut, mutta vähentänyt. Toivottavasti vaivat helpottaa eikä kyse ole koliikista

Toiveessa: Milläs mallilla siellä on asiat? Jaksamisia sinne ja ilmoittele kuulumisia :wave:

Jotain piti vielä kirjoittaa, mutta nyt täytyy rientää saunaan kun vauva vielä nukkuu. Pitää palata taas paremmalla ajalla =)

 

Onkos tulossa kuninkaallisen vauvan syntymäpäiväkaimoja? Ei tullut hänestäkään huhtikuista, vaikka niin oli luvassa. Kate på väg att föda &#8211; snart kommer baby nummer två! | Svensk Damtidning

Joko-jokottelusta muuten malliesimerkki: Has the Royal Baby been born yet? - Mirror Online

Elea, jännä miten on kulttuuri, ettei positiivisista synnytyskokemuksista sais puhua, ei ihme että pelot pääsee valloilleen, kun tuntuu että kaikki haluaa vaan kertoa toinen toistaan kauheempia tarinoitaan. Kaikki voi mennä hyvin, ja on se synnytys silti hurjaa touhua ja melkoinen sankariteko, vaikka olisi seesteinen ja hyvä kokemus lopulta.

Mites Toiveessa, onko edistystä? Kovasti tsemppiä! Ihmettelen että ballonki otetaan pois muutaman tunnin jälkeen, luulin pointiksi että raivaa tietä ja tulee vähitellen pois (muistokin puistattaa), nyitään aina välillä itse alemmas.

Siitä koliikista: lueskelin, niin koliikiksi luokitellaan ilmeisesti, jos on selittämätöntä itkuisuutta ja mahanpuruja vauvalla pidempään, niin esim. meidän ravintolisistä paukkuva ja kitisevä pikkuparkamme ei siis ole koliikkivauva? Vai onko?
Nyt on vielä noita rotarokote-väänteitä ja kaamean hajuisia paukkuja. On kyllä pienen ennenaikaisena syntyneen suolisto kovilla! Hän myös puklaa aika paljon. Auttaako ne apteekista saatavat maidonsakeuttajat ym? Meillä kyllä menee vähintään sen lapsilisän verran rahaa tuonne apteekkiin kuussa, tai oikeestaan se meni jo tuplana noiden rintamaidonvahvikkeiden kanssa, kela korvaa niistä kuitenkin 35%. (olisko kannattanut ottaa se vakuutus ennen syntymää, olisko..) Lapsen vakuutuksesta, jotka ei ottaneet ajoissa, niin meinaatteko nyt ottaa sairaskuluvakuutuksen vai vaan tapaturmavakuutuksen? Mietin että kun siitä nyt rajataan kaikki jo ilmennyt, niin jääkö mitään, mitä vakuutusyhtiö ei voisi katsoa johtuvan pienipainoisena etuaikaan syntymisestä?

Facebook-ryhmästä: jos tekee salaisen ryhmän, se ei näy muille ollenkaan, mutta päästäkseen ryhmään pitää ilmoittaa täällä perustajalle yksityisviestinä nimensä ja profiiilikuvan kuvailu, ja jos suljetun, muut näkevät että ryhmä on olemassa ja keitä sen jäseninä on, mutta ei keskusteluja, silloin voi itse pyytää liittämistä.

 

Minisport, paljon onnea :flower::heart:

Toiveessa, toivottavasti olet jo vauva kainalossa. Jos vielä olet käynnistyksessä, niin oiein isot tsemppaukset! :heart:

Ttaisku, tuo lopun painon nousu kuullostaa kovasti turvotukselta. Se onneksi lähtee tosi nopeasti pois synnytyksen jälkeen. Ei kannata murehtia. =)
Oikein paljon jaksamista viimehetken odotteluun!

Nyt pitääkin alkaa lukea satua...

Mukavaa päivää kaikille!

 

Eleaa ja Amayaaon kyllä koeteltu. Tuntuu niin uskomattomalta että synnytys voi tosiaan mennä monesta syystä kärsimyksen puolelle ja normaalista ja luonnollisesta tapahtumasta tulee painajainen! Jotenkin nyt on niin herkillä että tulee paha mieli aina kun lukee että joku on joutunut kärsimään tarpeettoman paljon. Ainahan synnytyksessä kipua tuntee ja se kuuluukin asiaan mutta itselläkin esikoisen synnytys tuli shokkina kaiken sen kivun takia ja odottelun, se oli pahinta kunnes sai sen lääkkeen joka sitten auttoi. Toinen ja kolmas taas on tuntuneet niin helpolta siihen ekaan verrattuna ettei voi kuin olla kiitollinen sen puolesta.
Onnea uusista vauvosta! Ja voimia käynnitykseen :hug: :heart:

Vauva on ollut taas muutaman päivän rauhallisempi ja parempana tuo masukin. Lopetettiin D tipat heti alkuunsa kun koliikki-itku vaan paheni ja häiritsi kovasti öitäkin. Perjantaina me startataan muutenkin kohti aurinkoa joten eiköhän vauvakin tuu saamaan D:tä tarpeeksi.

Nimiäiset pidettiin eilen ja samalla juhlittiin tytön 2-vuotis synttärit. Ihmisiä oli pieni porukka juhlimassa kun kaikki ei päässeet mutta hienosti meni ja kiva vappupäivä tuli. Mummilla oli vähä negatiivinen vastaanotto nimen suhteen ja ärsytti kaikki hänen kommentit mutta muuten saanut positiivista palautetta. Eikä nyt muiden mielipiteet niin kiinnostakaan. Itse olin odottanut kolme vuotta että saan joku päivä pojalle laittaa kyseisen nimen.
Tarjoamisia oli täytekakku: mansikka-mango-banaani, koristeluna viinirypäleitä,kukkia ja vauvamuotti, hillomunkkeja,fanipaloja,marmeladikeksejä,pullakranssi,viinirypäleitä ja vappulakuja. Juomana oli simaa, limua, alkoholitonta kuoharia, kahvia ja teetä. Pöytä katettiin vappuaiheisena ja värikkäänä. Kukka-asetelmakin oli aiheeseen sopiva.

Itse olen ollut aika kovilla viimeiset viikot. Henkinen kantti kovilla kun koko perhettä on koeteltu. Oma lapsuuden koti on pitänyt tyhjentää kiireellä ja siellä onkin hommaa ollu enemmän kuin riittävästi. Lisäksi meidän kaikki suunnittelut raha-asioissa on menny pieleen kun korvauksia jäänyt saamatta. Rahat pantissa siis eikä käytössä. Välillä tuntuu että taikuri sais olla että saa normaali arjen sujumaan. Hommaa on riittänyt myös vauvan kans, matkan järjestelyssä ja vieläkin on pakkaamiset tekemättä. Se on seuraava projekti. Pyykkiä riittää näiden pienten kans ja saa tarkkaan miettiä mitä otetaan mukaan. 3 kk on pitkä aika asua jossain muualla kuin kotona lasten kans ja aika paljon tarvitaan apuvälineitä mukaan. Kun ei kaikkea voi periltä ostaa. Lapset on malttamattomia ja tuo 3-vuotias uhma koettelee hermoja tosissaan. Ei malttaisi odottaa että lähdetään. Toisaalta ihana päästä pois kaiken härdellin keskeltä ja toisaalta onhan siinä oma hommansa ennen kuin pääsee lähtemään ja ikävä tulee omia ystäviä! Ne kun monesti pelastaa tän kotiäidin viikot ja huonotkin päivät helpottaa kun saa käydä purkamassa ihmisille jotka elää samassa tilanteessa suunnilleen ja ymmärtää. Kaikessa aina hyvät ja huonot puolet!

Tsemppiä kaikille jälleen kotiarkeen, halauksia tarvitseville ja lämpimiä ajatuksia kaikille ryhmäläisille! Me juhlitaan äitienpäiväkin ulkomailla. Täytyykin muistaa mummia eli omaa äitiä jotenkin pienesti ennen lähtöä.

 

Pikainen päivitys, kirjoitan myöhemmin lisää. Niin se vaan lähti synnytys käyntiin flunssan lomassa ja 29.4 klo 9.48 syntyi tyttö. 3390g ja 52cm. Rv 40+2.

Kaikki on nyt hyvin ja neiti aivan ihana <3

Silmu ja keijukainen 3vrk

 

Toiveessa ja ttaisku, tsempit loppurutistukseen! Onko sitten jo kaikki muut jakautuneet vai jäikö joku laskuista?

Ja onnea vauvoista taasen :heart:

Jasminille hyvää matkaa Varmasti oma hommansa saada koko poppoo pakattua kamppeineen matkaan, mutta kiva se on välillä kotoa pois lähteä reissuun.. jospa uhmatkin siellä vähän rauhottuis.

Koliikista Virallisesti koliikiksi kai luokitellaan itku joka kestää yli 1,5 h päivässä ja sitä on useampana päivänä viikossa, eikä sille löydy mitään selvää syytä kuten refluksi tms. Meillä poika itki 3-6 h päivittäin eikä sille mitään syytä löydetty, eikä siihen mikään auttanut. Lopun aikaa päivästä kitisi ja oli aina jotenkin kovin tyytymätön. Alkoi klassisesti parin viikon iässä ja loppui vähän ennen neljän kuukauden ikää kuin seinään... Toivottavasti ei iske kenellekkään moinen vaiva. :/

Meillä neiti täyttää tänään jo 2 viikkoa :heart: Pientä masuvaivaa on, huomaa kun koittaa vääntelehtiä kakkaa ja paukkua tulee. Ja enpä muista että esikoinen olisi koskaan näin paljon kakannut, ehkä siksi hän itkikin kun mitään ei tullut ulos tätä vauhtia... (!) Neiti taas voi tehdä neljätkin kakat putkeen ja välillä tulee maitokakkaa lennossa syliin saakka kesken vaipanvaihdon :x Anteeksi vain kakkajutut, mutta näissä aiheissahan se elämä vähän tuppaa pyörimään tässä kohtaa... en kuitenkaan tuttuja viitsi näillä aiheilla kiusata, kun eivät ole samassa elämäntilanteessa

Eipä muita ihmeitä. Maitoa tulee hyvin, tyttö on kasvanut koska jouduin pistämään kaikkein pienimmät 50 senttiset vaatteet jo pois, mitkä tuntuivat suurilta vielä pari viikkoa sitten (!) Voi haikeus. Esikoinen on täällä myös välillä melkoinen uhmatuhma ja mustasukkaisuutta on, vaikka vauvaa haluaakin paljon pussailla ja hoitaa. Ylös ulos ja lenkille, sillai me päivistä selvitään. Vauva nukkuu vaunuissa ja esikoinen on helpompi kun pääsee ulos purkamaan loputonta energiaansa..

Ja nyt se tuolla jo huuteleekin heräänneensä.. heippa, käyn lueskelemassa teidän juttuja aina kun ehdin :wave:

 

Paljon onnea Silmu ja perhe! :flower:

Voi hurja Jasmin, en tajunnutkaan että lähdette noin pitkään reissuun. On siinä pakkaaminen ja järjestäminen! Toivottavasti se ehtii ajoissa, vai laitoitteko paperit jo hyvissä ajoin ennen nimiäisjuhlaa maistraattiin. Kaveri reissasi viime vuonna 1 kk ikäisen kanssa, niin oli hoppu nimen rekisteröinnin ja passin kanssa, passin voi saada onneksi pikana. Vauvojen passikuvat on kyllä hupaisia jo vuodenkin kuluttua, saati sitten 5 v päästä, kun on aika uusia passi.

ttaisku ja nippe taitavat vielä odottaa merkkejä, Toiveessa on toivottavasti jo nyytti sylissä, tai hyvässä vauhdissa. Niin ja taustalla lukevat kirjoittamattomat odottajat, tsemppiä teillekin
Britanniaan syntyi prinsessa, kuten täälläkin enemmistö vauvoista. Miten mahtaa olla facebookkiin kadonneiden tilasto? =)