Huhtikuun Hurmurit 2013 *Tammikuussa*

Eepekka Tervetuloa joukkoon! :)

Mä olen väsynyt, aina vaan tuntuu ihan totaalisen uupuneelta ja siltä, että voisi nukkua kellon ympäri. Esikoisen toilailuihin palaa päreet ihan liian helposti ja sitten tulee paha mieli itsellekin, kun tulee ylireagoitua esim. lattialle kaatuneisiin vesiin tai ärähdettyä siitä, kun ei kerää leluja pyydettäessä :( Mies on painanut pitkään päivää työprojektin kimpussa eikä hänestä oo ollut mitään iloa moneen päivään ja välillä oon jopa ajatellut, että "vastasyntynyt tähän soppaan lisää, ei kiitos!" ja siitäkös paha mieli vasta tuleekin, vaikka tiedän, että kyseinen mönkijä on pääsyy tämänhetkiseen oloon. Huokaus. Ja mies valittaa rahanmenosta, kun olen tehnyt nettikirppiksiltä hankintoja. Joo, jotkut ehkä turhia (esim. uudinverhosetti uuteen pinnikseen, mutta osa tarpeellisiakin esim. lämpöpussi kaukaloon ja Manduca) mutta pakkoko vauvan kanssa on kaiken aina olla niin järjellistä ja tarpeellista, etenkin kun hankinnat on sellaisia, jotka olisin jo esikoiselle halunnut, mutta silloinen rahatilanne ei antanut myöten mihinkään ylimääräiseen ja haluan ne nyt, kun tilanne on vähän parempi. Ja etenkään, kun en juokse ostareilla kaupoissa ja osta asioita uusina vaan tosiaan kaiken käytettynä edullisesti! Ääh, rasittaa vaan koko tilanne kaikin puolin :headwall: No, kyllä se tästä. Seuraava neuvolakin on jo 1,5viikon kuluttua ja sen jälkeen siellä saakin sitten juosta 2 viikon välein.

Suppareitakin on taas tullut, varmaan ihan stressistä ja siitä, että olen tosiaan joutunut kaiken hoitamaan yksin (kämpän, lapsen, eläimet, kauppareissut) muutaman päivän ajan, vaikka olisi ehkä pitänyt levätä. Eilen illalla supisteli vähän väliä ja ihan huomattavasti, siis niin, että alamaha oli ihan kovana, ei kuitenkaan onneksi mitään kipuja ollut eikä muita tuntemuksia. Olen itseasiassa alkanut ajatella, että ehkä olisi jopa parempi, että tulisi aiemmin kuin myöhemmin, mutta ei tietenkään ennenaikaisena! Vauhti kun vaan on esikoisella niin kova, niin en varmaan pysy sen perässä enää ihan viimeisillä viikoilla ison mahan kanssa, kun jo nyt on välillä hankalaa ja lattialta nouseminenkin on ponnistuksen takana.

Tulipas tästä nyt valivalia, sorry vaan :D

Huomenna POKSUU, apua, mikä viikko?? Vissiin 28 (kun edellisessä kommentissa on 27+? :D) :heart:

Nanski + iltajammailija 27+6
 
Moi! Tänään on semmonen päivä, et vaan oottaa, että päivä ois ohi..."Väiski" toohotti vattassa eilen illalla about 6h putkeen sellasella intensiteetillä, että ei toivookaan saada nukuttua. Unet jäi about kolmeen tuntiin ja nyt on lievä kooma päällä. Mulla piti itsellä vatsa kamala meteliä koko illan, mahtoiko pitää häntä hereillä, kun ei ollenkaan rauhoittunu? Siliteltiin, taputettiin, käveltiin, mutta ei niin ei.. Toivottavasti ens yö menee paremmin! Huomenna aamulla on neuvolalääkäri. Aamulla kävin vaa'alla ja totesin, että 2,5 kg on tullut painoa alkuraskaudesta lisää.
Nohna ja Väiski 27+5
 
Heippa ihanaiset ^_^

Mä en osaa yhtään nauttia tästä raskaudesta enkä kyllä mistään muustakaan :D
Nyt on kaamee noroaika ja mua pelottaa ihan sikana et millon se hyökkää meille :/
Mä vetäsin aamulla puolilevyä maraboun minttua ja nyt mä haisen pahaaaalle. Ja tietty ajattelen heti et mahatauti :D Sairasta..

Raskausarpia mulla tuli esikoisesta, ovat jo niin vaaleet ettei paljoo näy enää. Eipä se mua häiritte muutenkaan paljoo. Mulle on tärkeetä se palautuminen sit synnytyksen jälkeen, mikä onki käyny aina tosi nopeesti.

Neliöitä meiän ok-talossa on 110, 4h,keittiö,kodinhoitohuone,sauna,suihku,
vaatehuoneet, iso varasto, mikä ollu autotalli joskus. Ja sit yks mh on sellanen järkky iso, mistä sais vaikka kolme huonetta väliseinillä. Se onki meillä siis makkarina ja kuopus nukkuu sielä kans. Siihen tarkotus rakentaa väliseinä ni saa vaukillekki sinne huoneen :)

Laitoin meän puoltoistavuotiaalle nyt isojen poikien sängyn, saas nähä juostaanko meil ilta :D Hyvin se kyl nukahtaa itekseen aina illalla.

Nyt meen väsää ruokaa, hyviä vointeja mammat!

:heart: : Suski & 28+1
 
  • Tykkää
Reactions: Namida
Mäkin tulin poksumaan ja kokonaiset 30 viikkoa!!Nyt alkaa tuntua, että ollaan voiton puolella(tai jotain sinne päin)!:)

Mulla ei pää toimi nyt yhtään, kun on niin väsy, joten tuun myöhemmin kommentoimaan mitä piti.

Hjannah&Pallero rv 30+0:heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Naneni
Hei !
Äippäpolilla käyty.Sattu eri lääkäri oli paljon puheliaampi ja kivempi tällä kertaa.Laskeneisiin paineisiin oli tyytyväinen,sano kyllä että ois hyvä jos painoa ei kovin enää kertyis ja että saatais verenpaineet pysymään aisoissa.
Jos lääkitystä lisätään sitten virtauksia katottava uudelleen mutta jos menee näin niin sitten neljän viikon päästä uudelleen.
Pikkuinen oli kasvanu painoarvio 1430 g <3 ja muuten kaikki ok.Lääkäri vain sanelussa sanoi virkeä tyttö
What !!! poikahan sen piti olla :D En sitten kysyny mitään minusta tuntui niin kummalta kun saneli meän aikana
Mies kyl sanoi miksi et kysyny,mutta eipä tuola ole kovin väliä jos kaikki kunnossa muuten <3
Ylläri iltatähti 30+4
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Toiveena kauniina
Mäkin tulin lähinnä poskumaan rv 28+0! :heart:

Ihan järkky väsy ollut tänään. Mä en haluais olla näin väsy. Johtunee varmaan taas alkaneesta unettomuudesta. Mähän oon tätä menoa valmiiksi jo ihan raunioina, kun vauva syntyy. Naneni mulla on niin samat fiilikset, kun sulla ton väsymyksen suhteen.

Kävin tänään lääkärissä ja sairasloma jatkuu. Olis varmaan ihan virkistävää, jos pääsis edes hetkeksi töihin ennen äitiysloman alkua. Toivossa on hyvä elää...

Nyt ei ehdi enempää. Tuun paremmalla ajalla ja energialla kommentoimaan lisää.

Natte ja Tirppana-Tinja 28+0
 
Moikka!

30+0 *Poks*! Tuntuu että aika valuu käsistä ihan hurjaa vauhtia, ja mitään ei ehdi tehdä. 10 viikon päästä olis laskettu aika! Eniten huolettaa synnytykseen valmistautuminen. En oo saanut aikaiseksi lisätä liikuntaa, venytellä, harjoitella rentoutusharjoituksia jne. Meillä oli viime viikolla perhevalmennuksen eka osa, jonka aiheena oli synnytys ja kiuvnlievitys. Power Point -esitys synnytyksen vaiheista ja joku video - siinä se! Ei mitään käytännönläheistä hengityksestä tai rentoutuksesta! Turhauttavaa. Ainakaan mun synnytysjännitystä ei tuolla tavalla helpotettu. Onko kellään tiedossa hyviä videoita (voi olla netissäkin) rentoutus- ja hengitysharjoituksista synnytyksen aikana tai äitiysjoogasta? Mielellään suomen tai ruotsin kielellä. Oletteko te muut alkaneet kohdentaa ajatuksianne synnytykseen, vai meneekö vanhasta muistista? Mulla eka kerta.

Karen 30+0
 
Huomenta.

Tänään taas paukkuu, 28+0. :)

Karen, mun paras ohje, minkä oon synnytykseen eräältä vanhalta kätilöltä saanut, on se, että muistaa aina supistuksen tullessa keskittyä rentouttamaan leuka ja kasvojen lihakset muutenkin. Varsinkin tuo leuan rentouttaminen on mulla ollu hyvä apu kaikissa synnytyksissä, kuulemma on yhteydessä jotenkin lantionpohjan lihaksiin tms. ja rentouttaa samalla siis niitä lihaksia supistuksen aikana jolloin avautuminenkin voisi olla tehokkaampaa. Kannattaa testata!! Ihan rennosti vaan loksauttaa leukaa auki ku supistaa. :)

Eilen hain postista äitiyspakkauksen ja tykkäsin kovasti sen sisällöstä. Ihanan värisiä vaatteita oli. Vaippapakettia vaan ei enää pakkauksessa oo, se on vielä edellisessä saamassani paketissa ollut. Ja yks ainoa harso. Niitäkin on aikaisemmin ollut enemmän.

Torstaina olis sitte lääkärineuvola. Hyvä, että saa tarkastuttaa, onko supistukset tehneet mitään tuolla kohdunsuulla.

Mutta nyt, hyvää tiistaita kaikille!

silkkii ja itu 28+0
 
  • Tykkää
Reactions: Myymamma ja Karen10
kaatoipa sitten flunssa meikäläisenkin petiin.. mies sairasti viime viikon ja nyt sitten mun vuoro, saa nähdä koska tyttö alkaa oireilla. kuume oli pienessä nousussa sunnuntaina, mutta kiitos ahkeran lääkkeiden syönnin niin on hyvin pysyny alhaalla.. kurkku kipu ja päänsärky on jotain ihan järkyttävää... ja vielä kun nokka vuotaa ja on tukossa niin eipä tarvinnu miettiä että haenko saikkua vai en... ainut vaan että nyt kun olen kotona ja "en niin vakavasti sairas" niin tyttö ei saa mennä hoitoon.. eli ei ihan sellasta lepoa kun tartteis mutta eiköhän tää tästä.. on se vaan niin väärin kun on eri säännöt vuorohoidossa ja päivähoidossa :(

neuvolassakin tuli taas käytyä, kaikki oli ok.
pissassa sokerit yhdellä plussalla.
syke vaihteli aika paljon, oli 138-150 välillä.. esikoisella oli aina niin tasasesti 150 kieppeillä :)
painoa on nyt tullu alusta se vähän vajaa 3 kiloa, eli ei ne jouluherkut sitten hirveesti oo jääny muhimaan :) toki mulla jo lähtöpainoakin oli vähän liikaa niin ei tuo paino kovasti saisi noustakaan...
seuraavan kerran sitten lääkärineuvola.. eka kertaa tässä raskaudessa..

mun serkulla on häät maaliskuussa ja mietin kuumeisesti vaatteita, mikään olevista mekoista ei käy päälle ja hirvesti en viitsisi kuitenkaa ihan mamma mekkoon panostaa kun ei sitä sit oikein missään enää myöhemmin varmaan tarvii.. ajattelinkin että ostaisin jonkun kivan hameen ja (imetys) paidan, sitä tulis käytettyä ja löysin netistä kivan hameen mikä ei oo kamalan kalliskaan..

väsymys alkaa taas ottaa valtaa täälläkin, ja kun itteä väsyttää ja ei saa yöllä kunnolla nukuttua niin ajoittain olen sitten kireä kuin viulun kieli.. ja kun tuo esikoisen uhma ei vaan oikein ota laantuakseen niin hermo palaa välillä ja pahasti.. oonkin päättäny että räyhääminen loppuu ja yksinkertaisesti vaan mätän rojut jätesäkkiin ja kun on valmis ne laittamaan paikoilleen niin sitten annan takas.. parin kokeilukerran jälkeen ei enää tarvii kun näyttää pussia niin johan menee tavarat paikoilleen.. nukkekodin kalusteet oli 2 viikkoa poissa kun ei käyttäytyny kunnolla.. ehkä on ilkeetä mutta mä olen kyllästynyt jankkaamaan ja maanittelemaan. toki sillon jos ollaan yhdessä leikit levitetty niin sillon yhdessä siivotaankin.. huh..
tää on kans niitä juttuja kun toivois että tyttö vois olla hoidossa ja ite sais vaikka vaan nukkua koko päivän.. mutta kun ei niin ei, turha edes mitään saikkua ottaa sen takia..

miehen kanssa ei oo onneks tarvinnu säätää ja vääntää kauheesti mistään :D ainoa asia on se kun pitäis se tuleva lastenhuone laittaa, ja haluaisin tehdä sen nyt kun vielä jaksaisin, mutta HÄN haluaa katsoa jonkun s******n jalkapallopelin vielä tolta "isolta screeniltä"... se tulee maaliskuun alussa, ja sanoi että se seinien hionta + maalaus on yhden viikonlopun homma.. joten siis kyllä siinä vielä aikaa on, mutta kun mä niin haluaisin tällä kertaa ITE laittaa huoneen valmiiksi.. (sisustaa)... pelkään siis sitä että olen jossain sairaalassa tuolloin ja mies laittelee lasten huoneen.. huoh, ehkä piirrän valmiiksi pohja piirroksen mihin tulee mitäkin niin saan sitten kalusteet niille paikoille kun itse haluan :D on ollu myös puhetta että olkkariin vaihdettais hyllyjä yms, mutta ne TODELLAKIN saa jäädä kesään :D hahaha, en tosiaan pidä kiirettä vanhojen myyntiin laittamisella tai millään :D tosin en edes usko että ne kovin nopeesti meniskään kun on jo sen verran vanhat että ei ihan uusinta uutta oo eikä niin hirveen modernejakaan :D joo eli kyllä mä saan miettimällä ongelma asiasta kun asiasta :D ehkä lopetan vaan turhan murehtimisen ja otan päivä kerrallaan.. tai ees yritän :D ja asennoidun siihen että kotona olen siihen asti kun tämä vaavi syntyy.. voikun osais ennustaa :D

iean reissun haluisin heittää, olis jonkun verran kaikkee pientä mitä tartteis,mutta en oikein tykkää talviauoilusta niin pitäis saada joku kuskiks, kuitenkin reilu tunnin matka lähimpään ikeaan :) taitaa olla sanomattakin selvää että mies ei ihan hirveesti hingu mukaan :D

nyt takas vaakatasoon..

m-m & hippu 26+2 (VASTA)
 
Eepekka tervetuloa:wave: mulla samat fiilikset kuluvista viikoista, ekasta olisin tienny viikot+päivät vaikka keskellä yötä jos joku olis herättäny ja kysyny, nyt joudun kans tarkisteleen kalenterista koko ajan mikä viikko menossa... eiskoinen saa ajan kulumaan jotenki paljo paremmin ja nopeemmin kun on koko ajan touhua ja perässä juoksua:heart:

Karen10 täällä ajatukset on paljonki välillä synnytyksessä, haaveilen yhtä hyvästä synnytyksestä kun ekastaki... mut ennen kaikkea ilokaasusta:LOL: mut ihan vakavasti puhuen niin ensimmäiseen synnytykseen, viime huhtikuussa, yritin mennä mahdollisimman ennakkoluulottomasti ja antauduin täysin kätilön vietäväksi kun sillä sitä kokemusta on enemmän ku mulla. kerroin vain kivunlievitystoiveista, ja koen saaneeni kyllä loistavaa apua ja ohjeistusta läpi synnytksen. meidänkään kulmilla olleista synnytysvalmennuksista ei ollu mitään apua hengityksen ja rentoutumisen suhteen, mutta siihenkin sain kätilöltä loistavaa opastusta. itse suosittelisin että yrittää mennä mahdollisimman ennakkoluulottomasti synnytykseen, näin yritän myös itse tehdä vaikka onkin toinen kerta. toki jos on jotain epämiellyttäviä kokemuksia niin se ei ehkä oo niin helppoa mut ainaki ensikertalaiselle suosittelen ennakkoluulottomuutta. tämä toki vain minun mielipiteeni.

ontäällä suparit jatkuu ajoittain, lähinnä joka toinen ilta, eli kun oon kotona rennosti niin kaikki ok, mut jos oon jossai menossa niin sen kyllä tieää mitä on tulossa sit. tässä viettelen pojan kanssa kotona viimeistä vanhempainvapaapäivää ja rentoudun samalla mahdollisimman paljon koska huomenna olis työpäivä lusittavana... eli suppareita tiedossa huomenna illalla. meen huomenna myös työterveyslääkärille puolen päivän aikaan ja haen torstain saikkua koska tiedän etten pysty töihin meneen enää torstaina ku huomisen sielä lusin, pitäkööt ihan lusmuna kuka vaan mutta enempää riskejä en ota, yks työpäivä riittää. sit perjantaina nautinki jo kesä- ja talvilomayhdistelmää äitiysloman alkuun saakka=) eli hyviä lomakelejä odotellessa:D
eilen hain ison kasan tyttövauvan vaatteita kaverilta, nyt ei tarvi oikeestaan ostaa enää kun pieniä vaippoja odottamaan=) ne vaatteet pitää tietysti vielä pestä. jos sattuu että sieltä kuitenkin jostain syystä poika pullahtaa pihalle niin sit pitää miehen kiireesti pestä esikon vauvavaatteet sillä aikaa ku oon sairaalassa :LOL: mut eikös nuo aika luotettavia oo nuo ultrat nykyään:confused:

jotain muutaki piti kertoilla mut nyt lyö ihan tyhjää. taidan mennä esikon kanssa välipalalle jos vaikka ajatuskin alkais taas juosta:D

suska ja paukku 29+2
 
Moikka mammat!
Täälläkin ollaan jo kolmenkympin rajapyykki ylitetty :)

Ja Eepekka, tervetuloa mukaan :wave:

Alkaa olla ilmassa ilmeisesti muillakin mietintää tyyliin "mitäs tässä vielä pitäis ehtiä ja jaksaa tehdä ennen vauvan syntymää" :) Itse sain siivottua meidän ison vaatehuoneen viime viikolla, mistä olen tosi tyytyväinen.
Paitsi että yleisilme siistiytyi monella asteella, järjestyi hyllyille mukavasti tyhjää tilaa myös syntyvän vauvan tarvikkeille. Pienimpien vauvan vaatteiden pesun aloitan viimeistään ensi viikon lopulla. Jotenkin alkaa olla olo, että viisainta varmaan nyt vaan laitella valmiiksi sen minkä meinaa. Pieni kapea lipasto oisi tuohon kodinhoitohuoneeseen kiva vielä jostakin löytää edullisesti, vauvan vaatteita varten.

Me asutaan 123 neliön omakotitalossa, jossa on olohuoneen, keittiön, kodinhoitohuoneen, pesuhuoneen ja saunan lisäksi kolme makkaria, pieni työhuone ja vaatehuone. Varastotilana lämmin ulkovarasto sekä käyttöullakko tuolla ylhäällä. Kahden lapsen kanssa siis mahdutaan tähän ihan hyvin.

Käyttöautoja meillä on kaksi, miehellä farmari ja minulla pieni kätevä kauppakassi. Yllättävän tilava tosin :)
Farmarilla yleensä kaikki yhdessä liikutaan. Päivisin minä kurvailen pikkuautolla, johon pitäisi molempienkin lasten kanssa mahtua ihan hyvin. Pikkuautoon olisi etsinnässä vielä esikoiselle kakkosturvaistuin, kun sitä ei jaksa koko ajan vaihdella autosta toiseen. Autot onkin meillä välillä fanaattinen keskustelunaihe, kun tuo mies harrastelee niitä melko intohimoisesti.

Sitkeästi näyttää flunssa kiertävän joka puolella! Meillä ollaan sen suhteen voiton puolella, ainakin toistaiseksi.
Pieni vatsataudin poikanen tosin välillä ilmoittelee vielä itsestään :kieh: Säikähdinkin vähän tässä menneinä päivinä, kun vatsaoireet muistuttivat niin paljon supistuksia. Maha kovettuili ja oli aika kipeä. Todennäköisesti liittyi kuitenkin ainakin suurimmaksi osaksi tuohon vatsapöpöön. Yhtenä iltana myös oksentelin railakkaasti. Onneksi näytti menevän kuitenkin nopeasti ohi!

Paikat oli viime lääkärikäynnillä pehmenneet, mutta kohdunkaulaa oli vielä mukavasti jäljellä. Minuakin kyllä hieman jännittää, että kuinka tämä loppuraskaus ja synnytys mahtaa sitten edetä. Syntyykö aiemmin ja nopeammin kuin ensimmäinen. Tai meidän esikoinenhan syntyi sektiolla, mutta leikkaukseen mentiin vasta ponnistusvaiheessa, kun olin täysin auki ja vauvan tukka jo näkyi. Että tavallaan tuli koettua molemmat tavat :) Suskan tavoin koitan mennä itse synnytykseen avoimin mielin ja "pää tyhjänä". Siihen kun tavallaan voi ja tavallaan ei kuitenkaan voi valmistautua, koska ei tiedä etukäteen miten kaikki etenee. Yleensä synnyttävien äitien toiveita ja tuntemuksia kai kuunnellaan kuitenkin aika hyvin, joten täytyy sitten vaan koettaa kertoa olostaan kätilölle ja kysellä jos kyseltävää tulee :)

Silkkii, täytyy laittaa korvan taakse tuo vinkki alaleuan rentouttamisesta :)

Naneni, ihan samat ajatukset on täälläkin, että ei haittaa yhtään vaikka vauva syntyisi ennen laskettua aikaa - kunhan ei ihan liian aikaisin tulisi pois. Kun tuon 1-vuotiaan kanssa touhuaa tällä isolla mahalla, alkaa se olla välillä jo melkoista ähinää ja puhinaa :D

Ylihuomenna torstaina mulla onkin neuvola. Seuraavasta lääkärineuvolasta ei ole tietoa, mutta ehkä siitä sovitaan tuolla ylihuomisen neuvolakäynnillä.

Vauvan haalareita meiltä löytyy ihan hyvin, kun esikoinen syntyi viime vuonna tammikuussa, ja hälle niitä kertyi kaikenpaksuisia. Tarvittaessa löytyy toppahaalari ja/tai lämpöpussi, mutta sitten on kevyempiä nalle-, fleece- ja vanuhaalareita myös.

Nalleaiheeseen liittyen käytiin esikoisen kanssa tänään Confetissa ostamassa nallen muotoinen kakkuvuoka :) On siis semmoinen leipomistarvikkeiden kauppa, josta löytyy kaikkea kivaa. Esikoisen 1-vuotissynttäreitä juhlitaan ensi viikolla, ja tykästyin tuohon nallekakkuideaan kauheasti. Toisen ekat synttärit :heart:

Tsemppejä kaikille kaikkien olojen kanssa, maali lähenee koko ajan! :)

Viljavainio ja Pikkumuru 30+1
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Myymamma
Eepekalle tervetuloa! Hyvin mahtuu mukaan. =)

Ylläri iltatähti sun pitää sit seuraavalla polikäynnillä kysellä, että kumpiko siel nyt sit on poika vai tyttö. :D

Karen kannattaa käydä kirjastosta kattomassa synnytysaiheisia kirjoja. Itse lainasin jo raskauden alussa jonkun kirjan, jossa oli opastusta juurikin kaikkeen rentoutumiseen. En vaan silloin sit ehtinyt lukea sitä. Vois käydä uudestaan lainaamassa. En osaa mitää tiettyä neuvoa, mutta on niitä varmaan monia. Ja ton silkkiin antaman ohjeen puolesta liputan minäkin. Leuan ja naaman rentoutus auttaa. Mulla vaan niiden kipeimpien suppareiden kohdalla siinä loppuvaiheessa unohtuu kaikki rentous, kun tekee niin kipeetä. Mielikuvaharjottelu auttaa myös. Mua on auttanut se, että joka supparin kohdalla ajattelen, että se on taas yksi supistus vähemmän ennen vauvan syntymää.

Synnytykseen suhtaudun myös niin, että avoimin mielin ja tilanteen mukaan eletään. Kätilöistä on ollut aina iso apu, kun on mietitty kivunlievityksiä ja muita. En ole siis sen enempää suunnitellut synnytyksiä. Toiveita toki on ollut. Aina olen toivonut pärjääväni ilman puudutuksia mahdollisimman pitkään. Joka synnytyksessä olen kuitenkin loppuvaiheessa niihin turvautunut. Tällä kertaa mua synnytyksessä mietityttää, milloin sinne sairaalaan kannattais lähteä. Viimeksi epäsäännöllisiä suppareita tuli pitkään ja ne muuttui ihan yllättäen tosi kipeiksi ja tiheiksi. Sairaalassa ehdittiin olemaan tunti ennen syntymää. Sairaalaan pääsy oli vaan aika tuskaa niissä kivuissa. Toisaalta ei turhan aikasinkaan haluais mennä, kun kotona avautumisvaiheessa on ihan hyvä ja rento olo. Onneksi sairaala on lähellä, niin ei ainakaan matkasynnytystä tarvitse pelätä.

Raskausarpia mulla ei ole tullut vaikka en ole edes rasvaillut. Kakkosta odottaessa tais tulla yksi tohon navan viereen, mutta se on ihan pieni vaalea ja huomaamaton.

Oletteko muut miettineet synnytyksen ajankohtaa? Onko teillä mitään omia aavistuksia tai toiveita, millä viikolla syntyis? Mulla on jonkun aikaa pyörinyt mielessä päivämäärät 6.4. ja 8.4. Oliskohan siinä kohdilla meidän vauvan syntymäpäivä? Silloin viikkoja olis 38+5 tai 39+0. Viime kerralla veikkasin kyl vauvan syntymäpäivän kaksi päivää pieleen. Synnytksen ajankohdalle oman pienen jännityksen tekee esikoisen synttärit, jotka on 21. huhtikuuta (LA on 15.4.). Pitäis kuitenkin saada järkättyä sukulaisjuhlat ja kaverijuhlat. Olenkin miettinyt, että pitäis ne synttärit heti huhtikuun alussa, ettei käy sit niin, että mä olenkin synnärillä, kun pitäis olla emännöimässä. Eikä ihan vastasyntyneenkään kanssa ole kiva heti alkaa järkkäämään synttäreitä. Ja tulevalle 7-vuotiaalle synttärit on tosi tärkee juttu.

Mies on tän viikon lomalla ja annoin hänelle tehtäväksi hakea varastosta kaikki siellä olevat lasten vaatteet. Voisin järkätä ne ja laittaa pojan vaatteita poisannettavaksi. Ja sit katsoisin jo pienimmät vauvan vaatteet valmiiksi, niin näkee tarvitseeko hankkia vielä jotain. Täytyis myös noita kaappeja siivoilla, jotta saadaan tilaa vauvan vaatteille. Paljon olis tehtävää vielä ennen vauvan tuloa, mutta onhan tässä aikaa. Äitiyslomaankin on vielä moooonta viikkoa.

Vauvakin on ollut vahteeksi mukavan aktiivinen ja eilenkin oli illalla kunnon ralli päällä mahassa.

Nyt ruoan laittoon...

Natte ja Tirppana-Tinja 28+1
 
Kävinpäs tänään hakemassa äitiyspakkauksen postista! Vähän petyin, osa vaatteista on ihan sika isoja (niinku aina). Osa kuoseista on aika ällöjä, varmaan jää käyttämättä. Se "villa"haalari on ihan onneton, eikä siinä yhdessä ohuessa harsossakaan oikeen ole hurraamista.. Jännityksellä odotan miten nuo käyttäytyvät pesukoneessa, laatu kun ei vaikuttanut mitenkään huipulta.. *vali vali vali* :D

Zumbassa kävin eilen, ekaa kertaa ikinä! Maha pysyi matkassa mukana jotenkuten, jalat ei niinkään.. :LOL: Tänään on kyllä huomannut että jotain on tullut tehtyä, tarttis varmaan vähän venytellä...

Äh, aivot on ihan jumissa... Niskaa jumittaa taas ja päätä särkee, ei siis niin hyvä päivä, mut vauva möngertää koko ajan! :) :heart:

Meidän Äiti ja pieni 27+2
 
Natte meillä esikoisen synttärit on 23.4, ja tän tulokkaan LA 28.4.. meillä ei oikein onnistu synttäreiden vietto muuta kun toukokuussa.. kun huhtikuussa on syntyny serkun tyttö, meidän kummityttö+sen siskot, ja kaverin poika.. eli täyttä on koko huhtikuu jo ennestään.. tosin mä en tiedä miten paljon tuo tyttö edes oikeestaan synttäreitä oottaa - mulle sillä tuntuu olevan suurikin merkitys.. joten siis siirretään tytön kekkerit sitten kuukaudella eteenpäin :) mä niin rakastan järkkäillä ja hommailla juhlia mutta jos käy niin että tulokas on kovin itkuinen tms niin sitten delegoin nuo synttärit tytön kummitädin (mun sisko) luo ja pyydän mun kummitätiä tekemään kakun.. sillon mun ei tarvii miettiä siivoomisia eikä leipomisia :D
niin ja siitä että koska syntyis mahdollisesti niin jotenkin mulla on se 24.4 jääny kummittelemaan päähän, ja sit taas toisaalta on jotenkin myös 14.4.. en tiiä mistä nuo päivät on tulleet mutta jotenkin mun pää ei oo vielä ainakaan ees laskenu mahdollista yliaikaisuutta :D haha

KOSKA SAA ALKAA PESTÄ VAUVALLE VAATTEITA VALMIIKSI HOITOPÖYDÄN LAATIKKOON? mä niiiin haluisin jo niitä laitella mut onko vähän turhan aikasta? kun eihän ne nyt paljoo siellä laatikossa pölyynny.. vaiko?

mulla sairastelu päivä nro 5 ja huomenna pitäis mennä töihin.. noh, kokeillaan.. ei ainakaan oo niin vetämätön olo kun eilen että eiköhän tää tästä.. ja pääsee tyttökin hoitoon saamaan virikkeitä :)

m-m ja hippu 26+3

ainiin, sitähän mun on pitäny kysyä että onko kellekkään koskaan järjestetty babyshowereita tai ootteko ite järjestäny kenellekkään? mulle oltiin (kuulemma) järkkäämässä esikoista oottaessani mutta kerkesi syntyä ennen kun sovittu päivä oli koittanut niin tavallaan nyt sitten ehkä vähän oottelen jotain kutsujen tynkää :D joo, köpsä olen :D tosin jos niitä ei nyt tulekaan (kun yleensähän vaan ekaa lasta oottavalle ne järkätään) niin en mä nyt ehkä pety.. ehkä... :D
 
mansikka-maija mulla on ollut vauvanvaatteet lipaston laatikossa jo monta kuukautta odottamassa..! :D Ei siis muutakun pyykkihommiin vaan! :)
Kamalasti oon yrittäny toppuutella itteeni kun mieli tekis jo roudata rattaat kuistille odottelemaan ja turvakaukaloakin pitäis sovittaa autoon :LOL: Jos vielä hetken kuitenkin malttais...
 
  • Tykkää
Reactions: mansikka-maija
Naneni samaa mieltä, kyllä vauvalle saa ostella tarpellisen lisäksi vähän turhaakin :) antaa äijän vaan maukua, vissiin miehen hommaa "yrittää" pitää rahanyörit tiukalla... me, tai siis minä koordinaattorina, ollaan hommailtu tavaroita ym käytettynä enimmäkseen. Imetystyynyä ihan vähän haaveilisin, mutta mies sanoi, että "on sitä ennenkin pärjätty ilman"... viittasi siis mammoihin jotka on synnyttänyt saunanlauteilla.. kokeilin semmoista synnytysvalmennuksessa vaikka oon pitäny tarpeettomana niin antaishan se vähän niinku joka tuoliin tukea asennolle. Onko ketään joka on ehdottomasti imetystyynyn kannalla?

Raskausarvet... näin viime yönä niistä UNTA että oli tullut :kieh: no, olen varautunut niitten tuloon kun on jo ihan teinistä aikuisen naisen mittoihin tulostakin kuoret revennyt... olen olevinaan satunnaisesti rasvannut, että voin sit sanoo, et joo rasvasin mä, mut silti tuli :)

Ylläri iltatähti whaat ?:) kai nyt yhden pinkin potkarin hommaat uusien uutisten valossa?? Teille sopis sellainen, jostain netistä näin, kääntöpotkari, että toinen on sininen ja toinen vpunainen :) vaikka mitäpä sen väliä..paitsi, että itsellä jo pinkki sittari hankittuna :D

Karen, olen etsinyt netistä luonnonmukainen synnytys haulla eri rentoutumisjuttuja, ja aika hyvin löytyy kun jaksaa kaivella. En siis todellakaan aijo synnyttää ilman lääkkeitä, mutta ne ensi tunnit kotona ja sairaalassa pärjäis omin voimin. Mulle on jotenkin tosi tärkeetä tietää miksi synnytyksessä aiheuttaa sen kivun, ehkä siihen osaa sitte paremmin suhtautua ja varautunu ja hyvä lause itselle oli tuolta alla olevasta sivustosta, että synnytyskipua tulisi ajatella positiivisesti...no voi olla että h-hetkellä positiivisuus on kaukana, mutta paljon olen miettinyt jo synnytystä ja toivon vaan, että vaikka ois mikä taistelu niin että kaikkii menee turvallisesti.

Synnytyskipu - TerveSuomi

Synnytyskipua lievittävät erilaiset asennot ja liikkuminen - TerveSuomi

ja silkkii vinkki menee muistiin :)

Viljavainiolle ihania ykkös synttäreitä :)

Mansikka-Maija, mulla on kans vauvan vaatteet viikattuna kaappiin ja nytkin hyrrää pesukone äippäpakkauksen vaatteita. Ja babyshoweri kuulostais ihanalle, ja ite en ole koskaan ollut järkkäämässä ja ei tiedossa ole että voisi itelle olla tulossakaan. Hauska ideahan se on.. jos joku muu jaksaa järkätä :D Ja sulle, ja muille väsyneille tsemppiä, nytkin jo tuntuu vaikkei lapsia ole, että on ihan finaalissa töistä ja kodin perushommista niin täytyy arvostaa, kenellä on siellä muitakin kuin ittesä huolehdittavana :)

ite olin äippäpakkaukseen ihan tyytyväinen. Onkin jo niin paljon pieniä vaatteita, että nuo isommat on kivoja. Ne keltaiset valkopilkulliset housut on niiiiiiiiiiiiiin ihanat, ja ivanan siniteltta vaate on inhokki.. en tiedä onko sit siks kun tytylupaus on vai mikä mättää. Kaveri taas joka oli saanut vanhemman pakkauksen oli käynyt itse ostaa saman vaatteen. Makuasiota...

Toive ja 27+3
 
Viimeksi muokattu:
Mä lähden synnyttämään ihan avoimin mielin. Esikoisen synnytys oli kätilön mukaan vaikea ja ihan fyysiseen toipumiseen menikin ikuisuus. Nyt menen vähän sillä asenteella, ettei se nyt helposti voi pahempaakaan olla ;) Kipulääkitystä otan kyllä. Viimeksi sain epiduraalin, kun olin muistaakseni n. 6cm auki. Sitä ennen pärjäsin ilman mitään. Mun ajatus jotenkin on, että kunhan tämä vauva hyvinvoivana ulos saadaan, niin kaikki muu on sivuseikkaa. Totta kai on hyvä valmistautua parhaaksi katsomallaan tavalla ja hyviä vinkkejähän täälläkin on ollut :)

Onnea Viljavainion 1-veelle!:flower: Meidän esikoinenkin täyttää tänään jo huimat 1,5 vuotta :)

Mä en ole laittanut vielä vauvalle mitään valmiiksi. Esikoiselle pitäisi ostaa jo kiireellä sänky, että pinnis vapautuisi. Tulokkaan vaatteille pitäisi hankkia lipasto. Ostetaan varmaan samanlainen ikeasta, kuin mitä esikoisellakin on. Viimeksi taisin pestä äitiyspakkaus- ja muita vaatteita joskus kuukautta ennen laskettua aikaa. Nythän ei pakkausta otettu. Mutta toki tuolla kaapissa ne pikkuruiset vaatteet jo odottavat pesua :) Pari uuttakin on sinne tiensä löytänyt :) Mulla menee nyt jotenkin kaikki energia tähän arjen pyörittämiseen, mutta varmasti kaikki on valmiina, kun vauva syntyy, siitä pidän huolen ;)(ellei nyt hirveästi etuajassa tule).

Hjannah&Pallero rv 30+2:heart:
 
Mä kirjoittelin yöllä pitkät pätkät ja juuri kun olin painamassa Lähetä- nappia, niin sähköt paukahti eikä koneessa ole tietty akkua kiinni, joten sinne meni se stoori.

Mä kävin myös hakemassa ä-pakkauksen viime viikolla ja tietysti heti kävin sen läpi ja tykkäsin kyllä :) Tiesinkin, että vaatteet on isoja, mutta paljon kivemman värisiä ja kuosisia kuin esikoisen pakkauksessa ja paaaljon paremmat kestovaipat! :D Mua hirveästi haluttaisi koluta vintiltä kaikki pikkuvaatesäkit tänne alas ja pestä kaikki jo valmiiksi, mutta ensin pitää saada jostain hankittua ainakin yksi uusi lipasto, johon siirtää hoitopöydän lipastosta esikoisen vaatteet, että saa sitten ne puhtaat vauvanvaatteet hoitopöydän laatikoihin. Mutta onhan tässä vielä melkein 3kk aikaa, että enköhän mä ehdi :D Muutenkin hirveä järjestelyvimma päällä, paljon oon laittanut esikon vaatteita myyntiin, että sais vähän tilaa joka paikkaan, kun tuntuu vähän tyhmältä säästää esikon vaatteita seuraavat kaksi vuotta, että ne on sopivia tälle tulokkaalle. Ja mä tosiaan haluaisin tietää varmaksi, että onko siellä poika vai tyttö! Mulla kun on kassikaupalla kaikkia ihanuuksia tytölle, mutta en uskalla niitä poikalupauksesta huolimatta vielä myyntiin laittaa, kun mulla on tuolla selkäytimessä kuitenkin vähän sellainen kutina, että jos se sittenkin onkin tyttö :D Ja tiedän, että sitten vauvan synnyttyä mulla on aika pirusti muutakin tekemistä kuin istua koneella ja pyörittää nettikirppistä, mutta en halua niitä tuolla montaa vuotta säästääkään. Jos sitten kolmas jossain vaiheessa tulee, niin kyllä niitä sitten saa hommattua lisää.

Ylläri Vitsi mikä yllätys, jos se onkin tyttö :D Miten teillä oli, oliko ennestään tyttöjä vai poikia ja kumpi oli toiveissa?

Karen Meillä esikon synnytysvalmennuksessa kätilö antoi tosi hyvän neuvon, jonka huomasin kyllä auttavan tosi hyvin. Eli supistuksen aikana kämmenet auki ja kantapäät lattiaan. Menee samaan sarjaan tuon leuan ja kasvojen rentouttamisen kanssa ja tosiaan mulla ainakin toimi. Heti jos puristi kädet nyrkkiin, niin supparin huippu oli paljon pahempi kuin jos pakotti kädet auki ja seisoessa kantapäät ja jalkapohjat kokonaan lattiaan kiinni. Muuten mä en ole kyllä varautunut synnytykseen yhtään mitenkään. Miehelle tuossa yksi päivä totesin, että ei mua pelota eikä jännitä synnytys yhtään, kyllä se sieltä pihalle tulee, tavalla tai toisella. Varmasti sattuu ihan pirusti, mutta lääkkeet on keksitty ja vaikken lääkkeitä jostain syystä saisikaan, niin tuskin mä siihen kuolen (vaikka sillä hetkellä siltä saattaiskin tuntua). Kyllä ne kätilöt ja lääkärit asiansa sairaalassa osaa, luotan siihen. Eli aika pitkälti avoimin mielin ja mitään odottamatta. Ainoa, minkä haluan, on mahdollisuuksien mukaan niitä troppeja ja terveen muksun pihalle tai vähintäänkin mukaani, kun sairaalasta lähden.

mansikka-maija Paranemisia teille, toivottavasti flunssa menee pian ohi eikä jää viikkokausiksi pyörimään ympäri perhettä.

Toive Mulla on (käytettynä ostettu, tietty :D) imetystyynyja ehdottomasti sitä suosittelen. Kyllähän ilmankin sitä pärjää, mutta se on vaan oikeasti niin näppärä, kun vaan nappaa sen syliin ja muksu siihen päälle ja ei tarvii yhtään käsillä kannatella, niin ei mene hartiat niin jumiin, kun muuten menis. Etenkin, jos vauva viihtyykin rinnalla oikeasti tuntitolkulla, niin sohvannurkassa on tosi mukava istuskella toi tyyny sylissä ja vauva siinä päällä, itse voi lukea vaikka lehtiä/kirjaa tai syödäkin kunnolla, kun on molemmat kädet vapaana. Mulla se tyyny on niin muhkea, että vauvan saa kunnolla korkealle, että yltää rintaan helposti eikä tarvii itse vääntäytyä huonoihin asentoihin, sen kun istuu vaan.

Nanski + sarjatulta kylkiluihin vetelevä tahvo 28+2
 
Viimeksi muokattu:
Heipä hei :)
TOIVE Vaatepolitiikkaa mietinkin kun ne muutamat vaatteet jotka uutena ostanu on sinisiä.Mies kävi viimeviikolla hesassa työmatkalla ja kun muillekin oli tuliaisia oli vauvalekin body,miehen valisemaksi tosi hyvä tutan body,josta sai hihatkin silleen nyrkin päälle,mutta väri oli neutraali valkea\ vaaleanruskea :) Saksasta ostettuja pikkumekkoja kyllä kaapista silti löytyy jos se " vehje" ei oliskaan jalkojen välissä :D Onhan kait näitä erehdyksiä näinkin päin sattunut :)
Äitiyspakkauksesta itse tykkäsin pari kuosia oli ettei miellyttäny mutta toki mulle joka on lapsensa saanu 90-luvulla kaikki tämän ajan jutut on hienoja ;)Ja aionkin vauvaiän vaatteita hankkia kirpparilta koska tuskin enää lapsia tulee niin ei kannatte kaikkia uutena haalia...Onneksi nuo Ystävät neuvoo hankinnoissa kun turvakaukalo telakalla jne... Oli mulle ihan outoja juttuja...Ja ehkä en jaksa ees touhottaa,tärkeä että on turvallista autoon ja lämmintä päälle..Tullut tuon vanhimman lapsen sairauden pohjalta.nähtyä niin paljon että tärkeintä on saada terve lapsi ja jokainen pikkuisen potku on suuri lahja <3
Heittäydyinpäs tunteelliseksi ja huomenna poksutaan ja ollaan taas lähempänä sitä hetkeä että saamme pieni ihme syliimme :)
Ylläri iltatähti 30+6
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Toiveena kauniina
Naneni vielä että minulla poika ja tyttö,miehellä poika edellisestä liitosta ja kaikki lapset asuvat meidän kanssa paitsi minun vanhin poika viikot muualla kun käy ammattikoulua...Tyttöä toivottiin mutta nyt kerettiin jotenkin tottua poika ajatukseen joten olemme ihan pyörällä päästä sukupuolen suhteen mutta tämä meän vauva on niin ihme meille että olemme onnellisia kun saimme vielä yhteisen lapsen että eipä sillä ole väliä ;)
Ylläri iltatähti
 
Heipsis, täällä olisi myös uusi porukkaan mukaan. Oon loppukesästä saakka kironnut kun kaveripiiristä ei ole kukaan nyt raskaana ja vanha Helistin.fi:n mammaporukka on hajonnut niin totaalisesti helistimen kaatumisen jälkeen.... Onneksi löysin nyt tänne ;)

Mulla siis nyt rv27+2 ja toinen raskaus menossa, ikää kertynyt 27v. Esikoinen (tyttö) täyttää huhtikuussa 5 vuotta(2008 syntynyt), eli näille tulee se aika tarkkaan 5 vuotta ikäeroksi. LA on virallisesti 22.4. Menkkojen mukaan LA olis ollut 15.4., mutta ekassa ultrassa siirtyi viikolla kun vastasi viikkoa pienempää. Rakenneultrassa taasen koko vastasi tuota alkuperäistä LA:ta, joten jännillä mennään :)

Mä olen nyt toista viikkoa saikulla kovien kiinnike- ja liitoskipujen takia kaupan alan työstäni. Enintään viikkoa menin saikkua hakemaan, jotta saisin nukuttua totaalisen väsymyksen pois, mutta neuvolalääkäri sitten kirjoitti heti äitiyslomaan saakka, eli 2kk saikkua. Eka saikkupäivä menikin itkiessä, koska pää huusi että "Töihin sieltä!" ja kroppa vastaa "Yhyy, ei pysty!" Kyllä tämä tässä on jo helpottanut, vaikka pää meinaakin välillä hajota täällä neljän seinän sisällä...

Asutaan omakotitalossa tässä TAYSin ja K-HKS:n välillä, kuulemma voisi käydä synnyttämässä kummassa vain. Esikoinen syntyi TAYSissa, tästä toisesta en ole vielä päättänyt kumpaan menisimme. Ajallisesti kumpikin lähes yhtä kaukana. Esikoinen odottaa vauvaa kuumeisesti, tuntuu olevan kokoajan mahaa halimassa ja silittelemässä, melkeinpä rasittavuuteen saakka.

Vaikka muuten raskaus on mennyt hyvin, niin ekan raskauden jälkeen todettu kilpirauhasen vajaatoiminta vähän loi alkuun jännitystä. Verikokeissa oon saanut rampata turhankin usein, mutta kaikki näyttäisi ihan normaalilta :)

Eli tässä tiedot eka sivun listaan lyhyesti: Toinen_raskaus / 27 / 2. / TAYS/K-HKS poikaolo

Toivottavasti mukaan vielä ehtii vaikka porukka onkin varmaan jo aika tiivis :)

Terkuin, A rv27+2
 
Toinen_raskaus tervetuloa mukaan turisemaan! :wave:

Omaa napaa vaan taas: tänään oli neuvolalääkäri.. Melko turha reissu, mut tulipahan käytyä. Turha siis siksi ettei mitään kummempia raskausvaivoja ole ollut niin eipä sitten tutkittukaan. Eli kohdunsuun tilanteesta ei tietoa. Vauvan asentoakaan tuo ei myöskään kommentoinut, tosin onhan tuossa tilaa vielä heittää kuperkeikkaa.. :)
Tammikuun alussa käyty sokerirasitus meni puhtain paperein läpi, YES! :) Arvot oli paasto: 4,9 1h: 8,9 ja 2h: 7
Veriryhmän (0neg) takia otettu vasta-ainekoe oli sekin negatiivinen :)
Ainoa mistä nyt "kärähdin" oli kilpirauhasarvot, eli T4v vain 9,9. Tsh kuitenkin hyvän puolella: 0,68. Mites teillä muilla kilpirauhasvaivaisilla on noi arvot olleet? Millaiset arvot pitäis olla että ruvetaan lääkitsemään? Mulla nyt vaan otetaan uus verikoe kuukauden päästä, ei muuta.. Ite en oo koskaan ollut lääkityksellä, vaikka tutkittu on useaan otteeseen niin arvot on aina ollut jotenkuten rajoissa (kilpirauhanen itsessään kyllä suurentunut molemmin puolin). Nyt en osaa ees oireita ajatella, kun en tiiä mikä on ihan normi raskausoiretta ja mikä vois kilpparista johtua. Mietin sitäkin että josko mua paljon vaivannut turvotus ei sittenkään johtuisi pelkästään suolan käytöstä.. Hmm..

Muuten siis neuvolakäynnillä kaikki hyvin
RV: 27+3
Paino: +420g/vko, yhteensä siis 8,1kg
RR: 136/76 (kotona mitattu 117/66)
B-hb: 132
SF-mitta: 27cm
Vauvan syke: 150 :heart:

Enää 88 päivää laskettuun aikaan!! :LOL:
 

Yhteistyössä