Toive laita ihmeessä nuo mielenhäiriö raskaushormonien piikkiin! Sitten äitiyslomalla onkin jo ihan normaalia, että tuollaista hulluuden esiastetta saattaa esiintyä
Viuwolf me olimme pienellä matkalla viikko sitten perheen kanssa, eikä tuo lentäminen ainakaan tässä vaiheessa tuntunut mitenkään ihmeelliseltä. Lentosukat kannattaa tosin muistaa... Myöhemmässä vaiheessa lentämisestä ei ole kokemusta.
Mä näin viime yönä aivan hirvittävää unta! Halusin, että Narsku otetaan mahastani pois sellaiseen johonkin "kasvatuskapseliin" kypsymään... Sitten kantelin mukanani sellaista pahvista "lelupakettia", jossa etuosa oli läpinäkyvää muovia (mahtaako jouluostokset vaikuttaa tähän mitenkään ). Jossakin vaiheessa alkoi kaduttaa tuo päätös ja halusin vauvan takaisin vatsaani, muttei se ollutkaan sitten ihan niin helppoa. Onneksi jossain vaiheessa puolittain heräsin vakuuttelemaan itselleni, että "tämä on vain unta" ja nukahdin uudelleen... Alkaa täälläkin jo jonkin asteista hulluutta olla siis tuloillaan.
Esikoisen hoidosta sen verran, että pidämme ainakin alkuun pojan sen 2pvä/vko päiväkodissa. On jo sen verran iso ja ERITTÄIN sosiaalinen tapaus, että varmaan sekä äiti että poika sekoaisivat täysin, jos tuo ei välillä pääsisi ikäistensä kanssa touhuamaan (Meillä kun ei nyt ole ketään kotona päivisin olevaa leikkikaveria). Eli alkuun ainakin tuolla ja muutetaan sitten tarpeen tullen.
Sipulisankari & Narsku 23+0 POKS!!!