¤¤¤ Huhtikuun Helmet 2012 * TAMMIKUUSSA* ¤¤¤

mymosa
Meillä täällä on sairastupa, kuopus ollut maanantaista asti kuumeessa ja röhänen :(
Kaksi yötä on nyt mennyt, että on herännyt yöllä ihan sekaisin, halunnut leikkiä ja katsoa lasten ohjelmia.. mutta kuitenkin nukahtanut hetken päästä, kun on vain laittanut nukkumaan takasi. Ite unen saaminen on sitten eri asia, kun on kerran herännyt.
Silmät seisoo päässä ja ressitaso nousee vaan. Tänään tulee se viimeinen palkallinen päivä hoitaa lasta kotona, huomisen sais olla vielä palkattomana. Jos meillä ois isä tässä samassa taloudessa niin hän sais jatkaa vielä sen toiset 4 päivää. Mutta kun meillä ei ole.. Eilen raivosin miehelle puhelimessa, että kyllä yh-äitejä ja sellasia, joilla ei ole niitä hoitajia niin syrjitään ja lujaa.

Meilläkin, jos mies asuis saman katon alla niin ei pystyis olemaan töistä pois, yrittäjänä ja jokainen päivä palkattomana.

Toivotaan nyt, että jos lääkäri huomenna mulle kuopuksen hoitamiseen lisää "saikkua" kirjoittaa niin pitää vaan rohkeesti mennä töihin se viemään ja kertomaan. Potkikoot sitten vaikka pihalle.
 
Huomenta!

Champion mulla myös ollut hirveät liitoskivut pari viikkoa. Nyt on alannut helpottamaan, mutta viime viikko oli kamala! Sain meidän kunnan fysioterapeutilta tukivyön, mutta se oli kooltaan liian pieni. Sopii kyllä päälle, mutta on ihan "justi". Ei se auta mun kivuissa ollenkaan muutenkaan, mut fyssä nyt soittelee jos se kokoa isompi vapautuis.. Mulla ei oo ollut aikaisemmissa raskauksissa tämmöstä ja nyt olinkin niin raivona, että MIKSI just nyt! Mulla on 10kk hoideltavana ja kannettavana, lisäksi päästään kuukauden sisällä muuttamaan uuteen kotiin, eli nyt alkaa "mun hommat" ( siivous ja järjestely)..

Suonenvetoa oli myös yks yö. Heräsin aamulla siihen, kun vasen pohje kramppas enkä meinannu saada sitä laukeamaan millään. Oli monta päivää tosi arka koko pohje :kieh: oon ottanut siitä lähtien magnesiumia päivittäin ja mitään ei oo enää tullut

Onko täällä muita raskausdiabeetikkoja? Juniorin odotuksessa mulle tuli se, nyt pääsin "puhtain paperein" rv12 sokerirasituksessa, mutta kotimittaukset rv24 alkaen on olleet korkeita. Tai ne on huonoja, jos syön huonosti. Kurja puoli tässä onkin just se, että mä en ole mikään terveyden perikuva ja syön yleensä juurikin huonosti.. :/

No joo, josko sitä suunnustais aamupalalle..
 
Huomenta..

Wau, täällä on poksunu jo rv 30 jollain :O :) Perässä tullaan, hitaasti, mutta varmasti :)

Ihan ekaks kommentoin tuota Suska84 kirjotusta :) Eli siis on mies käynyt mun kanssa kyllä lähes kaikissa neuvoloissa ja ultrissa myös ja on halunnut ne ajat niin, että pääsis mukaan, vakkei siellä nyt kauheasti mitään ihmeitä aina ole, ainoo ne sydänäänet :) Ja aika ajoin se kyllä silittelee mahaa ja tunnustelee potkuja, mut viime aikoina mun mielestä vähentynyt..?!? Ja joo mun hormoonit varmasti tekee suuren osan tässäkin asiassa, olen sanonut miehelle jo ainakin 2kk sitten että henkisesti näin rankkaa raskautta ei ole vielä ollut :( Haluan vaan tämän raskausajan menevän mahdollisimman nopeasti, en minä osaa tästä nauttia jostain syystä... Mutta niinhän sitä sanotaan, että kaikki raskudet on erilaisia ja tämä todellaki on.. Hyviäkin päiviä tosiaan on :) Enkä vaihtaisi tätä pois mistään hinnasta, tämä odotusaika vaan on niin suolesta... :kieh: Mutta kestän kuin nainen ja lasken päiviä/ viikkoja / ja vielä kuukausia.. :whistle:

Neiti80: Onnea tyttö ja poikalupauksesta :heart:

Esitietolomake pitää viedä viikon 30 tienoilla neuvolaan, ensi tiistaina on neuvola ja aion sen silloin jättää sinne.. En vaan nyt tiedä onko minulla mitään siihen "toiveita synnytykseen"?? Kaipa se homma etenee omalla painollaan.. Ja puudutteita ne tarjoo olipa niitä ilmoitettu tai ei, kaikki mulle ;)

rv 27+4
 
Eilen tuli iltavuorossa todella kovat vihlovat kivut- tuntui että vihlonta oli josain kohdun kaulan tienoilla. Oli pakko sanoa pomolle, että menen hetkeksi lepäämään, kun ei särkylääke auttanut. Onneksi meni ohi, mutta tuon jälkeen tuli supistuksiakin ihan kivasti, joten oli pakko ottaa hiukan rauhallisemmin.

Ja sit vielä tuntuu, että on kunnon flunssa iskemässä: päätä särkee ja nokka ihan tukossa- olo ihan vetämätön. Nää aamupäivät menee kokonaan lepäillessä.

POKS! 29+0
 
Tervetuloa GCS15!

Champion: katselin vauvamasuasi ja näyttäisi vaavi majailevan aika alhaalla. Selittäis varmasti osaksi, että liitoskivut kovat. Tai voihan ne muutenkin olla, mutta jos vauva jo puskee alas, niin varmasti tilanne pahenee.

Mymosalle tsemppiä sairastupaan!

Josefia: aattelen ihan samoin. Tämä pieni muru on todella toivottu lisä meidän perheeseen ja odotamme häntä kaikki kovin, mutta tämä raskausaika on hermoja raastavaa. Koitan kanssa ajatella, että pari kk ja sitten saan murun tänne ja voin unohtaa nämä raskausajat. Eikä mulla ees oo muita vaivoja kun nää supparit, mut kaiken muun miettiminen tekee tän raskaaksi.

No mutta jotain muutakin piti kirjoittaa, mutta tunteita ja tuoksuja alkaa:) Näin saikulla pitää pitää kiinni rutiineista!

Pomppuli ja muru 27+5
 
Puuhkis!

Synnytystä oon jonkun verran miettiny. Eri tavalla se nyt jännittää kun tietää mitä on tulossa. Esikoisen hoitoakin oon miettiny. Luultavasti ehkä "hälytetään" miehen isovanhemmat tänne punkkailemaan lasketun ajan lähistöllä, että voisivat sitten vaikka keskellä yötä tulla tänne. Tosin, kun matkaa välissä on 600km niin pitäisi olla selvänäkijä, että tietäis millon vauva mahtaa syntyä :p Ei ehkä ihan kuukautta niitäkään viittisi täällä pitää. Toinen vaihtoehto on sitten muutamat ystävät, mutta niiden kohdalla asiaa vaikeuttaa tietenkin se, että heillä on työt ja muu elämä niin eivät voi vuorakautta olla esikoisen kanssa. Miehen sisko asuu täällä, mutta sekin käy töissä. Olis mukava mennä synnyttämään ilman stressiä siitä, että kuka lasta hoitaa. Onneksi tässä on vielä hetki h-hetkeen. Ainakin toivottavasti on.

(.) Oon tänään saikkupäivällä kun yöllä oli tosi hurjat supistukset. Olin jo ihan paniikissa, että pitää lähteä synnyttämään kohta. Sitten kun yöllä lähtee ajatus laukkaamaan niin eihän siitä mitään enää tullu koko yöstä. Onneksi vauva kuitenkin melskasi ihan koko ajan niin tiesi, että se on kunnossa. Eniten vaan pelkään sitä, että supistukset sai aikaan jotain alakerrassa. Esikoista odottaessa kun ei tullu yhtäkään supistusta ennen synnytyksen alkamista. Viikonlopuksi pitäisi lentää Helsinkiikin :p. Onneksi perjantaina on neuvola niin voin siellä avautua asiasta. Olin kyllä tosin jo yöllä hetken ihan valmis lähtemään Oysiin :D. Onneksi on toinen raskaus niin hieman rauhallisemmin kuitenkin osaa ottaa. Ekaa jos odottaisin niin oisin varmaan juoksujalkaa lähtenyt sairaalaan.

Adalmis ja kerttujooseppi 28+6
 
Pomppuli: minullakin "suurimapana" vaivana supparit, mut ei ole sen tasoisia kuin esim. sulla. (muistelen et sulla kontroillaan ja on saanut jotain "enemmänkin" aikaan?? Olenko ihan hakuteillä?) Paikat on pehmenneet alkuajoilta, mut muuten kaikki ok. Eilen tuli taas reilun tunnin kipeitä supistuksia, useita, kestoltaan aika lyhyitä kuitenkin. Mut siis ei nuo vaivat niinkään rasita tätä raskautta..

Tyttö huutelee, joten menen kokoamaan kaveriks palapeliä :)
 
Tyhmä kysymys, mikä se esitietolomake oikein on? Siitä on ollut paljon puhetta, mutta ainakaan itse en ole neuvolassa tollaseen törmännyt. Ilmeisesti se on synnytystä varten?

Raskausdiabetes täälläkin. Paasto ja 1h-arvo narahti molemmat hitusen yli, niin nyt pitää kyttäillä ruokavaliota ja mittailla välillä omia sokereita.

Vauvan liikkeet vaihtelee välistä tosi paljo. Ma-ti välisenä yönä nukuin vaan pari tuntia, kun pikkunen möyri niin kovin, että oli ihan inhottava olo itellä välillä. Eilispäivän oliki sitte tosi hiljasta, mietein jo, että pitääkö johonki soittaa. Tänään on taas jotain liikkeitä tuntunu, mutta ei kovin aktiivista silti. Ehkä se väsy tosta yhen yön spurtista? Tosin tässä on ollu aika suuria stressipiikkejä muutenkin, voiko vauva reagoida sellaseen vaihtelemalla omaa rytmiään? :(

felina 29+0 (poks!)
 
Täälläki yks RD :wave: Narahin jo rv 14+ ja kaikissa kahdessa edellisessä raskaudessa tää ollu, et en yhtää ihmettele et nytki tuli :)

Liikkeet Täällä semmosia pukkaavia, ja töniviä..ihania :heart: Välillä oikeen mahaa kiristää ku vääntää nahkaa pitkin jotaki raajaa:D

poksista vaan :)

rv 29+0!!
 
Eilen poksui :)

Oltiin eilinen Oulussa shoppailemassa. Lähettiin kotoa klo 9.00, ja tultiin kotia n. klo 21.30. Että meni sitten kellon ympäri :O :ashamed: Kivaa oli, ja rentouttavaa, koko päivänä vain 2 supistusta!! Löysin vauvalle ens talveksi sen toppapuvun josta haaveilin :D Sitä ei täällä missään ollu oikeaa kokoa, tai sitten oli normihinnalla. Nyt löysin -40% oikean kokoisen. Ja siis puku on tämä:
NetAnttila - Lassie Vauvan toppahaalari | Vauvan vaatteet
Ja ostin siihen myös nuo kinttaat, ja sellasen samaa sarjaa olevan villapipon :)
Löysin myös vauvalle Jonathanin ihanan vk-puvun, ja sisävaatetta :) Oikein iloinen olin. Itselleni löysin talvitakin. Jo oli aikakin, oma puristi jo tosissaan mahan kohdalta. Ostin Everestin sellaisen A-linjaisen mustan takin, ja sekin oli alessa, hintaa jäi vain 24,90 :D Mie NIIIN tykkään shoppailusta.

Mie tosiaan nyt ajattelin kirjottaa ylös, ja ehkä napata kuvankin siitä mitä sillä äitiyspakkausrahalla 140€ sai. Kiinnostaako nähdä?

Esitietolomaketta en ole vielä saanu. Molemmissa aiemmissa raskauksissa olen sen kyllä saanu.

Nyt en muista mitä muuta piti kommentoida, oon vieläkin ihan eufoorisessa tilassa eilisen shoppailun jäljiltä :D

Huomenna neuvolalääkäri. Saa nähdä jatkuuko saikku.

Kultakurkku ja Eemi 27+1

jatkan vielä että turkoosin puvun ostin ja hintaa jäi 30€.
 
Viimeksi muokattu:
mymosa
Mäkin olen alennuksesta haalinut lähinnä 62cm vaatetta, kun en usko, että 56cm kovin kauaa tarvitaan, ellokselta on tulossa paketti jossa noita pieniä kokoja on.

Huomenna sais paketin kotiin, kun tulee äitiysavustusrahat.

Toppavaatteet ym jätän suosiolla syksyyn, mulla pitäis olla säilössä äidin tekemä ulkopuku, ilman toppaa ja se varmasti menee toukokuussa. Pääsis vaan varastoon penkomaan.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Onpas tullut hurjasti tekstiä, vaikka just eilen kävin lukemassa ja kirjottamassa! Mutta hyvä vaan, että on aktiivinen ryhmä :)!

GCS15: Tervetuloa porukkaan! :flower:

:hug: kaikille kipujen ja sairauksien/vaivojen kanssa painiville!

Linn: Olipa hauska yllätys nuo vauvakutsut, ihanaa! :heart:

Isyysloma: Meillä mies jää heti isyyslomalle kun vauva syntyy :)

Aiemmat synnytykset: Edellinen kesti yhteensä 15tuntia. Sairaalassa ehdin olla kuusi tuntia ennenkuin tyttö syntyi.

Äeh... Pitäs alkaa tilailemaan verokortteja... Ei yhtään inspais, oon siirtänyt tätä jo monta päivää! :snotty:

Ceali 29+1
 
Minäkin silloin joulukuussa löysin alesta vauvalle ensi talven toppapuvun (-50%) :whistle: Mut siis oishan se ollu siinäki äippäpakkauksessa, mut ei otettu sitä.. Se on suunnilleen tällainen kuvat hiukan erit mut väri ja kankaat muutenkin samat Uudelleenohjausilmoitus

Ja se isyysloma: Mies jää heti lapsen synnyttyä, meillä on tässä 2 eka luokkalaista ja 1 kotihoidossa oleva (kerhot parina päivänä viikossa) niin jonkun on oltava täällä lapsia hoitamassa jo sairaalassa oloajan..

GCS15: Tervetuloa :)
 
Viimeksi muokattu:
mymosa
Mä olin tohkeissani ostamassa noita 56cm, kun äiti käski ostaa isompaa vieressä, kasvaa niin nopeaan kuulema ulos noista ihan pienistä, ettei paljoo tarvita ja kun muistelen niin ei noita ihan pieniä kovin montaa viikkoa pitäneet noi muutkaan :)

Isyyslomaa ei edelleenkään ole tarjolla erikseen asuvalle yrittäjälle, joten katotaan kuin käy pitäminen.
 
Hupsis, tänne oli tullut paljon juttua… yritän johonkin kommentoida.

Annamariaplus2: tsemppiä lepäämiseen. Ei ole varmasti kivaa vain olla ja vielä sairaalassa. Toivottavasti tilanne rauhoittuu ja pääset liikuskelemaankin & vauva jatkaa oloaan "sisätiloissa"!

Linea negra tuli melko aikaisin, joskus viikolla 15 about. Olen tosi vaaleaihoinen, joten näkyy aika hauskasti. Meille on tulossa tyttö ja poika, eli en osaa sanoa kummasta johtuu ;) Ulottuu reilusti yli navan.

Kelalta tuli ilmoitus, että äitiyspakkaus tulee parin viikon sisällä. Ihanaa! Pääsee hypistelemään!

Mulla on kans välillä ollut kramppeja jaloissa, mutta lähtevät aina muutaman magnesium-pillerin jälkeen. Jostain syystä en ole syönyt magnesiumia koko ajan…mut ilmeisesti ei siitä mitään haittakaan olisi.

Naistenklinikalla ei ole vielä puhuttu yhtään mitään synnytyksestä, eikä esitietolomakkeesta. Mulla on kontrolli parin viikon päästä, ehkä silloin...

Voimia kaikille!
Pipsa & twins 25+3
 
Heipsis!

Tekstiä pukkaa kamalasti. Mä oon taas vaan käyny lukasemassa. Ilmeisesti mulla kirjoittelu on n.1 kertaa viikossa.

Mä oon niin poikki että mä en jaksa valittaa ja kaikilla täällä on samoja vaivoja mitä itselläkin on joten olen hengessä mukana. :D

Tää on niin kumma juttu että kaikki raskaana olevat naiset on mun mielestä todella kauniita ja hehkeitä ja aah se masu on niin nätti kaikilla. :D PAITSI MULLA. :O Miten ihmeessä se menee näin? No tulipahan valitettua...

Jaksuja kaikille ja suuren suuret :hug: kaikille niitä kaipaaville.

Voi ei just kun sain jotain rustattua niin vaunuista alkoi kuulumaan ääntä. Eli ääntä kohti...:) Hips hei!

-missLuupää ja pallo28+1
 
Sorel tunnustan, taas :wave: mulla on myös raskausajan dementiaa...

Linn olipa ihana ylläri työkavereilta... tykkäisin kans mutta mun työkaverit on kaikki miehä eikä ne ymmärrä tommosesta, toisekseen oon edelleen sairaslomalla...
itse oon pitänyt kavereille vauvakutsuja yllärinä, en taida sellaisia kyllä itse saada, vaikka olisi niiiiin ihanaa. mutta onneksi joku saa nauttia niistä =)

kävin tänään neuvolalääkärillä, kaikki oli hienosti... paitsi tietenki paino... taisin olla oikeessa siitä meidän omasta puntarista, se näyttää vähä mitä sattuu...

-viikkoja 27+1
-hb 128 :cool: jee, tuskin tarvii rautaa kuulemma alkaa syömään enää
-RR 122/69
-sf 25,5
-vauvan syke +
-liikkeet ++
-pissa puhdas
-painoa tullut kaikkiaan lisää 14kg :confused:
-alapäässä kaikki ok, jatkuu samaan malliin
-alaselkä edelleen kipeä, saikku jatkuu 4viikkoa enkä edelleenkään oo varmaan enää menossa töihin
-sokerirasituksen tulokset oli kuulemma loistavat paasto 4,9 1h 7,9 2h 7,4

sit sellanen kysymys et ootteko ottanu tai ajatellu ottaa influenssarokotteen? teen mielenkiinnosta pientä galluppia, itse tuskin otan sitä, jotenki luotto noihin aika heikko, mutta kokemuksia kausirokotteista olis kiva kuulla, onko niistä ollu enemmän hyötyä ku haittaa vai toisin päin yms.

niin, ja koska olen sairaslomalla piiiitkäään niin jos on kohtalotovereita treella päin ja halukkaita vaikka kahveelle, lounaalle, kirppareille tms niin viestiä vaan tänne päin :) itsellä kun ei ole hirveästi tuttuja täällä päin niin voi aika käydä vähän pitkäksi... kunhan kokeilen keppillä jäätä :whistle:
 
Nopea kommentti tuohon influenssarokotteeseen: Olen itse sen ottanut nyt jo kahtena vuonna ja ei ole tullut mitään tuntemuksia tai oireita, eikä kyllä influenssaakaan ;). Viimeisin rokote oli nyt syksyllä rv 17 muistaakseni, sen sai neuvolassa jonon ohi ennen influenssakauden alkamista.

Syy, miksi sen olen ottanut on vuonna 2009 sairastettu influenssa, joka oli aivan kamala tauti.. Korkeaa kuumetta ja kamalia kipuja ympäri kroppaa, lakanatkin sattuivat ja nukkumaan ei pystynyt. Olo sen jälkeen vielä 3 viikkoa ihan hutera. Täytyy sanoa, että en ole aikuisiällä ikinä ollut niin kipeä ja päätin silloin, että tämä tyttö ottaa tästä lähtien kiltisti kausi-influenssarokotteen :D Ja vielä nyt erityisesti kun on raskaana niin haluan välttyä kaikilta ylimääräisiltä infektioilta ja otin rokotteen heti kun mahdollista, vakavien jälkitautien mahdollisuus kun on vielä normaalia korkeampi nyt.

Tulipa vuodatus, hih!

Vappuvaavi ja tulokas 25+5
 
Viimeksi muokattu:
Voi hyvänen aika, kun oli taas tullut tekstiä!:O

Mistähän aloittais..

Tsempit ja halaukset niille, jotka niitä kaipaavat syystä tai toisesta:hug:

Annamariaplus2: jaksamista sinne lepäilyyn ja kovasti toivon, että teillä vauveli pysyy yksiössään vielä pitkään:hug:

Onnea ultrassa käyneille:heart:

Suska84, mä oon joka vuosi ottanut influenssarokotteen (siis sen kausi), kun kuulun astmaatikkona + vieläpä hoitajana riskiryhmään ja saan sen aina ilmaiseksi. Otin myös tällä kertaa, eikä mulla oo koskaan siitä mitään ihmeempää tullut. En oo myöskään koskaan sairastanut influenssaa.

Isyyslomasta, mies pitää todennäköisesti 1-2vk huhtikuussa kun poju syntyy ja loput sit mahdollisesti kesällä=)

Suonenvedoista. On ollut toisesta kolmanneksesta lähtien jos vähänkään liian nopeasti yritän kävellä ja etenki silloin jos kävelen portaat ylös/alas.

ON, saikulla edelleen ollaan ja tuskinpa mäkään enää töihin pääsen. Mukavaa, kun saa rauhassa olla huonovointinen ja nukkua yöt huonosti ilman, että tarvitsee stressata seuraavasta työpäivästä ja siellä jaksamisesta. Ja on mulla nyt paljon enempi energiaa kuin aiemmin, jaksan jopa tehdä muutakin kuin maata sohvalla!
Hankintoja tehtiin maanantaina, kun tilattiin vaunut + turvakaukalo:heart: Meillä talonyhtiön surkean kokoinen hissi saneli hyvin tarkat ehdot, mitkä vaunut voitiin ottaa ja lopulta onneksi löytyi hyvät. Meille tulee Teutonia Fun vaunuiksi (vaaleanruskeat väriltään) ja turvakaukaloksi tilattiin Besafe Izi Go (harmaasävytteinen). Haetaan ne vasta sit lähempänä laskettua aikaa.
Äippäpakkaus mulle kelan mukaan pitäis tulla parin viikon sisällä:) Et pikkuhiljaa tässä jotain saa hommailtuakin vauvalle.

Taavi molskii ja potkii kovasti. Enimmäkseen hän tuntuu olevan aika alhaalla ja pää alaspäin. Liitoskipuja on alkanut olemaan jnkv ja muita raskausvaivoja tasaisesti. Lähes ainoat perinteiset raskausvaivat, mistä en oo kärsinyt on ummetus (mulla edelleen toimii tosi vilkkaasti maha:D) ja peräpukamat. Ne voisin mieluusti jättääkin pois!
Ensi viikolla mulla on äippäpolikontrolli, jossa taas tsekataan Taavin kasvu (eli siis että kasvaa edelleen omilla alakäyrillään) + mun kohdunkaulan + -suun tilanne.


Hyviä vointeja mammat!


Tiijona & Taavi 29+3:heart:
 
onpas tullut tekstiä paljon. käyn kyllä lukemassa, mutta oon niin huono kirjottelemaan :ashamed:

ja meillä on tää viikko mennyt sairastaessa, kun esikoisella kuumetta ollu jo kolme päivää 38astetta ja kauhea köhä. joutuu sen takia olee yöllä vähän varuillaan, kun pelkää että toiselta loppuu happi kokonaan infektioastman takia :( no onneks nyt lääkityksellä kotona vielä toistaiseksi selvitty :) ja tän päivän aikana kuume lähteny laskemaan :)
viime viikolla kävin siellä tarkastuksessa ja kaikki oli hyvin :) kohdunkaulaa jäljellä vielä se 4cm ja ei ole pehmentynyt eikä auennut :) mutta pääasiassa vuodelevolla jatketaan. kotihommat minimissä ja paljon lepoa :)

tänään neuvolasta kotiuduttu ja kaikki oli hyvin :)
rv 27+6
painoa 850g/vko kokonaispainoa 5,2kg :)
rr 108/68
hB 109 ei lisärautaa vieläkään aloteta :)
sydämmensyke 150
Liikkeet ++
kohdunpohjankorkeus 26
tarjonta viisto rt

Synnytyksistä: eka synnytys 5.5tuntia toinen 3.5tuntia eli nopsaan menee. kätilö sano viime synnytyksessä että soita ambulanssi kotiin heti vaan jos siltä tuntuu että ei tarvii omaan autoon synnyttää. sairaalaan kun matkaa 50km....

isyyslomasta: isäntä pitää varmaan viikon ekana ja sit jossain vaiheessa pari viikkoa.

ja huomenna poksuu :)

jozzu85 ja "Justus"
 

Yhteistyössä