Heips taas!lohdullista on toki tieto siitä, ettei se automaattisesti tarkoita että lapsella olisi kehitysvamma, vaikka riski onkin kohonnut. Meillä tuo riskiluku on 1/65, eli saatetaan hyvinkin selvitä säikähdyksellä. Meille on kans ollut alusta asti selvää, että jos aikaisessa vaiheessa todetaan kehitysvamma, niin keskeytämme raskauden, en osaa edes ajatella muuta vaihtoehtoa. Vaikka en sitä epäilekään, etteikö oma lapsi olisi siitäkin huolimatta maailman rakkain, silti ajatus tuntuu liian pelottavalta. Ja nostan minäkin hattua erityislasten vanhemmille, se on varmasti kasvattava ja maailmaa avartava kokemus. Jännää, että mä oon just tässä odotuksessa ensimmäistä kertaa miettinyt näitä asioita, ja jotenkin on ollut pelko siitä, että mitä jos kaikki ei olekaan hyvin, ja voisiko sitä oikeasti saada vielä kolmannen terveen lapsukaisen. Jotenkaan en siis yllättynyt kun sairaalasta soittivat, on vaan ollut niin sellanen kummallinen tunne..aikaisemmista odotuksista en oo osannut olla lainkaan huolissani, niskapoimu-ultrassa en edes kysynyt sitä poimun paksuutta tms. kun se tuntui niin kaukaiselta asialta. Tässä mielessä myös tieto tuo lisää tuskaa. Yritän löytää jostain sen ketjun, missä on muita "seulassa kiinni jääneitä."Kiitos kaikille tsempistä, sitä tarvitaan