*Huhtikuun Helmet 2012 * HUHTIKUUSSA* MEIDÄN KUU!!*

mymosa tääällä on ainakin iskenyt jo. :/

Neuvolaan pitäis taas soittaa ja kysyä et mitäköhän helvettiä tässä tapahtuu kun tuntuu et polikin on nostanut jo kädet pystyyn. Et ketään ei kato mitään ennenku synnytys joskus luonnostaan käynnistyy?? ihan hirmu hyvillä fiiliksillä olen tästä esikoisen odotuksesta,ei taida tähän perheeseen enään tämän jälkeen lapsia tulla. Vielä kun synnytys menee yhtä hienosti ku kaikki muu tähän mennessä niin se kruunaa tän päätöksen..
 
Vauvis, meidän prinsessa oli jäänyt välistä tuolla syntyneiden listalla.
Eli siis syntyi rv 40+2 eli perjantaina 6.4 klo 8.15. Mitat olivat 4290g ja 52cm, eli paljon isompi kuin mitä oltiin joka kerta lupailtu. >.<

Vittu, että vituttaa saatana, vaikka päätinkin, etten enää kiroile, mutkun kotiinlähtö oltiin jo luvattu ja nyt sit joutuu jäämään vielä AINAKIN huomiseen, koska tytöllä bilit laskenu vaan 276. Ei siis siinä mitään, tiedän, että on neidin hyväksi, että jäädään vielä ja katellaan miten asiat edistyy ja hoituu, mutkun oma mielenterveys on nyt koetuksella, tuntuu, että päähajoo ja kovasti odotin, et ois jo päässyt kotia. Ei vittu. :':)'( muuten kaikki on jees. Mitenköhän korkee lasku tästä nyt sit tulee, kun tämmönen superpitkä visiitti täst nyt tulikin. Niin siis oon kuitenkin ollut täällä jo keskiviikosta asti. :kieh:

ekulainen semi vittuuntunut & ihana ja keltainen pallero 4 vrk <3
 
Uusia vauvoja taas,ihanaa!! ONNEA!!! :heart: :flower:

On: Turvottaa...nilkat ihan hirveät. Juon vettä ainakin 3litraa päivässä (juonut koko raskauden) ei näköjään mitään apua. Sormetkin alkaa olla melkoiset.
Onko muilla ollut häntäluu kipeä?? Mulla tuli eilen päivällä ja aivan järjettömän kipeä edelleen. Painaako se vauva sinne vai mitä ihmettä? Istuminen ja kävely melko tuskaa,myös makuillessa tuntuu. Njoo..eipä muuta valittamista tälläkertaa...:ashamed:

Erittäin paljon tsemppiä niille joilla La on jo mennyt :hug:
Katsotaan miten minulla käy. Vauva on kyllä jo tuolla haaruksissa tulossa...niin alhaalla on että huh,jos sitä joutuis vielä vajaan kuukauden kantamaan....|O

Bluebaby ja vauveli 37+3
 
Voi ekulainen :hug: Kurjaa kun lupaillaan kotiin pääsyä ja sit ei pääsekään.. Miksihän ne arvot laskee niin hitaasti?

Syysmyrskylle myös tsemppi :hug: Onpa perseestä kun kukaan ei tunnu ottavan sua tosissaan tai tuntuu ettei niillä juuri edes kiinnosta minkä kokosta vauvaa ois tulossa.. :(

Täällä yhä edelleen etovaa oloa, yöks.. Voi perse, tulis jo tää laps ulos niin pääsis näistä kaikista kivuista, säryistä ja oloista eroon. Sais oman kropan takas ja pääsis treenaamaan sitä kuntoon.. Ei ole tulppia, limoja, vuotoja tai muutakaan hienoa. Menkkajomotuksia ja sukkapuikkoja, parit lyhyet kipeähköt supistukset sillon tällön.. Jee! -sarkasmia-
Hohoi..
 
rv 41+0 poks, vahvasti yhtenä kappaleena vielä!

Jahas, täällä jotkut uhkaa jo tulla ohituskaistalta eteen ja synnyttämään :D Ei muutakun lykkyä pyttyyn ainakin mannamuulle :) Pidä meidät ajan tasalla!

(.) Neuvolassa käyty ja kaikki hyvin vauvalle (ja mammalla) Odotellaan edelleen, loppuviikosta sitten soittoa ä-polille jos ei ala kuulumaan, et mites edetään. Käynnistykseen en totisesti haluaisi, joten luotan että tämä täältä nyt innostuu itsekseen lähtemään.

Ihana aurinkoinen kevätpäivä! Ja loppuviikoksi luvattu jotain +10, loistavaa! Kyllä nyt kelpaa! Vielä kun saisi itsensä rantakuntoon ;)
 
Eipä ihmeempiä kuulu mullekkaan mut mulla on sellanen tunne ettei tää ihan heti ulos ole tulossa.. EIlen kateltiin anopin kans et maha on painunu alas ja oikein roikkuu ja kyl sen tuntee kävellessäkin.. Mut enpä ny siitä silti jaksa sen enempää innostua. Ens viikolla si käynnistykseen, koitan asennoitua niin niin ei kyrsi tää odottaminen..

Champpis ja Mara 40+6
 
Kyllä täällä joka päivä saa lukea uusista vauvoista tai ainakin varmoista lähdönmerkeistä. Kiva!! =)

Noista merkeistä: te vauvautuneet, osaatteko nyt sanoa mitään tuntemusta tms. mikä johtuikin luultavasti hyvin lähellä olevasta synnytyksestä? Tuo limatulppa nyt on tietysti yksi, mutta ehkä flunssainen olo, pahoinvointi, jokin muu? Kiinnostaa kovin, kun itellä on tuntemuksia vaikka mitä ja kaikki sellaisia, mitä ei edellisten kanssa ollut. Mielikuvitus vilkkaampi kuin ennen...? :LOL:

(.) Viimeyönä ei sitten niinkään nukuttu kunnolla: vessassa sai juosta vanhaan tapaan ja välistä tuli aina herättyä kovempaan suppariin. Ei kuitenkaan toivoakaan, että nuo mitään varsinaisesti aikaan saisi. :headwall: Huonohko olo edelleen... :( Ylihuomenna taas neuvola ja siellä voi sitten tätsy sanoa taas, että on tenava jo niin alhaalla, että voi tulla millä hetkellä vaan. Noin sanoi viikko sitten jo ja toisaalta esikoisesta tuota toitotettiin viimeiset kolme viikkoa. :O

Poks 38 + 0 Totta, ei tunnu missään... : /
 
Täällä edelleen yhdessä koossa :) rv 41+5 ja tuomiona tyksissä et huomisaamuna käynnistykseen, hui! :| Onko kellään kokemusta tosta ballongmenetelmästä ku kuulemma se nyt ois tarkotuksena laittaa ?

Toivon todella et tapahtuis joku ihme tässä illan/yön aikana ja lähtis pikkunen itestään tulemaan.. Noh ainakaan lääkärin tekemä "rajumpi sisätutkimus" ei haittaa tehny, nyt alavatsaa jomottaa ihan kiitettävästi.
Kuitenkin toisaalta aika ihana tietää et muutaman päivän sisällä saa jo pienen nyytin hoivattavaksi :heart:

Mukava lukea muiden synnytyskertomuksia ja taas niin paljon uusia pieniä tullu maailmaan et uih ! :hug:
 
miippa joku täällä (en enää muista kuka) kertoili ballongista. Itseä myös kiinnostaa koska jos menee käynnistettäväksi, niin keinona juurikin se.

Nyt on niin paljon taas ketutuskäyrät ylhäällä etten edes viitsi avautua.

Humpuuki ja maha 40+2
 
Kopioin FB:stä kuulumiseni tännekin:

On ollut todella outo olo eilisestä illasta lähtien. Ruokakaan ei ole oikein maistunut muuta kuin väkisin syöden ettei nyt ainakaan sen takia tule vielä huonompi olo. :| Vatsakin on vähän sekaisin, kai, kun aamulla sai käydä kolme kertaa pas**lla. Hetki sitten vedin vähän yli tunnin päikkärit. Alapäässä tuntuu edelleen menkkamaista jomotusta, mutta ei mitään kivuliaampaa. Nyt myös naama ja etenkin huulet ovat turvonneet. |O
 
Mä oon taas tänään miettiny tota painon nousua.. Mistä helvetistä sitä tulee vaikka liikunta lisääntyny rutkasti enkä mielestäni syö/herkuttele sen enempää kuin viimiseen 3kk. Ei kai toi vauva vedä mitään jumalatonta lihomisspurttia tuola ja kerää kiloa painoa per viikko.. :kieh: alkaa nyppiä tää saatanan paisuminen vaikka kaiken järjen mukaan ei pitäs tulla painoa -ainakaan yli kiloa per viikko! Mun laskujen mukaan pitäs tippua pois.. murr!! ylihuomena neuvola taas ja aion avautua tästä painosta :stick: enkä todella halua synnyttää mitään sumopainijaa joka alkaa käyttään suoraan 68 vaatteita..!

Ihania vauvojen kuvia ootte laittanu :heart:
 
Josko nyt... Supistuksia on tullu nyt viiden jälkeen useempia, jotku ovat kivuiltaan lähennelleet jo menkkakipujakin. Eli sohvan viereen vaan nojaamaan ja vinkumaan surkeella äänellä. Hitsi kun tietäis, että onko nää nyt harjotuksia taas ja sammuvat kohta vai pääsiskö jo tositoimiin. :$

Kellään hyviä vinkkejä synnytyksen käynnistyksen auttamiseen? SSS ei oikein tunnu auttavan. Siivousta oon kokeillu jo hammasharjatasolla hinkkaamisella. Saunalla ei kummempia vaikutuksia. Mies ei oikein lämpene mun seksin vinkumiselle...

Yliaikaisaika polille ens maanantaiks. Jee. Ja joka toinen tuttu kyselee, oonko vielä yhtenä kappaleena...

felina 40+6
 
Tänään sain parkumalla itelleni huomiseks neuvola ajan. Ja vaikka uusimmassa epikriisissä luki "Odotetaan spontaania käynnistymistä" niin neuvolasta sanottiin ettei anneta mennä yli kymmentä päivää yli..Laiha lohtu mut lohtu se on laihakin lohtu. Eli ensi tiistaina loppuu tää sponttaani odottelu.
 
Voi felina, vai hyviä vinkkejä synnytyksen käynnistykseen :D Ja tää on ironiaa juu...Täällä on kyllä kaikkee nähty ja kokeiltu mutta ei kyllä taida olla keinoa millä lähtis oikeesti tulemaan, tulee kun tulee. Tosin mulla on kokeilematta täälläkin mainostettu vibrasauvominen ja nännien hieronta :ashamed: Että josko ne sitten?! :)

Löllöttelijä minusta tuntuu että lopussa kertyy sellasta "piiloturvotusta", älä nyt ainakaan oikeasti ole murheissasi painonnoususta varsinkin kun olet elänyt siivosti! Sitä vaan tulee ja se kyllä lähtee itestään poiskin, usko pois!! Mulla on nyt tullut painoa JO 20kg taas tähän ylipainoiseen kroppaan mutta eipä mahda minkään ;)

Elynalla lupaavia oireita *peukut* (Mulla on useammassakin raskaudessa ollut tuo vatsan tyhjeneminen todella lupaava merkki lähestyvästä synnytyksestä :) ) ja mannamuulle myös!

Mä sain juuri kutsun perjantai-illalle naistapaamiseen vapaamuotoisesti että sinne nyt sitten tähdätään ;) Mies kyselee joka päivä jotta eihän hänen enää tarttis töihin mennä?!?!? Kyllä vaan täytyy, tämä lapsi vaan ei tahdo tulla tähän pahaan maailmaan :)

Ja tässähän ollaan mitä parhaimmassa rantakunnossa juuri nyt :D (rantakunnossahan ne valaatkin on :p )

Kuudes ihme :) edelleen yhenä, kuivana kappaleena :D 40
 
mannamuu tsemppiä nyt sinne :) Pikkasen vaan etuilet jonossa ;) mut niinhän tämä "jono" kulkee melkein kaikkien osalta, että jotain tulee etuiltua. Vaikka oliskin kyl kiva päästä "omalla vuorolla" lauantaina jo synnyttämään :D

syysmyrsky: Totta, lohtu se on laihakin lohtu, tsemiä :hug:
 
Vedethän sieltä tuli ja käytiin kättärillä käyrillä. Lähtökohdat on äärimmäisen hyvät, mut tultiin viel kotiin oottelee ja viimestään aamulla lähetään takas. Tuntuu kyllä melko vahvasti, et lähtö tulee jo yöllä, ku nyt alkaa supparit tuntuu jo vähän kipeemmiltä, tuoreeltaan ei tuntunu miltään.

En kyllä oottanu jakaantumista vielä muutamaan viikkoon, mut näinpä järjestettiinki mun miehelle synttäriylläri tälle päivälle. Huomenna kaikki voikin olla jo toisin, mut päästiinpä vielä syömään kotiin miehen omaa synttärikakkua. :) Oon kyllä intoa piukassa.:heart:
 
Siis vois kyllä porukka oppia noudattamaan vuoronumeroja, ja kiltisti odottaa omaa vuoroaan. Kummaa tunkeilua, pysykää jonossa! ;)

Viidestä kuuteen jotain 4-5 supistusta (en osannu sormilla laskea niin pitkälle). Siirryin käyttämään tätä nettisivua. Kuudesta eteenpäin 6 sup./h, seittemästä 5 sup./h. Semmosia puolen minuutin pitusia, lievää kipuilua.
 
Oho, mannamuulle onnea matkaan!! Sulla näköjään toi laskettu aika vaan kaksi päivää ennen mua ja esikoinen myös tulossa, että näköjään sitä voisi itsekin asennoitua siihen, että lähtö voi tulla myös aikaisemmin kuin myöhemmin :D

Täällä tosiaan tänään 37+0, eli saisi nyt ihan luvan kanssa tulla!
 
Huuuh, täällähän tapahtuu! Mannamuulle onnea matkaan! Muutamalla muullakin taitaa olla h-hetki aika lähellä. :) Onnea kaikille jo vauvautuneille taas!

Omaa napaa: Huomenna on sitten vihdoin se synnytystapa-arvio (sain aikaistettua muutamalla päivällä). Jännittää ihan pirusti kyllä... Kovin mielelläni haluaisin tämän toukan alateitse synnyttää. :/ Saapa nähdä, joudunko vielä röntgeniinkin. Sitten pitää kai ainakin odotella tuloksia vielä muutama päivä. Jos nyt jotain positiivista, niin nähdäänpähän ainakin pikkuinen vielä kertaalleen ennen syntymää ja saadaan toivottavasti vielä vahvistus tuolle poikalupaukselle. :)

Pikkumies ei kyllä taida olla kovin halukas tulemaan ulos tuolta. Synnytykseen viittaavia oireita ei juurikaan ole ollut. Maha on edelleen tosi ylhäällä, eikä kiinnittymistäkään ole tapahtunut. Alaselkää, lonkkia ja persausta kyllä särkee. Sanoinkin miehelle, että jos perse voi supistella, niin sitä tuo sitten tekee. :LOL: Sen sijaan mistään harjoitussupistuksista saatika oikeista supistuksista ei ole mitään havaintoa. Olisi kyllä aika hurjaa, että päädyttäisiin sektioon ja vauva syntyisi ilman, että olisin "saanut" kokea ainuttakaan supistusta! :whistle:

T. minimami + minimies 38+1

(Tänään on muuten alkuperäinen laskettu aika, mutta eipä tuo ainakaan osunut kohdalle. Ehkä se 23. päivä on lähempänä totuutta...)
 
Onnea nyyteistä ja tsemmpiä jonossa olijoille:) Itse sain kuopuksesta supparit koveneen sillä vadelmanlehtiteellä, mutta tiedä sitten oliko lumelääke:LOL: mutta olin valmis kokeileen kaikkea, luontaistuotekaupasta ostin.

Mulla käynnistettiin ballonkilla ja voin suositella. Itse olin kyl jo 3cm auki, eikä ballonki kauaa paikalla pysynytkään. Sai kuitenkin aikaan kovan paineen tunteen ja mulla kipeitä suppareita. Laitto ei sattunut yhtään. Kun tippu pois, niin supparit hetkeksi laantu, mutta alkoi sitten spontaanisti kovina uusiksi ja niillä päästiinkin saliin, jossa sit 4-5cm tilanteessa puhkastiin kalvot ja synnytys eteni. Musta oli luonnollinen tapa käynnistää synnytys, ei tullut sellasta fiilistä että olin käynnitsyksessä, vaan että vähän vaan jelpittiin omaa kroppaa käynnistään synnytys.

Meillä ei oo enää tarvinnut käydä bilikontrolleissa, mutta kovin keltaselta muru vielä vaikuttaa. Onneksi neuvolantäti tulee huomenna, niin voin kysyä mielipidettä, että pitäskö varaksi vielä käydä kokeissa. Muuten menee kyllä mainiosti, pari h jaksaa muru olla päivän aikana jo hereilläkin:) No juu ja myös yöllä vietti iskänsä kanssa tunnin rupattelutuokion, äiti veti sikeitä. Jotenkin ei millään jaksais yöllä nousta imettään, taitaa pe ikääntyminen vaikuttaa, johan nyt sit jo käyn neljääkymmentä, kun kahen ekan lapsen kohalla oon ollut kaksikymppinen:LOL:

Nälkä on armoton koko ajan, että turha pelko raskauskilojen tippumisesta, vaikka 8 kiloa jäikin osastolle. Lisäksi jotenkin paljon enemmän ruokahimoja kuin raskaana oleessa, esim ananaslimpsaa voisin vedellä ties kuinka paljon. Onko muilla tullut himoja synnytyksen jälkeen?

Pomppuli ja muru 10vrk
 

Yhteistyössä