Heipparallaa ja viimein pääsen näpyttämään kuulumiset.
Torstaina siis meni vedet jonka jälkeen alkoi kova supistelu melkein heti. Myöhemmin rauhoittuivat ja pystyin jo kävellä ja käydä kanttiinissa tapaamassa veljeä ja hänen avokkiaan. Heidän just lähdettyä, hieman päällä seitsemän illalla alkoi supistamaan niin paljon, että päädyin nojailemaan seinää vasten. Osastolla taas kävelin reippaasti ja kätilö ohi mennessään kyseli vielä vointia. Sanoin, että kaikki oli jees ja menin päivähuoneeseen istuskelemaan ja odottamaan iltapalaa.
Puoli kasilta iski niin kova supistus etten voinut istua, kävely teki pahaa, mutta paljon mukavampi oli liikkuessa vaikeroida, kuin paikallaan. Kätilöhän siinä käytävässä taas huomasi mut, talutti ja auttoi petiin sekä laittoi sitten käyrälle. Kivut meni jo niin kauheiksi siinä, että ulisin kuin koiraa ois kidutettu. Tässä vaiheessa 50-supparitkaan ei tuntuneet niin kauheilta, ei edes vaikka pepussa oli kipulääke pistettynä. Mulla nousi paniikki, kun äiti ha serkku ei olleet tulleet vielä takaisin, olin kärsimyksissä ja pelkäsin sitten etteivät ehtisi edes tulla.
Pari minuuttia niiden tulosta kätilö saapui tekemään sisätutkimusta, OLIN 4 CM AUKI, eli ei ihmekään jos kärsin. Kätilö lähetti kiireellä synnärille, sillä supistukset sen verran korkeita ja napakoita, että puudute pitäisi antaa melkeenpä heti. Anestesialääkärillä oli muita potilaita hoidettavana, joten kesti hurjan kauan. Tyydyin siis kaasuttelemaan, mikä luonnistui jo ekalla yrittämällä ja toimi pahimpiin kipuihin täydellisesti. Olin tosin nopeasti kauheessa pöllyssä ja puhuin ja kikattelin kuin hullu. Näytin serkun ottamassa kuvassakin demonilta.
Keinussa reilun tunnin kiikuttuani ja kaasuteltuani anestesialääkäri pääsi paikalle ja laittoi spinaalipuudutteen. Auttoi niin upeasti, että pystyin jopa torkahtelemaan. Ärähtelin tukijoukoilleni puoliunesta välillä, että turvat kiinni, kun en kunnolla pystynyt supinan takia nukkua.
Spinaalin vaikutuksen lakattua palasi järkyttävät kivut ja oksitosiinitippaa pienennetiin. Kaasuttelin hetken, totesin, etten voi enää tekee pahaa, kun en tiedosta kaikkea ja päässä pyörii. Olin 9 cm auki joten sain epiduraalin joka toi taas unen. Vaikutuksen lakattua jouduin kiikkuessa kaasutella hetken, ja sain kätilön takaisin huoneeseen tekemään sisätutkimusta. Ei oltu edett ollenkaan, eli uusi epiduraalipiikki ja oksitosiini tippaa korkealle.
Epiduraali ei vienyt paineentunnetta ja pian tuntui takapuolessa kuin räjähtäisin.
Sisätutkimus. Olin kokonaan auki ja sanoi, että jos tuntuu painetta niin anna tulla vaan ja ponnista samalla lailla kuin ulostaessa. Luulin siis, että joutuisin kakkimaan sänkyyn ja ponnistelin, kunnes alapäässä naksahti. Tajusin sen olevan syntymässä, vaikka hetki sitten luulin kakkailevani. Kätilön työvuoro lakkasi ja tilalle tuli kätilö ja -opiskelija. Sain punnailtua pikkuista ulos vaivalla ja vikalla yrityksellä se mötkylä sitten tuli ulos kello 8.15, melkein 25 tuntia lapsivesien menon jälkeen.
Tänne syntyi siis pääsiäistipu, kaunis prinsessa mitoin 4290g 52cm. Keskiviikkona oli neitiä arvioinut niin neuvolassa TH kuin täällä kätärilläkin kätilö 3,5 kiloiseki. Kätilö myös sanoi, että painoarvuo pienenee vesienmenon jälkeen, joten tosi jännästi tästä tulikin sit "liian iso" mulle, eli tuli kolmannen asteen repeymät ja jouduin kirurgin paikattavaksi. Siinä meni yli 1,5 tuntia ja heräämössä siis olin reilu tunnin lisäksi. Kirurgi myös totesi, että en olisi saanut synnyttää alateitse ja harmitteli kun kokoa ei tarkemmin tutkittu.
Noh vaikka lopuillaan ja ollaan väsyksissä, ei synnytyksestä pahoja fiiliksiä jäänyt ja mieli hyvä. Meni kuitenkin liiankin hyvin ensisynnyttäjäksi nähden kuulemma. ON MULLA SIIS SITÄ MUNAA!
Tänään sain katetrin pois ja lääkäri lopetti antibiootitkin.
Pikkuäiti on nyt ikionnellinen kauniista pullaposkestaan, jolla ruuansulatustoimii liiankin hyvin ja kakkaa tulee vaikka muille jakaa! Heräsi tossa jopa aiemmin 20 ml maitoa! Huuhhuuh
<3
Yhä täällä kättärillä ja kohta murulle ruokaa, harmi vaan, kun ei raaskisi toista herättää!
ekulainen & pallero 1 vrk