Huhtikuun Helmet 2011 **MAALISKUUSSA**

Santtu82; jos yhtään lohduttaa, niin et ole ainoa tuossa tilanteessa. Mulla ensisynnyttäjänä on ollut sentään 3 nlalääkäriä, mutta ei pakollisten ultrien(2kpl) ym. lisäksi yhtään mitään muuta. Myöskään viimeisessä nlalääkärissä nopeasti käsikopelolla kokeili paikat ja vauvan tarjonnon. Synnytystapa- tai kokoarviota ei tehty. Kuulema jos mikään ei viittaa normaalista poikkeavaan, niitä ei tehdä. Ja mulla mennyt raskaus ilman ongelmia ja sf-mitta menee keskikäyrällä.... Kieltämättä täällä kun lukee, miten monet käyneet ylimääräisissä ultrissa, niin meinaa kateus iskeä, vaikka pitäisi olla tyytyväinen, että kaikki on itsellä hyvin!

Mulla oli eilen neuvola ja edelleen siis kaikki hyvin. Vauva on ollut jo pitkään rt:ssa. Vauva on kyllä laskeutunut, kun keuhkoja ei paina enää niin paljoa ja vessassa käynnit ovat tuplaantuneet:D Suurin riesa taitaa olla nyt se, etten millään saa iltaisin unta. Olenkin nyt viime öinä lopulta nukahtanut n. klo 2 sohvalla telkkaa katsoen. Ja kun ohjelmana on joku yöchatti, niin kyllä siihen vaan lopulta nukahtaa:D

Valmistelut alkaa olemaan melkein valmiina, viimeisimpanä olen nyt vielä koittanut perehtyä kestovaippamaailmaan. Ollaan meinattu alkuun kokeilla osakestoilua.

Voikaa hyvin:flower:

Nippiäinen rv 36+4
 
SANTTU: Mä odotan neljättä eikä koskaan ole tehty mitään synnytystapa arvioita.Tää on nyt eka raskaus kun neuvolassa(lääkärillä) on ultra ja on sit saatu painoarvio(johon en luota ennen ku vauva on ulkona). Kaikki on tulleet ulos ihan normaalisti ja ilman ongelmia.Kyllä ne ihmiset siellä on ammattilaisia ja jos syytä olis niin laittais tukimuksiin :hug: älä siitä huoli. Esikoista kun odotin ei ollu edes kahta ultraa... Ota ihan iisisti :heart:

NeliApina ja p-p 34+6
 
Olen kyllä viestiketjuja lukenut lähes joka päivä, mutta en ole saanut aikaiseksi/osannut keskusteluun liittyä.. Tuntuu jotenkin, että teillä kaikilla on niin selvät sävelet raskautta ja lapsen saantia kohtaan että ihan välillä hävettää omat ihmetykset joita on pienessä päässä miettinyt... :whistle:(johtuu varmastikkin siitä, että usealla teistä on jo aikaisempia lapsia ja ikääkin kertnyt enemmän kuin minulle) mutta toisaalta tämä on ollut myös lohduttavaa siltä kannalta, että olen ymmärtänyt ettei jokaista pikkuasiaa tarvitse säikähtää.
Olen saanut olla onnellinen, ettei raskauden kulussa ole ollut mitään poikkeavaa ja vauvalla kaikki hyvin. Äippälomaan asti olen voinut täysin "normaalisti" pieniä kolotuksia lukuunottamatta, mutta oikeastaan päivälleen siitä kun jäin lomalle, alkoi kivistää ja puristaa. :D pitäähän minunkin kokea se ei-niin-ihana raskausaika :)

On ollut ihana lukea, että pieniä ihmeitä on jo syntynyt maailmaan ja ymmärtääkseni kaikki voivat tällä hetkellä hyvin. onnea teille! :heart: lisäksi tuntuu että tosi monella on jo kiperät paikat meneillään, joten kohta saadaan lisää pieniä ihmeitä maailmaan :flower:

Pientä ihmetystä täällä on aiheuttanut sairaalakassi ja se, että mitä ihmettä sinne laittaa, mutta täältä ja muualtakin olen vinkkejä poiminut. Onneksi ei ole pitkä matka kotoa sairaalaan, niin voi laittaa tuon ukkosen sitten hakemaan :)

Omasta olosta sen verran, että painoa on kertynyt sellaiset kivat 18 kiloa! Jota olen ihmetellyt suuresti, kun en ole koskaan näin terveellisesti syönyt ja liikkunut! :kieh: mutta neuvolassa perustelivat osan turvotuksella, jota kyllä riittää vaikka vähän toisillekkin. Rautaa olen joutunut lisänä syömään, mutta nyt jo onneksi niin hyvä, että pärjää ihan noilla raskausajan vitamiinilisällä.
Huolta on tässä viime päivinä aiheuttanut pissa. Nimittäin valkuaiset on ollut tämän viikon +1 ja huomenna olis tarkoitus mennä antamaan virtsanäyte... jos olis vaikka vaan joku tulehdus. Kaks kertaa päivässä pitää mittailla ja vähän kyllä pelottaa se, että sieltä se +2 tulee, jollon ohjeeksi sain lähteä suoraan päivystykseen/soittaa äippäpolille, koska alapaineetkin on sen verran kohollaan... Toivotaan että menee ohi eikä mitään ihmeitä tule! : /
Muuten tosiaan yöt menee melkein valvoessa ja asentoa etsiessä, mikä on vissiin vähän kaikilla ongelmana :D ja nyt tosiaan alkaa liikkuminenkin olla jo suht hankalaa ja se jos mikä kiukuttaa!! :headwall: koiran kanssa olis niin kiva tehdä pitkiä lenkkejä ja olla ulkona.
Pienokainen mahassa on pää alaspäin, joka kyllä tuntuu!

Ei muuta kun hyviä vointeja meille kaikille! :flower:

ainiin. Minäkin olen ihmetellyt kaikkia teidän lääkärikäyntejä ja ultria sun muita kun ei täällä keski-suomessa ole kuin yksi lääkärikäynti sillon puolessa välissä ja kaksi ultraa. muuten mennään neuvolan voimin..
 
Santtu, voi miten kurjaa.. :(
On tuo kyllä melko epäreilua miten nää lääkäri- ja ultrajutut menee eri paikkakunnilla. Mulla on nyt maanantaina tulossa 4. nlalääkärikerta, ja joka kerralla on ultrattu. Lisäksi neuvolassaki on ultra, pari kertaa sieläki katsottu. Ja nyt maanantaina on sit tiedossa nuo synnytystapa- ja painoarviot.


Rauhallinen on vauva tääläki. Raivotarjonnassa on pysyny jo kauan, ja muutenki aikalailla paikallaan, selkä vasemmalla puolen. Liikkeet ei satu, ihan satunnaisen kerran on potkiskellu kylkiluihi nii että on tuntunu epämiellyttävältä. Takapuolella ja vissiin myös joskus kantapäillä puskee toisinaan tuohon ylös. Ei mikään vilkas tapaus, en sit osaa huolestuakaan jos tuleeki pitempiki aika etten tunne mitään (tai ainakaan kiinnitä huomiota liikkeisiin) eikä herättelykään välttämättä tuota heti tulosta, kyllä se jossain vaiheessa päivää sen hetken zumban kuitenki vetasee. Tuntuu että osa liikkeistä tuntuu päälle, mutta muuten en niitä tunne...semmoset oikein hitaat kierähtämiset.

Saapa nähä saanko mä kaiken laitettua ennen ku pikkune syntyy. Osa vaatteista yhä pesemättä, ja peti laittamatta. Katselin noita vaatteitaki vähä, on kyllä aika pikkusia osa niistä. Pitäis varmaan ihanimpia ostaa isompaaki kokoa. Mut ehtiihän niitä sitte...

Orion & pikkunen 35+5 :heart:
 
Täällä nuo neuvolalääkärit on 3 kertaa raskauden aikana. Neuvolassa ei ole ultraa, joten mitään painoarvioita yms. ei saa. Synnytystapa-arvio vastaa tavallista neuvolalääkärikäyntiä tai näin minulle on kerrottu. Meillä kuitenkin laitetaan suht herkästi äippäpolille tarkastukseen eli kuuntelevat herkästi äitejä tässä asiassa. Jostain olin lukenevinani, että niille äideille joille ei ole tehty synnytystapa-arviota, tehdään se synnytykseen tultaessa (?) Ymmärrän kyllä hyvin niitä, jotka oman mielen rauhan vuoksi käyvät yksityisissä ultrissa, niin olen itsekin tehnyt. Santtu :hug:
Ai niin ja omasta lantion tilavuudesta ei ole mitään tietoa, eikä sitä kai tutkitakaan enää kun kysyin asiaa polilla sain vastauksesksi, että alakautta yritetään.

On: Kävin tänään taas äippäpolilla sydän- ja liikekäyrällä ja vauvan painoarviossa, ekan kerran kävin 36+2 raskausdiabetesdiagnoosin vuoksi kontrolliultrassa. Vauvan painoarvio silloin pienehkö 2,4 kiloa. Tänään 38+2 vauva edelleen pienehkö eli painoa tullut lisää vain 100-150g/vko eli kolmen mittauksen jälkeen painoarvio tänään 2,7 kiloa ja 2 kertaa 2,6 kiloa. Lääkäri toivoi, että vauva syntyisi itsestään mahdollisimman pian. Kasvaisi paremmin ilmeisesti masun tällä puolella. Napanuoravirtaukset ja sydän- ja liikekäyrä normaalit. Uusi ultra 29+3 eli ens perjantaina ja taitaa olla niin, että määräilevät jo käynnistysaikaa sitten... Täytyy soitella alkuviikolle neuvola-aika lääkärin määräyksestä. Nyt pitää seurata erityisen tarkkaa vauvan vointia, liikkeitä yms. Tarkistin lääkäriltä vielä, että vauvan pää ja vartalo ovat sopusuhtaiset eli kasvavat tasaisesti omalla käyrällään. Yritän olla huolestumatta, koska lapsivedenmäärä normaali ja istukkakin näyttää toimivan ok. Pissa puhdas ja verenpaine 100/81. Pyysin vielä lääkäriä tarkistamaan lapsen sukupuolen, koska sillä merkitystä mitä painokäyrää nyt sitten seuraillaan ja tyttölupaus edelleen :heart:

Voikaa mammat hyvin :wave:

Talitintti+vavi 38+2
 
Viimeksi muokattu:
Hei taasen kaikille!

Täällä on 3 nvlalääkäriä ja kaksi ultraa normaalisti. Mä olen itse käynyt lisäksi yksityisellä ultrassa ongelmatilanteissa. Nyt sain neuvolalääkäriltä lähetteen kokoarvioon, koska on syytä epäillä jo esikoisen syntymäpainon vuoksi taas suurta vauvaa. Tuo sf-mitta on myös nyt sama, kuin esikoiseta vastaavilla viikoilla. Sokereissa mulla ei ole koskaan ollut mitään probleemaa.

Pikkis täällä myös on noita supistuksia ripotellut, mutta loppuvat aina kesken. Kuinkahan pitkään tätä voi vielä jatkua, kun kyseessä ei ole enää mitkään pienet vatsan kovettumiset?

Jaksamista Santtu! Käy tosiaan yksityisellä, jos siltä tuntuu.

kotilohikäärme koitahan nyt pitää se vilperi siellä oikein päin! ;)

Tervetuloa uusille! =)

viiva&fantti rv 37+2
 
Tervetuloa Termari.

Viime yönä oli jonkin verran supistuksia. Johtuu varmaan siitä, kun olin koko päivän jaloillani eilen. Vain pari kertaa oli hieman kovempia supistuksia ja sitten niitä "kuukautiskipuja". Tänään ei sit olekaan mitään muuta kuin hullu turvotus. Piti eilen oikein leipoa piirakoita, sämpylöitä ja tehdä puolukkapuuroa. Ajattelin, että teen nyt pakkaseen valmiiksi kaikenlaista tarjottavaa, niin on sitten tarjoilut valmiina, kun vieraita käy vauvojen tultua. Tykkään tehdä ruokaa ja nyt olen innostunut myös leipomisesta. Luulin ennen, että leipominen on jotenkin vaikeaa, mutta ihan mukavaahan tuo on ja kun aloittaa helpommista, niin johan se sujuu.

Onko kukaan kuullut Donnasesta, äizikästä sun muista, jotka oli lähtökuopissa? Onkohan siellä jo synnytetty?
 
Helpottavaa kuulla, että joillakin muillakin on rauhallinen vauva masussa :wave: Ja mulla tää tuntuu olevan ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Esikoisesta en niin muista, mutta mikään elohiiri ei ainakaan ollut ja tuo kuopus oli ehkä vielä rauhallisempi kuin tämä kolmonen.

Kotilohikäärmeellä tosiaan tuntuu olevan todella vilkas kaveri matkassa :D

Täälläkin kuuluu vain kaksi ultraa raskauteen (niskapoimu ja rakenne) ellei sitten ole jotain huolestuttavaa ni toki saa neuvolasta lähetteen äitipolille. Nyt tuleva viimeinen lääkäri on tosiaan sellainen käsikopelotutkimus vaan ja terkkarin mukaan ainoa kokoarvio jonka siitä ehkä saa on, että: pieni, keskikokoinen tai suuri. No mitäpä sitä muuta voikaan odottaa ilman ultraa. Lääkäri laittaa sitten lähetteen eteenpäin jos jotain suurta huolta vauvalla tai äidillä. Minulla tämä lääkäri on ensi maanantaina ja toivon, että kohdunsuulla olisi ainakin tapahtunut jotain pehmenemistä edes. Itsekin tuntuu, että valittaa ihan turhista asioista. Onhan näitä vatsakipuja sekä huonosti nukuttuja öitä vessa reissujen ja lonkkakipujen takia, mutta niin on varmasti monilla muillakin. Pitää olla kiitollinen siitä, että vihdoin näyttää onnistuvan pitkästä aikaa täysiaikainen raskaus ja ei ole ollut alkuraskautta lukuunottamatta mitään suurempia ongelmia. Aina sitä vaan on narisemassa :headwall:

Olipas muuten hauskaa käydä eilen tutustumassa synnärille =) Siellä oli meidän lisäksi kaksi muuta paria ja toinen niistä äideistä oli myös uudelleen synnyttäjä. Heilläkin se tilanne, että isälle on ensimmäinen lapsi tulossa. Se pari jotka oli ensi synnyttäjiä eivät osanneet kysellä mitään. Ihan niin kuin itsekin silloin ensimmäisellä kerralla. Sitä vaan ihmetteli eikä kehdannut mitään kysyä. Kun kätilö sitten kertoi, että ensisynnyttäjä voi hyvin olla kotona kaksikin tuntia supistusten kanssa joiden väli 5 minuuttia ni sitten minun oli pakko vähän kommentoida, että ensisynnytyskin voi olla nopea. Minä olisin synnyttänyt kotiin jos olisin noudattanut sitä neuvoa (tosin mun äiti joka kyyditsi meidät sairaalaan, pakotti lähtemään ku näki miten kipeä olen). Siihen kätilö sanoi, että maalaisjärkeä pitää käyttää. Mun oli sitten vielä pakko sanoa, että kun kerran oli ensisynnyttäjä ni minä oikeasti luulin, että niiden supistusten kuuluukin olla niin kovia ja koin, että en kestä kipua näköjään niin hyvin kuin muut. Toki sanoin, että tiedän olevan aika poikkeuksellista että ensisynnytys kestää alle 4 tuntia. Ja se kätilö kuka minut silloin esikoisesta vastaanotti ni sanoi vielä tosi törkeästi, että minulla ei ole vielä mitään asiaa sairaalaan kun olen ensisynnyttäjä ja supistukset kestäneet vasta kaksi tuntia. Menipäs sitten paniikiin kun suoritti sisätutukimuksen ja joutu huutamaan apua paikalle. No loppu hyvin kaikki hyvin. Vähän tosiaan jänskättää miten tämä synnytys sitten etenee.

Mitähän tosiaan kuuluu heille jotka luultavasti päässeet jo tositoimiin? Jänniä aikoja elellään :eek:

syyslaulu ja örvelö 35+2
 
Santtu :hug: Jos yhtään lohduttaa niin mullekaan ei ole koskaan tehty synnytystapa-arviota. Ainakin täällä se tehdään vain jos on jotain poikkeavaa raskaudessa tai epäillään ahdasta lantiota tms. Esikolta mulla oli vain yksi ultra koko raskauden aikana. Kakkoselta oli kaksi koska toinen oli ylimääräinen kasvuepäilyjen takia. Nyt on ollut kaksi, np ja rakenne. Meidän neuvolassa ei ole ultralaitetta ollenkaan. Mutta sun ei auta muu kuin luottaa lääkärin sanaan. Jos hän ei ole huomannut syytä epäillä, että vauva olis kovin iso tai sinussa rakenteellisesti jotakin niin vauva tulee omaa reittiään ulos. Yllätyksiä tietenkin voi synnytyksen aikana tulla mutta toivottavasti ei. Omaa mielenrauhaa varmasti auttaa jos tulevissa raskauksissa haluaa yksityisellä käydä. Toivottavasti mielesi kohenee vaikka käynti ei ollut odotusten mukainen :hug: Ja aika usein muuten kuulee sitä, että ensin vauva meinaa pyrkiä ulos ennen aikojaan ja sitten raskaus eteneekin yli lasketun ajan. Jännä juttu.
termari Kiva kuulla, että olet täältä jotakin vinkkejä saanut. Ja kaikkien jutut ja ihmettelyn aiheet on tervetulleita. Olipa sitten ensimmäinen tai kymmenen odotus :D Mulla on painoa tullut myös reilusti, 17kg. Osa on syömisestä ja vähäisestä liikkumisesta johtuvaa mutta nyt loppuaikoina turvotuksesta. Aikaisemmissa raskauksissa painoa on on tullut samaan tahtiin, mutta nopeasti myös lähtenyt pois.
Neuvolakuulumisia Kaikki oli hyvin. Verenpainen mulle tyypilliseen tapaan matala, pissa puhdas. Painoa oli tullut 400g/vk. Vauvan sykkeet huiteli siellä 150-160. Sf-mittaa oli onneksi tullut sentti takaisin eli 31cm nyt. Pää oli entistä jämäkämmin lähtökuopissaan eli nyt vain odotellaan milloin vauva päättää syntyä. Terkka kyllä veikkaili, että vielä minä viikon päästä käyn neuvolassa. Liitoskivut on tänään ollut kovat, käveleminen on ollut tosi kivuliasta. Jotain uutta ilmaantuu päivittäin ja olo vaihtelee kovasti. Välillä tuntuu, että vois hyppiä ja tehdä mitä vaan ja välillä ei liikkelle meinaa päästä.
sydänsydän Minä olen kans täyttänyt pakastinta ja muutenkin muonavarastoja mahdollisen lähdön varalle. Pärjäävät sitten lapset ja käsipuoli isä täällä mun ollessa sairaalassa. Ja myös helpottaa kotiutumisen jälkeistä aikaa kun ei tarvii miettiä ruuan laittoa ja tarjoiluja mahdollisille vieraille.
Nyt olis sitten jo tasan 38rv kasassa. Loppu häämöttää vääjäämättä =)
 
Täällä ollaan vielä yhtenä kappaleena supisteluista huolimatta..

Santtu :hug: toivottavasti saat vastaukset sieltä yksityiseltä ja voisit pienen hetken nauttia loppuraskaudesta.

Pikkis joo miulla ihan samanlaista veivausta noitten supistusten kanssa, paitsi et nyt on kipeemmät supistukset jääneet pois ja tulee enää harkkareita. Yks päivä tosin tuli sellanen supistus, et melkein kyyneleet valu silmistä..

Kävin tänään katsomassa siskon pienokaista, joka on jo kuukauden ikään ehtinyt. Toinen oli niin ihana :heart: saatiin häntä sylitellä miehen kanssa ja sanottiin hälle, et komentaa tätä meidän vauvaa tänne mahaan, et sais jo serkku syntyä!

Milas taisit olla sinä joka kerroit puuhailleesi paljon. Niin minäkin! Kämppä kiiltää puhtauttaan ja pyykkikorit on tyhjemmät kuin aikoihin..miehen laitoin tapetoimaan. Alkaa turhauttamaan, kun ei jaksais vaan venailla ja tekis mieli saada jotain aikaseksi..tosin voimat ehtyy sitten välillä, ettei nyt ihan liikaakaan miun kannattaisi rehkiä kaikkea.

Onko muilla ollut lämmöt kohollaan? Miulla on ollut viime aikoina vähän väliä ja sellanen inhottavan kuumottava/kipeä olo. Ei kuitenkaan ihan kunnolla kuumetta eikä mitään tautia jne. Synnärillä käydessä kätilö sanoi lämpöjen johtuvan istukkahormonista. Voisin jo lähteä synnyttämään, kun en jaksa enää tätä oloa! :kieh:

Dolores ja tyttö 38+3
 
Dolores Haze Mulla ei ainakaan tietääkseni ole ollut lämpöä, mutta olotilat vaihtelevat siten, että välillä paleltaa hirveästi ja välillä tulee kuumia aaltoja.

Ilmeisesti meitä mammoja vaivaa kollektiivinen pesänrakennusvietti! Mies on varmasti ihan ahdistunut, kun tuon kotiin tämän tästä uusia verhoja ja tulppaanikimppuja. Jokainen päivä on mulle kuin se viimeinen - ilman vauvaa - ja kauheasti pitäisi koko ajan siivota ja saada aikaiseksi. Asiaa ei myöskään helpota kevään tulo, joka jo sinällään aiheuttaa minussa sisustus- ja siivousvauhkoontumista.

Neuvola- ja lääkärikäynneistä on juteltu. Hyvin erilaisia käytäntöjä näköjään kaupungeittain/kunnittain. Mulla on ollut kolme kunnan tarjoamaa lääkärintarkistusta. Neuvolassa on rampattu kerran kuukaudessa ja nyt loppuraskaudessa pitäisi käydä viikottain (viikolta 36 eteenpäin). Mä taidan sitten olla kummallinen, mutta mua ei oikein nuo neuvolavisiitit kiinnosta. Onnistuin välttämään tämänkin viikon (37) neuvolakäynnin. Lääkärillekään ei ole ollut mikään kummoinen hinku päästä, vaikka olisikin ultraa ollut tarjolla. Oletan, että tämä johtuu siitä, että lapsi on kolmas. En muista, miten innoissani olin silloin 8 vuotta sitten kun odotin esikoistani. Todennäköisesti vauvan seurailu ulkopuolisen/asiantuntevin silmin oli kiinnostavampaa ja tietysti myös tärkeämpää silloin kuin nyt. Uudelleensynnyttäjänä uskaltaa luottaa omiin vaistoihinsa enemmän, kun takana on kaksi normaalia raskautta ja synnytystä. Nyt vain kuunnellaan siis omia vaistoja ja tuntemuksia, tietysti myös vauvan liikkeitä. Näillä mennään.

Omaa navanseutua sen verran, että olen ollut kummallisen oireeton kahtena menneenä päivänä. Vauva on alhaalla, koska närästys ja hengenahdistus on poissa. Aivan ihanaa, muuten! Nyt on jäljellä vain vatsan kovettumiset ja ajoittainen vihlonta alapäässä. Myös kaikenlainen valkovuoto on loppunut kuin seinään, kun vielä viime viikolla oli runsaanlaista eritystä. Tosin yksi uusi oire on ilmaantunut tällä raskausviikolla 37, ja se on rintojen pistely aina välillä.

Kysymykset kiertoon:
- Onko teillä valkovuoto lisääntynyt loppuraskautta kohti tai sitten vastaavasti tyrehtynyt?
- Onko jollakulla rinnoissa tuntemuksia suuntaan tai toiseen?

Vastailkaa, arvon naiset! :)

Allie81 ja Tipu 37+3
 
vastaillaanpas:

Valkovuodosta: Minulla sitä on aina ollut TODELLA runsaasti, olen raskaana tai en. Nyt sitä on todella todella paljon. Koko ajan saa kulkea suoja housuissa. Eihän siinä mitään jos olisi sellaista kirkasta, mutta sellaista paksua ja ällöä :x Sori tämä tarkka kuvaus. Mun kohdalla tuskin on kyse tulehduksesta kun tuo koostumus on aina ollut tuollaista. Hävettää aina gynekologillakin et miltäs siellä alhaalla näyttää. On ihan sama vaikka olisi juuri käynyt pesulla kun sitä tulee jatkuvalla syötöllä. Todella inhottava ja nolo vaiva :ashamed:

Rinnat: Nännit on kipeytyneet aina vaan enemmän nyt loppua kohden. Muuten ei kipeät tai turvonneet tms. Esimaitoa kyllä tullut jo viikolta 16 lähtien.

Minulla olisi myös yksi kysymys teille muille:
Onko teillä vauvan liikkeet muuttuneet nyt loppua kohden jotenkin teräviksi? Minulla ollut näin nyt kolme viikkoa. Varmasti johtuu vain pienen kasvamisesta, mutta tunnen liikkeet ja vauvankin jotenkin niin selvästi nykyisin, että pelottaa lapsiveden vähentyminen :confused: Onneksi kaveri on rauhallinen että ei koko ajan jyrää masussa. En muista tällaisia kipeitä ja selviä tuntemuksia aiemmista raskauksista ollenkaan.
 
valkovuodosta: Mulla muuttu vuoto heti raskaaksi tulemisen jälkeen vetisemmäksi ja vähän runsaammaksi. Nyt näyttäs olevan aika niukkaa tuo vuoto, mitään limaisuutta tai tulppia en ole havainnut.

rinnat: ei niin mitään tuntemuksia. Alkuraskaudesta kasvoivat kuppikoon ja nyt ei mitään merkkejä mihinkään suuntaan.

liikkeistä: tosi kovia potkuja satelee täällä kylkiluihin tälläkin hetkellä. Parissa viikossa muuttuneet teräviksi ja epämukaviksikin. Selkeästi voimaa potkuissa ja satelevat samoihin kohtiin. Vauva ei varmaan enää paljon vaihtele asentoa. Lapsivedenmäärä tarkastettu tänään ja sitä on normaali määrä.

Allie: varmasti menee just noin, et kun on jo kokemusta normaaleista raskauksista ei sitä jaksa hötkyillä niin kovasti. Ja uskaltaa luottaa just omiin tuntemuksiin.

ON: hieman iltaa kohden huoli taas kasvaa, mut ei auta panikoida. Yritän muistutella itelleni, et kaikki varmasti hyvin ja huolehditaan sitten jos oikeasti on siihen jotain syytä.

Äizikän kuulumisia miäkin täällä jo oottelen, on menny niin kauan kun hänestä viimeksi on jotain kuulunut, toivotaan että kaikki kuitenkin hyvin.

Talitintti
 
Valkovuodosta: Mulla lisääntyi raskauden aikana heti ja oon joutunu käyttämään pikkuhousunsuojaa koko ajan. Aluksi luulin jotenki, että karkaileeko pissa, kun oli vetisempää:) Mulla on kuitenkin aina ollut kohtuu runsasta tuo vuoto. Ei näy laantumisen merkkejä...

Rinnat olivat alkuun (ehkä johonki viidennelle kuulle) tosi kipeät, mutta nyt ei ole kipuja. Kuppikoko on kasvanu B:stä D:hen.

Potkut ei ole mitenkään terävöityneet erikoisemmin. Liikkeet tuntee toki paremmin kuin aiemmin. Ainoastaan semmosen ihme vääntäminen tuntuu paremmin. Varsinkin tuo B vauva, kun on poikittain tuossa ylhäällä, niin sen jalkojen liikuttaminen kyllä tuntuu varsin epämukavalta.
 
Mulla on valkovuoto ollu aina melko olematonta, ja niin on ollu raskausaikanaki. Joskus lenkkeily saa aikaseksi sen että sitä on tullu hieman runsaammin, mut muuten kuivaa...

Tisseissä ei oo muuta oiretta ku se että joskus tuntuu kuin tökittäis tulisilla neuloilla nänneistä syvälle sisään. Auts. Nii ja kirkasta tahmeaa nestettä saan hieman tulemaan puristamalla, itsestään ei tule mitään ainakaan niin että huomaisin. Nää on ollu joitaki viikkoja...tosin nestettä tulee nyt enempi mitä ekoilla kokeiluilla.

Että tuo pikkunen jalka kyljessä on niin ihana. :heart: Pieni patti tulee, kyllä sitä niin mielellään tunnustelis ja silittelis, mutta kun vetää sit heti pois ni ei oikeen ehi.
 
Valkovuodosta: Mulla ollu ennen raskautta tosi runsasta (myös kuukautiset), mutta nyt tuntuu kuin olis vähentyny loppua kohti huomattavasti. Muutamana päivänä oon tässä mietiskelly että tihkuuko lapsivettä ku on alapää niin kosteana. Se mitä sieltä tulee on kirkasta eikä tuoksu oikein miltään.. Ei mitään ymmärrystä, et vaatisko tarkistuttamista? Tosi vähän sitä on tullu..

Rinnat: Esimaitoa erittyny jo ennen raskauden puoliväliä (oon aika ihmeissään ku ensiraskaus). Nyt tulee joskus jo ihan valumalla jos vähänkään painaa. Muutaman kerran oon lypsäny pumpulla ku oon aatellu et se tuskin hyvää tekee et maito vaan seisoo rinnoissa.. Meijän vaaville mitä luultavammin riittää tarpeeksi maitoa jo ihan ensihetkestä lähtien.

Vauvan liikkeet on hiukan "pehmenneet" siltä osin ettei se enää yllä kylkiluihin niin hyvin "huh" :DD. Mutta voimaa on tullut.. :)
Samat mietteet täällä, Orion. Aivan sulosta ku pikkunen suoristelee jalkaa tuonne kylkeen päin. Tällä tytöllä taitaa olla masussa aika tylsää kun se vaan päin vastoin tuntuu aina leikkivän enempi, jos painaa/silittelee jalkoja vastaan. Ei millään jaksais enää oottaa että sais nyytin kainaloon<3.

Liitoskipujen keskellä muuton kanssa ressaava Valjakka ja tyär 38+4
 
Mulla valkovuoto ollut runsasta koko raskauden ajan (ja muutenkin). Ei ole muutosta tullut nyt loppua kohden. Rinnoissa mulla kans välillä pistelee.
Valjakka älä kovin paljon lypsä. Ternimaito on vauvalle sitä kaikista parasta vastustuskykysuojaa antavaa maitoa. Joko teillä kohta on se muutto?
Nyt on vauva jotenkin asettunut niin hyvin paikoilleen, ettei kovin laajoja liikkeitä tule. Vasemmalla puolen on kylki ja potkut tuntuu oikealle. Yllättävän pitkälle jalka kyllä yltää. Liikkeet on sellaisia ojenteluja. Vauvan kanssa seurustellaan sillain, että minä silittelen kantapäätä ja toinen tuntuu siitä tykkäävän kun oikein puskee jalkaa mun kättä vasten =)
 
Neuvolalääkäristä ja synnytystapa arviosta ei mullakaan ole arviota koskaan tehty. Ja jos ei ole mitään ihmeempää sf-mitassa tai vauvassa tai äidissä ei lisäultria tai muita täälläkään tehdä. Espoossa kaiketi kuuluu kaksi ultraa raskauteen. Jos kuitenkin Santtu tuntuu että on huoli niin mene ihmeessä yksityiselle. Mutta minusta taas ulkomailla odottaneena Suomessa hoidetaan nämä asiat oikeasti hyvin ja tutkimuksia on tiheämmin. Minulle tehtiin sisätutkimus ensimmäistä kertaa koskaan kun muutettiin Suomeen ja silloin rv 36. Yhden lapsen olin jo aikaisemmin synnyttänyt. Ruotsissa ei siis koskaan tehdä sisätutkimusta normaalissa raskaudessa ja ultria on yksi. Myöskään lääkäreitä ei ole yhtään ja neuvolassa olin käynyt ennen rv 36 neljä kertaa.

Valkovuodosta täälläkin on erittäin runsasta. Muutama vko sitten oli pakko alottaa jatkuva pikkuhousunsuojien käyttö, tuntuu että kokoajan on housut märkänä.

Meidänkin pikkuinen oikein puskee peppua ja jalkoja kättä vasten kun paijaa mahaa :heart:

Pikkis ja Salamatkustaja 38+6
 
Huomenta mammat!!:wave:

Santtu kannattaa tosiaan kääntyä yksityisen puoleen jos sinua huolestuttaa!!

Pesänrakennusvietistä on moni puhunut!! Mulla ois kans kamala into tehä kaikkea, mutta kerta kaikkiaan siihen en vain kykene. Ja toisekseen meillä alkaa iso remontti kesäkuussa, niin ei oikein mitään voi vielä tehäkkään, paitsi suunnitella tulevaa remonttia!! :p Meillä tulee huonosti syötyä pakkaseen valmiiksi valmiiksi valmistettuja ruokia joten en niitä sinne ole värkännyt. Ja mies kyllä osaa sen verran ruokaa laittaa että saa itsensä ja esikoisen ruokittua sillä aikaa kun minä sairaalassa makaan. ;) Pakkaseen olen jonkin verran pullaa leiponut, mutta taitaa nekin olla jo aikalailla tuhottuna.:LOL: Meillä ainakin on tapana että kun mennään ihan vastasyntynyttä katsomaan niin viedään perheelle jotain tarjottavaa. Ei sitä vasta synnyttäneen tarvitse mikään vuoden emäntä olla ja sen varmasti jokainen vierailija joka ensi viikkoin vauvaa tulee katsomaan, niin myös ymmärtää!!

Valkovuodostaki on ollu puhetta, mulla on normaalistikin valkovuotoa jonkin verran. Mutta nyt sitä tuntuu tulevan välillä jopa ihan holahtelemalla ja piksarit kastuu.:x yök... mut on siis ihan hajutonta yms. mutta eihän se kamalan mukava tunne oo kun sen välillä holahtaa ja sitten on melkeen ku pissiä ois housussa...

Täällä ei omaan napaan mitään uutta. Supistelee edelleen varsinki iltasin, mutta ei niin kipeesti nyt että tuntus että tarvii takas laitokselle lähteä. Eilen kävin neuvolassa ja lääkärillä ja kaikki oli ok, paino oli tippunut 1 kilon viikossa, mutta se varmaan johtui siitä maanantaisesta tyhjennyksestä ja laitoksella käynnistä. Lääkäri tarkasti kohdunsuun tilanteen ja 2cm auki ja 2 cm kanavaa jälellä ja paikat ihan pehmeät. Eli se voi tulla millon vaan tai sitten se voi olla tulemattaki. Ja sanokaa mun sanoneen niin mää pätkytän yliajalle ja jouvun käynnistykseen...:LOL: Uudelleen synnyttäjällä ei niin oo tolla kanavalla mitään merkitystä kun se voi hävitä ihan vasta lopuksi, toisin ku ensisynnyttäjällä häviää kanava ensin ja sitten alkaa tapahtua vasta. Toki oisin tyytyväinen jos mentäis sinne 38 viikoille niin kerkeis poika vielä pulskistua hieman tuolla masussa...

Nyt on laitettava jotain sapuskaa itelle ja tytölle. Aurinkoista päivää kaikille!!

liinukka83 ja Onni 36+3
 
Milas, Dolores ja Allie mä täällä kans touhuan minkä ehdin. :) Pari päivää on ollut melkein sellainen olo kuin ei raskaana olisikaan ja energiaa on ollut vaikka millä mitalla. Tosin eilen illalla se vähän kostautui, kun illalla alkoi supistella oikein kipeesti. Mies joutui sitten laittamaan kaikki lapset nukkumaan kun minä yritin huilailla sohvalla ja ajatella, että en kyllä synnytä vielä, kun ei ole kaikki vielä valmiinakaan. :D Kuumassa suihkussa ne supistukset sitten laantuikin ja nyt on taas oikeinkin hyvä olo.

liinukka ei kyllä varmasti kannata kauaa aikaa kotona kuluttaa, sitten kun oikein kipeet supparit iskee. Mulla oli kolmosta odottaessa paikat auki neljä senttiä jo ennen kuin olin edes synnyttämässä ja eihän siinä sitten synnytyksen alettua mennyt kuin kolme tuntia kun koko homma oli ohi. Ei sinunkaan varmaan tarvitse vuorokausi tolkulla synnyttää... :)

Adrianna ja kirpputyttö 37+6 :heart:
 
Adrianna Joo ei passaa kovin pitkäksi aikaa jäädä kotia oottelemaan, meiltä kun on synnärille matkaa sellaset 70 km ja ekan synnytyksen kesto oli 2h 35 min.:p Toivotaan että nytkään ei synnytyksen kesto olis kovin pitkä, mutta ettei kuitenkaan liian vauhdilla tulis.:whistle:
 
Täällä myös valkovuoto kohtuullisen runsasta, mutta ihan kirkasta kyllä.
Rinnoissa ei erityistä, paisuksissa tietty ovat. Mulla tosin koki naiseus viimeisen kolauksen, kun sain elämäni ekan pukaman. :ashamed: Kipeä on, kuin mikä. Sitä olen tässä nyt sitten hoitanut. En ymmärrä mistä se oikein tuli, kun en edes kärsi ummetuksesta. No nyt saa sitten pelätä tuonkin vuoksi sitä synnytystä. :| Miksi tämän pitää olla näin ällöä ja hankalaa??? :headwall:

Mitä tuohon siivousintoon tulee, niin meillä on nyt koti paremmassa järjestyksessä, kuin vuosiin. Nyt on vähän sama tilanne, kuin liinukalla, enää ei oikein kykene.

Vointeja kaikille!
 
Ompa ikävä tuo Santun kohtelu lääkärissä. Vaikka tämä on jo kolmas raskaus täällä Pohjois- Suomessa sain ihan vaivatta synnytystapa-arvioon lähetteen kun olin huolissani mahan valtavasta koosta, minut ultrattiin ja tunnusteltiin myös lantio sisäkautta, olen palveluun tyytyväinen. Harmi ettei joka Suomen kolkassa ole sama juttu.
Niin tosiaan, olen menossa LPKS synnyttään, tämäkin synnäri on lakkautusuhan alla, mikä on todella surullista.

Valkovuoto on mulla tosi runsasta ja vetistä. Aamulla ei välttämättä kerkeä edes vessaan kun jo valuu jalkaa pitkin..aika ällöä. Eipähän ole kuivuus ongelmaa jos jotain positiivista ;)

Rintoja on myös pistellyt jonku kerran, niinku maito laskisi, en ole puristellut tai yrittänyt lypsää ettei vain yltyisi siitä. Mulla on riittänyt maito tosi hyvin vauvalle, esikoista imetinkin lähes 11kk, se vain oli niin ihanaa.

Vauvan liikkeisiin on tullu tosi paljon lisää voimaa ja huomaa että tila käy hällä vähiin kun pitää singutella, maha on millon mitenki päin epämuodostunut, ei voi kun nauraa. Potkut ei osu onneksi kylkiluihin vaan navan seutuville ja kylkiin, en tiiä sitten mitä se meinaa vauvan asennosta, ainakin pää on alas asettunut alas oikeaan paikkaan. Mieheni tykkää leikkiä vauvan kanssa tökkäämällä ja kutittelemalla häntä hellästi, poika ihan selvästi pitää tästä ja potkii välillä takasin, voi että ne on söpöjä yhessä vaikka toinen on vielä masussa <3

Virtapiikki itellekki iski alkuviikosta ja olen touhunnu enempi ko koskaan, kumma kun pitää imuroida koko talo jos yksi irtohius löytyy lattialta..tupperkaappikin tuli aamulla siivottua, ei ollu muuten mikään pikkuhomma :LOL:

Oletteko muuten yrittänyt edistää jollain lailla synnytykseen lähtemistä??
Ite pesin saunan ja kaks kertaa olen käyny käveleen IKEAn läpi tällä viikolla. Sain ihan hyvät supistukset ja selkäkivun mutta ei vielä muuta : / Taitaa olla niin että synnytys alkaa kun vauva on siihen valmis..
ElliLei 37+1
 
Valkovuodot : on täälläkin ollut melko runsaat tosta viikosta 30 ja eteenpäin, jotkut päivät enemmän ja välillä vähemmän, ei mitenkään mielyttävää....
Rinnat: tuntuu et monilla on jo tullu esimaito tai pari tippaa?? Mulla ei yhtään, onhan ne ollu arat koko raskauden aikana ja suurentunutkin mutt ei ole kyllä tipan tippaa esi maitoa tullut vaikka kuinka ois ollut saunassa ja muuta.. onko han se sitten kivuliaampaa kun se nousee kaikki yhtäkkiä synnytyksen jälkeen..? hmm..
Pesän rakentaminen: täällä on kans sama kuin monella :D ei ole moneen vuoteen koti pysyny näin siistinä ja näin pitkään! koko ajan semmonen ole et kaikki pitäis olla viimesen päälle ja laitettua jos sitt yhtäkkiä tulee lähtö.. :p Joku hamstraus vietti on kans iskeny et sinne pakastimeeseen pitäis vaan koko ajan saada lisää ruokaa ja pullaa, jos sitt ei jaksaakaan tehä ja leipoa... ne on varmaan nää hormoonit joka tekee sen :)

oma napa, ei sitten kummempia.. alkaa kyllästyttää tämä raskas olo, vauva vissiin kasvanu tai siirtynyt ylemmäs kuin istuma asenossa painaa hengitystä ja lisää närästystä :( viikon päästä neuvola lääkäri, sitä odotellessa. toivottavasti olis sen menessä edes jotain alkanut tapahtua...

vointeja ja jaksamisia!! :flower:

mamsen + "pikkuinen" rv 35 + 3
 
Hei vaan kaikille!

Mulla oli tänään viimeinen neuvolakäynti. Maanantaina on aika jälleen Naistenklinikalle, ja silloin päätetään se käynnistyspäivä. Toivottavasti on yhteistyökykyinen lääkäri silloin paikalla. ;) Neuvolaan mulla ei ole enää tässä raskaudessa asiaa.

Synnytystapa-arviosta Mulle sitä ei ole koskaan tehty, ja takana pian 8 raskautta. Luulenpa, että se ensimmäinen synnytys on sellainen. Jos siinä tulee ongelmia, niin seuraavan synnytystapa sitten katsotaan tarkemmin.

Ultriin olen päässyt ihan kiitettävästi tässä ja edellisessä raskaudessa. Viimeksi sen aikaisemman kohtukuoleman ja kilpirauhasen liikatoiminnan vuoksi. Meneillään olevassa raskaudessa minua on ultrattu pian 9 kertaa. Kolmen peräkkäisen keskenmenon vuoksi pääsin neuvolaan kaksi kertaa varhaisultraan, np- ja rakenneultrat, neuvolalääkärin ultra rv 27 ja sitten nuo kontrollikäynnit (kohtukuolema ja rd) Naistenklinikalla neljä kertaa.

syyslaulu Lapsiveden väheneminen loppua kohden on ihan normaalia. Minulla kaksi lasta on syntynyt rv 42, ja olivat loppuajat viettäneet todella kuivissa olosuhteissa.

Siivousintoa on havaittavissa täälläkin, mutta varmaan vähän toisesta syystä kuin pesänrakennusvietistä johtuvaa. Viime synnytyksen aikaan, kun miehen sisko oli täällä lapsia vahtimassa, niin oli kuulemma alkanut moppaileen ja pyyhkimään pölyjä (lapset kertoivat). Mulle tuli sellainen olo, että onko meillä muka niin sotkuista, joten toivottavasti sama ei toistu nyt.

ElliLei Mulla on mennyt usko keinoihin, joilla voisi synnytystä yrittää käynnistää. Viiden la:n jälkeen alkaneen synnytyksen jälkeen on mennyt usko ja toivo, että siihen pystyisi itse vaikuttaa. Eräs kätilö sanoi kerran, että sen vuoksi synnytykset monesti alkavat öisin, kun äiti on rentoutunut, ja kohtu pääsee helpommin toimimaan (supistelemaan). Joten tämä on nykyään mun motto, ja makaan aina kuin suinkin vain voin, sohvalla. :LOL:

Hyvää viikonloppua kaikille. Ja toivotaan, että joku meistä, jolla on jo viikkoja reilummin kasassa, pääsisi tositoimiin. Naistenklinikan lääkärin mukaan rv 38 on se raja, jonka jälkeen ei vauvan lämmönsäätelyssä ja hengityksessä yleensä ole ongelmia.

Scala ja Taimi Itunen rv 38+1
 

Yhteistyössä