Itku pitkästä...odotuksesta?
Mulla oli viimeinen lääkärineuvola tänään. Tai no, voiko sitä viimeiseksi sanoa, kun ei täällä etelässä pääse lääkärille kuin 2 kertaa koko raskaudessa. Odotin sitä kuin kuuta nousevaa, sillä ajattelin että siellä saa sitten tietää itselle tärkeitä tietoja koskien synnytystä, joka väistämättä on edessä kuukauden sisällä. Ja se on melko lyhyt aika se.
Mutta niimpä niin. Koska resurssit ovat vähäiset ja palvelun taso mitä sattuu, niin pettymyshän tästäkin seurasi. Aikaa ei ollut synnytystapa-arvion tekoon edes käsikopelolla, puhumattakaan oikeasti arviosta ultraäänellä. Lääkäri ei edes vilkaissut lantiota tai sen sisämittoja (jotka mun käsittääkseni pystyy tutkimaan nimenomaan emättimen kautta eikä se vaadi mitään kalliita laitteita.) Hän teki vain normaalin sisätutkimuksen ja siinä oli koko hemmetin proseduuri. Ei mitään arviota siitä, minkä kokoinen vauva on tai mahtuuko lantiostani puristautumaan ulos yhtään mikään. Ja olen sentään ensisynnyttäjä!
Yritin kysellä eikö olisi mahdollista tehdä tarkempia tutkimuksia, mutta ei. Kyllä se synnytyksessä sitten selviää, että mahtuuko tulemaan vai ei. Ja kun mahani sf-mitta on kerta normaali, ei ole syytä epäillä sokerivauvaa. Just. Ihan kuin se ois ainoa määrittävä tekijä siinä, mahtuuko lapsi syntymään meikäläisen lantiosta!
Lähdin vastaanotolta itkien. Ensimmäistä kertaa on sellainen olo, että minut on jätetty jotenkin heitteille. Tuntuu, etten saa edes sitä peruspalvelua, minkä luulisi kuuluvan edes ensisynnyttäjille, ja mielellään ihan kaikille odottajille. Olen aina luullut, että Suomessa pidetään odottajista tosi hyvää huolta. Nyt ei tunnu siltä. Itkettää ja ahdistaa vaan.
Tää on viimeinen kerta kun menen kunnalliseen sairaanhoitoon odottajana. Päätettiin miehen kanssa, että jatkossa haetaan palvelut yksityiseltä, maksoi mitä maksoi. Ja nyt varataan ensi viikolle aika yksityiselle lääkärille ultraääneen, että saadaan edes joku arvio lapsen koosta ja mun tilastani.
Nyt yritän rauhoittua ja lopettaa itkemisen. Samassa nimittäin masensi se tosiasia, että paikat eivät olleet auenneet yhtään lisää siitä, missä mentiin viikolla 27. (Jolloin kuitenkin uhkailtiin ennenaikaisella synnytyksellä...) Eli siis ulkosuu on sormelle auki, mutta muuten kohdunsuu on vielä kiinteä ja kiinni. Suoraan sanoen, masentaa sekin. Positiivista oli se, että lapsi on jo laskeutunut. Mutta muuuten... Kaikki tässä raskaudessa on ollut niin rankkaa, että jokainen päivä on tällä hetkellä tuskaa. Mistään en voi nauttia, mitään en voi tehdä.
Anteeksi naiset tämä masentava tilitys ja valitus. Mutta kun on juuri nyt niin kurja ja pettynyt olo.
Santtu ja katkarapupoika 36+3