Heips ja kiitos kaikille tsempistä koskien kiusaaja-esimiestäni!
Olen oikeasti ollutkin todella hämmentynyt: onhan näitä juttuja lukenut lehdistä ja kuullut kylillä, mutta koskaan en olisi uskonut itse joutuvani sellaisen kohteeksi. Olen melko joviaali ihminen ja aina tullut sellaistenkin hiihtäjien kanssa toimeen, joita muut karttavat... No, oppia ikä kaikki. Periksi en anna, se esimieheni on epäreilu ja väärässä, joten taistelu jatkukoon vaikka väsynyt ja rikki olenkin. Onneksi on apua ja tukea.
Se mitä oon pohtinut tätä lukiessani, on vaivat. Tosi monilla on ollut jo nyt monia sellaisia vaivoja, joita mä luulin että tulee vasta ihan lopussa. Voiko se johtua siitä, jos on uudelleensynnyttäjä? Sillä kuvailemanne vaivat eivät ole mulle, esikoistaan odottavalle, lainkaan tuttuja... Ei sillä, hyvä tietysti, ettei tarvitse kärsiä niistä. Tai ehkä mun raskaus vaan on tällainen sitten? Toisaalta, mulla oli kyllä niin kammottava ensimmäinen 3 kk:tta sen oksentelun ja tiputukseen joutumisen kanssa, että mielestäni siinä tuli kärsittyä jo vähintään yhden -ellei jopa kahden- raskauden edestä.
Ja sitten nyt kun alkaa fyysisesti voimaan paremmin, niin on tullut nää ulkopuoliset tekijät, jotka koettelee henkisiä voimavaroja liiankin kanssa...
Itsellä on oikeastaan ollut yksi ärsyttävä vaiva, joka ihan oikeasti alkaa ottaa nuppiin. Peräpukamat. Mulla ei ole koskaan ennen tätä ollut pukamia, ei ikinä. Nyt ne on olleet jo n. vajaan 1 kk:n ajan. Aina kun käy vessassa kakkoshädällä, sattuu ja tulee verta. Ilmeisesti ne pukamat ns. sisäpuolella, kun niitä ei tunnu eikä näy ulkona. Suoraan sanoen, en ole ihan varma, koska itse en taivu katsomaan ja miestäni ei halua katsomaan. Eikä hän varmaan osaisikaan katsoa, kun ei oo koskaan sellaisia nähnyt. Onko kellään siis kokemusta tästä? Millä noista vois päästä eroon? Jos oikein ymmärrän, niin voiteet eivät auta, jos pukamat on sisäpuolella? Se, että syön paljon kuituja ja vatsa ei ole kovana ei tunnu myöskään auttavan.
Muita vaivoja on ollut pienet liitoskivut, huimaaminen ja hengästyminen jos riuhtoo liikaa menemään ja sitten se ihana närästys. Mutta mua on närästänyt koko pienen 28-vee ikäni helposti, joten tää ei edes ole mulle uutta. Toistaiseksi närästys on ollut kohtuullista ja pysynyt aisoissa Gavisconilla, joten en oikeastaan koe sitäkään ongelmaksi. Ja siinäpä ne vaivat sitten olikin. Muuta ei ole. Ei mitään.
Sitä olen ihmetellyt, ettei mulla oo mitään pesänrakennusviettiä. Ei siis lainkaan. Yhden ainoan vaatteen olen ostanut lapselle, mitään muuta en ole hankkinut. Tai no joo, Kelan paperit tein, eli tavallaan oon siis hankkinut äitiyspakkauksen, mutta muuten ei oo mitään hankittu. Sain sentään puoliväkisin kirjoitettua listan, mitä pitää vielä ostaa ennen vauvan syntymää ja teoriassa on valkattu vaunut, jotka halutaan. Mutta mitään ei oo ostettu. Typerää, koska ei meillä varmaan rahatkaan riitä hommata niitä yhdessä kuussa, pitäs ostaa pikku hiljaa ihan jo taloudenkin näkökulmasta, vaan ei... Pesänrakennusta ei oo eikä tunnu kiinnostavan. Ei kotityöt, ei mitkään.
Listoista tuli mieleen: onko kukaan tehnyt koskaan Apteekkilistaa? Siis sellaista, jossa on kaikki jutut mitä pitää ja kannattaa ostaa kotiin valmiiksi ennen syntymää. Asioita, joita sekä äiti että vauva saattavat tarvita. Jos joku on tehnyt, haluaisitko jakaa sen kanssani? Oon ihan kelalla tästä hommasta(kin) ja kaipaisin vähän hyviä pohjia...
Ja ihania odotuksia kaikille. Pahoittelen, että oon niin huono vastaamaan henk koht. Mua nimittäin tuntuu vaivaavan paha dementia nimien suhteen... Noloa. Anteeksi, rakkaat siskot, siitä.
Santtu ja herra katkarapu 23+2