** HUHTIKUISET 2010 **

Omin sormin suuhun - kirja ostettu myös täällä:D

Kohta puolin lähdemme Babypilatekseen, saas nähdä miten menee. Tuleeko jokin kiukkukohtaus ja joudumme poistumaan salista. Kun ei koskaan tiedä:)

Tupakasta on juttua. itse poltin ennen raskauksia eli vuonna 2005 kesällä. Sen jälkeen olen pysynyt kovana. Tiedän että jos otan yhdenkin niin se rasittava tapa tulee jälleen takaisin. Ja mikäs sen paras konsti päästä röökistä eroon kuin raskaus. Jos nyt aloittaisin taas niin polttaisin varmaan lopun elämääni enemmän tai vähemmän koska raskauksia ei enää tule eli sellaista pakottavaa tarvetta lopettaa. Terveysnäkökulmat on alkaneet kummasti kiinnostaa kun ikää tulee ja myös se että en halua lasteni näkevän äitiä sätkä suussa. Juuri jossain tutkimuksessa todettiin että todennäköisyys lasten tupakan polton aloittamiselle on suurempi jos vanhempi polttaa. Niinpä tietysti.
 
Voin lähettää tiivistelmää Omin sormin suuhun-kirjasta sitä haluaville kunhan joudan sen tekemään. ;)
Tavoitteena olisi saada tiivistelmä valmiiksi ennen seuraavaa neuvolaa eli tämän kuun loppua. Silloin kun kirja jää neuvolaan lainaan, olisi mukava kun pääkohdat löytyisi itseltä ja voisin tietoa levittää ilman kirjaakin. Mukava kuulla, että muihinkin kirja on kolahtanut ja tieto on lähtenyt leviämään! :D
 
Kakkaamisesta, meillä se häiritsi tytyä ja häiritsee edelleen jos ei kakkaa jokapäivä. Et mielellään sitä auttaa et tulee ja on levollisempi tyty.

Henkkareista, meillä ei ollu myöskään laivalla muuta kun kela kortti mukana.

Kestovaipoista, meillä käytetään pääsääntöisesti harsoja ja villiksiä. ja lisänä on sitten sisävaippoja ja kuoria erikseen (yöksi ja reissulle). Meille ne sopii.

Täytys kanssa tutustua tohon kirjaan. Tosin oltiin syömässä ulkona, niin tyty sai raa-an porkkana tikun käteensä ja sitä nuoleskeli tyytyväsenä pitkän tovin ja piti omassa kädessään. Saatiin syödä suht rauhassa (toki istui mun sylissä joten...)
 
Noniin tääl ois reissusta kotiuduttu :) Ihanaa oli kyllä olla vähän pois kotoa. Lucalle tosin otti vähän koville, kovasti poika itkeskeli iltaisin/alkuyöstä ja halusi olla sylissä, nukahtaminen iltaisin oli myös vähän vaikeaa mutta nyt taas kotona ja eiköhän kaikki normalisoidu taas! :) Ääni on pojalla käheänä :( Täytyy nyt seurailla, jatkuuko pidempäänkin. Kuitenkin syö ja nukkuu ihan ok..
Meillähän tosiaan ajatuksissa Tallinnan reissu myös 2-3 yötä, mut täytyy nyt katsoa lähdetäänkö kun näköjään tämäkin vaikutti Lucaan nuin.. :/

Tupakasta Mä myös poltin ennen raskaaksi tuloa ja raskausaikana mun mielestä tupakka haisi niin jumankauta pahalle, hyi hitto!! Mut sit kun oli synnyttäny ja käveli tuol kaduilla ja kun joku joka poltti meni ohi, huomasin et hitto se ei haise enää niin pahalle..Ja kieltämättä mieli on tehnyt aina välillä, en tosin ole polttanut ja luulen että jos polttaisin niin se maistuis niiiin hirveelle ja se haju sen jälkeen et tuskin enää tekis mieli :D Mut joo tähän asti ainakin olen ollut edelleen polttamatta. En mä vieläkään osaa ajatella niin että nyt olen koko loppuelämäni polttamatta mut päivä kerrallaan :)

Joo nyt täytyis sit tosiaan käydä poliisilaitoksella ens viikon alusta ne henkkarit laittamas Lucalle aluilleen..passikuvakin kun kerta on jo. Tosiaan saa nyt nähdä lähetäänkö tuonne Tallinnaan, mut jos ei nyt niin varmaan sit ennen joulua viimeistään.
Oli kyllä tosiaan ihana reissu mut ihanaa on olla myös kotona! Päästä taas kiinni tähän arkeen ja tuttuihin rutiineihin kotona :)


jastu ja Luca 4kk
 
Hiljaista tuntuu olevan..

Eipä meidänkään arkeen mitään ihmeitä kuulu, nyt vaan taitaa syyslenssu iskeä koko porukkaan :| Täytyy toivoa ettei nyt ihan hirveäksi ylly etenkin noilla pienemmillä jo kova lenssu on niin ilkeä ilman korvatulehduksiakin.
Lotta syö edelleen 1-3 kertaa yössä. Soseita ollaan pikkuhiljaa maistateltu ja aina vaan hienommin se syöminen tytöltä sujuu. Porkkanasose on oikea hitti, joka saa tytön hihkumaan ilosta :D mutta tosiaan on annokset olleet todella minimaalisia vielä. Vatsa tahtoo mennä kovaksi noista pienistäkin määristä joten hieman on annettu luumusosetta aina ruoan jälkeen. Ja piereskeleminen tytöllä on lisääntynyt myös roimasti, joten vielä ei taida vatsa olla kypsä ottamaan kiinteitä vastaan. Onneksi nuo ilmat mahassa ei aiheuta huutoa vaan ne tyttö hoitaa ähräämällä ulos :whistle: Hampaita ei vielä ole, mutta kuolan määrästä päätellen tuskin on kaukanakaan niiden puhkeaminen. Kääntyminen tytöltä sujuu todella hienosti, mutta tahtoo kääntyä pelkästään vasemman kyljen kautta joten nyt ollaan treenattu tuota oikeaa puoltakin ja taitaa typy ymmärtää että sitäkin kautta pääsee ympäri. Mahallaan ollessa pyörii ympäri ja selällään ollessa vääntäytyy vaikka minne (kuten pinnasängyssäkin ahtautuu aina sängyn päätyyn poikittain :O ) Että hyvin tavallista on tämä meidän elo..

MaMa ja Lotta (pian 5kk)
 
Kirjoittelin äsken kuulumisia, mutta enpä muistanut kopsata ennen lähettämistä, bittiavatuuteen katosi mokoma. Ja nyt ei enää ehdi uudestaan kirjoittamaan, joten palilen paremmalla muistilla!:headwall:
 
Viimeksi muokattu:
Taitavat kaikki olla naamakirjan ryhmässä kun täällä on niin hiljaista:(

5kk neuvolassa olimme. 7325g ja 67cm. Miinuskäyrällä mennään edelleen. Pituutta oli tullut vain sentti kuukaudessa ja saimme neuvon aloittaa heti puurot ja lihat. Hieman ihmettelen tuota pituuskasvun pysähdystä (tyttö on ollut pitkä koko ajan) kun menee soseita se purkki päivässä ja tyytyväinen tuntuu olevan.

Puuroista kysymys - miten teette niistä maittavia? Kaupan tetrapuuro (2dl) oli kuin tapettiliisteriä eikä uponnut. Enkä ihmettele. Voiko aikuisten puuroja antaa pienelle, esim. eloveenan kaurapuuroa? Siinä ei ole suolaa lisättynä.
 
Eipä tule kirjoiteltua oikein missään kun arki soljuu tasaisena eteenpäin niin eipä siitä oikein kirjoitettavaa löydy :)
Puuroa ei olla vielä aloiteltu mutta aiemmille lapsukaiselle ollaan tarjottu ihan normipuuroja ja vain erityistapauksissa kaupan mössöjä ;) Kaurahiutaleet kannattaa hienontaa esim. kämmenessä ennen valmistusta niin puurosta ei tule niin rakeista. Toki sen puuron voi hienontaa sauvasekoittimella valmistumisen jälkeenkin. Makua puuro saa pakastemarjoista tai hedelmäsoseista tai itsekeitetyistä marjakiisseleistä joihin olen lisännyt hieman fruktoosia. Mustikkamannapuuro on ollut yleensä suosittua joten sitäkin voin suositella (tehdään siis tavan vispipuuro ohjeen mukaan, mutta puolukan tilalle mustikkaa ja tietysti sokeri ja suola pois) Mutta ihan tavalllisia puuroja ilman suolaa ja makua sitten marjoista ja hedelmistä :D
 
Puuroista kysymys - miten teette niistä maittavia? Kaupan tetrapuuro (2dl) oli kuin tapettiliisteriä eikä uponnut. Enkä ihmettele. Voiko aikuisten puuroja antaa pienelle, esim. eloveenan kaurapuuroa? Siinä ei ole suolaa lisättynä.
Ostin Muksun kaurapuuron alk.5-6kk. Lämmitän korviketta ja sekoitan jauheen siihen. Sekaan vaa marjasosetta millon mitäki löytyy ja hyvin uppoo. Uppoo hyvin ilman noita marjasoseitakin. Toi paketti on vaa siitä huono, että säilyy vaan kuukauden avaamisen jälkeen. Ei tullu luetua paketin kyelstä sillon sen säilyvyyttä.

Täällä on vähän laiskuutta ilmassa. Viime aikoina on tullu annettua vallan kaupan purkkiruokia. Pakasessa on vielä vähän ite tehtyä bataattia ja porkkanaa.

Mutt nyt täytyy syödä ja rientää syvävenyttelyyn. Aion päästä ylimääräsistä kiloistani eroon.
 
täällä myös operaatio 'jouluksi lähtöpainoon:D'
ei mulla ole ku 3 kiloa niin paino olis taas 60:)

minkä ikäsenä vauvoille saikaan alotella puurot? viljat ylipäätään.. meillä neiti nyt reilu 4kk niin joko uskaltaa alkaa kohta kokeileen? :)

huoh et on ollu raskas päivä.. aamupäivästä oltiin pari tuntia kaupoilla ja meni tosi hyvin, ajattelinki et vauva varmasti nukahtaa kun kotiin päästään, mut puol 7 asti oli yhtä kitinää ja vonkunaa et meinas hermo mennä.. : / nyt sit puol tuntia sitten nukahti, ekoille päikkäreille!:kieh:

oli varmasti jotenki yliväsyneeksi päässyt, toivottavasti heräis paremmalla päällä.
 
Puurot - 5kk iässä virallisten ohjeiden mukaan eli silloin kun viljat ja lihat tulevat mukaan.

Ella on alkanut heräilemään klo 6.00. Raskasta, raskasta. Mutta onneksi on ihanan aurinkoinen syyspäivä tiedossa ja illalla ajalteltiin miehen kanssa ottaa viiniä ja tehdä hyvää ruokaa.
 
Pitkästä aikaa kirjoittelen tällekin puolelle :wave: Yleensä jos jotain tulee raapustettua, niin tuonne kerhon puolelle, mutta siellä kun on ihan kuollutta :(

Onkos täällä vielä muita vauvoja jotka on täysimetyksellä edelleen? Aapeli on tissilinjalla mennyt tähän saakka, pitäisi ruveta mietiskelemään sitä bataatin ostoa, kun alkaa 6kk lähestyä...

Aapeli ryömii nyt jo ihan kunnolla. Kuun alusta alkoi harjoitella naamamyyryä ja mittarimatoa, ja nyt sitten sujuu jo ihan oikealla tekniikalla =) Kake (kaukosäädin siis) oli se juttu minkä perään oli ihan pakko päästä :D

Puuroista olette puhuneet -> ite olen antanut lapsille aina ihan tavan puurohiutaleista tehtyä puuroa. Jos siitä haluaa hienompaa, kannattaa surauttaa ne hiutaleet ensin sauvasekoittimella ja sitten vasta keittää. Jos surauttaa valmiin puuron, niin se saattaa mennä liisteriksi ja toisaalta siihen menee ilmaa joukkoon ( ja se ilma sitten menee massuun).

Nyt pikkumiestä väsyttää :wave:
stoppis ja Aapeli 5½kk + 3 isompaa
 
Ella heräsi tänään 5.48:p|O Eilen kello oli 6.10 eli aikaistuu tämä homma vaikka aamut pimenee. En kyllä yhtään tykkää tästä trendistä sillä päivisin musta ei ole nukkujaksi.

Ryömiminen on kyllä niin kaukainen asia vielä. Peppua punkee hieman ylos, siinä kaikki. Sen sijaa syöttärissä istuu jo pidempiäkin aikoja hyvin.

Huomenna onkin rokotetutkimuksen piikki luvassa:eek:
 
Hei taas!

Millä ruuilla te olette lähteneet aloittelemaan kiinteät? Me aloiteltiin 5kk iässä ensin porkkanalla - tuli naama täyteen näppyä. Siirryttiin maissiin, joka oli ok. Sitten otettiin peruna - sama tulos, näppyä naama täyteen. Nyt kokeilussa bataatti. Muutoinkin meidän neiti tuntuu olevan kovin masuvaivainen, joten millä tässä uskaltaa tai kannattaisi edetä?

Piipa
 
moiks vaan pitkästä aikaa...harvemmin tulee täällä enää käytyä, mutta tuolla FB:ssä notkun "kokoajan" :D
Meill pikkuakka tulee kohta 5kk (mihin tää aika juoksee? :O )
Kiinteitä syödään suht hyvällä ruokahalulla ja velliä myös. Puurot ei tunnu mimmille maistuvan.
Illalla nukahdetaan 9 maissa ja aamulla heräillään 6:30-8:00 hujakkeilla.
Ulkona neitille uni maittaa ja saattaa nukkua monen tunnin tirsat iltäpäivästä kärryissä kun isompien kans mennään pihalle.
hampaita meillä on tullut 2 kappaletta ja niitä ährättiinkin melkein 2,5kk. nyt on yläikenet ihan pallona turvoksissa eli ylähampeja odotellessa...
Eilen käytiin mimmin kans passikuvassa ja ollaan tässä lähdössä äkkilähdöllä lämpöön kunhan passi saadaan kotio :) Passikuvan ottaja nauro ihan kiemuralla mimmin ilmeille kun toinen oli niin innoissaan ja naureskeli kokoajan siinä tuolissa. :) reipas tyttö siis :)
5kk nla meillä onkin nyt 29.9. ja eikös sillon tuu piikki taas :/
Nyt meen pyöräyttää jauhelihapihvejä että saadaan ruokaa iltapäiväksi :)

nasum ja neiti I
 
Heippa! Harmillisen vähän tulee minullakin tänne kirjoiteltua, koska tuo Facebookin ryhmä on jotenkin kivempi, helpompi kommentoida muiden juttuja ja kuvia jne. Kaikki loputkin siis Facebookiin! :)

Soseita ei olla aloitettu kunnolla, Joel on saanut vasta maistella. Ei edes joka päivä ja hyvin pieniä määriä. Alussa tuli maha kipeeksi, pieretti jne., mutta nyt tuntuu jo maha kestävän. Ei näytä poikaa haittaavan, vaikka kakkaa ei tulekaan niin kuin ennen. :)

Hampaita on tullut kaksi alas. Ne taisi aiheuttaa kiukkuisuutta ja karjumista, nyt on taas suht. rauhallinen ollut tuo poika.

5kk-neuvola on viikon kuluttua. Paino taitaa olla jo jonkin verran päälle 8kg, pituutta en osaa arvioida, ehkä joku 67cm ainakin?

Yöt menee usealla syötöllä. Tai no eihän tuo aina kovin kauan syö, mutta vaatii rinnan nukahtaakseen uudelleen. Noin ½h-4h pätkissä menee koko yö. Eka pätkä on siis 2-4h ja loppuyö ½-3h, yleensä 2h, aamuyöllä rikkonaisemmin.

Mulla on itselläni uniongelma, kun saatan saada unta vasta 2-4 aikoihin, todella harvoin siis ennen kahta. :( Joskus pitää nousta jo kuudelta, yleensä noin klo 7.

Päiväunia nukkuu todella vaihtelevasti, ½-2h pätkissä. Esim. tänään on nukkunut ½+2+1 tuntia. Joskus saattaa nukkua 4-5 x ½h.

Vaatekokona 68 ja mitä enenevissä määrin 74.

Ryömimistä ja konttaamista harjoitellaan pikkuhiljaa. Itse asiassa musta tuntuu, että se konttaaminen kiinnostaa enemmän kuin ryömiminen. :eek: Selältä on käännytty mahalleen jo kaksi kuukautta, nyt kääntyy joskus jopa takaisin selälleen. Pääsee jo puoliksi konttausasentoon ja siitä syöksyy eteenpäin, kun kädet ei toimi. :) Napansa ympärillä pyörii ja etenkin sängyssä pääsee möyrimään eteenpäin. :D

Niin se vaan kasvaa, ja hyvä niin. Arki on niin paljon mukavempaa ja helpompaa kuin silloin, kun poika oli alle 2kk. :) Nykyään tuo taas nukkuu vaunuissakin.

Tässä vielä tyylinäyte


Empuuu ja Joel 5kk
 
Yeb
Empuu, hurjan näköstä menoa kyllä :D En voi vielä kuvitellakaan meillä tommosta.

Facebookista mäkin itseni useammin löydän ku täältä, en tykkää uudistuneesta palstasta ja täällä on melkosen hiljasta :( Sinne siis kaikki muutkin mars on myös mun neuvo.

Stoppis, täällä ollaan edelleen täysimetyksellä. Eipä mene enää kauaa kun saa alkaa maistelemaan, äkkiä se 6kk tulee täyteen! Mulla on tosin toi "Omin sormin suuhun" -kirja vielä ihan alkutekijöissään, juuri kävin napsuttelemassa sen uusintalainaan kirjastosta, jos vaikka ehtisin sen lukea.. Mua askarruttaa lähinnä se, miten sormiruokailija syö puuronsa? Tietääkö joku?

Esikoiselle syötettiin vaan tavallisia puuroja, ei tarvinnut alussakaan murskata hiutaleita. Makua marjoista tai soseista, millon mistäkin.

Tyttöselle tuli juuri eilen kolmas hammas, ja aivan yllättävään paikkaan; vielä puuttuvien yläetuhampaiden viereen :O Merkillistä senkin takia ettei mitään turvotusta tai punotusta ollu, eikä nytkään näy merkkejäkään mistään tulevista hampaista..

5kk neuvolassa käytiin perjantaina ja mitat oli 7970g, 66,8cm ja 43,5cm. Ei ollenkaan niin pullukkainen kuin esikoinen aikoinaan, pituus oli sama mutta isosiskopa painoi 9kg tuolloin :) Vaatteista meillä alkaa olemaan bodyissä 74cm, housuista menee pienemmätkin. Hullua miten äkkiä se aika menee, tänään päätin siivota pienet pois vaatekaapista ja niitä tulikin heti kaksi semmosta kotilaatikkoa ja yks muovikassillinen kaverille takasin.. Kaappi jäi kovin tyhjäksi.

Liikkuminen on meillä kierimistä, navan ympäri pyörimistä ja itseään taaksepäin käsillä työntämistä :D

Yeb ja E 5kk 1vko
 
Moikkelis pitkästä aikaa tännekkin!

Siis en tajua, mut ei mulla tuu käytyä tuolla facessakaan teitä moikkaamassa vaikka päivittäin siellä olenkin. Tai käytännössä iltaisin.
Tosiaan täällä onkin ollut juttua syömisestä ja muusta. Sofia syö soseita, mutta hedelmäsoseet/marjahillot ei uppoa. Sofia ei yksinkertaisesti niistä tykkää, harmi vain kun kuitenkin ne olis niin hyviä välipaloja. Puuroa ollaan maisteltu muutamaan kertaan ja niistä tykkää. Pian aletaankin ottamaan aamuun tuo puuro tavaksi. Ja kunhan tottuu enemmän niin sitten myös iltaan.
Sofiahan on pieni hentoinen neiti, eilen neuvolassa käytiin (5kk) niin paino on 6120g ja pituutta 61 cm.
Mutta siitä mistä on lähdetty niin on kasvua paljonkin tapahtunut. =)

Meillä kovasti kääntyillään mahalleen, nykyään lempi uniasentokin on mahallaan. Sofia myös liikkuu, mutta taaksepäin :whistle:
Vielä ei ole selälleen kääntynyt, pari kertaa on mennyt selälleen vahingossa, mutta vielä ei ole hoksannut että voi kääntyä.

Mutta sitten tosiaan toinen juttu, mikä osittain on vähän mua pidellyt pois täältä palstoiltakin....Meillä tuossa pari viikkoa sitten selvisi että ollaankin pieniin päin...Eilen oli myös ultra tästä JA LA oiskin sitten 11.4.....:ashamed:
Ja Sofiahan syntyi 13.4. Ehkä tähän tosiaan pikkuhiljaa alkaa tottumaan ajatukseen että se tulee, mutta kyllä se aikas järkytys oli. Nimittäin kun kaikista varotoimenpiteistä huolimatta tää tyyppi on päättänyt saada alkunsa. On tämäkin, ensin teet monen vuoden ajan kaikkes että saatte lapsen ja sitten kun EI ole tarkoitus sitä saada, niin sitten se tulee kyselemättä....
Tosiaan vielä tähän tilanteeseen täytyy koittaa sopeutua kovasti ja miettimistä riittää. Lähinnä oman jaksamisen ja voinnin kannalta. Tuo mies kun on edelleen reissuhommissa ja on käytännössä viikonloput vain kotona.

mutta nyt alan ainakin täällä vieraileen ahkerammin ja lukemaan teidän juttuja, ja möykätkää mulle että tuun sinne naamaankin!!!!

buam ja Sofia
 
Nyt piti ihan kirjautua että voin onnitella Buamia,varmasti aika järkytys alkuun,mutta varmasti se hyvin menee :heart: ja möykkäänkin siitä fb:stä,NYT Buam sinne meitä moikkaan ja KAIKKI MUUTKIN MUKAAN!!!
 
buam onnittelut ja voimia odotukseen!:flower:

facebookiin minäkin olen päätynyt. Tämä uusi 2+ ei oikein "sovi käteen". Yritän välillä käydä täälläkin, mutta esim kerhon puolella tulee enää todella harvoin käytyä...:ashamed:

Täysimetyksellä mennään. Pikkuinen on omatoimisesti ottanut ensimmäisen askeleen kiinteitä kohtaan nappaamalla leivän kädestäni ja imeskelemällä sitä tyytyväisenä, joten sormiruokaillen aiomme aloittaa sitä mukaa kun Pikkuinen haluaa.
Sormiruokaillen puuroa voi antaa lapsen syödä itse valitsemallaan tavalla (kirjassa s. 116). Aika pienenä toiset kuulemma hoksaavat lusikan käyttämisen apuvälineenä, mutta kädellähän se näppärästi suuhun menee. ;)

Minulla on vieläkin vähän vaiheessa se tiivistelmän tekeminen, mutta viikonlopun aikana se kai pitäisi yrittää kasaan saada kun ensiviikolla jätän kirjan lainaan neuvolaan. Voin vaikka laittaa viestiä kun valmiiksi saan tuolla fb:n puolella. Voisin sähköpostiin sitä sitten halukkaille lähettää.

Donu ja Pikkuinen parin päivän päästä 5kk
 
Juu, tosiaan ei tule täällä pyörittyä, kun tää sivu on ärsyttävän hidas meidän nykysellä koneella.

buam Olipa uurinen. Onnea ja jaksamista odotukseen! Ja toi meitin jätkä ei oo paljoa isompi, kuin teidän neiti. 5kk neuvolassa painoa oli 6600g (tarkkaa lukemaa en muista) ja pituutta tuskin tuon enempää. Ei saatu kunnon mittaa, kun rimpuili. Nyt kotivaakalla punnittuna painaa nyt jotain 7 kiloa, joten taitaa 6kk neuvolassa paino olla jotain tuota luokkaa. Eli meitin jäpiskä on kans pienempi kuin monen muun vauva :)

Nyt täytyy lähtee laittaa itteesä kaupunkikuntoon...

JääKyynel ja Herra Aurinkoinen kohta 6kk (bileet siis ensi viikolla tiedossa ;) )
 

Yhteistyössä