***HUHTIHIPUT 2008 - Vuoden avaus***

Meillä siirryttiin eilen yksiin päiväuniin!! jipii! Helpottaa ku ei tarvi kahdesti nukuttaa ja on muutenki vapaampaa liikkuminen ku ei tarvi ottaa toisen unia huomioon esimerkiksi iltapäivän menojen suhteen.. Esikoinenki nukkuu edelleen päiväunet jotan nyt saan ne helpommin samaan aikaan maate ja hyvällä säkällä saan itse hengähtää hetken. Tosin, nytkin esikoinen vielä juttelee sängyssään vaikka puoli tuntia sitten laitoin nukkumaan.. Arttu meni 12.20 unille.

Ja yöunet meillä on noin 11h, jopa 12, välillä 10. Nukkuu heräämättä aina vähintään puoli seitsemään. Tänään otin kainaloon ja nukuttiinki melki kasiin siitä puoli seiskasta vielä. Nukkumaan meni vähä ennen kasia ku oli niin väsynyt nukuttuaan eilen ekaa kertaa yhdet päiväunet kestoltaan 2h. Tätä ennen siis nukkui aina ne kahdet päikyt.
 
nouseeko teillä lapset seisomaan syöttötuolissa? meillä tämä apina on koko ajan pystyssä ja kiipeämässä pöydälle tai tippumassa lattialle. esikoisellakin oli aikanaan valjaat syöttötuolissa saman ongelman takia, pitänee kohta kipaista Miskallekin sellaiset.
 
meillä stokke tripp trapp-syöttötuoli jossa ei onneksi niin vaan nousta, mutta kyllä Arttu ravintoloissa nousee ku on perussyöttikset. ne on valtavia! siis ku meillä esikoinenki (ens kuus 3v) mahtuu vielä stokkeen istumaan kaaren ja pehmusteiden kans niin miksi ihmeessä se perustuoli on kaksi kertaa isompi joka suuntaan!?

mut muuten Arttu ei onneksi vielä kiipeile (esikoinen ei koskaan kiipeillyt, toivottavasti tämäkään ei ala), meidän sohvat ja sängyt sen verran korkeat ettei pääse.. se tästä nyt vielä puuttuisi jos pitäis apinan kiipeilyjä pelätä. tutullaki vauva kiipeää tosta vaan tuolin kautta pöydälle konttaamaan ja sehän on kiva ku siitä tippuu päälleen!
 
Yöunet meillä 10-12h. Yleensä menee yöunille n.20.30 ja aamulla unta riittää n7.30 asti. Ja päikkäreitä nukutaan yhdet, yleensä 3-4h. Mukavasti kerkee sillä aikaa touhuilla muita hommia. Ja Otso kans kiipeilee syöttiksessä! Minä laitoin valjaisiin jo aikoja sitten. Samoin mulla on nuo muutkin lapset olleet valjaissa syöttötuolissa. Vielä ei kiipeile sohvalle eikä tuoleille, onneksi. Meidän kakkonen oli aivan uskomaton kiipeilemään ja sitten aina päällään lattialla! :headwall: Pidin sillä pahimpaan aikaan jopa pyöräilykypärää sisällä kun tuntui että oli pikku pää niin kovilla. :D Paras oli kun kerran hetken silmä vältti niin oli kiivennyt tuolin kautta tiskialtaaseen istumaan! Ja kaikki tämä ennenkuin osasi edes kävellä.

Puella ja Otso (ulkona nukkumassa mahtavassa kevätsäässä)
 
niin meillä on syöttiksessä se pehmuste ja se pienentää ihan kivasti, mutta poika nousee silti seisomaan ja kiipeää pöydälle. kiipeilee kyllä muutenkin MUTTA osaa tulla useimmiten jalat edellä alas, onneksi :D on kyllä kolautellut nuppiaan niin usein että kai on sitä kautta oppinut :whistle:

mä pääsin tänään pitkästä aikaa yksin kaupungille toviksi :D kävin ostamassa Houkutus-sarjan viimeisen osan itelleni synttärilahjaksi, kälyn vauvalle ristiäislahjaksi kuvakehyksen, tytölle paidan 3v kuvaukseen ja Miskalle housut 1v kuvaukseen ja serkkulikalle Hello Kitty-mekkoja tuliaiseksi. rahaa paloi ihan kiitettävästi.

kälystä puheenollen, mua niin ärsyttää kun se polttaa edelleen ja imettää :snotty: mä sanoin sille että muistaisi pitää sen 3-4h tauon tupakan ja imetyksen välillä ettei kaikki se myrkky mene maidossa vauvaan - mutta eihän vauva katso kellosta millon on nälkä. että mua ärsyttää |O tämä ystävä joka kuoli justiinsa, on myös hänen kälynsä. ja kuoli siis KEUHKOSYÖPÄÄN, miten ihmeessä se pöljä nyt altistaa vauvansa samalle :headwall:
ja aina vetoavat siihen ettei hänkään edes polttanut ja silti sai syövän, mutta pitääkö se nyt riski ottaa silti ja vedellä tupakkia raskaana ja imettäessä.

joo, anteeksi kun sain purkaa. vituttaa suorastaan.
 
Iltaa :wave:

Meillä on Topista tullu oikein takiainen :headwall: kokoajan roikkuu mun jalassa kiinni |O No toivotaan et on jokin väli vaihe :whistle:

Mua sit sieppas yks päivä kaupungilla ollessa,ku sellanen nuor äiti ikää ehkä arviolta 17v. työntää lasta vaunuissa ja rööki suussa :kieh: kaks kertaa tuli samana päivänä kaupungilla vastaan ja aina rööki huulessa. Se on sit niin ruman näköistä että ois tehny mieli mennä ja heittää se sätkä huulesta maahan.

Joo se siitä. Mites sen tapaamisen kanssa on ???? Kukas sen ottaa hoitaakseen siis sen paikan järkkäämisen? Tietäs sillei hyvissä ajoissa,et pyydetäänkö tutuilta asuntoautoa lainaks vai varaileeko sit hotelli huoneen :/

Mut nyt suihkuun.

baby dream ja Topi huomenna 11kk :heart:
 
Lyy
Täällä on kans yks mamma, joka ei voi sietää tupruttelua lasten lähellä :( Välillä surettaa ja v*tuttaa nähdä pienten lasten äitejä sauhuamassa, milloin missäkin...

Me alamme kanssa siirtyä yksiin päiväuniin, kun äijä meinaa välillä herätä jo neljältä valvomaan huh...

Sitten vähän vauvauutisia! Sain viime torstaina siskoltani 25-v lahjaksi raskaustestin, sillä olin viikon myöhässä ja kaksi viivaahan sinne ilmaantui eli täällä ollaan "tiineenä" ellei toisin todisteta B) Kävin jo ilmoittautumassa marraskuun odottajiin, jännittää, kun tietää, mitä tuleman pitää..

Onnea myös muille plussanneille :flower:

T. Lyy ja Jonne 10 ja puol kk
 
Onnea plussasta, Lyy! :flower:

Täällä tuskaillaan uniongelmien kanssa... ongelma ei niinkään ole unien kesto vaan nukuttaminen, joka on aina ihan tuskaa. Tilasin nyt Pantleyn kirjan "Pehmeä matka höyhensaarille", jospa siitä löytyisi jotain vinkkejä. Kuulosti lupaavalta, että voisi saada vauvan nukkumaan läpi yön huudattamatta sekuntiakaan =) Tassuttelu ei oikein toimi kun toinen kävelee ympäri pinnasänkyä... :whistle:

Nyt poika sentään nukkuu, joten syömään ja lepäämään!

Viljaliina ja poju 10kk ja risat
 
Onnea Lyy plussasta! :flower: :heart:

Itsekin meinasin marraskuisiin odottajiin juuri liittyä, mutta menikin heti alkuunsa kesken :( .

Koskakohan me päästäisiin yksiin päikkäreihin? Poika saattaa vieläkin välillä nukkua kolmet päikkärit. Useimmiten kuitenkin kahdet, ensimmäiset klo 10 aamulla.

Ei jaksa muuta, nyt nukkumaan.

Lilja + poika 11kk+risat
 
Anu-78
Huomenta!

Lyy, onnea plussasta :heart:

Ja Lilja-76 :hug:

Yöunet meillä on suunnilleen semmoset 9-11 tuntia yössään. Poitsu menee illalla nukkumaan siinä 19.30-20.30 ja aamulla sit herää 5.30-6.30. Ja päiväunista sen verran että kokeiltiin tossa et ois siirrytty yksiin päikkäreihin mut eihän siitä mitään tullut :( illasta sit niin kiukkunen ja näytti siltä et kyllä ne toisetkin unet on vielä tarpeen eli kahet päikkärit Saku nukkuu vieläkin ja se kyllä passaa meille.

Syöttötuolissa on jo pari kuukautta ollut valjaat meillä käytössä, pakko kun alkoi jo tulla siitä pois syönnin aikaan, kerran sainkin sen syliini kaapattua kun siitä vetkuili pois :eek:

Mut nyt ei muuta joten mukavaa päivää kaikille! :)

Anu ja Saku tänään 11kk:ta :heart: huih, kuukauden päästä jo sen 1vee :eek: mihin se aika menee?? :eek:
 
Onnea Lyy plussasta! Ja Liljalle täältäkin :hug:

Täällä sitä ihmetellään kovasti ajan kulumista. Kohta poika on jo vuoden vanha, tuntuu ihan kuin tämä mamma ei ollenkaan ole ajan hermolla enää. Tajusin tuossa yksi päivä, että pojalle pitää ruveta ostamaan isojen poikien leluja, ei pahemmin helistimet enää kelpaa...
Niin, vuosi sitten sitä oltiin ihan viimeisillämme, muistan, kun maha oli niin iso ja liitoskivut kovia, ettei pahemmin liikkumaan päässyt... B)

Meillä nukutaan kahdet päikkärit, mutta tarkoitus olisi tässä joku päivä kokeilla pärjätä yksillä. Yöt poika nukkuu yhäkin suhteellisen levottomasti, kolmisen kertaa heräillään, mutta en koe sitä mitenkään rasittavaksi, koska pojan vauvaiän yöt olivat niin paljon pahempia. Tämä luksusta! =) Nukahtaminen on pitkä juttu...meillä menee joka kerta puolesta tunnista tuntiin. Poika tekee ihan mitä vain, ettei tarvisi nukkua...sänky möyritään ihan sekaisin, tuttia piilotellaan ja heitellään...äidille naureskellaan (poika ei siis suostu nukahtamaan ilman äitiä vieläkään..... :ashamed: ) Mutta, tämä on vain vaihe, aikansa kutankin.

Samoin on tämä lahkeessa roikkuminen, joku vaihe vain. Mitään ei oikein pysty tekemään pojan ollessa hereillä, kun koko ajan on hyyryläinen lahkeessa... :heart:

Nyt tuolla herättiiin, pakko mennä.
Mukavaa päivää!!!!
 
Täältä tullaan joukkoon mukaan...

On ollut melkoista rumbaa tää alku vuosi, että huh huh. Ensin kuoli setä, miehen veljellä avioeron jälkeen elämä rempallaan, mummo oli kuoleman kielissä viime viikolla, mut toistaiseksi paranemaan päin vaikkakaan ei olo vielä mikään vakuuttava. No jotain iloisempaakin, sillä veljeni vaimolla on tulevana sunnuntaina laskettuaika eli lähi aikoina sukumme lisääntyy vauvalla.

Meillä mennään edelleen 2 päikkäreillä, ainakin vielä pakko sillä neiti on taas päättänyt herätä jo 6 aikaan. Tavalliseen maitoon siirryttiin viikko sitten, tosi hyvin siirto meni ei irvaillu yhtään.

Yöt on taas vähän rauhoittunut, mut sit on nää aikaiset heräilyt et äiti ei osaa päättää kumpi parempi. |O

Jokin aika sitten täälläkin oli nukahtamisen kans ongelmia eli ei millään meinannut jäädä omaan sänkyyn, mut mä olin kovana ja vähän huudatinkin niin nyt ei sit tätä ongelmaa ole.

Vielä täällä ei kävellä kuin tukia pitkin, mut uutena on tullut että neiti päästää kädet irti jolloin sit muksahtaa minne sattuu.

Tapaaminen käy meille on se sit tampereella tai jyväskylässä. Tietty joku tila jossa voitais olla olis helpompi, ei oltais säiden armoilla. Oisko kerhohuonetta tms?

Meille ei enää ole näillä näkymin lapsia tulossa, joten nyt alkaa kaappien siivous ja kaikki vauvakamat saa luvan lähteä muille maille. Toisaalta haluaisin, mut nyt en ainakaan jaksa yhtään enempää kuin nämä 2.

Taidan lähteä kaffeen keittoon, kun on harvinainen tilaisuus että molemmat muksut nukkuvat yhtä aikaa.

Huvikummun Vääpeli ja Vilma
 
Onnea Lyy :flower:

Lilja :hug:

Täällä ei vielä ole tärpännyt mut jos se vielä kerran tärppäis ;) ois kiva jos tulis tyttö ku on jo kolme poikaa :whistle:

Mut eipä tuu nyt mieleen muuta.

baby dream ja Topi tänään 11kk :heart:
 
Huomenta. Eero on ruvennu herään tos puol kuus -kuus.. vime viikolla sentäs nukuttiin kaheksaan asti jollon mentiin sit vaan yksillä päikkäreillä nyt on kahet..
valjaat on käytössä syöttötuolissa
 
meillä Miska välillä narskuttaa hampaitaan. se kuulostaa ihan karmealta. pitää muistaa kysyä siitä sitten hammasneuvolassa.

valjaat ostettiin syöttötuoliin ja jätkähän huutaa kuin syötävä kun ne pistetään päälle. nyt oon laittanut vain jos nousee seisomaan ja kikkailemaan.

ja meillä nuorin herättää aina kello viisi, ihan luksusta olisi nukkua vaikka puoli kuuteen :LOL:
 
Kiitos kaikille haleista! :heart: Onneksi sentään meni näin alussa kesken, vielä kurjempi olisi ollut myöhemmin, kun ajatukseen olisi enemmän ehtinyt tottua.

Essi Meillä poika myös narskuttelee hampaitaan, tosi kamalan kuuloista |O . Unohdin asiasta hammaslääkärissä kysyä. Toivottavasti unohtaa tavan pian. Me tosiaan käytiin jo hampilekurissa, koska isommalla pojalla meni tarkastus niin äkkiä, niin otti samalla tämän pienemmän. Pelkkää valistustahan toi eka käynti lähinnä on, joten ihan hyvä ettei erikseen tarvinnut aikaa varata.

Äh, soittivat koulusta, että keskimmäinen on kipeä ja tulee kotiin. Minä ja mies oltu täällä flunssan kourissa jo useamman päivän. Toivottavasti pikkuinen ei tule kipeäksi.

Paremmalla ajalla taas... :wave:

Lilja + poika 11kk + risat
 
Onnea Lyy ja Liljalle :hug: .
Meillä ollaan vihdoin terveitä, 2kk sitä sairastettiinkin flunssaa ja mahatautiakin oli.

Annilla oli 10kk neuvola, 70,5cm ja 8700g, Nellan neuvolakorttiin kun vertaa, niin menee pituudessa samassa, mutta painossa edelleen 1kg edellä.
Anni on todella kova kiukkuamaan. Nellan kanssa ne tappelee joka päivä.

Nellalle mä sain nyt puheterapeutille lähtetteen kun ei vieläkään puhu kunnolla, sanavarasto rajoittuu alle 20 sanaan. Mä oon tosi innoissani että päästään jo nyt, kun piti vasta kesällä katsoa asiaa. Tiitaina soittelen ja varailen aikaa.

Hippo, Anni 10kk ja Nella 2v3kk
 
Heippa täältäkin vaihteeksi;-)

Meillä podetaan ekaa korvatulehdusta.. Sain antibioottikuurin viime viikon torstaina, ja loppui onneksi jo... Että ihminen osaa olla tyhmä!!! Ajattelin, että herralle on pukannut oikein urakalla vaippaihottumaa yhtäkkiä.. Vaihdoin maidon hylaan ja kokeilin ties mitä... Peppu on kuin nokkosen polttamaa täynnä.. Kunnes sitten yöllä välähti ja kävin lukemassa tarkemmin lääkkeen tuoteselostuksen.... Herra on todennäköisesti allerginen ko. antibiootille!!! Kaikki muu tuli mieleen ajoissa, mutta tuo ei... Tyhmä minä!!! Onneksi kuuri loppui, toivottavasti peppu paranee... :'(

Lisäksi sitten eilen terveyskeskuksesta soitettiin, haalivat kokoon meidän vauvamuskariryhmää, kun oli kuulemma tullut hinkuyskätapaus.. Meitä ei pyydetty edes tutkimukseen, kun oltiin viikko sitten pois, vaikka koitin selittää tädille, että sen vuoksi alun perin lääkäriin menimmekin, kun Väinöllä on aivan karmean kuuloista yskää.. Netistä katselin, että hinkuyskän puhkeamisaika on 1-2 viikkoa, eli taidan seurailla tilannetta; ellei yskä ala helpottamaan, niin sitten saavat ottaa kokeet kyllä Väinöstäkin!

Tällaista kivaa tällä kertaa...

Muuten ei ihmeitä. Jätkä juoksee ympäri kämppää ja tekee pahojaan, oikea pikku riiviö :LOL: Hellan napitkin poistin jo kokonaan, laitan sitten tarvittaessa mielummin aina paikalleen kun herään joku kaunis aamu hilloksesta ;)

Mutta ihanaa päivää kaikille hipuille, Onnea Lyylle :flower: ja Liljalle täältäkin :hug:

Dooris ja Väinö
 
:wave: pitkästä aikaa!

Meilläkin on vihdoinkin opittu nousemaan istumaan ja konttaamaan. Konttaa toinen jalkapohja lattiaa vasten. Kävelee myös hyvin jos pitää käsistä kiinni, mutta tuo ylösnousu saanee vielä odottaa. Uskallus loppuu kesken :)

Öisin nukutaan klo 20-07/08 ja päivällä otetaan kahdet päikkärit. Tutti on tärkeä nukkukaveri, joten siitä tuskin ihan heti luovutaan, vaikka tuttipullosta on luovuttu jo ajat sitten.

Meillä ei voi narskutella hampaita, kun on vaan kaksi nysää alhaalla :D

MB ja neiti 11kk
 
Anu-78
Heipparallaa!

Dooriksen perheelle paranemisia ja :hug:

Meillä ei niinkään kovasti noita hampaita narskuta, mut sillon tällön ja se kuulostaa niin inhottavalta että ihan kylmät väreet tulee itelle :|

Tänne ei jälleen mitään uutta, mitä nyt noita talo kauppoja on viritteillä. Pankissa taas jälleen käytiin tänään ja nyt ois enää siitä koko homma kiinni et saadaanko mistään kahta takaajaa, sit jos saatas niin kaupat vois vaikka tehdä :) ois se niin hienoa asua omassa ja maksaa sitä omaa taloa :) mut katotaan kuis täs tulee käymään...

Mut nyt illan jatkeet ja hyvää viikonloppua kaikille! :)

Anu ja Saku joka jo aikoja sit ollut yöunillaan
 

Yhteistyössä