Joanna meillä on myös puremisongelma. Poika testailee uusia hienoja hampaitaan ja valitettavasti ne ovat aika terävät... |O Joskus sattuu puraisu osumaan oikein herkkään paikkaan ja äiti tai isä sitten parkaisevat kivusta, poika vain nauraa, luulee, että tää on kiva leikki... :| Kovasti ollaan yritetty kieltää ja työntää pojan päätä pois, mutta vielä ei ainakaan ole auttanut. Ajan kanssa varmaan helpottaa, ainakin näin olen kuullut, mutta siihen saakka saa kyllä olla varovainen ja yrittää vain jaksaa kieltää...
Päiväunista, meillä nukutaan 2-3 päikkärit. Jos aamu-unet jäävät puoleen tuntiin, tai alle, mitä nyt viime viikon ajan on ollut, joudun nukuttamaan puolen päivän jälkeen uudelleen, silloin poika vetäisee taas noin 30 minsaa. Nämä päikkärit osuvat usein ulkoilun ajaksi, poika nukkuu vaunuissa ja herää, kun päästään lenkin jälkeen kotiovelle. Sitten lisäksi vielä noin tunnin ilta-unet noin klo 16-17. Päikkäreitä tulee yleensä yhteensä pari tuntia, joskus vähän yli.
Poika nousi eilen ekaa kertaa yksin sohvapöydän ääreen seisomaan. itse en ollut silloin kotona, mutta isukki kertoi. Oli ensin ihan innoissaan, jonka jälkeen tuli paniikki, kun ei parka pieni päässytkään alas! :saint: Herkästi nämä vaikuttaa öihin, poika heräsi neljältä ja harjoitteli kuuteen aamulla....Ja rupesi huutamaan kuin pistetty possu, jos yritin rauhoittaa takaisin uneen. :headwall: No, nyt sitten aamu-unet maistuu, pitäisköhän sitä itsekin vähän lepäillä.....
Poitsulla on nyt 8 hammasta ja nyt näyttää siltä, että tulee pieni paussi hampaiden tulossa. Vaikka eihän sitä varmana tiedä milloin sieltä taas alkaa pilkistämään.
Mukavaa päivää!
Marika ja poika 3 päivää vaille 10kk