***Huhtihiput 2008 Huhtikuussa***

Taas on tullut uusia vauvoja!! Kovasti onnea!!!

Täällä käytiin neuvolassa. Ihan normaalisti mentiin, lapset halusi mennä vaarin luo, ja mies päätti tulla mun mukaan neuvolaan kun ei ole tässä raskaudessa kertaakaan viel käytyt ;)
No verenpaine taas huiteli ihan omia luokkiaan, siis tosi korkeella oli. Pissa oli onneksi puhas, painoakin vain tullut 600g viikossa. Helpotus. Siinä sitten juteltiin ja mietittiin mitä tehtäs, ja täti päätti että parempi kävästä äityispolilla näytillä kun niinkin korkea oli verenpaineet ja vähän näköhäiriöitä. Mentiin sitten suoraan sinne ja pääsin käyrille heti, sitten lääkäriä vähän piti ootella muttei onneksi kauan.
Lääkäri teki sisätutkimuksen ja tuumasi että oisin noin 2 cm auki ja aika kypsä tilanne että kaksi vaihto ehtoa oisi. Joko huomenna tulla synnytykysen käynnistykseen jos tilaa on tai odotella vielä sen pari päivää. No ehdottomastihan minä haluan päästä käynnistykseen jos sellanen mahdollisuus vaan on. Huomenna aamulla pitää soitella että mikä on synnärillä tilanne jos ei tule illalla/yöllä lähtöä. lapset jätettiin kuitenkin miehen vanhemmille yöksi kun mua alkoi tutkimuksen jälkeen aika kovasti supistella, että tiedä vaikka se päättäisi omia aikojaan yön aikana käynnistyä. Jotenkin on nyt sellanen olo ettei tiedä miten päin tässä oisi, koko ajan ajattelee et hei ihan oikeesti huomenna saattaa jo vauva olla maailmassa jos hyvin menee. Ja jos nopea kaveri niin viel tämän ilallan aikana ;)hih..
Nyt pitää vaan laittaa kotona kaikki kuntoon että on kiva kotia sitten tulla vauvan kanssa. =)

Aurinkoista ja lämmintä vappua kaikille toivottelen!!
Toivottavasti minä saan pian tulla kertomaan vauva uutisia! <3


-Taika ja masukki 41+1-
 
Iltaa =)

Onnea malttamaton, sofku ja aippa3 vauvoista :flower: :flower: Ja Onnea kaikille muillekin jotka ehkä unohdin mainita :flower: :flower:

Me oltiin tänään neuvolassa (hippoliina: jouduttiin meneen marketalle kun lastenneuvolantäti oli kipee... ou jee.. ei olis yhtään kiinnostanut.. oletko muuten päässyt jo lähtemään? ) Pituutta neidille oli tullut 2,5cm lisää eli oli nyt 52,5cm ja paino oli tasan 4kg, sairaalanvaaka näytti eilen aamulla 4150g, tosin tuolla oli sellainen "punnus"vaaka ja sairaalassa oli digitaalinen ja kai sekin vähän vaikuttaa koska on syönyt ja kakannut. Pipo oli 36cm eli sitäkin tullut 1,5cm lisää. Seuraava neuvola on sitten lääkärineuvola 22.5 samalla kun mulla on jälkitarkastus. Kuinka tiuhaan teillä on neuvoloita? Kun musta tuntuu et tonne on niin pitkä aika!!

Ristiäiset meillä on 1.6. Kuinkas teillä muilla? Nimi on jo valmiina, vielä ehkä mietitään että annetaanko "vaan" kaksi nimeä vai laitetaanko se kolmaskin sinne. Toisaaltaan sitä ei tarvitsisi, mut jos joskus saadaan poika, niin siinä tulee olemaan kolme nimeä, niin onko sitten ihan hassua että tytöllä on vaan kaksi? Hauska juttu muuten et jos neiti olis ollut pikkuherra niin hänellä olis ollut synttärit ja nimpparit samana päivänä =)

Tuolla taas huudellaan, pitää mennä...

Joanna ja Tiltsu 3vk ja 5päivää
 
aippa3 ja sofku onnittelut!

Taika onnea matkaan!

Ja Essilläkin kuulostaa lupaavalta!

Mulla ei niin mitään! Alkaa olla olo kuin siinä elokuvassa, oliko se Päivä Murmelina, tai jotain. Kun aina sama päivä vaan alkaa uudestaan. No tänään menen käymään työpaikalla maistelemassa työkaverin tekemiä mahtavia munkkeja. Se joka vapuksi tuo munkkeja. On ollut joskus aikoinaan sotkussa töissä eli tosiaan taitaa munkinpaiston. Mutta siinäpä sitten tän päivän ohjelma. Synnyttämään en varmaankaan pääse, eli toukokuulle mentiin!

Hauskaa vappua kuitenkin kaikille!

Puella ja Kompiainen 41+1
 
Taika-79 onnea matkaan!
Onko Essi- lähteny?

Ja täällä taas supistukseton yö, eli jotain tällekin päivää on keksittävä. Jos vaikka pesis ikkunat kun eilen tuli muuten siivottua.. Perjantain neuvolaa ja lähetettä äitipolille odotellessa.. Mieli on suoraan sanottuna maassa.. :(

Kivaa vappua teille kaikille! :hug:

sh07 rv 40+6 (huomenna paukkuu taas viikot) |O
 
Onnea Sally Carrera, aippa3 ja sofku! :flower:

sh07 samoissa mennään, ei supistuksista tietoakaan. Eilen kävin kahdella reippaalla kävelyllä, tänään voisi taas kokeilla vähän siivoustakin tosiaan. Ja ehkä illalla vaikka seksiäkin jos ei muu auta ;) Tästä tuleekin siis toukokuinen vauva, hassua.

Mukavaa vappua kaikille!

Viljaliina rv 40+6
 
Huomenta!

kohta olisi neuvolaan lähtö. Haluan todella sinne yliaikaiskontrolliin ja vähän vikkelään. En jaksa enää vain odotella. Tahdon tietää, että tapahtuuko tuolla alhaalla mitään...
:headwall: :headwall:

Mennään tänään grillailemaan mun porukoille. Aattelin ostaa sellaisen pienen kuohuviinipullon alkosta. En sitä kyllä kokonaan juo, mutta jos edes lasillisen, kun olen aikamoista nollalinjaa pitänyt koko raskauden ajan. :saint:

Hyvää vappuaattoa kaikille!

elzibelzi ja Nöttönen 41+1
 
Huh, mikä ilta, yö ja aamu takana!

Neiti sai kamalat vatsavaivat eilen klo 20 maissa ja kanniskeltiin sitä aamukolmeen asti, jolloin vihdoinkin nukahti. Sit heräs puol 8, söi ja nukahti taas, mut heräs sit heti tunnin päästä ja huuto jatkui. Kolme tuntia taas kanniskeltiin, kunnes suostu nukahtamaan kantoliinaan.

En tiedä oonko mä syöny jotain, eikö Rela-tipat sovikaan vai tuleeko multa niin paljon maitoa, että se ahnehtii ilmaa samalla. Epäilen tota viimeistä, koska se meinaa aina tukehtua maitoon kun imee niin ahnaasti. Voisin kokeilla syöttää pari kertaa samasta rinnasta ja röyhtäyttää joka syötön jälkeen. Ei vaan yhtään huvittais alkaa heiluttelee sitä keskellä yötä kesken unien.. Voihan |O

Odotan jo iltapäivää jatkuuko rumba... :eek:

MB + neiti tasan 2 viikkoa tänään
 
Nyt olisin sitten kysellyt teiltä viisaammilta yhtä asiaa eli Kuinka kauan tissimaito säilyy jääkaapissa ja pakkasessa hyvänä ?

On pitänyt tässä nyt muutamaan otteeseen lypsää maitoa kun sitä vaan tuntuu tulevan ja tulevan.. Välillä tuntuu siltä että rinnat painaa varmaan sata kiloa.. Ja sitten meinaa välillä Tytsikin hermostua kun maitoa vaan pursuaa kun laittaa sen suuhun..

Nyt olisi mun vanhemmat ja sisko lähtenyt takaisin Kokkolaan.. Lauantaina onneksi alkaa mun miehen isyysloma tai osa siitä.. Nyt se pitää viikon ja sitten myöhemmin loput.. Oli kyllä haikea mieli kun vanhemmat lähti.. On niin iso "koti-ikävä" jo nyt.. Haluais tosi kovasti asua lähempänä muita.. Nyt kun tosiaan n. 6 tunnin ajomatka välissä.. :'( Eipä sitä ennen ollut milläänsä koko asiasta, mutta nyt tuntuu välillä tosi pahalta tämä..

Tyttö vetelee sikeitä tuolla sängyssä ja mies on töissä.. Oon pyykkiä tässä pyörittänyt kovasti ja tiskata pitäis.. Kyllähän sitä kerkeää.. Ens keskiviikkona tulisi sitten neuvolatäti koti vierailulle siihen mennessä jos taas sais vierailu jäljet siivottua eli lakanat jne.. pestyä niin hyvä.. :D

Taidanpa mennä laittamaan astiat likoamaan niin tulee pestyä.. Päivän jatkoja kaikille.. Ja kärvistelijöille suuresti suppareita.. Olipa mukava itse päästä noin kirjoittamaan..

Sofku + Tytsi 6 vrk :p

Profiilista löytyy nyt kuva meidän Tytsistä..
 
Sofku, tissimaito säilyy jääkaapissa lypsyn jälkeen 1-3 vrk:tta. Pakkasesta oton jälkeen jääkaapissa (jos siis sulatetaan jääkaapissa) 12-24h. Pakkasessa säilyy 1-3kk. Nää erot tulee siitä ku riippuu missä asteissa jääkaappi tai pakkanen on, jos tarpeeksi kylmä niin noi pitemmät ajat.

Hyvää vappua kaikille!
Meille ei mitään uutta, samaa helppoa rataa mennään mut kyllä mulla kädet on niin täynnä työtä näissä kahdessa ja kodinhoidossa että en paljoo koneelle ehdi.. Nyt molemmat onneks nukkuu samaan aikaan niii hetki jäi ku sain eka alta tiskikoneen tyhjäyksen+täytön, pesukoneen täytön, vähä siivousta.... Kamala sotku koko ajan...

MB
relatipat voi alkaa vaikuttaan vasta ku on syönyt niitä viikon kaksi. Mut jos imetät niin mikset söisi niitä tippoja itsekin?

Miten v.raaputtimella menee? Saatko pumpattua?

Ai niin. Meillä kans ristiäiset 1.6. ja nimi valmiina. Sain onneksi saman papin joka vihki meidät 5-vuotta sitten ja kastoi esikoisen.. hän on nimittäin virkavapaalla 30.6 saakka mut ku laitoin sähköpostia ja "varovasti" kysyin niin hän lupasi tulla kastamaan. Musta se on kiva ku on sama pappi kaikilla.. ja tää pappi on nuori naispappi, ihana tyyppi. Nauratti kun viimeksi tuli meille kotiin puhumaan ristiäisistä niin sillä oli niittivyö lanteilla ja muutenki ihan ku kuka vaan nuori nainen. Niin ja tällä kertaa varasin ton meidän seurakuntakodin missä perhekerhokin pidetään ristiäispaikaksi ku en jaksa siivota kotona.. Viimeksi siis kotona ja mä meinasin kuolla siihen ristiäisstressiin. Että älkää naiset tehkö siitä liian isoa ja vaikeaa asiaa, mulla meinas viimeks imetys tyssätä siihen ku ei meinannu maitoa herua vauvalle ku mä ressasin liikaa. Mut joo ei se sit loppunu onneks, imetin esikoista 8kk.

Taika tuliko lähtö?

Anu ja poika 2viikkoa ja 4päivää
 
onnea sofku !

en jaksa kirjotella enempiä..aika rankka polireissu takana... ensinnäkin ajat myöhässä.. ja jouduin vielä lääkärivastaan oton jälkeen uudestaan vauvansyd. käyrille tunniksi!! oli joku notkahdus, jota kätilö kyllä sanoi johtuneen siitä,et koneessa oli joku "juttu" just silloin..mut sielläpä makoilin ja oli tosi inhottava olla..kun asento ei ollu missään hyvä ja oli kuitenkin huoli onko kaikki hyvin...vaikka kätilö kokoajan sanoi, ettei hätää ole...siinähän mä itkua tyhersin koko ajan. tää lekuri kuka mulla nyt monesti on ollu on kyllä tosi tökerö... eikä asioista tunnu saavan selkoa sitten millään. mutta kaikki onneksi ihan hyvin,se pääasia.

seuraavaksi yliaikaiskontrolli 41+3 (eli 10.5) toiv. pääsis jo vaik ensyönä lähteen.
oli paikat vähän pehmenneet ja vauvakin laskeutumaan päin..siitä olen kovasti hyvilläni.

nyt syömään ja lepäileen..onhan tässä liikenteessä oltu jo 7 asti!

t. 40 viikkolainen
 
Ai niin Hysteerinen, mitä ne sanoi sulle siitä alapääjutusta?
Mulla kans ollu tota kiristävää tunnetta joka tuntuu ku olis virtsaputkessa mut se on alkanu menee jo ohi ja oon olettanut et se on normaalia, viimeksikin oli samanlaista. Mut on jouduttu katedroimaan molemmissa synnytyksissä joten olen olettanut et se on siitä.
 
anuu eipä paljoa irtoa pumpulle. tosin pumppaan aina imetyksen jälkeen ja jätkä syö onnellisena kyllä Tuttelia jos sitä tarjotaan. ensisijaisesti tarjoan kyllä aina rintaa ja pari kertaa päivässä saa pienen satsin korviketta ennen imetystä, että oppii rinnalla täyttämään mahansa eikä korvikkeella. katotaan miten kontrollissa on paino noussut, jos pääsisi sitten eroon korvikkeesta kun äiti on paikalla. hyvä toisaalta tietää että Tutteli sopii mahalle ja poika syö pullosta (syö kyllä mieluusti myös rinnastakin, onneksi) niin voi jättää hoitoon jos joskus tarttee. tosin nyt ei kyllä ole sellaista tarvetta tiedossa onneksi :)
itteä vaan niin kovasti hetkittäin harmittaa kun tulee niin vankka paskaäiti-tunne siitä että oma lapsi ei kasva omalla maidolla tarpeeksi. ja suoraan sanottuna tekis mieli heittää hanskat nurkkaan ja lopettaa koko show. mutta kovasti koitan ajatella että imetys kyllä helpottaa tästä ja kunhan se pääsee kunnolla käyntiin, se on helppoa kuin mikä.

mutta se tästä itsesäälivinkunasta.
hauskaa vappua kaikille!
 
Anuu en muista mitä viimeeksi kirjoitin :ashamed: mutta siis multa poistettiin 3 tikkiä tuolta alhaalta ne ilmeisesti kiristi ja kuulemma yksi on vielä tuolla syvemmällä sulamatta, poistetaan jälkitarkastuksessa vasta jos on vielä sulamatta. Mutta helpotti jo huomattavasti tuokin että poistettiin sulamattomat tikit. Sit jätin virtsakokeen ja tän päivän rumban ansionsta unohdin soittaa siitä neuvolaan, joten saan tuloksen vasta perjantaina, mut kai ne olis soittaneet jos siinä jotain hälyttävää on?? Mut katetroitiin myös ja mietin tuota samaa et voisko se ihmeellinen tunne johtua siitä vaan???

Onnea kaikille uusille vauvan saaneille :heart:

Mä oon ihan rikkipoikkiloppu. Poitsu on taas ollut hereillä vissiin 6 tuntia ja suurin osa siitä ajasta on pitänyt kanniskella ja hyssytellä, ilmeisesti taas masua vääntää. Milloinhan nuo relat ja disfatyl tipat alkaa auttaa, oliko että parin viikon päästä....apua |O |O Jätin itse kahvin jo pois ja nyt oon jo miettinyt et pitääkö maitokin jättää kokonaan, jospa tää on sit se harvinainen poikkeus joka saa vatsanväänteitä mun maidon käytöstä (vaikka neuvolassa sanottiin että niitä on niin vähän....)

Nyt meen tekee sen pinon tuonne vauvapuolelle, mut antakaa anteeksi jos en saa sitä ihan heti päivitettyä kun ilmottaudutte, kun on tosiaa tuota mahakipu huutoa meillä aika paljon :( Mut on meillä sit hetkittäin ihan hyviäkin aikoja...tänäänkin nukkui yli 3h päivällä niin myös minä sain ottaa lepoa, mut nyt alkaa jo hyydyttää haluisin taas unille jo

Hysteerinen ja poju...huomenna tasan 4vko :heart:
 
hysteerinen ja anuuu veikkaisin että nuo teidän kiristykset johtuu katetroinnista, kun mulla oli samanlaista oiretta ekalla kerralla ja nyt kun meni luomuna niin ei mitään oudompia tuntemuksia. Meni kyllä itellään ohi muutamassa viikossa.

Mulla täällä tissit räjähtää. Nyt kun isi on kotosalla, niin poika näyttää vallan parhaita puoliaan ja vetää tuolla reilusta kolmatta tuntia aamupäiväpäikkäreitä... Yleensä syö vähintään kahden tunnin välein. Olispa isi aina kotona :D Pari yötäkin on nyt mennyt vähän paremmin alkuviikon huutosessioiden jälkeen. Jospa tämä taas tästä hetkeksi helpottais.

Ihana vappuilma ulkona! Pihanlaittoon pitäis päästä jahka tuo Vertti malttaa herätä syömään... :LOL:
 
Onko täältä loput odottajat lähteneet jo synnärille? :wave:

Mä meen huomenna neuvolaan ja ens viikon alusta äitipolille yliaikaskontrolliin ja katsellaan millon käynnistellään. Päivät on pitkiä ja mieli on maassa vaikkakin odottava.

sh07 rv 41 tasan |O
 
LMK
Ikkunat pesty, sauna pesty, koirat pesty.. reippaalla kävelyllä ja saunassa on käyty useammankin kerran.. Ei mitään tehoja! Minä myös huomenna neuvolaan ja ens viikolla äitipolille. huuh huh, rv 40+4.. Nyt en jaksa enää päivääkään (niin ihanaa ku tämä matka äitiyteen on ollutkin) :)
 
Heipä hei! :wave:

Minä en ainakaan ole minnekään lähtenyt...
Maanantaina on kontrolli aika, ja siitä luultavasti parin päivän päästä käynnistys. Olen melko varma että sinne asti täällä tullaan menemään.

No, pääasia että äitienpäivänä on jo nyytti sylissä. :D

elzibelzi ja Nöttönen 41+2
 
Heippa, en ole synnyttämässä minäkään... Tehtiin pitkä vappukävely äsken, mutta yhtään supistusta ei ole tullut (niin kuin ei itse asiassa moneen päivään).

Vauva potkunyrkkeilee epätoivoisesti ja se sattuu ajoittain aika paljon, sillä alkaa jo olla voimia! Miten teillä muilla, onko mahassa vielä kova meininki vai tuntuuko liikehdintä vähentyneen?

Varasin ajan yliaikaiskontrolliin tiistaiksi, eiköhän sitä tosiaan äitienpäivään mennessä saa vauvan syliin =)

Viljaliina 41+0
 
Heip!

Minäkään mitään minnekään ole lähtenyt. Pihalla olen vain nautiskellut ihanasta ilmasta. Grillailtu ja syötiinkin ulkona. Nyt tekee esikoinen munkkitaikinaa ja kohta pitää niitä sitten mennä paisteleen. Mullakin huomenna neuvola ja soitellaan äippäpolille, varmaankin sitten alkuviikosta kontrolliin. Nyt menen vielä hetkeksi ulos ennen munkkeja. B)

Vointeja kaikille!

Puella ja Kompiainen 41+2
 
Voi kun mä niin toivon että kaikki "kärvistelijät" saisivat pian oman nyyttinsä syliin :heart:
Nuo viimeiset päivät ja viikot ovat varmasti ihan hirveän tuskallisia. Itsellä oli jo tuskaa vaikka poika syntyi 39+3 :ashamed:

mussu toivotaan että johtuu katetroinnista, tosin mulla vaan jo synnytyksestä 4 viikkoa...milloin tää loppuu |O |O |O
 
Tsemppii ihan hulluna kaikille viimeisiin todella pitkiin päiviin!! Ne käyvät hermoille, jo ihan "joko joko" puheluidenkin takia!
Minä ainakin tullessani neuvolasta 41+4 tokasin miehelleni, ettei meille mitään vauvaa edes ole tulossa, lopetetaan odottamasta niin eiköhän se sitten tule. kaks vuorokautta myöhemmin käynnistyksellä oli nyytti kainalossa. =) ja kuinka ihana tuollainen yliaikainen onkaan, syö ja nukkuu, ei minkäänlaista vatsavaivaa ja on muutenkin jo "hyvin valmis" neuvolatädin sanoja lainatakseni. Eli jotain positiivista teille =))

Nyt mä meen jatkaan pyykkäystä ennenku pikkuprinsessa herää ilta tankkaukselle = kolme tuntia yhtä putkee tissillä ja sitten nukkuukin 9-10h yöunet yhdellä syötöllä!

Minä ja voice 2vkoa ja 5pv
 

Yhteistyössä