Huhhuh,ystävä seurustellut miehen kanssa 1v,vauva tulossa!

No juu, tuota luokkaa se meilläkin meni. 4kk seurustelun jälkeen ostettiin kihlat, oltiin seurusteltu vuosi kun hankittiin yhteinen asunto (tuo vuosi oltiinkin käytännössä yhdessä, milloin kummankin kotona) ja päätettiin että vauva saa tulla. Raskaus alkoi heti, vaikkakin päättyi sitten keskenmenoon. Uusi raskaus alkoi sekin melkopian ja pari viikkoa sen jälkeen kun juhlittiin 2v seurustelusuhdetta meille syntyi esikoinen. Reilu vuosi sen perään kakkonen jonka ristiäisissä sitten mentiin naimisiin. Kaksi lasta noin tieheään tahtiin, molemmat vielä erityislapsia ja muita vastoinkäymisiä lisäksi on varmaan monen mielestä ollut selviä merkkejä siitä ettei tässä suhde voi kestää.

Mitään en mene vannomaan kun ei kuulu tyyliini. Nyt kuitenkin maaliskuussa tulee 7v yhdessäoloa täyteen, lapset nyt 4,5v ja 3,5v eikä vielä olla erottu vaikkei elämä pelkkää ruusuilla tanssimista ole ollutkaan. En tiedä, ehkä olen tässäkin turhan realisti kun en ole oikeastaan koskaan uskonut näihin täydellisiin unelma-miehiin vaan pitänyt aina itsestäänselvyytenä että se arki tulee mukaan kuvaan ennemmin tai myöhemmin. Kun nyt mietin taaksepäin niin kyllä se mies kenen kanssa aikanani muutin yhteen ja aloin lapsesta haaveilemaan - tähän väliin pakko sanoa: meillä lapsenhankinta oli ensisijaisesti miehen idea, itse en olisi sitä noin aikaisin uskaltanut edes ääneen sanoa - on pitkälti sama mies kuin mikä minulla on tnä päivänä. Tietty aina oppii toisesta jotain uutta jne, mutta meinaan etten minkään vaaleanpunaisten lasien läpi katsellut elämää tuolloinkaan.

Mutta mistäs sen tietää joskus vaikka huomenna tapahtuisi jotain mikä pistäisipakan sekaisin ja aiheuttaisi eron.

 

Tjaa. Jos kummatkin vanhemmat ottavat vastuun lapsesta ei tuo nyt niin ihmeellistä. On ennenvanhaan kuitenkin paukahdettu naimisiin vaan siksi että vanhemmat halunneet.

Me muutettiin viikon tapailun jälkeen yhteen, ja kun kuukausi oltiin asuttu tein positiivisen testin. 6v, kaksi lasta ja naimisissa ollaan ja tullaan oleenkin koska kaikki menee hyvin.

 

mäkin olin viel 16 vee kun muutettiin ukon kanssa saman katon alle. Ja saa kauhistella

 

Vosu se sitten minäkin.
Esikoinen syntyi kun oltiin 1,5vuotta oltu yhdessä, nyt kolme lasta ja 5 vuotta oltu yhdessä.

 

Ei kaikkien tarvitse mennä pitkän kaavan mukaan. Me tunnettiin noin 4 kuukautta, kun mä aloin odottaa ja yhteen muutettiin, kun vauva oli parin kuukauden ikäinen. Hyvin on menny ja nyt odotan toista.

Ajan haaskausta semmonen pitkään vatvominen on. Elämä on nyt, eikä vuosien päästä.

 

Mä en oo vosu, olinhan siveästi naimisissa kun tulin raskaaksi :saint:

Avoliittoon pamautin tosin alle kahden viikon tapailun jälkeen, kihloihin n. 3 kk yhdessäolon jälkeen, ja naimisiin 9 kk seurustelun jälkeen - vieläpä ulkomaalaisen, muslimin kanssa! 1½ v yhdessäolon jälkeen alettiin tekemään vauvoja. Yli 8½ vuotta tässä ollaan jo yhdessä oltu. Tuskin se odottamalla olisi mihinkään muuttunut.

 

Mutta kaikki naisethan ei ole niin tarkkoja siitä kenet jälkikasvulleen isäksi valikoivat. Minusta se on elämän tärkein ratkaisu jonka kanssa ei pidä hätiköidä. Eikö se olisi kiva, että olisi lapselle kunnon kotikin jo perustettuna ja elatus kunnossa. Vaan tietenkiin jos ei niin haittaa että yhteiskunnan elätiksi äpäröitä pukkaa niin sittenhän se on se ja sama.

olin 17v. kun tapasin mieheni, siitä 10kk ja asuttiin saman katon alla, 3kk asuttiin yhdessä ja vauva ilmoitti tulostaan, olin tuolloin siis 18v. lapsi syntyi, täytin 4kk päästä 19v. tästä 9kk ja olin taas raskaana, sain 20v. toisen lapsen, tästä 2vuotta ja mentiin naimisiin, nyt yhteisiä vuosia takana 9, molemmilla vakityöt, taloudellisesti menee hyvin ja suhde kukoistaa.
Ei paane arvostella toisia, ja aapeelta haluaisin kuulla, että kuinka monta vuotta oli itse miehensä untenut ennen kuin lapsia alkoivat tekemään? ja miten suhde jaksaa tällä hetkellä?

 

Mä tiedän kyllä monen monta paria, jotka on ollut pitkäänkin yhdessä ennen lasta ja eipä oo nekää rakkaustarinat kestänyt. Toisaalta tiedän myös pareja jotka on saanut nopeastikin lapsen jotka ovat yhdessä vielä monen vuoden jälkeen. Että etpä tuon perusteella voi mennä sanomaan mitään. Ei kai näissä asioissa ole yhtä oikeaa ratkaisua. Koska mun mielestä pitää olla 5 vuotta yhdessä ensin ja sen jälkeen vasta saada lapsi. Jos et näin tee lapset kasvaa huonossa kodissa, voi halleluja sanon mä. Ja ap, en ihmettele jos kaveris suuttus, kannattaa vähän miettiä mitä sanoo, vaikka ite ei noin tekiskään...

 

Mutta kaikki naisethan ei ole niin tarkkoja siitä kenet jälkikasvulleen isäksi valikoivat. Minusta se on elämän tärkein ratkaisu jonka kanssa ei pidä hätiköidä. Eikö se olisi kiva, että olisi lapselle kunnon kotikin jo perustettuna ja elatus kunnossa. Vaan tietenkiin jos ei niin haittaa että yhteiskunnan elätiksi äpäröitä pukkaa niin sittenhän se on se ja sama.

Eikä kaikki miehet ilmeisesti tarkkoja kenen kanssa lapsen tekee jos tommosen akan ottanu... Jos sulla ees sitä miestä ja lapsia on...

 

Mjaa. Vosu sitten täälläkin :wave:

Me oltiin seurusteltu vuosi, kun meidän esikoinen syntyi.
Me kyllä tunnettiin jo ennestään ja tiesin millaisen ihmisen valitsin :saint:

Nyt me ollaan naimisissa ja kahden lapsen onnellisia vanhempia
:heart:

Mutta muut saa olla meidän valinnoista ihan mitä mieltä haluaa. Varmasti on tuota samaa paskaa jauhettu meistäkin. Mutta ihan vapaasti, ei hetkauta.

 

Ajatteles, jotkut tulee raskaaksi ihan yhden illan jutuistakin
Jeesustelu kertoo aina siitä että jeesustelija kuvittelee itse olevansa arvosteltavaa parempi.

 

Mä tiedänkin parin joka alkoi seurustella vasta yhteisen lapsen synnyttyä . Ja ovat edelleen onnellisesti yhdessä, naimisissa ja tehneet lisää yhteisiä lapsia.

Itse vaihdoin aikoinani lennosta entisen nykyiseen (ekan kerran olin mieheni kanssa sunnuntaina ja maanantaina jätin lopullisesti eksän. Muutettiin lähes samantien yhteen ja puoli vuotta seurusteltuamme alkoi mies pehmitellä mua lapsentekoon. Puoli vuotta piti miehen maanitella, mutta sitten innostuin minäkin vauva-ajatuksesta. Muutama kuukausi yrittämistä ja sitten tärppäsi. Raskausaikana mentiin kihloihin ja esikoinen oli 5 kk:n ikäinen kun mentiin naimisiin. Olin 23-vuotias kun esikoinen syntyi, mutta ehdin täyttää 24 ennen vihille menoa. Syyskuussa oli 8.hääpäivä eikä loppua näy :heart:

Muoks: niin ja miestäni en tuntenut entuudestaan, oltiin tunnettu muutama viikko ennen kuin alettiin seurustella.

 

Me oltiin tunnettu(ja asuttu!!) 5kk kun vauva ilmoitti tulostaan ja ihan tekemällä tehty. Kesken meni, mutta tulin raskaaksi 2vkoa km jälkeen. Joten 1v2kk oltiin tunnettu/asuttu ja oltu yhdessä kun esikoinen syntyi. Siitä 1v5kk myöhemmin tuli toinen ja siitä sitten vajaa 4v niin tuli kolmas.
Nyt jo 9v yhdessä ja 5v naimisissa.

Joillain se partneri vaan kolahtaa nenän eteen, just oikee sellanen :heart:

 

En nyt jaksanut lukea koko ketjua, mutta en vaan ymmärrä millä tavalla pitkä yhteiselo takaisi sen enempää pysyvyyttä parisuhteeseen? Itse asiassa mitä pidempään pariskunta on ollut vain kaksin, sitä suuremman "kriisin" lapsen syntymä siihen suhteeseen tuo.

Erotaanhan sitä vaikka 30 avioliittovuodenkin jälkeen.


Nimimerkillä "seurustelun vuosipäivä viikkoa ennen esikoisen syntymää"

 

Huh huh...ajatella. Minäki seurustellu vasta 9 kk, eikä edes vielä asuta yhdessä, vasta kolmen viikon päästä. Välimatkakin vielä vajaa 700 kilometriä. Ja vauvelia pukkaa heinäkuussa :xmas:
Haukkuja otetaan vastaan, sitähän tällä palstalla saa, niin paljon kuin haluaa.

 

Ei kaikkien tarvitse mennä pitkän kaavan mukaan. Me tunnettiin noin 4 kuukautta, kun mä aloin odottaa ja yhteen muutettiin, kun vauva oli parin kuukauden ikäinen. Hyvin on menny ja nyt odotan toista.

Ajan haaskausta semmonen pitkään vatvominen on. Elämä on nyt, eikä vuosien päästä.

Peesaan EllaDonnaa! Jahkasin yhden "ihmiselämän" miehen kanssa ja kun lapseton liitto päätyi eroon. Niin päätin, että jahkaaminenn saa riittää.
Kahden kuukauden seurustelun jälkeen olin raskaana onnellisesti ja yhteen muutettiin kaksi kuukautta ennen lapsen syntymää. Ja yhdessä ollaan edelleen muksun täyttäessä kohta neljä vuotta