Homeesta tietävät! Meillä kylmä ulkovarasto ja tavarat oli homeessa siellä. Roskiin kaikki? Korvaako vakuutus?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tavarat homeessa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tavarat homeessa

Vieras
Joo eli siis autotalli + varasto on rakennettu kesällä ja otettu käyttöön syyskuussa. En ole sen kummemmin varaston tavaroita penkonut syksyn aikana eikä sinne ole juuri mitään viety (eikä varsinkaan mitään märkää tavaraa). Varastossa on lattialämmitys joka ei ole ollut päällä. Valmistajan mukaan sitä käsittääkseni voi pitää myös kylmillään. Seinillä on kaksi ilmastointiräppänää.

Nyt kävin varastossa ja sattumalta huomasin, että yhdet kengät olivat yltäpäältä homeessa! Kyseisiä kenkiä ei oltu käytetty viime kesänä ollenkaan ja kun ne sinne syksyllä vein, ne oli kuivat (oli säilytetty meillä täällä sisällä uudessa talossa edellenen vuosi).

En sen tarkemmin jäänyt kylmään varastoon tutkimaan, oliko muutkin kamat homeessa. Mutta eikö periaatteessa ole niin, että niitä homeitiöitä on nyt joka ikisessä tavarassa, mitä tuolla varastossa on?

Nakataanko nyt kaikki tavarat roskiin? Korvaako vakuutus?
 
No kylmäsäilytyksessä tavarat homehtuvat, se on selvä. Joko näkyvästi tai ainakin niin, että niihin haju jää eli pitää heittää pois. Vakuutus ei korvaa itseaiheutettua vahinkoa.
 
En usko kyllä vakuutuksen ainakaan korvaavan mitään!? JOs kylmässä varastossa säilyttää sisä"tavaroita, niin onhan siinä riskinsä..Ja home on kait aika pitkälti niin ikävä eliö, että kamat on käyttökelvottomia, ainakin tekstiiliset..
 
[QUOTE="vieras";25235375]No kylmäsäilytyksessä tavarat homehtuvat, se on selvä. Joko näkyvästi tai ainakin niin, että niihin haju jää eli pitää heittää pois. Vakuutus ei korvaa itseaiheutettua vahinkoa.[/QUOTE]
Mutta siis jos siellä on jotakin esineitä ym. mitkä vielä tuntuvat käyttökelpoiselta, niin ei tarvitse heittää pois. Ei niistä mitään ongelmaa tule.
 
Miten se on mahdollista että ne homehtuu? Kun meillä oli edellisessä asunnossa (kerrostalo) kylmä ulkovarasto eikä siellä mikään homehtunut.

Ja miten niin itseaiheutettu? Siis millä perusteella vakuutusyhtiö vois niin katsoa? Onko se meidän vika että ne siellä homehtuu, onhan monissakin talonyhtiöissä kylmävarastoja pilvin pimein...
 
Huh mitä hölmöyttä. Kylmävarastoon ei saa laittaa mitään tekstiiliä, rattaiden kangasosia, vaatteita tms. homehtuvaa. Todellakaan ei mikään vakuutus korvaa.
 
[QUOTE="a p";25235406]Miten se on mahdollista että ne homehtuu? Kun meillä oli edellisessä asunnossa (kerrostalo) kylmä ulkovarasto eikä siellä mikään homehtunut.

Ja miten niin itseaiheutettu? Siis millä perusteella vakuutusyhtiö vois niin katsoa? Onko se meidän vika että ne siellä homehtuu, onhan monissakin talonyhtiöissä kylmävarastoja pilvin pimein...[/QUOTE]
No näin nyt pääsi käymään. Kylmävarastoja ei ole tarkoitettu vaatteiden ja kenkien säilytykseen, vaan polkupyörien, urheiluvälineiden, työkalujen ja puutarhakalusteiden (ei pehmusteiden) säilytykseen.
 
[QUOTE="a p";25235406]Miten se on mahdollista että ne homehtuu? Kun meillä oli edellisessä asunnossa (kerrostalo) kylmä ulkovarasto eikä siellä mikään homehtunut.

Ja miten niin itseaiheutettu? Siis millä perusteella vakuutusyhtiö vois niin katsoa? Onko se meidän vika että ne siellä homehtuu, onhan monissakin talonyhtiöissä kylmävarastoja pilvin pimein...[/QUOTE]

Kerrostalojen varastoissa on yleensä kosteudenpoisto eli varasto on kylmä ja kuiva. Jos sulla ei ole ilmasta kosteutta poistavaa laitetta, varasto on oltava lämmin ja ilman kierrettävä. Tässä on kyse tyhmyydestä eli ei korvaa vakuutus. Ei kerrostalojenkaan kylmävarastoissa suositella vaatteita ja kenkiä säilytettävän.
 
[QUOTE="kkk";25235426]Huh mitä hölmöyttä. Kylmävarastoon ei saa laittaa mitään tekstiiliä, rattaiden kangasosia, vaatteita tms. homehtuvaa. Todellakaan ei mikään vakuutus korvaa.[/QUOTE]

Joo, kai me ollaan hölmöjä. Mutta olen pikkuikäni ja vielä aikuisiälläkin asunut vanhoissa taloissa, jossa vinttikomeroihin (myös ns. tiiviisiin) on tungettu kaikki ylimääräiset vaatteet ja muuta tavarat. Eikä ikinä ole ollut näkyvää hometta. Eikä sen koommin näkyvää hometta ollut myöskään muutaman kerrostaloasunnon häkkivarastoissa säilytetyissä vaatteissa, kengissä jne.

No mut haluaisin vastauksen vielä kysymykseen, miksei vakuutus korvaa? Tallin rakentaja sanoi, että voi olla myös kylmillään.
 
[QUOTE="a p";25235500]No mut haluaisin vastauksen vielä kysymykseen, miksei vakuutus korvaa? Tallin rakentaja sanoi, että voi olla myös kylmillään.[/QUOTE]
Sanoiko tallin rakentaja myös että kylmässä voi säilyttää vaatetavaraa?
 
[QUOTE="a p";25235500]Joo, kai me ollaan hölmöjä. Mutta olen pikkuikäni ja vielä aikuisiälläkin asunut vanhoissa taloissa, jossa vinttikomeroihin (myös ns. tiiviisiin) on tungettu kaikki ylimääräiset vaatteet ja muuta tavarat. Eikä ikinä ole ollut näkyvää hometta. Eikä sen koommin näkyvää hometta ollut myöskään muutaman kerrostaloasunnon häkkivarastoissa säilytetyissä vaatteissa, kengissä jne.

No mut haluaisin vastauksen vielä kysymykseen, miksei vakuutus korvaa? Tallin rakentaja sanoi, että voi olla myös kylmillään.[/QUOTE]

Voi pyhä yksinkertaisuus. Totta helvetissä se rakennus tai varasto voi olla kylmänä ja voit sinne viedä polkupyöräsi eikä se homehdu.

Mutta ihan omilla järjenlahjoillasi joudut raukka miettimään mitä muuta sinne sitten viet. Vietkö sisäfileen, kangastavaraa, elektroniikkaa, koiran ilman ruokaa tai vaikka miehesi... Ja jos nyt et ymmärrä seurata kosteustilan vaihteluita lämmittämättömässä tilassa ja siitä seuraavaan kosteuden kondensoitumista eli tiivistymistä ja haihtumista niin ei voi olla että me muut vakuutuksenmaksajat joudumme semmoisesta puupäisyydestä maksamaan.

Tulee ihan mieleen se juttu missä muka amerikkalainen perhe vaati korvauksia kuivattuaan kissaansa mikroaaltouunissa ja kun kissa sitten kuoli... kun ei käyttöohjeessa mainittu erikseen siitä että mikrossa ei voi kuivata märkää kissaa.
 
  • Tykkää
Reactions: as if ja nöppönen
Vakuutus korvaa tapahtuman, joka on äkillinen ja ennalta-arvaamaton. Homehtuminen ei ole äkillistä, eikä tuossa tapauksessa kovin ennalta-arvaamatontakaan. Vakuutus ei kyllä tuota korvaa.
 
Siis eihän kylmässä voi säilyttää mitään kankaista!!! :O Miksi ihmeessä ootte tunkeneet sinne kenkiä ja vaatteita, sanoohan sen järkikin että ne homehtuu kylmässä vaikka oisivat miten kuivia tahansa. Samoin lastenvaunut homehtuu kylmässä ja turvakaukalon pehmusteet ja sitteri. IKINÄ EI KYLMÄÄN VARASTOON TÄLLÄSTÄ TAVARAA. Niille pitää etsiä paikka lämpimästä.

ILmeisesti kylmäsäilytyksen takia kirpparilla joissain pöydissä haisee ihan järkky HOME!
 
Meillä kotona maalla, siis maalaistalossa, säilytettiin lähes kaikki tekstiilit, ylimääräiset vaatteet vuodevaatteet aitassa. Koskaan ei ollut mitään ongelmia homeen tai hajun suhteen.
 
[QUOTE="Vieras";25237518]Meillä kylmällä mökillä paljon vaatetavaraa eikä ikinä homehdu, ei kengät myöskään.[/QUOTE]

Talossa on paremmat eristeet kosteutta vastaan, ja yleensä ilmanvaihtokin paljon parempi.
 
[QUOTE="vieras";25237556]Meillä kotona maalla, siis maalaistalossa, säilytettiin lähes kaikki tekstiilit, ylimääräiset vaatteet vuodevaatteet aitassa. Koskaan ei ollut mitään ongelmia homeen tai hajun suhteen.[/QUOTE]

Aitassa ilma vaihtuu todella hyvin, kosteus ei jää muhimaan kuten tiivissä muovitetussa varastokopissa käy.
 
Ok, no kertokaapa minulle, että mikä on sopiva lämpötila tuollaiselle varastolle? +5, +15 vai +25? Siis ettei tule sitä kosteutta. Ja ilmastointiräppänät täysille, vai?

Meillä on autotallissa +12 astetta ja räppänät täysillä auki ja silti sekin on turhan kostea koko ajan, vaikka auto puhdistetaan lumesta ennen talliin vientiä. Isäntä soittaa tänään rakennusfirmalle ja kyselee, mitä lämpötilaa se suosittelee. Mutta mitä pämpötilaa TE arvon palstalaiset suosittelisitte?
 
[QUOTE="a p";25237799]Ok, no kertokaapa minulle, että mikä on sopiva lämpötila tuollaiselle varastolle? +5, +15 vai +25? Siis ettei tule sitä kosteutta. Ja ilmastointiräppänät täysille, vai?

Meillä on autotallissa +12 astetta ja räppänät täysillä auki ja silti sekin on turhan kostea koko ajan, vaikka auto puhdistetaan lumesta ennen talliin vientiä. Isäntä soittaa tänään rakennusfirmalle ja kyselee, mitä lämpötilaa se suosittelee. Mutta mitä pämpötilaa TE arvon palstalaiset suosittelisitte?[/QUOTE]

Eilen tuntui olevan niin pätevää porukaa liikenteessä, mihin kaikki katosivat ;)
 

Yhteistyössä