Hoitovastuu 24/7, melkein

Moi

Miten kelläkin jaetaan lapsen hoito aamuin illoin, onko vuoroja?

Itsellä on jo aikamoinen tatti otsassa, koska allekirjoittaneella on päävastuu hoidosta 24/7. Mikä on tietenkin pääosin ihan selvä, olenhan kotona. Mutta jos päivät, hemmetin tylsät, päivät pitkät odotan miestä töistä, että saisin itse hengähtää edes hetken ja mies kotiin tultuaan kaatuu sohvalle nukkumaan, niin miten tätä jaksaa? Mulla ei ole mitään muuta tarvetta elämässä kuin lapsen hoito? Ymmärrän, että mies on väsy töistä tultuaan mutta niin olen minäkin. Ihan yhtälailla minä teen työtä joka päivä, rankkaa työtä.

Argh |O

 

Tuo on kyllä tosi ikävä tilanne :hug: Sullahan loppuu oma jaksaminen jos et saa mieheltä apua lastenhoitoon aina iltasin. Ite kun olin tytön kanssa kotona ekat 10kk niin mies kyllä osallistu ihan kiitettävästi mutta silti muistan tosi raskaina ne päivät kun hän tuli väsyksissä töistä kotiin ja meni nukkumaan useammaks tunniks |O Meillä kuitenkin minä jatkoin sitten opintoja ja mies jäi vuorostaan kotiin tytön kanssa 10kk ajaksi ja ainakin itestä oli mukava kun tuli kotiin päivän jälkeen olla tytön kanssa ja tehä vähän kotitöitä siinä sivussa.

Jotenkin sun pitäis saada mies ymmärtämään sunkin tilannetta ja jos saisitte jotenkin sovittua noita "vastuuvuoroja" ja ehkä hänen ei olis joka työpäivän jälkeen pakko ottaa niitä päikkäreitä? Ne kun on vähän sellasia asioita mitkä ei lapsiperheeseen taho oikeen aina sopia.

Mutta varmasti moni muukin kamppailee saman asian kanssa ja varmasti riita siitä syntyy kun yrittää ottaa asiaa puheeksi...mutta pakkohan se on huolehtia että oma jaksaminen säilyy :hug:

 

Meillä ei periaatteessa ole vuoroja mutta käytännössä mies ottaa pojasta "päävastuun" illoiksi ja viikonlopuiksi =) Harvemmin silloin vaihdan esim vaippoja,kylvetän tai syötän poikaa vaikka ei mulla sinänsä mitään sitä vastaan olisi, se on vaan muotoutunut sellaiseksi että teen ruoan ja mies syöttää, kylpyiltoina menen pistämään kylvyn valmiiksi ja mies menee kylvettämään jne. Yhdessä kuitenkin ulkoillaan ja leikitään iltaisin ja vkloppuisinkin.

 

Tuossa tilanteessa pitäisi miehen olla jonkuna aikaa kahdestaan lapsen kanssa, niin näkisi mitä se kotona oleminen oikeasti tarkoittaa.

Meilläkin oli vähän sama ongelma aluksi, mutta sitten minä menin töihin ja mies jäi hoitovapaalle ja nyt kun mies taas on töissä, ei ole koskaan enää sanonut, että en jaksa tai että haluan levätä tms. vaan ymmärtää tasan tarkkaan, että kotona lasten kanssa oleminen on vähintään yhtä rankkaa kuin töissä - töissä sentään pääsee rauhassa vessaan ja ruoka/kahvitunnille!

 

Kunpa olisikin joku joka ottaisi vastuun edes siksi aikaa kun kävisin kerran kuussa lenkillä |O
Pirskatirallaa. Koskaan ei sais verrata, mutta ajatuksissa pakostakin niin tapahtuu joskus, kuten nyt :ashamed:

 

No mä oon kaksin ton 13 kk muksun kanssa joten kyllä se vastuu mulle jää
mut tää nyt on hieman eri tilanne kun ei ole sitä miestä tässä, ja itehän tän valinnan tein et erottiin.

 

joikaa: (jaa muutkin: tosin yh:t ei voi näin toimia....)
Tiedän, että se on vaikeaa, mutta meillä on osoittautunut erittäin toimivaksi vaihtoehdoksi se, että ilmoitan, että "olen sopinut olevani tiistaina klo18 Lissun kanssa uimassa/ jumpassa/ syömässä/lenkillä/koiratreeneissä" Ja sitten vain lähtee. Oli tilanne kotona aivan mikä hyvänsä.

Meillä vastuu oli mulla vaikean alun johdosta. Kun alussa imettäminen oli ainoa mikä vauvaa auttoi niin isän oli vaikeampi luoda suhdetta. Mulle oli iso kolaus kun ystävän alkoiva vihjailemaan, että lapsen ja isän suhde ei pääse kehittymään jos he eivät saa kahdenkeskistä aikaa. Kyllähän se pelotti aluksi, mutta kun järkeilee itselleen, että mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Tiesin sisimmässäni, että mies ottaa kyllä vastuun jos minä olen pois.

Loppujen lopuksi mies on ollut hoitovapaalla ja koen nykyään aidosti, että vanhemmuus jakautuu 50/50.

Ei muuta kuin ovesta ulos vain! :wave:

Yh:t: Tiedän, että ainakin Helsingissä kaupunki myöntää kodinhoitajan pari kertaa viikossa jos oma jaksaminen alkaa hiipumaan. Kyllä jokainen ansaitsee olla vain "minä" muutaman tunnin viikossa.