Kaksipiippuisia juttuja. Haluan uskoa että valtaosassa tapauksista toimitaan lapsen parasta ja siis kartoitetaan noita heikkouksia siitä lähtökohdasta että miten lasta voisi parhaiten tukea. Näitä poikkeuksia on kun päiväkotien hekilökuntakin on ihmisiä ja ehkä joillain on suurempi into löytää niitä "vikoja" tai jopa olla halu painaa vanhempia maahan. Mutta nämä siis harvinaisempia ja tässä ap:n tapauksessahan lasta oli myös kehuttu monissa asioissa.
Meillä esikoinen on erityislapsi ja nuo palaverit sen puolesta tuttuja. En osaa ottaa henkilökohtaisesti sitä että lapsesta etsitään niitä heikkouksia, päin vastoin. Siis jollain lailla tuntuu turvalliselta että häntä hoitaa ihmiset jotka myöntävät nämä "puutteet" ja tekevät töitä sen eteen että hän kuntoutuisi noilla osa-alueilla. Meillä tietysti tilanne eri sinänsä että lapsi on selkeästi vammainen ja tulee sitä aina olemaan, asia mikä on vanhempien hyväksyttävä. Ja siis tuleehan meilläkin toki sitä positiivista paljon, missä asioissa poju on hyvä ja mitkä ovat esim. viimeisen puolen vuoden aikana kehittyneet kovasti. Tottakai siitä tulee hyvä mieli. =)
Meillä oli ehkä ap:n tapauksen kaltaisi ongelmia neuvolan kanssa aikanaan. Neuvolan täti kun eii meinannut uskoa downin vaikuttavan lapseen muuta kuin ulkonäössä ja kun lupaavan alkukehityksen jälkeen taidot alkoivat jäädä ikätovereistä jälkeen neuvolan mielestä jossain oli vikaa, vaikka kuntoutustiimin mukaan kehitystä tapahtui ihan mukavasti. Sama koski myös lapsen kasvua. Kun se ei pysynyt terveiden lasten käyrillä niin neuvola ei meinannut millään uskoa että lapsi todella söi hyvin. :/ Myöhemmin sitten sai hänkin todeta että laittaessa pojun mitat down-lasten käyrälle tämä kasvoikin ihan kultaista keskitietä...
Onneksi nyttemmin ollaan paremmin samoilla linjoilla, eikä tarvi enää vääntää kättä joka neuvolavierailulla. Mutta tuolla siis tuli aikanaan sellainen olo että lapsesta etsimällä etsittiin vikaja.
