Hoitoni, jotka johtivat ONNEEN....?

Pitkään selasin läpi keskusteluja ja etsin em. aiheesta koontia, ei ollut, vaikka läheltä liippasikin. Toiseksi toivon, että myös jo plussanneet kävisivät kommetoimassa. :heart:

Millä lääkkeillä/hoidoilla te olette saaneet vihdoin sen plussan?
Mones hoito kerta
Mikä oli hoidon syynä tms..

Luodaan yhdessä uskoa/toivoa ja jaetaan tietoa meille, jotka vasta lähtee aloitteleen lääkityksiä ja hoitoja. :hug:
 
  • Tykkää
Reactions: Yritys10
5. ivf tuoresiirto toi ainoan plussan ja päättyi lapsen syntymään. Takana siirtoja kaikkiaan yht. 8, joista osa kahden alkion siirtoja.

Hedelmättömyyden primaarisyy on "tuba factor", eli kelvottomat munanjohtimet jotka onkin poistettu. Lisäksi hoitotaipaleen aikana diagnosoitiin munasarjojen vajaatoiminta, jonka syy jäi epäselväksi. Ikää minulla on alle 30v. Vasta-ainetutkimuksissa löytyi lisäksi kilpirauhasvasta-aineita. Puhjenneita autoimmuunisairauksia ei ole, mutta sukurasitetta on kyllä.

Onnistuneessa hoidossa käytössä oli stimulaatiolääkkeiden ja Lugesteronin lisäksi miniaspiriini, sekä uusina lääkkeinä siirron jälken Gonapeptyl ja kortisoni (vasta-aineiden vuoksi). Uskon näissä jälkimmäisissä olleen taikaa, koska alkio sai vielä aikaisempiakin huonommat pisteet ja kiinnittyi silti.
 
Meillä onnistui 1. ICSIn 1. pas luonnolliseen kiertoon. ICSI tehtiin pitkällä kaavalla ja käytössä oli Procren-jarrupiikki, Puregon (125 iu), Pregnyl + Luget. Passissa ei tietty ollut muuta kuin Luget, jotka aloitin siirtoa edeltävänä päivänä.

Syynä meillä vasta-aineet spermassa, joten sen takia ICSI. Mulla myös lievää PCO:ta, mutta kierto toimii ihan normaalisti ja ovis tulee säännöllisesti.
 
Mulla ainut lapsi 2.IVF:n tuoresiirrosta. Aika ihmelapsi, korkeat FSH:t, endoa ja PCO:ta. Munasoluja hoidoissa tosi huonosti, ekassa 1kpl joka selvisi siirtoon asti, tokassa hoidossa 2 kpl josta 2 alkiota siirtoon 2-päiväisenä ja siitä siis tytär. Lääkkeet Suprecur+Gonal-F+Pregnyl. Kolmatta IVF kokeiltiin, mutta ei enää mitään vastetta lääkkeille..joten nyt ollaan hoidoissa luovutetuilla munasoluilla.
 
5. ivf tuoresiirto toi ainoan plussan ja päättyi lapsen syntymään. Takana siirtoja kaikkiaan yht. 8, joista osa kahden alkion siirtoja.

Hedelmättömyyden primaarisyy on "tuba factor", eli kelvottomat munanjohtimet jotka onkin poistettu. Lisäksi hoitotaipaleen aikana diagnosoitiin munasarjojen vajaatoiminta, jonka syy jäi epäselväksi. Ikää minulla on alle 30v. Vasta-ainetutkimuksissa löytyi lisäksi kilpirauhasvasta-aineita. Puhjenneita autoimmuunisairauksia ei ole, mutta sukurasitetta on kyllä.

Onnistuneessa hoidossa käytössä oli stimulaatiolääkkeiden ja Lugesteronin lisäksi miniaspiriini, sekä uusina lääkkeinä siirron jälken Gonapeptyl ja kortisoni (vasta-aineiden vuoksi). Uskon näissä jälkimmäisissä olleen taikaa, koska alkio sai vielä aikaisempiakin huonommat pisteet ja kiinnittyi silti.
Mulla aika samanlainen tarina, elämäni eka plussa 5.IVF tuoresiirrosta. Takana kahden alkion siirtoja varmaankin 20, eikä yhtään kiinnittymistä. Minulta myös munanjohtimet poistettu. Viimeisimmässä, plussan tuoneessa siirrossa uutena oli miniasperiini, kortisoni ja Gonapeptyl, sekä Luget aloitettiin jo ennen siirtoa, eikä siirron jälkeen. Nyt menossa rv 20.
 
  • Tykkää
Reactions: tuba factor
2. ivf:n tuoresiirrosta tuli tuplaplussa. Nyt ne plussat nukkuvat tuolla päiväunia <3

1. ivf:stä saatiin alkioita (muistaakseni) viiteen siirtoon, mutta kertaakaan en saanut testiin edes haamun haamua. Toisella hoitokerralla tehtiin pitkä viljely ja siirrettiin alkiot vasta blastokystivaiheessa. Meillä siis onnen toi tuo pitkä viljely.

Onnea kaikille hoitoihin. Kyllä se onni siellä odottaa! <3
 
Viimeksi muokattu:
Meillä plussa tuli 3. ICSI:n tuoresiirrosta. Lääkkeinä Puregon, pregnyl, Lutinus. Tätä plussaa ennen kaksi tuoresiirtoa ja yksi PAS kaikki negoja… Syy lapsettomuuteen on miehen heikko spermanlaatu. Ravintoterapeutti antoi meille vitamiiniohjeistukset viimeisimpään hoitoon, miehelle sinkkiä ja mulle 1600mg!!!!! foolihappoa muiden monivitamiinien lisäks ja sit tärppäs :) Nyt menossa rv 20. Maanantaina käytiin rakenneultrassa ja siellä kaikki oli hienosti :) Tsemppiä kaikille hoitoihin ja toivottavasti me kaikki saadaan vauvat syliin :)
 
Minulla on kolme lasta, joista kaikki saaneet alkunsa PASsista.

Menimme tutkimuksiin n kahden vuoden lapsettomuuden jälkeen.
Perustutkimusten jälkeen diagnoosi: selittämätön lapsettomuus.
Ensin yritettiin lievempiä hoitoja tuloksetta.
Sitten siirryttiin IVF hoitoihin.
Tässäpä sitä meidän hoitohistoriaa:

1. IVF:n tuoresiirto (yksi alkio) - epäonnistui
1. IVF:n eka PAS (yhden alkion siirto) - epäonnistui
1. IVF:n toinen PAS (kahden alkion siirto) - onnistui: esikoinen syntyi 8/2004
1. IVF:n kolmas PAS (yhden alkion siirto) - epäonnistui
2. IVF:n tuoresiirto (yksi alkio) - epäonnistui
2. IVF:n ensimmäinen PAS (yksi alkio) - epäonnistui
2. IVF:n toinen PAS - molemmat alkiot kuolivat sulatuksessa
3. IVF:n tuoresiirto (yksi alkio) - epäonnistui
3. IVF:n eka PAS (kahden alkion siirto) - onnistui: toinen lapsi syntyi 7/2007
3. IVF:n toinen PAS (yhden alkion siirto) - epäonnistui
4. IVF:n tuoresiirto (yksi alkio) - epäonnistui
4. IVF:n eka PAS (yksi alkio) - epäonnistui
4. IVF:n toinen PAS (kaksi alkiota) - onnistui: kolmas lapsi syntyi 9/2010

Yhteenvetona siis voidaan todeta, että meillä ei ole koskaan onnistunut tuoresiirrosta eikä koskaan yhden alkion siirrosta.

Nyt olen ONNELLISESTI kolmen lapsen äiti.
Toivottavasti teistäkin kaikki saa sen oman nyyttinsä syliin mahdollisimman pikaisesti
 
  • Tykkää
Reactions: Onnellinen-75
Meillä lapsettomuuden syynä miehen simpat. Plussa saatiin 1. ICSIn tuoresiirrosta, yksi alkio siirrettiin. Lääkkeinä hoidossa käytettiin Synarela, Gonal F, Ovitrelle ja luget. Tällä combolla saatiin 15 munista, joista 8 hedelmöittyi, 5 lähti jakautumaan. Alkiodiagnostiikan takia siirrettiin 12-soluisena, siirto siis 4 päivää punktiosta.

Hoito tehtiin naistenklinikalla Helsingissä, ja olen ihan tyytyväinen hoitoon. Nyt menossa rv 18 ja nyt vaan toivon että kaikki menee loppuun asti hyvin. Tsemppiä hoitoihin kaikille! :)
 
Menimme Väestöliittoon IVF:ään 9 vuoden lapsettomuuden jälkeen.
Sitä ennen useampi inseminaatio julkisella.
Diagnoosi: selittämätön lapsettomuus, luteaalivaihe ehkä vähän lyhyt
Tässäpä sitä meidän hoitohistoriaa:

1. IVF:n tuoresiirto (yksi topalkio) - epäonnistui
1. IVF:n eka PAS (yhden topalkion siirto) - onnistui: esikoinen syntyi 8/2012

Pakkasessa odottaa kaksi kakkosluokan alkiota ja nyt keväällä tarkoitus hakea kyytiin. Ekassa IVF:ssä saatiin 7 munasolua, joista 4 hedelmöittyi. Hoito lyhyen kaavan mukaan. Lääkkeinä Puregon, Orgalutran ja Pregnyl. Punktio tehtiin nukutuksessa ja hoitokierros oli helppo. Ei tullut sivuoireita hoidon aikana tai punktion jälkeen. Onnistuneessa Pas-kierrossa join greippimehua ja limis oli melkein 12mm. Lisäksi söin GLA+E vitamiinia. Olen lukenut Gelee Royalen auttaneen monia ja nyt sitä käytössä.

Onnea hoitoihin kaikille!
 
Tänään käyty varhaisultrassa, jossa näkyi alkio ja syke. :heart: Alkio vastasi mitoiltaan täydellisesti lääkärin laskemia viikkoja. Tänään siis rv 7+1.

Meille plussa tuli 1. IVF:n 3. PAS:sista, jossa siirrettiin 5-päiväinen 100% sulatuksesta selvinnyt 4AA blasto vain juuri ja juuri 6 mm limakalvolle.

Aiemmat kaksi PAS:sia huonompilaatuisilla 3- ja 5-päivän alkioilla ja 6,3-6,5 mm limakalvoilla päättyivät negaan.

Syynä lapsettomuuteen oli PCO. IVF:ssä lääkkeinä oli Puregon 100-125 iu, jarruna Orgalutran ja irrotuksen Gonapeptyl. Ei tuoresiirtoa hypeririskin takia.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Hipsunpöpsy
Plussa tuli kahden vuoden yrityksen jälkeen, viidennestä clomifen-kierrosta jossa, annostus oli 2 tablettia. Lapsettomuuden syynä ainoastaan minun "vakava" ovulaatiohäiriö, jonka syytä ei ole löytynyt (ei pco, ei endo, ja kaikki hormonit ok)

Tämä raskaus päättyi spontaaniin keskenmenoon rv8+0, mutta plussa se oli kuitenkin :)
 
Meillä onnisti ensimmäisessä siirtoon asti päätyneessä ICSI:ssä. Sitä ennen oli kaksi eri tavoin epäonnistunutta stimulaatiota. Onnistunut hoitokierros oli pitkällä kaavalla, sitä aiemmat lyhyellä. Syynä oma pco ja miehellä siittiöiden takaisinvirtaus. Meillä oli ennestään luomuna alkunsa saanut lapsi (yritystä silloin vajaa vuosi).
 
3 vuotta yritystä takana ja viimeinen vuosi hoidoilla:
- ensin pelkät Menopur pistokset ja siihen Pregnylit ja luomuilu
- seuraavaksi letrozolt + menopur + pregnyt ja luget ja luomuilu
kun simpat oli testattu ja liikkumattomia oli yli 70 % niin hoido muuttui Inseminaatioon.
- Letrot+menopur, pregnyl 1. IU ja luget --> ei tulosta
- Letrot+menopur+primaspan+evitamiini+pregnyl ja 2. IU ja luget olivat se hoito joka sitten tuotti tulosta ja saimme aikaan ne ihana II viivaa.

Nyt odotellaan että päästään ekaan varhaisultraan ja HCG arvo huitelee 2000 kieppeillä eli kaikki näyttää olevan hyvin.
 
Hei! Meillä ensimmäinen raskaus onnistui luomuna, mutta päättyi keskenmenoon nt-ultrassa viikolla 12. Sikiön todettiin menehtyneen neljä viikkoa aikaisemmin. Tämä tapahtui vuonna 2010. Lähes vuosi yritettiin tuloksetta tämän jälkeen, tutkimuksissa diagnoosiksi laitettiin selittämätön lapsettomuus. Vuonna 2012 raskaus alkoi toisesta inssistä (hoitona 1. kierrossa clomifen + pregnyl ja inssi, mutta clomeista olo tuli kauheaksi., 2. kierrossa pregnyl, mutta inssi olisi osunut viikonlopulle, joten jäi tekemättä, 3. kierrossa pregnyl + inssi, tuloksena terve tyttö 2013. Tänä kesänä plussasin luomusti, mutta todettiin rv 8 tuulimunaksi. Koin luomuyrittämisen epäonnistumisten jälkeen liian raskaaksi, joten meillä hoidot aloitettiin lokakuussa uudelleen. Marraskuussa plussasin ekan inssin jälkeen, nyt menossa 8+0. Toivon niin paljon, että raskaus jatkuu ja vauva syntyy ensi kesänä.

Inssillä voi onnistua! Tsemppiä hoitoihin!
 
3v yritystä, toivoa, pettymystä joka vihdoin 1 icsi:n ja 5 passin jälkeen muuttui onneksi ja keskenmenon peloksi. Olimme kunnallisella puolella hoidoissa. Alkiot ja limakalvot yms. aina priimaa, mutta kiinnittymistä ei tapahtunut. Aloin heti 2 pas siirron jälkeen kyselemään mahdollisesta blastoviljelystä. kaikki oli aina niinkuin piti, alkiot kesti sulatuksen, alkiot kuin oppikirjasta, limakalvot hyvät ja ovulaatio oikeaan aikaan, silti mitään ei tapahtunut. Lopulta vain yksi lääkäri lupasi pitkän viljelyn meille. Viimeisellä kerralla loput 4 alkiota sulatettiin ja vain tämä yksi sitkeä kaveri selvisi siirtoon.
Nyt raskaana 15 viikolla ja kaikki hyvin. Olen niin kiitollinen kyseiselle lääkärille.

Tsemppiä ja pitkää pinnaa kaikille jotka vielä odottaa omaa onneaan.
 
Kirjoittanpa minäkin.
Meillä lahjasoluilla lapsi, mutta olen tullut myös luomuna raskaaksi joten ns siinä puolessa ei pitäisi olla vikaa.

1.hoito. alkioita tuli n.10 (en muista määrää) mutta 6 hedelmöittyi. Neljä selvisi kolmanteen päivään jolloin siirrettiin yksi huippulaatuinen top ja 3 pakastettiin. Nega.

1.Pas . Sulatetiin yksi--> ei selvinnyt. Sulatettiin loput kaksi joista toinen viallinen ja toinen heikko siirrettiin. Nega.

2. Hoito. Anelin pitkän viljelyn. Soluja tuli 10 joista jälleen 6 hedelmöittyi. Kolmanteen päivään jaksoi neljä jotka ensin näytti todella hyvälaatuisille. Siitä eteenpäin laatu huononi ja 4. päivänä jatkossa oli kaksi hidasta ja kaksi huonoa. Päätettiin siirtää tässä vaiheessa ne kaksi hidasta. Kaksi jatkoon jätettyä kuukahti eikä pakkaseen mitään.
Noista kahdesta hitaasta toinen tarttui ja plussa!

Eli meilläkin jotain häikkää tapahtuu 3pv jälkeen, joten jos jatkossa hoitoon päästään pyydän vähäisen määrän uhallakin pitkän viljelyn. Tämä on kuulemma lääkärinkin näkemys. Simpat on labrassa ok , mutta jotain kuitenkin niissä on.
 

Yhteistyössä