Hoitoihin/tutkimuksiin ensikertalaisena alkuvuodesta 2011

heippa piiitkästä aikaa!! en ole aikaisemmin kirjoitellut kun koin jotenkin henkisesti raskaana nää hoidot, mut olen kyllä säännöllisin väliajoin lueskellut teidän juttuja täällä.. eil meillähä alkoi viime syksynä hoidot julkisella puolella ja 4 inssiä meille tehtiin tuloksetta. samalla jonoteltiin ivf:ään ja 18.10 oli punktio ja päättivät sitten tehdä icsin koska terveitä siittiöitä löytyi vain 9000 kpl. munasoluja saatiin 6 josta 4 kypsää ja 2 lähti jakautumaan ja yksi siirrettin sit 20.10 4-soluisena ja yks jäi jatkoviljelyyn. toiveeni eivät tosiaankaan olleet korkealla hoidon suhteen koska tosiaan saalis oli aika huono lääkärinkin mukaan. MUTTA NEGATIIVISUUDESTANI HUOLIMATTA TESTIIN PÄRÄHTI PLUSSA!!! testin tein pp 12 ja veritestiin menin pp 14 ja arvo oli 312.. en tiedä oliko ihan normi tuo arvo ja aikamoisia menkkajomotteluja tuntuu silloin tällöin. mutta mutta täs nyt ollaan ihan ekaa kertaa sitten niiku raskaana.. mut tsemppiä kaikille yrittäjille kyllä se plussa vielä sieltä tirkistelee ja tulee sit kotiin asti ihan vauvana.. mekin kerettiin tästä lapsettomuudesta kärsiä jo 6 1/2 vuotta
 
Huikea määrä folleja Kultapuro, kyllä noista on pakko saada paljon myös soluja :) Muista levätä ja juoda. Tsemppiä! Muista kertoilla kuulumisia, miten tilanne etenee :) Kyllä sitä punktioo varmasti aina jännittää, mut ei kannattais. Siinä kun saat esilääkityksen ja toimenpiteessä sanot HETI, kun vähänkään sattuu, niin asia hoituu kyllä. Mulla lisättiin lääkettä ja lopulta käytettiin humautusta, loppu kipu ku seinään ja juttelin mitä sattuun :D Miehestä olin huolissani siinä lääketokkurassa ja leipäveitsen kokoinen neula sisuksissani, se kun meinas voida huonosti :D

odotusta odottava onkin nyt sitten "vain" Odottava ;) PaljonPaljon Onnea teille!! :flower: :hug: Tsemppiä jatkoon ja pikkuiselle hyvää vointia :heart:
Aina on mukava kuulla pitkänmatkalaisten hyviä uutisia :)


Muoks. :attn: leipäveitsen kokoinen on sitten liioittelua :whistle:
 
Viimeksi muokattu:
Nyppy Voi ku itselläkin olis ollut edellinen punktio yhtä vahvoissa tropeissa mutta ei. Punktion jälkeenkin sain vasta monen tovin odottelun jälkeen särkylääkettä, kun hoitaja sitä pihtaili :whistle: Oli kyllä kiiiiipeä kokemus tällä kerralla, kun eka punktio oli ihan iisi homma eikä juuri tuntunut missään. Sitä kolmatta sitten odotellessa :LOL:
Mutta tosiaan eikö Kultapurolla tänään punktio? Kuulumisia odotellen :p

Onnittelut Odotusta odottava! :flower: ymmärsinkö oikein että nyt tänä syksynä tuli tuo plussa? Rauhaisaa odotusta sinne!

Pinkku "hyvä" että se arvo oli jo tippunut, ettei sitten tarvinnut mitään toimenpiteitä.. :hug:
Yritetäänkö sitä siirtoa taas omaan kiertoon? Toivottavasti kroppa palautuu hyvin tuosta ja se ovis sitte vähän vaihtaa paikkaa ettei tulis se vkloppu sotkemaan siirtoa, eiks nii ;) Mitkä muuten noin fiilikset?

Minulla on täällä taukokierto menossa ja sitte ens kiertoon koitetaan pas:a. Just mietin että pitää varmaan taas tilata amazonilta niitä digiovisliuskoja iso pino, että varmasti saan taas sen oviksen kiinni :p Niitä menikin viimeks aika paljon :LOL:
 
Melargia: Vointi on ihan hyvä, silloin kun vuoto alko, meni yksi kokonainen levy panadolia kurkusta alas sinä koko päivänä. Tosin mulla on melkein aina kun menkat alkaa niin kovat kivut et huhu. Edelleen loppu vuotoa tulee nyt on mennyt 8päivää, vois jo loppua. :)
Mulle tehdään omaan kiertoon, eli pare olis olla viikolla ettei mene v.lopulle :(

Kultapuron pitää HETI tulla ilmoittamaan itsestään kunhan paranee :)

:heart: :flower:
 
Heippa muruset! Täällä vielä hengissä tämänpäiväisen punktion jäljiltä =) En voi kyllä kivaksi kokemukseksi sanoa johtuen suurimmaksi osaksi mun jännityksestä, mutta onneksi hoitaja oli tosi ihana ja kannustava. Sairaalakammoinen mieheni haki mulle sushia sillä aikaa, kun olin toimenpidehuoneessa, ja hoitaja vaan rauhoitteli mua. Toimenpiteen jälkeen huimasi niin kovasti, etten pysynyt pystyssä joten lepäilin siinä gynekologi-tuolilla vielä puolisen tuntia haarat auki :O

Kaikki 20 munarakkulaa punktioitiin ja niistä puolissa oli munasolu sisällä. Hoitaja sano, että se ois ihan hyvä määrä, mutta itselle se kuulostaa aika vähältä jos vaan 50% piti sisällään solun?! Kymmenellä on siis tänä yönä kuumat treffit ja huomenna saan kuulla kuinka moni on hedelmöitynyt, jännää!! Ens ma on siirto eli viiden päivän viljely.

Nyt on vointi muuten ihan hyvä, paitsi alavatsaa jomottaa. Mutta ei voi kovemmaksi kivuksi sanoa kuin mitä kuukautisten aikana. Kotiin päästyäni nukuin noin 3h ja sain vielä huomisen saikkua. Tuolla klinikalla kuulemma yleensä annetaan vain 1 pvä, mutta ei musta tunnu vielä ihan siltä, että haluisin repiä itseni huomenna töihin kun liikkuminenkin on aika hidasta. Hyvä saada levätä rauhassa.

Pinkku hienoa kuulla, että sun arvot on normalisoituneet itsestään, eikä tarvii alkaa mihinkään erikoistoimenpiteisiin. Oikein kovasti tsemppiä pas:iin ja pidän peukkuja, että aikataulut osuvat kohdilleen! :flower:

Ja Melargia kivaa, että sullakin on jo seuraava pas suunnitteilla! Miten olet jaksellut noin muuten henkisesti? :hug:

Nyppy hömelö täällä taas kyselee, että mikä on humautus? Olen vähän pihalla..

Odotusta odottava onnittelut raskaudestasi. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja raskausaika on sinulle hyvä kokemus!
 
Kultapuro hieno teidän saalis kokonaisuudessaan :) Voi ku jänskättää sun puolesta d:)b Tsemppiä! voin kuvitella miten aika matelee...
Meilläkin oli polilla sellanen heräämö, jossa punktion jälkeen piti pötkötellä. Kyselit tuolla aiemmin humautuksesta, niin osa kuvailee sitä eri tavalla, mutta minä voin kertoa vain omasta puolestani... eli se oli suoraan suoneen annettava lyhyt vaikutteinen "lääkehumautus", jonka aikana katosi kaikki kipu täysin ja niin kyllä ällikin :D Coctailia en tiedä, mut ei tarvinnu kärsiä.. muisti tosin pätkii siltä osin :LOL: Mä muistan jutelleeni koko ajan sen jälkeen, vaikken muista mitä :ashamed: Harmi että Melargian toinen punktio oli noin ikävä kokemus : / toivottavasti se oliki viimeinen ikinä!!
 
Kultapuro tuohan toooosi hyvä tulos hedelmöittymisessä!! Mahtavaa :)
Kait se on ihan normaalia ettei kaikista solua löydy ja varmaankin just jos on pco:ta vielä. Minulla oli silloin ekassa ivf:ssä vähän samalla lailla kuin sinulla nuitten follien kans, 18 follia punktioitiin ja 9 solua löyty eli puolessa vaan solu. Ja tuntuhan se vähän pettymykseltä. Nyt en tiiä tällä kierroksella montako punktioitiin, ultrassa arvio oli ~12 follia, mutta oli varmastikin enemmän, kun nyt tuli 12 solua, joista 11 kypsää. Mutta meillä sitten se hedelmöittyminen ei ole ollut kovin hurraa huutoja herättävää :( Eli siis teillä on kyllä hyvä tilanne tällä hetkellä!! paljon elinvoimasuutta toivottelen teidän alkioille :)

Kiitos kysymästä :hug: Ihan ookoo, paljon kun ollut tässä menossa ja tekemistä piisannut, niin tuntuu jo että siitä negasta/vuodosta on jo piiitkä aika =) Tosin on ollut sitten koirahuolta :( että se kyllä vie oman navan huolet pois aika tehokkaasti..
Tilasin amazonista taas läjän digiovistestejä :LOL: Siellä on muuten aika mielenkiintoisia kirjoja hedelmällisyydestä, ivf:stä, pcos:sta, endometrioosista, yms. Ainut vaan että nehän on lontoon kielellä, ja jos kovinkin lääketieteellistä tekstiä niin vois olla hankaluuksia ainakin minulla jo tulla ymmärtämisessä. Ihan jo teki mieli tilata jotain :D

Nyppy Näinpä näinpä ;) No jos siihen vielä joudutaan, niin kovasti toivon ettei sama hoitaja ole silloin.. Tai sitten varaan jo omat särkylääkkeet matkaan :LOL:
 
Viimeksi muokattu:
No nyt on haettu kyytiläinen matkaan. Se olikin sitten ainoa, joka niistä kahdeksasta hedelmöityneestä solusta lähti kehittymään. Olo on kyllä aika toivoton. Ei yhtä ainoata saatu pakkaseen! Tämän yhden kanssa onkin sitten kaikki pelissä, eikä toiveet ole nyt kovin korkealla :'(
 
:O Voi Kultapuro :heart: :hug: Jaksuja piinailuun ja pienelle tarrasukkia, sekä kaikenmaailman liimapurkit mukaan :heart:
Kertoiko lääkäri palleroisen laatuluokistuksen? Ei sillä, että edes merkitystä olis, koska terveitä vauvoja syntyy kaikista luokista.
Varmasti on paha mieli, mutta josko se nyt kuitenkin vaatis "vain" tän yhden kaverin! Elä nyt vielä kirvestä sinne kaivoon kuitenkaan, kun huomenna on vasta piinapäivä 1. :hug: Tsemppiä matkaan!
 
Kiitos Nyppy! Kyllä lääkäri kovasti kehui sen olevan erittäin hieno ja hyvin kehittynyt solu. Se tietysti lohduttaa hieman, mutta onhan se aika surkeeta ajatella, että jos tällä ei tärppää niin koko rumba pitää aloittaa alusta. Toisaalta hyvä, että tekivät pitkän viljelyn ja näin varmistettiin se, että ei siirretty mitään huonolaatuista yksilöä, mikä olisi saman tien kupsahtanut...
 
:hug: Kultapuro
Kelju sentään että se meni sitten näin :(
mutta onhan teillä onneksi tämä loisto yksilö :) Ja nyt sitten kun se on jo näinkin pitkästi hyvä ja selvinnyt, niin onhan se mahdollisuus onnistua, ei vielä masistella ettei tärpännyt!! Vasta kahen viikon päästä se kirves saa lentää kaivoon, ei ennen sitä :D
Olet kyllä ihan oikeessa siinä, että se rumban uudestaan alottaminen on raskasta..
Mutta nyt ensiksi kuitseskin piinaillaan, eiks nii?


Löysinpäs oikeinkin mielenkiintoisen sivuston, jolla saa haettua kansainvälisiä lääketieteellisiä tutkimuksia, sieltä sitten voi lukea abstacteja ;)
Ja kappas vaan kun sattu heti oikein oiva juttu,
tutkimuksen aiheena siis: Intravenous immunoglobulin for repeated IVF failure and unexplained infertility ja tulokset oli aika hurjat!!! Käykääpäs lukasemassa, oli aika tuore tutkimus, julkaistu kesällä. Minäkin haluan moista ainetta (enkös muka jo täytä otsikon kriteerit :D )!!!!!!
Intravenous immunoglobulin for repeated ... [Am J Reprod Immunol. 2012] - PubMed - NCBI

Heh, on minulla taas puuhat, penkoa nettiä :LOL:
 
Kultapuro: Toivotaan ettei tähän tarvis kun sen yhden ihmeen. Ettei uudelleen koko rumbaa :hug:

Muuten tuli mieleen kun itse syön tuota

MINISUN MULTIVITAMIN MAMA 120 TABL

Monivitamiinivalmiste erityisesti raskaana oleville ja imettäville naisille. Minisun Multivitamin Mama sisältää kaikki raskauden aikana tärkeät vitamiinit ja hivenaineet juuri oikeassa suhteessa. Erityisen tärkeitä ovat D-vitamiini, foolihappo, rauta ja sen imeytymistä edistävä C-vitamiini.

Päiväannos: 1 helposti nieltävä tabletti päivässä.

1 tabletti sisältää:
•D-vitamiini 10 mikrog
•E-vitamiini 10 mg
•C-vitamiini 120 mg
•B1-vitamiini 3 mg
•B2-vitamiini 2 mg
•Niasiini 20 mg
•B6-vitamiini 5 mg
•Foolihappo 400 mikrog
•B12-vitamiini 3 mikrog
•Biotiini 30 mikrog
•Pantoteenihappo 5 mg
•Magnesium 150 mg
•Rauta 14 mg
•Sinkki 15 mg
•Kupari 1 mg
•Seleeni 30 mikrog
•Jodi 140 mikrog



Pakkauksessa lapsiturvallinen ja kätevä korkki.

Laktoositon, gluteeniton, hiivaton.

Ei sisällä A-vitamiinia.


Jossain luin että hoidoissa kun käy nii B vitamiinia kuluu huomattavasti paljon enemmän. Elikkä oletteko käyttäneet lisäksi vielä jotain B 12 vitamiinia?
 
käyn kurkkimassa täällä välillä.. kirjoittelen tuolla "hoidot jatkuu 2012" ketjussa.

Melargia erittäin mielenkiintoinen toi tutkimus. täytyy pitää mielessä jos vielä joutuu
näitä hoitoja tahkomaan.
olis mielenkiintoista tietää onko käytössä jollain suomen klinikalla.
nyt menossa 4.ICSI, jonka tulosta odottelen. rupee vaan huumori
loppuun jo tässä hommassa kun ei meinaa sitä pysyvää plussaa tulla. :headwall:

tsempitykset teille kaikille hoitoihinne!!
 
miles Eikö olekin mielenkiintoista? Piti ihan googletella enemmän.
Sain vähän sellasen käsityksen, että tuo tutkimusaihe (vai miksi sitä nyt sanoisi) on vielä aika vähemmän tutkittu tai siihen on vasta nyt kait ruvettu selvittelemään. Tuo IVIg-hoito mitä ne oli käyttänyt vissiinkin tuossa on aika kallis ja heitän nyt vaan ihan lonkalta että ei taida Suomessa vielä moista olla kokeiltu, kai?

pari linkkiä lisää, tämä tosin aika samankaltainen, mutta selitetty enemmän mitä ne on tehneet. Increased pregnancy rates after IVF/ET with ... [Early Pregnancy. 2000] - PubMed - NCBI

Ja sitten jonkun ulkomaisen klinikan sivuilta The Alan E. Beer Center for Reproductive Immunolog

Teillä on miles jo pitkä hoitotausta takana! Kyllä sitä jo vähemmästäkin rupeaa kattelemaan kaikkia keinoja. Minusta on ihan hauska tehdä tuollasta google-etsintää ja etenkin näitä tieteellisiä tutkimuksia. Kaikkee sitä oppii :D
Tsemppiä miles!
 
Mitä kuuluu Kultapurolle?? d:)b

Pinkku minä söin/syön Multivita raskaus plus- vitamiineja, kalkkia, sinkkiä,kromia ja foolihappoa. Raskauden edetessä on jäänyt pois kromi ja foolihappo (tää nyt ekan kolmanneksen jälkeen, sitä on myös tuossa vitamiinivalmisteessa) ja lisäks on tullu maitohappobakteerit. Noita maitohappoja on myös tuossa multivitassa, mut neuvola suositteli sitä lisää.
Ennen raskautumista saatoin ihan satunnaisesti napata ton B- vitamiinilisän, kun satuin purkin huomaamaan... mutta siis tosi harvoin, ehkä kerran kahdessa viikossa :D


Tsempitykset miles sullekkin ja toivotaan sitä pysyvää plussaa!


Melargian linkki oli tosi mielenkiintonen... pitää vielä käydä tutustuun noihin toisiinkin, kun paljon jätti tuo ensimmäinen arvailujen varaan :)
Lämpimiä ajatuksia Sulle ja kärsivällisyyttä passin odotteluun :hug:


Mitä kuuluu Idyllille?


ON: (rv22+5) Meidän rakenneultra jätti paljon myös vielä arvailujen varaan, eli moni asia selviää vasta sitten, kun Muru on maailmassa. Mitään suuria rakennepoikkeavuuksia ei siis löytynyt, mutta hänen sydämensä on edelleen osittain arvoitus.
Murunen on kuitenkin tosi vilkas ja painoakin jo yli 500g :heart:
 
Nyppy ihana kuulla, että olette jo rakenneultraan päässeet ja siellä kuitenkin kaikki ilmeisen hyvin :heart: Joko alat olla luottavaisemmalla mielellä ja pystyt nauttimaan raskaudesta? Ajattele, että puolikiloinen Murunen siellä jo lekottelee! Nopsaa kasvavat nuo pikkuiset =)

Melargia tosiaan mielenkiintoisia artikkeleita! Saapi sitten nähdä aletaanko noita menetelmiä jossain vaiheessa tuoda Suomen klinikoille. Välillä kun tuntuu, että Suomeen tulee kaikki niin jälkijunassa..

Pinkku toi sun mama-lisä kuulostaa loistavalta vitamiinipläjäykseltä ja pitää sisällään varmaan kaiken hyödyllisen raskautta yrittäville/raskaina oleville. Mun jokapäiväinen cocktail pitää sisällään foolihapon, d-vitamiinin (tai mitä jauhoseosta se nyt onkaan :kieh:), rauta-annoksen ja silloin tällöin b-vitamiinin, nyt punktion jälkeen olen myös ottanut minidisperiiniä Nypyn vinkistä.

ON: Piinapäivät ovat todella nimensä arvoiset. Mahdollisia raskausoireita vois olla jatkuva palelu, väsymys (luget??), juiliminen alavatsassa, päänsärky aamuisin ja lämmöt koholla iltaisin. Eilen aamulla oli nenä tukossa ja toissa-aamuna vatsassa tuntui siltä kuin menkat olisivat alkamassa, mut sekin tunne meni ohi. Eilen musta tuntui siltä, että tää vois todellakin olla sitä, mutta tänään olen taas aika varma, että en ole raskaana. Noi oireet voi myös yhtä hyvin olla tavallisia flunssaoireita. Tänään ei mitään muuta kuin päänsärkyä, mikä tulee mulla muutenkin todella usein. Perjantaina olis virallinen testipäivä, saa nähdä jaksanko odottaa siihen asti.. :stick:
 
Kiitos kysymästä, hyvää kuuluu. Laskettuun aikaan on enää 4 päivää eli vauva voi syntyä koska tahansa. Olo on jo todella kärsimätön ja odottavainen, varsinkin kun mulle jo rv36 lääkärineuvolassa sanottiin, että vauva syntyy ennen laskettua aikaa, koska paikat oli avautuneet ja pehmentyneet. Täällä kuitenkin vielä ollaan yhtenä kappaleena. Synnytystä itsessään en pelkää enkä jännitä, haluaisin vain saada vauvan syliini :heart: Kummasti sitä vieläkin on kaikkia pelkotiloja, että miten tämä päättyy. Vointi on yhä näin loppumetreillä melko hyvä ja olenkin saanut viettää helpon raskausajan.

Minä olen myös syönyt jo pari vuotta niitä Multivitan raskaus- ja imetysvitamiineja. Muita en syönyt raskautta yrittäessä enkä nyt raskaana ollessa. Tuolla odotuspuolella aika moni odottaja on syönyt niitä Minisun multivitamin mama -tabletteja, mutta vaihtanut ne sitten muuhun, koska ne on pahentaneet raskausajan pahoinvointia. En tiedä voiko pitää paikkansa, mutta moni odottaja oli havainnut saman.

Lueskelen teidän kuulumisia usein ja myötäelän tilanteita toivoen parasta. Nyt pidän peukkuja Kultapuron perjantaiselle testaukselle =)

Hienoa, että teillä Nyppy raskaus on edennyt jo noin pitkälle ja rakenneultrassakin siis kaikki melko lailla kunnossa. Tsemppiä jatkoon!

Tsemppiä ja :hug: myös teille kaikille muille Pinkku, Miles, Melargia ym.

Idylli ja poitsu 39+3
 
Tänään 2 vkoa punktiosta ja sen nojalla päätin aamulla tehdä r-testin pari päivää ennen virallista testipäivää. No tietysti puhdas negahan sieltä pärähti. Olin jo ehtinyt toivoa toisenlaista tulosta, kun on lämmöt ollut jatkuvasti 0,5-1 astetta korkeammalla kuin normaalisti, vaikka muita oireita ei päänsäryn lisäksi juurikaan ollut. Eipä käynyt mielessä, että kohonneet lämmöt voisivat johtua Lugeista. Onko teillä muilla käynyt vastaavasti, että lämmöt on koholla loppukierrosta ilman plussausta?

Ei oo täällä kovin hyvät fiilikset. En oikein tiedä mitä seuraavaksi. Pakkasessahan ei meillä mitään ole ja varmaan ennen seuraavaa IVF:ää pitäisi jokunen taukokierto olla? Ei hirveesti huvita alkaa alusta koko rumbaa, mutta vaihtoehtojakaan ei taida olla.

Snif.
 
Kultapuro :hug: Voimia! Voi kunpa se vielä ihmeeksi muuttuiskin :whistle: :ashamed: Eikö sulla ole vasta pp8 ja mullakin oli silloin noihin aikoihin vielä niin haalea haamu, etten sitä minään pitänyt. Mut tiedän kyllä sen lohduttoman fiiliksen :( Kunpa osais jotenki lohduttaa.... :hug:

(Mulla kyllä nosti luget lämpöä ja välillä sitten sahasivat ylös alas, mutta ihan samoin oli tää viimeisin pas)
 
Virallinen testipäivä tänään ja ClearBlue antoi tulokseksi kylmää negaa. Tämähän ei nyt enää mikään yllätys sen toissapäiväisen testauksen jälkeen ollut, mutta mieli on silti maassa. Puhuttiin aamulla miehen kanssa, että lähdetään vaan pikimmiten uuteen IVF-kierrokseen, maksoi mitä maksoi. Naistenklinikalla ollaan edelleen jonossa, mut se menee yhä sinne helmikuulle, joten vielä ehditään yksi yritys yksityisellä ennen sitä. Soittelin jo klinikalle ja kerroin tuloksen ja sain suunnitteluajan parin viikon päähän eli yhden taukokierron jälkeen voidaan ottaa uusi yritys. Harmi vaan, kun olin jo ehtinyt tykästyä meitä hoitaneeseen lääkäriin ja hän on kuulemma seuraavat kolme kuukautta poissa. Eli saamme uuden lääkärin. Mut ehkä se nyt on näistä suruista pienin.

Tuntuu vaan niin lohduttomalta. Miksi ei meille sitä pientä suoda? Tai miksi siitä tehdään näin vaikeaa? Ja eniten mua ärsyttää se, että vika on selkeästi mussa ja viaton mieheni joutuu tässä mun takia kärsimään. Miksi en voi antaa miehelleni lasta? Miten mun munasolut voi olla niin huonolaatuisia, että kahdestakymmenestä rakkulasta vain kymmenessä on solu ja vain yksi jaksaa elää 5-päiväiseksi, mutta sekään ei tarraa kiinni? Minä, joka olen kuvitellut itselleni kaikki maailman taudit ja silti on aina todettu terveeksi kuin pukki, ja sit onkin tämän viheliäisen PCO:n lisäksi vielä näin tolkuttoman huonot munasolut. Ja minkä takia ne luget aiheuttaa samat oireet kuin raskaudessa? Eipä pakkausselosteessa mainittu, että sivuoireena voi olla lämpöjen nousu...

Anteeksi vuodatukseni, kiukkuketjuun kai tämä kuuluisi. Ei vaan nyt näy valoa tunnelin päässä. :'(

Mukavampaa viikonloppua teille muille!
 
Viimeksi muokattu:
Kultapuro :( :hug: Voimia! Mun puolesta just tänne saa ite kukanenki avautua ihan niin paljon kuin haluaa... se ei vie tuskaa pois, mutta helpottaa.
Valitettavasti ne huonolaatuiset munasolut on osa tuota pcota, mutta usko pois teilläkin voi tärpätä silti. Se tarvii sen yhden jonka kans kaikki tähdet osuu kohdilleen, eli on kuitenkin ehkä parempi vaihtoehto kuin se, ettei kroppa tuottais ollenkaa munasoluja? Ei taida nyt mitkään sanat lohduttaa :( Voi vaan toivottaa jaksamista ja tsemppiä tulevaan :heart:

(luget on keltarauhashormoni valmiste, eli samaa hormonia kuin oma kroppa erittää loppukierrossa ja raskauden alkaessa)
 

Yhteistyössä