Hoitoihin/tutkimuksiin ensikertalaisena alkuvuodesta 2011

Nyppy Kiitos, eikä mua ne oireet silleen haittaa, koska ovat kaikki onneksi melko lieviä. Lähinnä nauratti, että joo löytyy tuo oire ja tuo ja tuo jne. Eihän jatkuva päänsärky tai vatsakipu nyt mitään kivaa ole, mutta paljon pahemminkin voisi olla. Ja nää on myös henkisesti paljon helpompi kestää kuin vaikkapa jotkut keskenmenokivut, jotka oli kyllä helvetilliset. Kyllä sitä tämän verran ja paljon enemmänkin kärsii, jos lopputulos on halutunlainen :) Javarmasti sun hyperiin liittyvät kivut olivat paljon rankempia, että en tosiaan halua valittaa omista oireistani.

Hyvä, että menkat vihdoin tuli. Kyllä se pas sieltä vielä koittaa - hiljaa hyvää tulee :heart:
 
Hopeainen Nostan hattua, että sait kerrottua asian esimiehelle ja se otti sen hyvin ja oli ymmärtäväinen! Eihän sekään tietysti kivaa ole, että muut spekuloivat asian kanssa ja kehittelevät omia teorioitaan siitä et miksköhän tuokin ramppaa lääkärissä koko ajan. Jotenkin ittelle tää asia vaan on vielä niin arka ja henkilökohtainen, että ainakaan vielä en halua töissä kertoa vaikka kaikki läheiset tietävätkin (ja se todella helpottaa).

Nyppy Hienoa, että menkat vihdoin alkoivat! Jee!! Mulle on tullut Puregonista vaan päänsärkyä. Mutta henkisesti tää piikittely on paljon raskaampaa kuin Femarien napsiminen. Mies on todella piikkikammoinen eikä kestä olla lähelläkään kun piikitän eikä se mun omasta mielestänikään kivaa puuhaa ole. Eilen osuin verisuoneen ja heikotti niin. Mutta jos tästä nyt jotain tulosta edes joskus saadaan aikaiseksi niin kai tämä on kaikki sen arvoista! Pakko se on uskoa ja luottaa vaan...:p
 
Idylli ja se lopputuloshan ON toivotunlainen, siihen pyritään ja uskotaan :kiss:

Kultapuro kohta se menee jo rutiinilla... mut eihän se ikinä kivaa tule olemaankaa. Hyvä ettei pahempia oireita! Mä pistin kans kerran verisuoneen, auts, tuli sellanen pienen pieni mustelma siitä muistoksi. Meillä kans miehellä piikkikammo, eikä siitä varmaan ikinä olis ollu pisteleen. Mut me ollaan vahvoja naisia, hyvin se menee kun on vauhtiin päässy ;) :D Tsemppiä ultraan ja kerrohan sitten kuulumiset!

Hopeainen jee, hyvä ettei mitää ikäviä sivuoireita :) millon sulla on kontrolliultra? Jänskättää jo :D Hieno juttu, että oot piikityksestä selvinny ja paniikit handlannu... kyllä se Muru siitä, tarvii ajatella sitä lopputulosta. Toivotaan nyt että ultrakäynti sit on palkitseva, niin ku tietysti koko kiertokin :hug:
 
kuinka aikasin voi tehä r-testin? nyt on menossa pp9 ja mä tein jo :) en malttanu oottaa, negaahan se näytti. Jostain luin et se näkyis vasta pp10, mut ihan sama.

Tissejä pakottaa edelleen ja kotona ollaan vielä flunssan kourissa. Tänään tosin menen lääkärissä käymään, kun töistä oon ollu pois että sieltä tulee saikkulappu, mutta huomenna taas töihin normaalisiti.

Niin on mulla hyviäkin uutisia. Soitin Tyksiin tänään ja kun mulla oli se suunnitteluaika 25.1, nyt se siirrettiin 11.1 :) eli YLIHUOMENNA :D wuhuu...Ivf hoidot alkaa siis helmikuussa tasan kk päästä.
 
Täällä nyt sitten hoito-ohjeet annettu. Hoidot alkaa ensi kuun lopulla kun menkat on alkanu ja mennyt :)

Eli meillä alkaa hoidot pitkän kaavan mukaan.

Aloitetaan Synarelalla (nenäsumute), sitten Puregonia, Pregnyl ja lopuksi Lugesteron.
Hirvittää kun nää muut on piikkejä kun mulla on piikkikammo, kirjaimellisesti ja nyt joudun ite piikittää itteäni.

katotaan miten mä selviin näitten kanikkien aineiden kanssa....jestas näitä on paljon.
 
  • Tykkää
Reactions: Idylli
^ Mulla oli sumuina Suprecur, muuten samat... paitsi tietty luget jäi käyttämättä, kun tuoresiirtoon ei päästy. Annostus Puregonilla oli aluksi 150 ja eka ultran jälkeen 50, Pregnyl oli annos oli myös pienempi kuin yleensä hyperin takia. Eihän sitä tiedä vielä, jospa se plussa ilmestyis vielä sulle testiin ;)
 
Pinkku pidän sulle niin peukkuja pystyssä, että se nega ei sieltä tulisikaan eikä sun tarttis alottaa uusia hoitoja ollenkaan!! :p

Nyppynen KIITOS tsemppauksesta, tuli tarpeeseen! Kummasti se asenne tosiaan vaikuttaa omaan fiilikseen - parempi vaan yrittää keskittyä siihen positiiviseen ajatteluun kuin voivotella piikkejä sun muita.

Mä otin juuri Pregnyl-irrotuspiikin ja ehdittiin jo kerran sen jälkeen puuhastellakin =) Toissapäiväisessä ultrassa näkyi toisella puolella 16mm rakkula eli ihan toivottu tulos. Just vaan ajoitus osui pikkasen huonosti tuon piikin ottamisen kanssa, kun lähden ilman miestä huomenna reissuun ja ymmärsin että 32 tuntia kestää ennen kuin munis irtoaa. Pitää vaan vielä just ennen lähtöä heilutella peittoa jos ne simpat jaksais ylihuomiseen saakka sinnitellä... Mut kai parempi vähän ajoissa kuin myöhässä, eikös? ;)
 
Voi Pinkku-84 miten kurjaa :( Nyt vain katse kohti tulevaa ja uusia hoitoja, vaikka nyt tietysti harmittaa ja masentaa. Tosi kurjaa...


ON: Tänään kontorilliultrassa löytyi 22mm follikkeli. Lisäksi löytyi toinen isohko 15mm follikkeli, joka voi myös irrota. Lääkäri toivotti romanttista viikonloppua, joten pitänee alkaa virittäytyä sänkypuuhiin... :D Niin ja kaksi kiertoa kokeillaan clomeja eli siis tämän kierron jälkeen vielä yksi, ja jos raskaus ei ala, niin siirrytään inseminaatioon. Jee.

Muuten, paljonko teillä ollut limakalvon paksuus oviksen aikoihin? Mulla oli 8mm ja lääkäri oli hieman mietteliäs ja totesi sitten, että kyllä se riittää. Jäi mietityttämään, että pitäisikö olla enemmän...
 
Viimeksi muokattu:
Kultapuro tulikos simppaset huolella nyt talteen? ;) Hirmusti TärppiOnnea kiertoon!!!! :D Posiitivisella asenteella nyt vaan jännäilemään!

Pinkku voi ei :( Voima:hug: Toivottavasti ei tullu ruhjeita kaatumisesta muuten.

Idylli hienoja ultrakuulumisia teillä
On monella lukemani perusteella ohuempikin limis ollut. Itsellä on kai ollu jotai 9-11. Se limishän vielä siellä kasvaakin sekä ennen, että jälkeen solun irtoamisen... tokkopa tuo nyt sen takia epäonnistuu, kun lääkärikin kerta oli sitä mieltä. Lemmekästä viikonloppua vaan teille päin :wave:


Hyvää viikonloppua kaikille Ihanaisille :heart:
 
Tällä istutaan tyynyn päällä kun häntäluu niin kipee. vielä on yksi mahollisuus meillä vielä ennen hoitoja. Mulla on limiksen paksuus 6,5 - 8 ja sit ku käyttänyt valion greippimehua on limiksen paksuus vahvistunu 9-11mm ja tää on ihan testattu juttu. Ei mitään huuhaata. mulla alkaa huomenna greippimehu kuuri taasen, nyt viime kierrolla en juonu ku unohdin. Mites muuten ootteko käyttäny alkoholia hormonihoidon aikana? mulla tulossa synttärit juuri silloin kun sumutetta käytetään, vaikuttaako alkoholi jotekin sen kanssa?

Hyvää v.loppua kaikille :)
 
Pinkku-84 Mielenkiintoista tietää, että sulla se greippimehu on oikeasti tepsinyt. Sen vaikutuksista puhutaan niin paljon, mutta harvalla on todisteita. Oon kanssa just sitä Valion greippimehua juonut "kuurina" joissakin kierroissa, mutta en ole saanut tilaisuutta seurata, että vaikuttaako vai ei. Nyt tässä kierrossa olen juonut menkkojen loppumisesta alkaen pari lasillista päivässä; ajattelin että kun clomithan voi joillain ohentaa limakalvoa, niin jos sitten se greippimehu kompensoisi sen :D

Kiitos Nyppy. Mukavaa viikonloppua kaikille :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Pinkku-84
Pinkku-84 Joo, kierron alusta vissiin pitäisi, olin vähän myöhässä sen suhteen tässä kierrossa, kun aloitin vasta joskus kp4 menkkojen loppuessa. Mutta oon joskus lukenut, että sitä pitäisi jatkaan jonkinaikaa vielä oviksen jälkeenkin, koska limis jatkaa kasvuaan vielä oviksen jälkeen. Eli vaikuttaako sitten siihen alkion kiinnittymiseen? Mä jatkan nyt vielä greippimehupurkin loppuun. Lisäksi aloitin eilen punaviinikuurin ja ajattelin sitä juoda lasillisen päivässä noin viikon ajan. Heh, kaikki poppaskonstit käyttöön :D
 
Kysyn nyt jotain "tyhmää"... Mietityttääkö ketään muuta orgasmin saaminen luteaalivaiheessa/mahdollisena alkion kiinnittymisaikana? Siis teoriatasolla olen sitä mieltä, että kyllä se alkio kiinnittyy orgasmista huolimatta, jos niin on tarkoitettu. Mutta. Käytännössä kuitenkin pihtailen seksin kanssa ovulaation jälkeen ja pelkään orgasmin saantia. Oonko ainut, jolla tällaisia "tyhmiä" ajatuksia? :D :D
 
Täällä :wave: :ashamed: Jos tai kun me sinne PASsiin päästään, niin arvaa onko hiljasta sillä saralla ainakin hetken :ashamed: Tää lienee ihan päänsisäinen juttu, ei kai siitä oikeasti voi olla haittaa........
 
Mites Pinkun häntäluu?

Entä mitä kuuluu Kultapurolle? Onko Puregon purru ja kaikki hyvin?

Entäs mitä muille kuuluu?

Täällä ei ihmeitä... perjantaita odotellessa, menen käymään polilla kontrolliultrassa.
 
Pinkku väkertää hääjuttuja taas. Ma mennään kaasoille kattoo juhlamekot ja tänään väsäsin varaa päivä kortteja kutsuvieraille. 17kpl sain tehtyä vielä 33kpl tekemättä :/ Häntäluu voi hyvin siellä oli nyrkin kokoinen mustelma :( mulle sanottiin lääkärissä niin että nainen ei saa saada orgasmia yhdynnän aikana, koska se lima estää siittiöiden pääsyä kohteeseen. joten täällä ollaan vältelty niitä.
 
Pinkku-84 Tarkoitatko oviksen aikaan pupuillessa? Mä oon kuullut päinvastoin, että naisen kiihottuminen (lima) edistää siittiöiden pääsyä. Mutta enemmän tosiaan mietityttää toi luteaalivaiheen orgasmi, vaikkei se supistelu nyt mitenkään voi irrottaa kiinnittynyttä alkiota tai estää sen pääsyä. Mukavaa hääaskartelua! Mäkin askartelin pari vuotta sitten tähän aikaan hääkutsuja ym. Toivottavasti häät saa sun ajatukset mukaviin asioihin :)

Eipä tänne mitään ihmeempiä kuulu - raskausoireiden kuvittelua ja nyt tosiaan siis joku pp5 :LOL: :LOL: Käytin muuten tässä kierrossa jotain netistä tilaamiani halpisovistestejä, sellaisia liuskatestejä, enkä saanut kontrolliviivan kanssa yhtä vahvaa viivaa ollenkaan. Merkki oli joku one step tms. Onko muilla kokemuksia? Oon kyllä silti aika varma, että ovis oli viikonloppuna, koska silloin viiva oli vahvimmillaan ja oli ovistuntemuksia ja sen ultrankin mukaan follikkeli oli just puhkeamaisillaan. Sitä paitsi aikaisempina kuukausina hymynaama on ilmestynyt säännöllisesti cb:n testiin, niin eiköhän se ovis ajallaan ollut nytkin. Toivottavasti.
 

Yhteistyössä