Hoitoihin/tutkimuksiin ensikertalaisena alkuvuodesta 2011

Oli ihan pakko kirjoittaa, koska oon täällä jännittänyt Rowan sun hoitoja ja isot pahoittelut tästä pettymyksetä. :hug: Eihän meillä ole sanoja näihin tilanteisiin, mutta voit olla varma, että me olemme kaikki olleet samassa tilanteessa monesti. Eli vaikka se ei tuskaa poistakaan, tiedät, ettet ole yksin. VOIMIA!
 
Ihan omaan napaan nyt tuijottelen ja tulen tännekin kertomaan saamiamme huonoja uutisia. Meillä oli aamulla ylimääräinen ultra, kun eilen neuvolassa ei kuulunut sikiön sydänääniä (ei tosin aina muutenkaan kuulu vielä viikolla 11) ja multa oli lähtenyt pois ne vähäisetkin raskausoireet, mitä oli ollut. Ultrassa selvisi, että alkion kehitys on pysähtynyt viikolla 8, mutta se ei ole poistunut kohdusta. Menen maanantaina lääkkelliseen tyhjennykseen. Enpä tiedä miten tästä surusta taas selvitään. Nyt ehdimme jo iloita, kun raskaus oli edennyt näin pitkälle ja varhaisultrassa kaikki oli ollut niin hyvin. Mutta melkein kolme viikkoa oltiin sitten iloittu turhaan tietämättä, että alkio on kuollut. Kiukuttaa ja surettaa.
 
Tervetuloa mukaan jakamaan iloa ja surua vauvakuumesta, tutkimuksista (ja tuloksista!?) ja toivosta saada oma pikkuinen käärö avuin tai ilman :heart:



***Kuumeilijat***

Nyppy 35v...........esikoinen haaveissa....ilman ehkäisyä vuodesta '07
- Käytössä metut, tauolla toistaiseksi.
Miipeli................................. ................Yritystä 12/08 asti
- Ei vielä hoitoihin/tutkimuksiin.
Melargia 26v.....esikoinen haaveissa...............yritys aloitettu 8/09
- OI+inssi
t84 27v..................................... .........Reilu 2v "kunnon" yritystä.
-Tutkimuksiin menossa
Helinä*** 27v..................................... Yritysaika 1,5v
- Tutkimukset
83yrittäjä 27v..................................... .Yritys aloitettu 4/2009
- Clomit, 3. inssi, syksyllä ivf(?)
Hopeainen............................... ............Yritystä noin 2,5v
- Tutkimukset, terolut, kilpirauhasen vajaatoiminta
Rowan79, 31 v................esikoinen haaveissa.........yritystä 9/09
- aiemmin 3 x IUI (negat) ja femarit, 1. ICSI 10/2011 (1 alkio -> nega), 2. ICSI alkuvuodesta 2012
Pinkku-84, 27v................esikoinen haaveissa........yritystä 08/09
- tutkimukset, 2. IUI (08/11,09/11)......
-nasu- ..........................
LoveStreet ..........................esikoisen yritys alkanut 4/2009
- Lääkkeenä thyroxin, tauolla toistaiseksi.
Tillu79, 32v...............................esikoisen yritystä n.3v
- käytössä menopur, pregnyl, lugesteron, mini disperin, kilpirauhasen vajaatoimintaan thyroksin. 1. IUI (08/11), 1.ICSI (09/11)
Kultapuro, 29v.....esikoinen haaveissa............yritystä 7/2010
- Käytössä femarit
odotusta odottava, 23v.....esikoinen haaveissa....yritystä 5,5v
- 1. IUI (09/11)
Lumileopardi, 31v....esikoinen haaveissa.....yritys aloitettu 9/09,
- Clomit 6kk kokeiltu, 1.IVF (09/11)
Idylli....................esikoinen haaveissa.....yv2



:heart:***Plussanneet***:heart:

(nimi/hoito/monesko/yritysaika/laskettuaika)

Thaikatti.....1.ivf/icsi...1.....??.......09.11.2011
Isla79.........1.ivf........1.....??.......29.11.2011
Kapybara.....Luomu ...1.....??.......21.01.2012
Imoen.........Luomu....2.....yv 3.....13.03.2012
Viola30.......clomit.....2......yv 2.....05.03.2012
Tunturihilla...Luomu...1......yv 2....12.03.2011
H.o.p.e........??..........1......??.......LA
Babies.........metut...1.....yv 2.......LA 27.04.2012
 
Viimeksi muokattu:
Maanantain odottaminen on ihan tuskaa, kun tietää, että se pieni ihmisenalku on vielä mun sisällä. Olen kuitenkin jaksanut alkaa jo katsoa tulevaankin. On sellainen taistelutahto, että prkele kyllä se vauva meille vielä tulee! Nyt mietin vaan, että soitanko sinne lapsettomuuspolille ja otan ne clomit käyttöön? Siis sitten kun tunnen olevani valmis uuteen yritykseen ja kuukautiset on tullut normaalisti? Toisaalta tämä kuitenkin oli meidän toinen luomuplussa, vaikka aina onkin kulunut vuosi ennen kuin tärppi on tullut. Nyt mietityttää, että tarvitsemmeko apua vai emme? Toisaalta, niiden clomien käyttö nyt sinällään on vielä "pikkujuttu" ja vain "pieni" apukeino, joten tuskinpa niistä haittaakaan on. Ja jos sieltä saisi apua, ettei tulisi taas keskenmenoa, vaikka toisaalta en tiedä voiko niihin paljon vaikuttaa. Olisihan se mielekkäämpää saada apua nyt, kuin odottaa taas vuosi tai pidempäänkin, ja kokea joka kuukausi pettymyksiä ja harrastaa pakkoseksiä. Kyllä se oman vauvan kaipuu on niin valtava, että välillä hämmästyttää. Nytkin kyyneleiden, surun, pettymyksen keskellä ajattelee jo tulevaa, vaikka samaanaikaan miettii, että miten tästä jaksaa nousta.

Rowanille myös pahoittelut! Varmasti suru on valtava, koska kuten sanoit, se pikkuinen kuitenkin laitettiin sinne kohtuun. Tietynlainen keskenmenohan se sekin on, vaikkei sitä sillä nimellä kutsutakaan. Voimia.
 
Viimeksi muokattu:
Idylli, olen niin kovin pahoillani puolestasi :hug:! Kuten Nyppykin sanoi, on sinulla kuitenkin ainakin asennetta etkä luovuta. Paljon voimia! :heart:

Mulle vois muuten tuohon listaan päivittää 1. ICSI 10/2011 (1 alkio -> nega), 2. ICSI alkuvuodesta 2012. kiitos!

Kiitos myös kaikille myötätunnosta! :heart:
 
Täällä oli sitten kontrolli tänään. Löyty oikealta puolelta 20mm ja vasemmalta 15mm. Oikea saattaa puhjeta koska vaan , lima oli 9mm, mikä on oikein hyvä. Näillä näkymin puhkeaa perjantaina, eli meillä menis inssi ohi ja joutuis itte hoitaa homman kotiin. Pitää keksii jotain romanttista v.lopuksi ;)

plussatuulia kaikille
 
Viimeksi muokattu:
Kuulostaa Pinkku hyvältä noi komeat folliuutiset :whistle: Tietää miten teidän viikonloppu sujuu, eikä tekemistä tarvi kaukaa etsiä :D Tsemppiä!!
Onko teillä sitten vielä maanantaina aika ultraan vai miten sen inssin sitten käy?

Mitä kuuluu muille? Thaikatti???

Lämmintä loppuviikkoa kaikille :)
 
Moikka kaikille pitkästä aikaa.
Täällä menossa kp2
ovista odotellessa,kun pääsis sit mahdollisesti siihen PAS:iin-jos huurunenut selviäis pakkasesta.
Egyptin loma meni muuten hyvin, mut 4. päivänä sairastuin niin, et jouduin paikalliseen sairaalaan. Nousi kuume 39 ja suolisto tulehtui. Parjantaina tultiin kotiin ja vatsatauti helpotti vasta sunnuntaina. No nyt on miehellä keuhkokuume ja itsellä epäillään myös samaa. Eipä ihan mennyt meidän loma niinku Strömsössä... Todettiin miehen kanssa, et saa joku aikas paljon maksaa,et uudelleen lähdetään Hurghadaan.
Muuten oli kivaa ja saatiin päätä tuuletettua-ei käynyt tod. vauvanteko ongelmat mielessäkään..

Toivottavasti nyt päästään sinne siirtoon saakka ja joulukuussa tulis sit se paras joululahja eli pysyvä plussa testiin.
 
Tillu no olipas teillä reissu :eek: hyvä, että edes sen neljä päivää ehdit nauttia matkasta kunnolla.. ja lämmintä varmasti riitti? Mutta nyt sitten taas alkaa jännäily... Tsemppiä kiertoon! :) Ja tietysti pikaista paranemista teille molemmille :flower: :hug:
 
Täällä ihan hirveet oviskivut.. ei ikinä ole aikasemmin ollu. ilmoitin tästä keskiviikkona jo kontrollissa eikä ne löytänyt mitään. Nyt sanon suoraan kyllä että petipuuhistakaan ei meinannu tulla mitään kun meinasin alkaa itkee kipujen takia. Onko teille koskaan käyny tällaista?
 
^ Mulla on joskus menneisyydessä ollu sellaset oviskivut, et nimenomaa ne petipuuhat on sattunu törkeästi :| Ei tietoa mistä johtui, joskus kuulemma vaan on niin, vaikka ovulaatio vaikuttaa ihan normaalilta. Jospa se helpottais :hug: Voimia!
 
Idylli, suuret pahoittelut täältäkin. Tosi kamala uutinen :(

Rowanille myös lohtuhaleja!

Ja kiitos kaikille onnitteluista. Vauva liikkuu tosi vähän, mietin monesti et onko se ees hengissä. Nythän se lasketaan jo vauvaksi ja joutus synnyttämään kuolleena. Ei pitäs miettii tälläsiä.
 
Idyllille paljon voimia ja pahoittelut. :'( On vaan niiiin väärin että kauan odotettu raskaus ei kestäkään. Tiedän tunteen. :hug:

Rowanille myös jaksamista, toivottavasti jatkossa on parempi onni.

Kaikille muillekin urheille naisille kovasti tsemppiä!

Täällä kaikki on edelleen tosi hyvin ja poikaa odotetaan, rakenneultra oli pari viikkoa sitten. Vähitellen suurin huoli alkaa väistyä ja usko lapsen saamiseen vahvistuu, mitä pidemmälle tässä pääsee. Mutta edelleen päivä kerrallaan.
 
Imoen hienoja uutisia =) ja tosi mukava kuulla, että pikkuhiljaa uskallat luottaa :hug: Onnea pienestä Prinssistä :heart:

Viola voi itku noita sun ajatuksia :( Nuo on varmaan just niitä, jotka kumpuaa sieltä lapsettomuudenpeikkojen jättämistä jäljistä. Moni vanhempi nainen on kuitenki sanonut, että tyttö liikkuisi rauhallisemmin kuin poika... se on varmaanki juuri näin. Voimia Muru :hug:

Onko Pinkulla mikä tilanne? Oireita kenties? d:)b

Mikä Tillun ja PASsin tilanne?? Tsemppiä sinnekkin!

Miten Rowan jaksaa? Voimia :hug: samoin Idyllille :hug:


Omaa napaakin vähäsen. Mun tarvii ihan ensin kertoa, että täällä pistellään Puregonia. Mä pyydän nöyrästi anteeksi etten kertonut aiemmin, mutta me ihan oikeasti haluttiin taukoa, kun yllättäen tulikin laput polilta ja aika oli tosi pian. Halusin silloin eka keskustella miehen kans asiat ja sitten alkoikin heti sumut. Ei se selittelemällä tietysti kummene, mut pelottaa tää nyt sanoa ihan julkisestikkin (taikauskoa). Pelko on kuitenki tehty voitettavaksi ja jos tästä syystä nyt hoito tyssää, niin sitte se on niin ja olis ollu joka tapauksessa :stick:
Sumuista ei ole tullu mitään oireita koko aikana ja olin varma ettei ne toimi. Niinpä vaan piikittämään tällä viikolla päästiin kuitenki. Huonoja uutisia oli, että follinalkuja oli munasarjoissa 40-50 pcon takia, mutta tuskin ovat iän takia ongelma. Lisäksi toisella puolen oli kysta, jota nyt seurataan. Ens viikolla kontrolliultra ja pitää vain yrittää toivoa, että sen kaksi follia saisin edes kasvatettua.
 
Viimeksi muokattu:
Nyppy, voi te oottekin jo vauhdissa! Sanoisin, että vaikka pidit matalaa profiilia aiheesta, niin ei se tulos siitä miksikään muutu vaikka kertoo tai jättää kertomatta. Mut hirmusti tsemppiä ja voimia nyt! Käyhän kertomassa sit mitä kuuluu ja miten menee. Onko teillä mahdollisesti millä viikolla sitten punktio ja toivottavasti siirto edessä (jos saa kysyä...)? Voimarutistus!! :hug:

Pinkku, jep, oviskipuilut (kovatkin sellaiset) on ihan normaaleja. Mulla on välillä semmosia, että ihan kaksinkerroin menee. Eilenkin oli oletettavasti ovis, kun oli pakko mennä sängylle sikiöasentoon, kun vasemmalla juili niin kovaa.

Imoenille onnea pienestä poikasesta :)

Violalle hurjasti tsemppiä! Ja elä ihmeessä mieti tuollaisia. Ovathan ne vauvatkin yksilöitä. Mutta sit jos oikeasti alkaa huolettaa niin kyllähän tilanne tarkistetaan. Luottamusta ja hyvää vointia sulle! :hug:

Miulla on edelleen aika synkkää tää elämä. Mie kävin eilen polin terapeutin luona ja se tuli tosi tarpeeseen. En oo tännekään jaksanu viime aikoina kirjoitella, vaikka oon kyllä joka päivä käynyt kuulumisenne lukemassa. Mulla on selkeitä masennuksen oireita, jatkuva väsymys, mielenkiinnon puute kaikkeen muuhun kuin tähän lapsettomuusasiaan, välinpitämättömyys, surullisuus... Terapeuttikin oli sitä mieltä, että nyt täytyy seurata mihin olo kehittyy ja katsoa täytyykö ryhtyä toimenpiteisiin. Menen uudelleen tämän kuun lopulla käymään. Miulla on vaan niin iso pelko siitä, että kun se meidän eka ICSI meni miten meni, että seuraavatkaan ei mene sen paremmin ja me jäädään lapsettomiksi loppuiäksemme. Ja tunnen itteni kauheen epäonnistujaksi kun vieläkin oon täällä suossa. Terapeutti kyllä sanoi, että ei kaksi viikkoa ole vielä edes pitkä aika (siis siitä negasta nyt sen verran aikaa), joten ei kenenkään pitäisi olettaa, että koko homma olis jo käyty läpi. Sit kun miulle, kuten aika monelle muullekin täällä, tämä odottaminen on niin rankkaa. Se, kun mitään ei tapahdu. Sain kyllä valoa tunnelin päähän, kun terapeutti sanoi, että vois seuraavan hoidon suunnitteluajan saada jo ennen joulua, ja siis reseptit mukaan. Nyt vaan en tiiä, miten mies suhtautuu tähän. Kun on ollut sen kannalla, että taukoa nyt vuodenvaihteen yli koko hommasta. Tänä iltana aion ottaa tuon puheeksi. En oikein ymmärrä, kenen etua se palvelee, jos odotamme sen muutaman viikon (ja mie kärvistelen masennuksessa) vain siksi, että mies haluaa sen muutaman hassun viikon taukoilla vielä. Vaikka hoidoista ois taukoa, niin tästä lapsettomuudesta sitä ei saa. Mutta nyt ois tärkeää hoitaa myös parisuhdetta ja muistaa, että siihen kuuluu muutakin kuin tämä vauvantekohomma. Työ ja opinnotkin tuntuvat nyt ihan hirveen raskailta jaksaa. En tiiä miten mie jaksan tämän loppuvuoden.
 
Rowan kiitos tsempistä :heart: mahdollinen punktio olis ens viikolla, mutta kyllä pelottaa ettei solut kasvakkaan :ashamed:
Sulla on selkeästi vielä suruaika menossa, ole itelles armollinen..... tarkoitan, se suru on käytävä läpi ja toisilla se kauemmin ja toisilla vähempi aikaa. Varmastihan se vaikuttaa paljon, kun juuri se yksi solu selviytyi siirtoon asti.. kaikki keskittyi siihen yhteen pieneen. Hyvä juttu on se, että sä olet just niin fiksu kysyäkses apua, kun tuntuu ettei jaksa... siitä nostan hattua! Tuo mainitsemas pelko on inhimillinen, mä en hetkeäkään epäile, ettenkö itse käy noita tunteita ja pelkoja läpi, jos tää hoitokerta nyt menee puihin. Paljon voimia teille :heart: saat olla varma, että ajattelen sua ja yritän lähettää positiivista energiaa sinne päin :)


Mitä muille ihanaisille kuuluu? Onko uusia plussaajia? Edellisestä on taas aikaa...
Plussatuulia +++++++:whistle:

Joko Thaikattia saa onnitella??
 

Yhteistyössä