Hoitaja-asiasta miekin (anteeksi), en ymmärrä ihan tuota logiikkaa...

No kyllä se isompi palkka tietysti motivoi tekemään sitä raskasta työtä ja houkuttelee alalle uutta, hyvää työvomaa...

On kyllä aika kummallista, että nyt kun hoitajat ajavat tosissaan tuota heille kuuluvaa palkankorotusta, monet ovat kääntäneet täysin kelkkansa, eivätkä tuekaan enää heitä. Keinot ovat tehyllä kovat, mutta miten muutenkaan asialle oikeasti tapahtuisi mitään? :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja JoosepinÄiti:
että katteettomia lupauksia saa antaa? eikö ole jo aika vaatia tekoja?
Lähdetkö itse töihin brutto 1600 euroa/kk?
Mä kyllä lähiisn jos työ olisi mieluista Olenhan nytkin lähtenyt vaikka en saa edes 1000?/kk:ssa...mutta tykkään työstäni.
 
Surullinen
Onhan se totta, että irtisanoutuneella ei ole vastuuta potilaista. Ja mun puolesta ne saa korotuksia pyytää ja saada. Mutta mun mielestä on hirveää, mitä hoitajat on valmiita tekemään rahan takia. Oikeasti, vaarantamaan ihmisten henkiä. Ajatelkaa niitä pieniä lapsia esimerkiksi jotka jää vaille hoitoa. Eli kyllä hoitajat tärkeitä on, mutta en mä mitenkään pysty enää arvostamaan niitä irtisanottujia.Pelissä on niin paljon, ihmishenkiä, ja rahan takia. Kyllä ihmiset voi olla ahneita.
 
Me4
Alkuperäinen kirjoittaja Ilkeä ihminen:
Alkuperäinen kirjoittaja HelmenTyttö:
Mut joo, palataanko miun alkuperäiseen kysymykseen:

MITEN PALKANKOROTUKSET VAIKUTTAIS VÄHENTÄVÄSTI TYÖN MÄÄRÄÄN JA KIIREESEEN?
heh, unohdin jo tän kysymyksen. EI MITENKÄÄN! eihän kunnilla hyvänen aika ole varaa pitää kaikkia entisiäkään, jos nuo tehyläisten pyytämät korotukset menee läpi. Sittenkö ollaan onnellisia kun on iso palkka ja järjetön määrä työtä
Aivan niin. Nauttikoon sitte tilanteesta kuka voi. Olisivat vaikka luvanneet lisää määrärahoja uusien työpaikkojen rakentamiseksi?! Sitte olis alkanu palkka ja työn määrä vastata toisiaan
 
Alkuperäinen kirjoittaja onni löytyy arjesta:
Kun metalliala tai paperiliitto nostaa palkkojaan , ei tällaista vääntöä ole ollut.. Kun hallitus nosti omia palkkojaan, purnattiin kahvihuoneissa mutta ei näin paljon julkisuudessa.. ja ne summat ovat eri luokkaa..
Metalli ja paperiala on tuottavia liikeyrityksiä, niiden palkat maksetaan tuotosta, ei verovaroista, ei voi mun mielestä verrata.
Kansanedustajia on 200 hoitajia jonninverran enemmän, se loppusumma mikä siitä tulee on aika monta nollaa enemmän.

Palkkaa hoitajille kuuluu enemmän, mut keinot ei ehkä ole ihan parhaimmat nyt.

15% korotuksella käteen jäisi 200?kk 24% korotuksella 280?kk kun veroprosentti nousee korkeammaksi, onko se 80? sitten sen irtisanoutumisen arvoista?
 
Me4
Alkuperäinen kirjoittaja onni löytyy arjesta:
Kun metalliala tai paperiliitto nostaa palkkojaan , ei tällaista vääntöä ole ollut.. Kun hallitus nosti omia palkkojaan, purnattiin kahvihuoneissa mutta ei näin paljon julkisuudessa.. ja ne summat ovat eri luokkaa..
Tässä taitaa nyt olla kaksi vastaavaa liittoa, joista toinen on jo hyväksynyt annetun tarjouksen... Vaikka kaupoissa on ollut hetkellisesti hankaluuksia vessapaperin toimituksen kanssa, ei silti ole uhattu vaarantaa ihmishenkiä.
 
äippä
Asiaan en muuten jaksa ottaa kantaa, mutta nuo keinot, jotka tässä on käytössä...aivan järjetöntä! Jätetään sairaat, lapset ja vanhukset hoitamatta ihan raakasti vaan. Sitten kun porukka kuolee hoidonpuutteeseen, saadaan pistää kaikki näiden kiihkoilijoiden piikkiin...! En sano, että hoitajien palkat kamalan hyvät olisi, mutta luulen, että todellisuudessa palkka kuitenkin suurimmalle osalle RIITTÄÄ, taitaa olla kyse vain AHNEUDESTA. Se on tätä päivää se. *puistatus*
 
äippä
Lisään vielä sellaisen kysymysen, että jotta kussakin valtiossa hyvin menisi ja menestyttäisi, eikö kansalaisten tulisi aina ja jokapaikassa puhaltaa mahdollisimman pitkälle yhteen hiileen? Tällaisella itsensä korottamisella ja itsekkyydellä ei pitkälle pötkitä. Suomi on kohta kusessa ja muualta maailmasta kysellään ja ihmetellään, missä on yhteishenki? Ei sillä, että sitä aina kaikkialta muualtakaan löytyy, mutta vain sillä voi pärjätä ja menestyä! Itse näen tärkeämpänä, hyvin hyvin paljon tärkeämpänä, sen että SUOMI kasvaa, pärjää ja menestyy, kuin sen, että joku yksittäinen henkilö pärjää ja menestyy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja JoosepinÄiti:
että katteettomia lupauksia saa antaa? eikö ole jo aika vaatia tekoja?
Lähdetkö itse töihin brutto 1600 euroa/kk?
kuuleppas, ei ole nuin mustavalakosta tämä maailma. monikin lähtee... tiiätkö oikeesti kuinka surkeet palakat on esim. sairaaloiden toimistotyöntekijöillä? tai siivoojilla? tai poliisilla?

JOKAINEN saisi nyt hiljentyä ja MIETTIÄ mitä tarkoittaa jos lähes 13 000 hoitajaa todellakin irtisanoutuu työstään? miten käy tehohoidon? miten hoidetaan synnytykset? kuka hoitaa syöpäpotilaat, vaikeasti loukkaantuneet?

ja kun ollaan kaksplussan palstalla niin: KUKA HOITAA PIENET VASTASYNTYNEET JOTKA TARVITSEVAT KESKOLASSA HOITOA ETTEIVÄT KUOLE?

todella, todella itsekeskeistä tämä TEHYn touhu.... hoitajat ansaitsevat toki lisää palkkaa, mutta keinot ovat todella väärät!

miettikää, miettikää ja miettikää. ja kommentoikaa sitten kun todellakin olette sisäistäneet sen mitä nuo joukkoirtisanoutumiset voivat pahimmillaan tarkoittaa.

mutta.. kun kaikki suomen hoitajat eivät kuulu tehyyn, eikä tämä kosketa kaikkia sairaaloita.. kyllä tässä maassa vielä hoitoa saa...
Ja kun kaikki toitottavat, että on väärä keino vaatia palkkaa, niin kertokaapas te viisaammat jaana laitinen- pesolalle, mikä olisi parempi konsti..?
 
Alkuperäinen kirjoittaja äippä 84:

no esim. TYKSin strategisesti tärkeimmät alueet lamaantuu täysin.

Ihan eka painotan sitä että arvostan erittäin paljon hoitohenkiläkunnan tekemää työtä ja itse en edes vois kuvitella tekeväni sitä, mutta hyvä että moni muu pystyy ja tekee.

Silti yhdyn hyvin moniin muihin jotka tähän litanjaan ovat kirjottaneet, keinot ovat väärät. Tätä lakkoa ei voi verrata metalliliiton ja paperiliiton, eikä myöskään palvelualojenliiton lakkoon. Niissä ei leikitä kenenkään hengellä.

Palkkaa kyllä tulisi nostaa hoitajilla, mutta se nyt on ihan täys mahdottomuus että niitä nostettaisiin peräti 500?:lla. Mistä kunnat ne rahat repii? Nytkin on jo pula väestä kun ei ole varaa palkata lisää. Ja todellakin jo alkuperäisen mainitsema kysymys. Miten se raha vie sen työmäärän pienemmäksi? Ei mitenkään. Lisää porukkaa ja kohtuulliset korotukset. Kyllä tässä tilanteessa kummankin osapuolen pitäisi hieman joustaa, ei voi olla noin ehdoton kun on kuitenkin kansalaisten hyvinvoinnista kyse.

Mitä kansanedustajiin tulee, kyllä ne siellä vähemmilläkin palkoilla selviäis. Pistäsivät vaikka nekin rahat vähän tärkeimpiin asioihin.

Niin ja kyllä tekisin työtä 1600?:lla. Harva tuommoisista palkoista pääsee nauttimaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nyynä:

juu, mutta ei täällä kukaan ilman hoitoa jää akuuttisessa tilanteessa... kalliiksi sekin tulee...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Marmeladi:
Ihan eka painotan sitä että arvostan erittäin paljon hoitohenkiläkunnan tekemää työtä ja itse en edes vois kuvitella tekeväni sitä, mutta hyvä että moni muu pystyy ja tekee.

Silti yhdyn hyvin moniin muihin jotka tähän litanjaan ovat kirjottaneet, keinot ovat väärät. Tätä lakkoa ei voi verrata metalliliiton ja paperiliiton, eikä myöskään palvelualojenliiton lakkoon. Niissä ei leikitä kenenkään hengellä.

Palkkaa kyllä tulisi nostaa hoitajilla, mutta se nyt on ihan täys mahdottomuus että niitä nostettaisiin peräti 500?:lla. Mistä kunnat ne rahat repii? Nytkin on jo pula väestä kun ei ole varaa palkata lisää. Ja todellakin jo alkuperäisen mainitsema kysymys. Miten se raha vie sen työmäärän pienemmäksi? Ei mitenkään. Lisää porukkaa ja kohtuulliset korotukset. Kyllä tässä tilanteessa kummankin osapuolen pitäisi hieman joustaa, ei voi olla noin ehdoton kun on kuitenkin kansalaisten hyvinvoinnista kyse.

Mitä kansanedustajiin tulee, kyllä ne siellä vähemmilläkin palkoilla selviäis. Pistäsivät vaikka nekin rahat vähän tärkeimpiin asioihin.

Niin ja kyllä tekisin työtä 1600?:lla. Harva tuommoisista palkoista pääsee nauttimaan.
Ei se raha vähennäkkään työmäärää, mutta houkuttelee alalle niitä uusia työntekijöitä... Hoitajapula kun suomea vaivaa, siitä vaan mollia katselemaan...
 
Kyllä se palkan korotus siinä mielessä kiireeseen auttaa, jos se houkuttelee enemmän alan töihin, ja saadaan auki olevat paikat täytettyä. SAmoin tulevaisuudessa tarvitaan lisää hoitajia. Itse olen lähihoitaja ja en tosiaankaan aio sairaanhoitajaksi opiskella, työn raskauden takia, milloinkaan ei palkka niin paljoa nouse että niihin töihin rupeisin, ihan tarpeeksi raskasta on tää lähärinkin työ. Onneks saatiin siivoajat taloon, ennen hoidettiin sekin työ samaan palkkaan.
 
"siitä vaan mollia katselemaan..."

Äippä 84

Mitenkäs toi mun mollin sivujen kattominen tähän asiaan liittyy?

Kyse kun on rahapulasta, sillon ei hirveesti niitä palkkoja nostella. Ja jos hoitoala ei ole kutsumus ammatti niin mikäs sitten? Ja edelleen painotan että hoitajat tekevät hienoa työtä, en kyseenalaista sen raskautta mitenkään. Mutta mahdottomuuksiin ei voi mennä.
 
Yhteistyössä