-Minna Kettunen-
Ekaluokkalaisen kevätjuhlassa kurkussa tuntui palanen, kuten kai äideillä yleensä.
Siellä lapsi esiintyi yhdessä toisten kanssa, osana suurta kokonaisuutta, yhteiskuntakelpoisuuden ensi askelmat kiivettyään.
Äskenhän hän vasta syntyi!
Kun lapsi syntyi, toistelivat kokeneemmat äidit: "Nauti nyt siitä, kun hän on pieni! Se aika menee nopeasti ohi!"
Tuolloin huonounisen vauvan kanssa torkkuessani ajattelin happamasti, että aika saisikin mennä nopeasti.
Kevätjuhlassa saatoin vain todeta, että se todella meni.
Lapsia saatuani kielikorvaani on ruvennut koskemaan tapa, jolla lapsista usein puhutaan: Lapsia "tehdään" kuin hiekkakakkuja tai lapsia "hankitaan" kuin lemmikkieläimiä. Ikään kuin asia olisi jotenkin oman tekemisen ja oman päätöksen varassa.
Nykyaikainen perhesuunnittelu on ollut tätä harhaa luomassa.
Ei, ei, ja tuhat kertaa ei. Lapsia voidaan toivoa, mutta heitä ei tehdä.
Lapsia saadaan - jos saadaan. Lapsen saaminen on lahja ja ihme. Uuden elämän syntyminen on aina ja joka kerta pyhä salaisuus.
Useat kärsivät lapsettomuudesta. He haluaisivat lapsia, mutta eivät saa.
Meillä tämä kipeä ongelma on yleisempi kuin monessa muussa maassa.
Minkähän takia?
Sydämeeni on koskenut ajattelematon tapa, jolla saatetaan puhua lapsettomille pariskunnille.
Kun olen kuullut jonkun ah, niin jutukkaan ja leikkisän rouvan tenttaavan lapsetonta naista: "No, milloinkas te alatte hankkia lapsia?", olen ollut melkein valmis vetämään rouvaa nyrkillä päin hänen puheliasta suutaan.
Utelias rouva olisi voinut ajatella, että lapsettomuus ei ehkä olekaan toisen naisen oma toive vaan kipeä pakko.
Tenttaaja olisi voinut vain olla nöyrästi kiitollinen omista lapsistaan ja muistaa, ettei heidän elämänsä ole itsestäänselvyys.
Hän olisi voinut olla pistämättä nokkaansa toisen herkimmälle ja intiimimmälle elämänalueelle.
No, annan uteliaalle rouvalle anteeksi. Hän ei varmaan tarkoittanut pahaa, hän oli vain ajattelematon ja tietämätön.
Jos hän olisi tiennyt, miten fyysisesti ja psyykkisesti raskaita sekä kalliita ovat lapsettomuushoidot, hän olisi varmaan hävennyt ja pyytänyt anteeksi.
Paljossa haukutun luterilaisen kirkon eräs hiljainen ja mielestäni hieno toimintamuoto on lapsettomuudesta kärsivien tukeminen.
Monet seurakunnat ovat järjestäneet ns. tyhjän sylin hartaushetkiä, joissa saa rauhassa surra. Surun käsitteleminen auttaa jaksamaan eteenpäin, suru ei jää ahdistavaksi sisäiseksi möykyksi.
Eikä tilaisuuksiin tulevilta kysellä, onko kirkon jäsen vai ei.
Elämän syntyminen on ihme, elämä itse on ihme joka päivä - vaikka olisi sateinen ja tuulinen juhannuskin.
Me elämän lahjan saaneet ja elossa olevat, ei valiteta turhista!
Kirjoittaja on lapinlahtelainen tietokirjailija.