Höh, meni sit purkat roskiin. :/

[QUOTE="vieras";28666700]Kiitos tytsi, en ole tiennyt, että aspartaami olisi noin vaarallista. Luin koko ketjun läpi. Ensin ajattelin, että aika fanaattista nakata roskiin hyvä purkka. Mutta taas, olet näemmä perehtynyt tuohon asiaan ja hyvä niin. Imetyksestä olen kanssasi täysin samaa mieltä.

Meillä juodaan aika harvoin limua, kerran viikossa tai kahdessa ostetaan 1,5 litraa saunajuomaksi viiteen pekkaan. Ollaan ostettu lightia, koska sokerillisesta lapset "hyppii seinille". Muita tuotteita ei aspartaamilla ole, paitsi juuri tuo purukumi. Kiitos siis valistuksesta.

Sokerikin on muuten myrkkyä. Valkaistu, kidesokeri, oletko tytsi tutustunut sen valmistuprosessiin? Että en tiedä sitten, sokeriko vai aspartaami? Me ollaan vain niin kasvettu sokerin kanssa, että sen myrkyllisyyttä ei varmaan osata ajatella.

Mikään ei liiallisuudessaan ole hyväksi, ei vesikään. Minä toteutan meidän perheessä "vähän kaikkea"-periaatetta. Kun ruoka on monipuolista, saat kaikki elimistösi tarvitsemat rakennusaineet. Tämän lisäksi tarpeeksi unta, liikuntaa, rakkautta ja onnellista mieltä, niin uskon, että pysyt terveempänä kuin jos todella fanaattisesti toteutat jotain asiaa. Kohtuus kaikessa.[/QUOTE]

Mä yritän elää semmosella "kohtuus kaikessa"-periaatteella, mutta siihen kohtuuteen ei mulla kuulu lainkaan esim. tupakka, aspartaami tai huumeet jne. Kaikilla tuntuu kohtuuden rajakin menevän eri kohdassa. Limsaa en oikein tunnu osaavan kohtuudella juoda. :p
 
Viimeksi muokattu:
Oisit voinut ensin ajatella ja lukea sen tuoteselosteen niin ei olis tarvinnut heittää roskiin. Sunkaltaiset haaskaajat on idiootteja. Kaikki pyörii niin oman navan ympärillä ettei ajatella yhtään isompaa kuvaa
Parempi vain, että niitä menee roskiin. Rahaahan siitäkin joku sai. :D Nimenomaan ei pyöri oman napani ympärillä, ajattelen katsos muidenkin terveyttä enkä lahjoittanut niitä kenellekään esim. lähipiirissäni. ;)
 
[QUOTE="vieras";28666537]Jaa, minä juon limuni ja mehuni keinomakeutettuna kuten aina ennenkin, koska en pidä sokerilimsojen mausta ja niiden jättämästä "pinnasta" hampaisiin, tuntuu oikein kuin hammas syöpyy. Ihan ilolla vetelen lisäaineita silloin kun siltä tuntuu, tupakkaa ja alkoholiakin menee joskus! Ajatella :--)[/QUOTE]

Vähintään yhtä pahaa ne light-limsat hampaille tekee ja pahempaakin. :D On tuhonnu aika lailla omia hampaitani, ennen kuin lopetin käytön. En kyllä ihmettele, että vedät muitakin myrkkyjä jos tupakkaakin poltat. :) Olisikin hassua paasata aspartaamista ja samaan aikaan ostaa tupakkaa.
 
Aika lapsellisia nämä kommentit, joissa kuvitellaan, ettei aspartaamista voi olla mitään haittaa kun hengissä ollaan yhä. Miksei sitten yhtä hyvin aleta kaikki polttamaan tupakkaa ja vaikka raskaanakin kun lähes aina voi silti elää ja porskuttaa. Luulisi, että sillä terveydellä ja elämisen laadullakin jotain merkitystä olisi.

En ole katsonut, paljonko purkka sisältää aspartaamia eikä kyllä oikein edes kiinnosta, koska sitä ei minusta voi käyttää pienissäkään määrin turvallisesti. Harmittaa ajatus siitä, miten paljon on elämän aikana tullut juotua light-mehuja/limsoja, syötyä noita purkkia jne. Kaikkia aspartaamin aiheuttamia haittoja tuskin voin edes havaita, saati korjata. Aikuiset ihmiset saavat vetää aspartaamia, tupakkaa ja muita myrkkyjä niin paljon kuin tahtovat (toki toivoisin kaikkien tietävän riskit), mutta surettaa kyllä lasten puolesta, joille sitä annetaan.
 
Viimeksi muokattu:
"..."
Edelleenkin odotellaan sitä tutkimusnäyttöä, joka osoittaisi aspartaamin olevan haitallista. No, eipä sitä tule, koska aspartaami ei ole haitallista. Uskomatonta, miten tyhmää porukkaa täällä on.
 
M32
Aika lapsellisia nämä kommentit, joissa kuvitellaan, ettei aspartaamista voi olla mitään haittaa kun hengissä ollaan yhä.
Entäs kommentit, joissa tuodaan esille se tosiasia, että aspartaami on lukuisssa testeissä osoitettu aivan tuvalliseksi lisäaineeksi. Jos kyseessä olisi sellainen myrkky kuin jostakin syystä haluat muille uskotella, sen haitat olisi äkkiä näytetty toteen useilla tutkimuksilla. Kuvaamiasi haittoja ei ole kuitenkaan löydetty lukuunottamatta fenyyliketonuriaa sairastaville, joiden elimistö ei kykene käsittelemään aspartaamin hajoamistuotetta fenyylialaniinia.

Ymmärrän, että elintarvikekemia voi tuntua pelottavalta, jos ei aihetta tunne. Tieteellisen tiedonhankinnan periaatteet, kriittinen tiedonhankinta ja tiedon luotettavuuden arviointi pitäisi kuitenkin olla tuttua ainakin kaikille lukiosivistyksen hankkineille.
 
"vieras"
Lue teksti ensin läpi ja kritisoi vasta sitten. Siinä on monia hyvin järkeviä kohtia, joita on syytä miettiä, jos oikeasti tahtoo asioita pohtia useammasta näkökulmasta.
Eipä se huuhaa pohtimalla siitä parane. Tuossa ei ollut ainuttakaan kunnollista tutkimusviitettä. Ymmärrät kai sentää, mikä ero on sillä, että joku satunnainen tyyppi on kirjoittanut nettisivulleen, ja sillä, että tuhannet tutkijat ympäri maailmaa ovat tehneet tarkasti kontrolloituja tutkimuksia, joiden vakuuttavuuden ja tulokset arvioivat alansa johtavat asiantuntijat?
 
[QUOTE="vieras";28667414]Ai tuo sun juttus olikin huumoria, kun muuten olet ollut tosimielellä täällä? Taisi muuttua huumoriksi vasta kun huomasit virheesi... ;)[/QUOTE]

:LOL: Ookoo.. :D Gimme some credit hei sentään. Tyhmä saatan olla mutta jotain rajaa ;)
 

Yhteistyössä