Historioitsija Teemu Keskisarja ennustaa Suomen seuraavaksi vitsaukseksi nälänhätää

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Aina ne ovat tulleet kolmen kimpassa.
Sota, Kulkutauti ja Nälänhätä.

Toki globaalissa maailmassa ei ihan niin pahasti taida iskeä, mutta mietitäänpä sitä mahdollisuutta, että ensi vuoden sato Suomessa on nolla. Ei saada perunaa, ei viljaa, ei yhtään mitään maasta. Yhtäkkiä 5,6 miljoonalle ihmiselle pitää ostaa perunaa jostain muualta. Lyödään tähän vielä joku konflikti vaikka Baltian maissa tai Itämerellä. Ei nyt suoranaista sotaa, mutta jotain sellaista, mikä vie huomion täysin.
 
vierailija
Ei ainakaan siinä määrin, että olisi nälänhätä voitu estää katovuosien aikana.
Vuosina 1866-1868 aikalaiset merkinnät kertovat, että metsästä on syöty kaikki oravia myöden. Kaikki mitä on vain kiinni saatu, on laitettu pannulle. Pitää muistaa, että välineet, esim. pyydykset, ovat olleet melko hataria. Ei se vaan niin mene, että mennään metsään tai järvelle ja tuodaan sieltä viikoksi ruokaa. Monesti myös oli metsästysseuroilla omat alueet, ts. toisten maille ei ollut asiaa. Maasta kaivettiin madot ja puusta nilakerros.
 
Käy Kierikkikeskuksessa katsomassa, kyllä ovat osanneet
 
vierailija
Kyllä, ja jo kivikaudelta lähtien. Olin viime kesänä muinaiskaivauksilla, sieltä löytyi pieniä hylkeenluita 5 000:n vuoden takaa, myös kampakeraamisia ruukunpaloja.

”Suomessa merihylkeiden metsästyksellä ja saaliin hyödyntämisellä on pitkät perinteet. 1900-luvulla hylkeitä metsästettiin ilman säätelyä. Kantojen voimakkaan heikkenemisen vuoksi hylkeet rauhoitettiin 1980-luvun alussa. Kannat heikkenivät lähinnä ympäristömyrkyistä johtuvien lisääntymisongelmien ja liiallisen metsästyksen vuoksi.”

Oma koirarotukin oli aikoinaan kehitetty pyyntiin.

”Seiskarinkoirat ovat uudelleen luotu koirakanta, joka juontaa juurensa Suomenlahden hyljekoiriin. Näitä pohjoisia pystykorvia käytettiin hylkeiden pyynnissä aina kivikaudelta 1900-luvun puoliväliin asti.”

Wau⛄
 
vierailija
Katsokaa karttaa. Venäjän ei tarvitse upottaa kuin pari Suomeen tulevaa laivaa niin kukaan ei enää tänne halua meritse tulla. Mistä pääkaupunkiseudulle sen jälkeen ruokaa tulee? Tornion kautta tai kotimaasta.
 
Yhteistyössä