Hirveä synnytyspelko, millä asenteella pitäis olla?? :(((

[apuvah :S]

Enkä nyt hae mitään megapitkiä synnytyskertomuksia tällä, niitä nyt varmasti löytyy vaikka mistä, mut millaisella asenteella menitte synnyttää?

Serkkuni meni synnyttämään "täysin ilman pelkoa" tai ei ainakaan sitä mitenkään näyttänyt, viimeisilläänkin selitti vaan kuinka haluaa synnyttää synnytys jakkaralla ja sieltä se vauva vaan tulee "PLOP".. joo just.. Ja siis muutenki se ajatteli et helppo homma hänelle. Synnytys olikin vaikea ja imukuppisynnytys ja oli aika masentunut koko homman jälkeen viellä.

Itellä aivan kaamea synnytyspelko. Ihan hirveä. Välillä se helpottaa hammasta purren että tästähän selvitään, mutta silti... välillä iskee taas kova paniikki..
Esikoista odotan. On sellanen olo et miten ihmeessä se lapsi mahtuu ulos. Oon kauheen kipuherkkä, piikkejä en niinkään pelkää.. kaiken kivunlievityksen oon valmis ottaa mut pelottaa et silti se on niin kauheeta et.... hrrrr..
ja se ei ainakaa helpota pelkoa et tilastojen mukaan eniten pelkäävät UUDELLEEN synnyttäjät, eli ne jotka jo kertaalleen sen kauheuksen joutuneet kokemaan.
Haluisin olla rohkeempi, tuntuu tyhmältä olla tällänen.. Kaikki kaverit kun menneet synnyttää oon vaa kadehtinut sitä rohkeutta ja niillä on kaikki mennyt ihan kivasti..

Miten tästä pääsee eroon? Tiedän pelkopolit yms ja ens neuvolakäynnillä keskustelen taas tästä neuvolatädin kanssa... Oon varautunut kyllä johonkin tosi karmeaan kokemukseen. sellaseen niin kovaan kipuun ettei sellasta ees jälkeenpäin muista. Nytkin jo välillä tehnyt tosi kipeetä jotkut lantion löystymiset tms, eikä siitä pitäs viel ees valittaa vaan hymyillä vaan. niin paljon pahempaa edessäpäin...

 

["vieras"]

Pelkopolille? Ja vaadi tarpeeks kipulääkettä. Ajattele et jotkut on sodastakin selvinny. Tsemppiä!

 

["tippi"]

Mä en oo kummankaan kohdalla ajatellu koko asiaa sen kummemmin etukäteen. Sen verran olin mietinyt, että epiduraalin ottaisin kyllä. Vain esikoisesta kerkesin saamaan.
Tottakai se koskee ja kovin koskeekin. Ite oon hirmusen kipuherkkä, mutta on noita kaks synnytetty ja toinen vielä luomuna, kun ei kerenny muutakaan.
En tiedä onko se asenne joka on ollu kohdillaan vai mikä. Mutta turhia ajattelematta etukäteen ja kun synnytys alkaa ni se alkaa. Sitten vaan sisulla läpi ja ajatus siinä syntyvässä vauvassa.

 

[Uu]

Sit kun synnytys alkaa niin tsempillä vaan synnyttämään.Toki synnyttäminen sattuu ja paljon mutta jännä vaan miten ne kivut unohtaa kun sen pienen käärön saa syliin!

 

[Lex]

Mulla myös kova pelko ollut, mutta molemmilla kerroilla olen ihan into piukeana rinta rottingilla mennyt laitokselle.

Sen verran on tsemppihormonia liikkeellä kun h-hetki koittaa, ettet sinäkään sitä enää silloin mieti. =)

 

["pop"]

Minua ei kukaan ikinä usko tämän suhteen, mutta minulla paras keino oli itsehypnoosi ali syvällinen mielikuvaharjoittelu. Kaveri tätä minulle ehdotti, ja pidin ihan huuhaana, mutta on sellasia täyspäisiä kavereita ja niin vanno sen nimeen, että päätin kokeilla ja kuuntelin sitä nauhaa muutaman kuukauden ennen synnytystä. Vasta kun sitten olin siellä itse teossa, niin ymmärsin miten valtavan eron se oikein teki: sain nimittäin kivun hallintaan ihan ajattelulla.

Siinä ei tehty mitään sen kummempaa kuin ensin rentouduttiin, ja sitten yhdistettiin kipua ja ruumiintiloja siihen miten ne auttaa vauvaa syntymään maailmaan, kuviteltiin jokaisen suoistuksen jokaisen vaiheen avaavan lantiota, opeteltiin rentoutumaan kivun aikana. Kun sitten koitin näitä synnyttäessä, ero oli aivan huima, sain mieleni kivun ympäri ja tunsin että pärjäsin. Nykyään toivon että joku olisi opettanut minulle moista kivunhallintaa jo kuukautiskipuihini, jotka olivat kaameat aina raskaaksituloon asti.

No, onpahan taas kerran ehdotettu, en tiedä mitään parempaa konstia.

 

["pikkumyy"]

En osaa auttaa asiassa, mutta ajattele joka supistuksen aikana, et taas ollaan lähempänä pikku nyytin saamista. Ei kannata kuunnella kauhukertomuksia toisilta. Se on kumminki jokaisella omanlaisensa kokemus. Mulla on 12 synnytystä takana ja pelkään kuollakseni joka kerta, mut ihmeesti sen aina unohtaa... Palkkio on niin ihana!!

 

[jännitä rauhassa]

onhan se jännittäminen hyvää valmistautumista muissakin asioissa. Kerran eläissäni olen menny niin leuhkana tilanteeseen jossa olis pitäny jännittää, ettei tuntunut missään, ja aattelin että tästähän suoriudutaan heitämällä ja oikeasti hallitsin sen homman. Paitsi että sitte kun piti toimia, niin multa hajos hallintalaitteet täysin, en kyenny juur mihinkään ja kädet vaan tutisi.

 

[Scala]

Jännittäminen on ihan normaalia, mutta jos todella pelottaa, kannattaa asiasta puhua neuvolassa.

Liikaa ei kannata asioita kuitenkaan miettiä vaan elää hetkessä ja luottaa siihen, että siellä on ammattilaiset auttamassa. Yksin sinua ei sinne jätetä selviytymään.

Minä olen kahdeksan kertaa synnyttänyt ja yhtään huonoa kokemusta ei synnytyksistä ole. Yleensä vain ne kauhutarinat kerrotaan.

Yleensä vauvat tulevat ihan helposti, naisen vartalo on siihen luotu. Joskus voi vauvan tarjonta tai lantion ja vauvan epäsuhta aiheuttaa ongelmia, mutta yleensä niihinkin tilanteisiin henkilökunta osaa varautua.

 

[Viikate]

Usko pois, hyvin todennäköisesti osaat hallita tilannetta sitten h-hetkellä Kuuntele itseäsi ja luota itseesi, mielikuvaharjoittele rentoutumista, laula pehmeitä vokaaleja avautuessa, liiku mahdollisimman paljon. Kaikki unohtuu kun vauva on puseron alla :heart: Tsemppiä koitokseen! Nimim. 2 eri tavoin hankalaa synnytystä ja yksi erittäin helppo

 

[Mariska*]

Totta kai pelottaa ja huolestuttaa, että jotain voi mennä pieleen.

Itse yritin vaan ajatella sitä, että melkein kaikki naiset kuitenkin saa lapsia ja selviää siitä hengissä, että en minä voi sen onnettomampi synnyttäjä olla kuin muutkaan Ja yritin ajatella, että tilanteen mukaan sitten mennään.

Lopulta synnytyksen alkaminen kesti niin kauan, että olin vaan helpottunut ja kiitollinen kun lopulta pääsin synnytyssaliin Supisteli tiheästi neljä päivää ennen kuin avautuminen oikeasti alkoi...

Jos saa puudutukset, niin ei se välttämättä niin kauheasti satu. Tai itse en ainakaan muista mitään hirveitä kipuja, sain epiduraalin. Mutta kauan se kesti ja oli todella rankkaa. Supistukset uuvutti koko kropan ja ponnistamiseen meni kaikki loput voimat, jälkikäteen olin kyllä kipeä koko kropasta, mutta silloin keskityin vain siihen että se lapsi lopulta syntyisi. Hyvä kokemus oli

 

[masuilija.]

Itellä kanssa alussa oli kova synnytyspelko kunnes loppua kohden aloin ajattelemaan että turha sitä enää on märehtiä pakkohan se lapsi on synnyttää. Synnyttämään lähtiessä, sitä pelkoa ei enää ehtinyt edes miettiä, kun keskitty niihin supistuksiin ja siihen synnytyksen kulkuun. Ja voinpa sanoa että oli helppo ja nopea synnytys. Ja ylpeänä vielä sanon että ilman kivunlievityksiä, kun eivät ehtineet antamaan. Ja niin kliseiseltä kun tää kuulostaakin, niin jokainen supistus on lähempänä pienen ihmeen näkemisetä <3

 

[SeInka]

Mene sinne pelkopolille, se ihan oikeasti auttaa ja sielä käydään mm. läpi juuri tätä että miten siitä pelosta selviää.

Itse lähdin synnyttämään esikoista tosi luottavaisena ja olikin pahempi nakki kuin mitä pelkäsin. Nyt tokan kanssa pelottaa. Kuitenkin tiedän, että siinä itse tilanteessa sitä on vaan mentävä mukana ja jossain vaiheessa se on kyllä ohi. Vaikka tuntuisi, että en kestä, niin kyllä sitä vaan jotenkin kestää. Ja lopussa odottaa palkinto.

 

["vieras"]

minullakin oli pelko ajatuksia ennen synnytystä etenkin ennen kuin tulin edes raskaaksi.. Synnytksen lähetessä sitä jotenkin vaan alkoi hyväksymään, että asia on väistämättä edessä ja sen tekee joko hirveässä pelossa tai luottavaisin mielin.. Pältin luottaa itseeni, mieheeni ja henkiläkuntaan.. Tietysti kun la meni ohi, niin välillä oikein vihlaisi mahanpohjassa ajtus, että kysymys on ennemmin enää tunneista kuin viikoista tai päivistä.

Sitten kun supistukset alkoivat niin tajusin jotenkin vasta sitten, että synnytys on pitkällinen prosessi, jossa (yleensä) ensisynnyttäjä kerkeää valmistautua seuraavaan vaiheeseen kaikessa rauhassa ja itseään kuunnellen. Kivuliaat supistukset kestivät mulla tosin 36 tuntia ennen kuin alkoi varsinainen avautuminen ja sitä kesti kolmisen tuntia jonka jälkeen alkoi ponnistuttamaan, joita sain kuunnella tunnin verran ennen kuin olin täysin auki.. Sain harjoitella ponnistamista vartin verran ja sitten aloitettiin oikeasti tehdä työtä ja sitten tyttö oli vartin päästä sylissä. Minulle laitettiin epiduraali ja sain ilokaasua siihen saakka kunnes aloitin ponnistamisen. Repesin hieman joo kun tytön nyrkki oli vähän pahasti, mutta se ei tuntunut niin pahalta kuin miltä jälkikäteen vilkaistuna tikkien määrä näytti

tietysti kipeää synnytys teki, mutta siitä kivun tunteesta selviää hengissä.. Synnytyssalissa ilmoitin tosissani miehelle, ettei hän tule ikinä saamaan seksiä saatikka toista lasta. Nyt odotan toista lasta ja tyttö on 1-vuotias.. Niin naurettavalta ja kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin kipu unohtuu oikeasti heti kun lapsi on syntynyt!

Tsemppiä! Kyllä sinä selviät!

 

["vieras"]

Tottakai tuleva kokemus jännittää ja varmasti pelottaakin, mutta paras on lähteä sillä asenteella että ei sitä vauvaa voi ikuisuudeksi vatsaankaan jättää ja että sun naisen vartalosi on tehty synnyttämään. Tutustu kivunlievityskeinoihin ja erityisesti erilaisiin rentoutumiskeinoihin.

 

[ArjestaSelviytyjä]

Mä ajattelin yhtä ihmistä joka on tehnyt mun elämästä helvettiä ja menin sisulla ja perkeleellä synnyttämään ajatuksena se, että jos sekin on siitä hengissä selvinnyt kolmesti, niin kyllä jumalauta selviän minäkin..... :xmas:

Mutta oikeesti, mua ei pelottanut, mä menin sinne ns.takki auki, mulla ei ollut mitään suunnitelmia ja toiveita ja odotuksia, ajattelin et homma menköön omalla painollaan ja on tässä maassa miljoonat muutkin synnyttäneet vauvansa, tavalla tai toisella.
No, synnytys kesti 20h ja olin kyllä tosi poikki, mutta jännästi vauvan synnyttyä se kaikki kipu ja tuska unohtuu ja tuntuu et kaikki oli sen arvoista

Hirmuisesti tsemppiä, kyllä sä siitä kunnialla selviät!! :hug: