Aika murtaa tämäkin myytti: vibraattorit eivät turruta alapäätä pysyvästi
Tänään klo 18:00
Toisin kun joskus kuulee väitettävän, tärisevät seksilelut eivät automaattisesti estä seksistä nauttimista ilman niitä.
Koska seksi on edelleen jonkinasteinen tabu, liikkuu siitä monenlaisia virheellisiä myyttejä.
Yksi sellaisista on uskomus niin sanotusta kuolleen vaginan syndroomasta. Hui, kuulostaapa hurjalta!
Ilmiöllä siis viitataan uskomukseen siitä, kuinka värähtelevien seksilelujen käyttäminen voisi vahingoittaa alapään hermoja niin, että muunlaisesta seksistä nauttimisesta tulee mahdotonta.
Onneksi tällaisissa puheissa ei juuri ole perää, Women's Health huomauttaa.
Vibraattorin tärinä voi pidemmän hemmottelutuokion aikana toki puuduttaa paikkoja, joissa sitä on käytetty, julkaisun haastattelema lääkäri huomauttaa. Aivan kuten raajaankin, jonka päällä olet yöllä nukkunut, alapäähän palautuu tunto ajan saatossa, kun se on saanut hieman levähtää.
Vibraattorit ovat osa aivan normaalia seksuaalista käyttäytymistä, ja varsinkin vaihdevuotensa ylittäneet naiset voivat hyötyä niiden käytöstä, Women's Healthin haastattelema lääkäri muistuttaa. Siksi voitaisiinkin väittää, että (olemattoman)"kuolleen vaginan syndrooman" aiheuttamisen sijaan seksilelut pitävät alapäätä eloisana ja aktiivisena.
Mitä mieltä te olette? Onko toosanne turtuneet värisyttimistä vai ei?