Hgin Latokartanon koulussa Suvivirsi on rasismia.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ja hyvä niin:)
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

ja hyvä niin:)

Vieras
Kotimaa: Latokartanon peruskoulussa ei lauleta Suvivirttä – piispan lapset jäävät pois

1.6.2012 19:59 | 0 |
Helsingin Sanomat Helsingin Latokartanon koulun kevätjuhlassa ei lauleta Suvivirttä. Tästä syystä Kuopion piispan Jari Jolkkosenlapset eivät osallistu juhlaan. Asiasta kertoo Kotimaa-lehti verkkosivullaan.

Jolkkonen aloitti hiljattain Kuopion piispana, ja perhe on muuttamassa Helsingistä Kuopioon. Perhe teki poisjääntipäätöksen kevätjuhlasta tänä vuonna ensi kertaa, ja huomenna koulun juhlasta jää kolme perheen lasta pois.

Jolkkonen ei halua kutsua lastensa poisjääntiä boikotiksi, eikä perhe tehnyt päätöstään hänen mukaansa närkästyksellä vaan rauhallisin mielin.

"Enemmän se Suvivirsi-boikotti on toisella puolella. Esimerkiksi viereisessä Viikin normaalikoulussa Suvivirsi lauletaan ilolla ja riemulla."

Jolkkosen mukaan monet vanhemmat ovat jo vuosia hienotunteisesti vedonneet koulun rehtoriin Suvivirren ja perinteisten joululaulujen sallimiseksi. Jolkkosen mukaan heidän joukossaan on myös kirkkoon kuulumattomia.

"Jyrkkä kielto näyttää heijastelevan rehtorin omaa arvomaailmaa. Tällä viimeisellä kerralla käytämme vapauttamme ja jäämme tyynesti pois."

Jolkkonen tähdentää kuitenkin perheen olevan syvästi kiitollisia lasten erinomaisille opettajille.

Rehtori Satu Honkalan mukaan on sekä käytännöllinen että periaatteellinen kysymys, ettei juhlissa voida laulaa Suvivirttä.

Hän kertoo, että koulun oppilaista alle puolet on luterilaisia. Honkalan mukaan yli 200 huoltajaa on saattanut tietoon, etteivät heidän lapsensa saa osallistua uskonnonharjoittamiseen.

Honkala ei ymmärrä, miksi Jolkkosen lapset eivät osallistu lauantaiseen kevätjuhlaan.

"He jäävät nyt viimeistä kokemusta vaille. On harmillista ja pahoittelen, että Jolkkosen perhe katsoo aiheelliseksi protestoida juhlia siksi, ettei ohjelma ole heidän toiveittensa mukainen."

Latokartanon koulu on toiminut Viikissä yhdeksän vuotta. Koulun yhteisiksi tarkoittamissa juhlissa ei ole ollut uskonnonharjoittamisen elementtejä ja uskonnolliset juhlat on järjestetty erikseen seurakunnan kanssa, mikä on linjattu myös koulun opetussuunnitelmaan.



.
 
Tämä on juuri tätä hömpötystä kun ei saa viettää joulua, ei saa laulaa joululaulua ei askarrella sitä, tätä taikka tuota hahmoa.

Milloin suomessa kielletään muslimeilta huivit koulussa? Milloin rstit ym. uskonnollisuutta symboloivat korut? Ateisteja voi häiritä mokomat huivipäät ja ristien kantajat.

Perhana, kaikille vaan samanlainen koulupuku, poikkeuksia ei sallita, korut, lävistykset yms. kiellettyjä ettei vain kenenkään uskontoa loukata tai kenenkään mieltä pahoiteta. Kiitos.
 
  • Tykkää
Reactions: Fortune
Hienoa, toivon että tätä seuraa pian muutkin :)
No, mä pakenin suvivirren ajaksi paikalta, sotii niin pahasti vakaumustani vastaan. Lapset joutui sen shaissen kuuntelee..
 
Me ei uskalleta ostaa asuntoa Viikistä siksi, että lapset joutuis Latokartanon kouluun. Koulun opetussuunnitelma (esim.luokatan opetus) on perin kummallinen.
 
[QUOTE="vieras";26382700]Ja taas kukkahattutädit luopuvat suomalaisista perinteistä maahanmuuttajien takia.[/QUOTE]
Mitähän tekemistä näillä jutuilla on maahanmuuttajien kanssa? Kukkikoon mun puolesta nekin kukat, omilla tahoillaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ope Helsingistä;26382741:
Me ei uskalleta ostaa asuntoa Viikistä siksi, että lapset joutuis Latokartanon kouluun. Koulun opetussuunnitelma (esim.luokatan opetus) on perin kummallinen.

Kerrotko tosta luokattomuudesta? Kuulostaa mielenkiintoiselle, jopa hyvälle, jos kyse on siitä miten mä sen mielikuvittelin.
 
Mä en ymmärrä mitä ateistejakaan haittaa joku Suvivirsi. Itse kyllä kuulun kirkkoon. Mutta jos suurin osa kuuluis johonkin toiseen uskontoon ja koulussa laulettas vaikka hindulauluja, niin mulle kai olis ihan sama. Ite tiedän mihin uskon ja siihen ei paljon mitkään laulut vaikuta.
Ateistit taitavat pelätä sitä että tulevat uskoon, kun pitää oikeen paikalta paeta.. :D
 
  • Tykkää
Reactions: Draumsyn
Mä en ymmärrä mitä ateistejakaan haittaa joku Suvivirsi. Itse kyllä kuulun kirkkoon. Mutta jos suurin osa kuuluis johonkin toiseen uskontoon ja koulussa laulettas vaikka hindulauluja, niin mulle kai olis ihan sama. Ite tiedän mihin uskon ja siihen ei paljon mitkään laulut vaikuta.
Ateistit taitavat pelätä sitä että tulevat uskoon, kun pitää oikeen paikalta paeta.. :D

Ei sun tarviikaan ymmärtää. Moitinko mä jotenkin sua jostakin?
Mä voin mennä kirkkoon, jos haluan kuulla virsiä.
 
  • Tykkää
Reactions: Dongxi
Suvivirsi kuuluu koulun loppuun ja sillä siisti! Menkööt toisenuskoiset muualle jos ei kestä kuunnella. Suomalaiset nöyristelee ihan liikaa.( En ole persu enkä varsinkaan rasisti mutta tällainen suututtaa)
 
  • Tykkää
Reactions: pillipöllö
Toi on törkeää! Mun lapsen pk:ssa aikoinaan ei ollut joulujuhlaa vaan nimi oli talvijuhla, ei yhtään uskonnollista joululaulua. Mielestäni vähemmistön pitää sopeutua , maassa maan tavalla. Kohta ne saatana soittaa jotain allah-vinkunaa täällä...

Ja ps, itse en ole koskaan kuulunut kirkkoon koska vanhempani eivät kastaneet meitä lapsia mutta ikinä ei tullut vanhempieni mieleenkään että meidän vuoksi olis pitänyt tehdä noin...
 
[QUOTE="joo";26382792]Kerrotko tosta luokattomuudesta? Kuulostaa mielenkiintoiselle, jopa hyvälle, jos kyse on siitä miten mä sen mielikuvittelin.[/QUOTE]

Tunnen Latokartanon systeemit vain pintapuolisesti, mutta siellä on siis ajatuksena, että jokainen etenis omaan tahtiinsa ja ikätason mukaiset luokkajaotkin jossain määrin häipyis. Työkaverini lapsi oli tuossa koulussa, mutta vaihtoi jollain verukkeella norssiin, jossa on tehokkaampi opetus. Muistaakseni toi Satu Honkala oli aiemmin Roihuvuoressa rehtorina ja aiheutti sielläkin hämminkiä kokeiluillaan -oliko näin? En muista kovin tarkkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ope Helsingistä;26383035:
Tunnen Latokartanon systeemit vain pintapuolisesti, mutta siellä on siis ajatuksena, että jokainen etenis omaan tahtiinsa ja ikätason mukaiset luokkajaotkin jossain määrin häipyis. Työkaverini lapsi oli tuossa koulussa, mutta vaihtoi jollain verukkeella norssiin, jossa on tehokkaampi opetus. Muistaakseni toi Satu Honkala oli aiemmin Roihuvuoressa rehtorina ja aiheutti sielläkin hämminkiä kokeiluillaan -oliko näin? En muista kovin tarkkaan.

Eikö se just olisi hyvä, kaikki saisi tasoistansa opetusta ja nimenomaan etenisi omaan tahtiinsa.
Mä itse koen että eriyttäminen on pelkästään hyvästä, omista lapsista kaksi etenee luokkaansa nopeampaan tahtiin, yksi hieman hitaammin ja on todella hyvä että se otetaan koulussa huomioon. Toisaalta jos luokkatasojakin rikottaisiin, yhteishenki voisi parantua huomattavasti. No mene ja tiedä, olisi kiva kuulla tästä lisää.
 
Itse olen hyvinkin uskonnollinen, mutta silti ymmärrän toisaalta koulun kantaa asiaan. Piispan lasten poisjääminen juhlasta ON boikotointia, vaikka miten asia ajatellaan.

Suvivirren voi laulaa aivan yhtä hyvin myös kevätkirkossa, jos siltä tuntuu.
 
  • Tykkää
Reactions: Dongxi
[QUOTE="vieras";26382819]Ei pidä paikkaansa. Suomalaisista kuuluu 80 prosenttia evlutiin, ei alle puolet.

Minä en kuulu kirkkoon, eikä lapsemme, mutta silti he laulavat Suvivirren, koska se nyt vaan kuuluu kevätjuhlaan.[/QUOTE]

Kyse olikin koulun oppilaiden kirkkoon kuulumattomuudesta. Ei kai kaikissa kouluissa ole automaattisesti juuri tuo sama kirkkoonkuulumisprosentti kuin koko Suomessa?
 
[QUOTE="joo";26383128]Eikö se just olisi hyvä, kaikki saisi tasoistansa opetusta ja nimenomaan etenisi omaan tahtiinsa.
Mä itse koen että eriyttäminen on pelkästään hyvästä, omista lapsista kaksi etenee luokkaansa nopeampaan tahtiin, yksi hieman hitaammin ja on todella hyvä että se otetaan koulussa huomioon. Toisaalta jos luokkatasojakin rikottaisiin, yhteishenki voisi parantua huomattavasti. No mene ja tiedä, olisi kiva kuulla tästä lisää.[/QUOTE]

Varmasti hyvä, kunhan ei varmasti joudu missään vaiheessa vaihtamaan koulua tai aluetta. Koulun vaihtaminen on todella hankalaa, jos on menossa oppiaineissa esim matematiikassa 3.luokalla ja äidinkielessä 5.luokalla.
 

Yhteistyössä