Hermot menee lapsen kaveriin.

["vieras"]

Eilen soitti ja kysy lapselta että saako tulla heille yöksi. Lupasin. Yllättäen ei ollutkaan kysyny vanhemmiltaan vaan alkoi siinä vaiheessa sit ilmeisesti vinkumaan kotonaan että x on saanu luvan tulla yöksi että saako se tulla.

No sai luvan vanhemmiltaan. Kävin viemässä (matkaa 15 km suuntaansa) . Tänään sitte tulee päivällä viestiä että x:n vois hakea jo kotiin. Meillä muutakin menoa sinne suunnalle vähän myöhemmin ja olin ajatellu sitte hakea mut kävin sitte hakemassa samantien kun viestin sain.

No meni vajaa tunti kun samainen kaveri soittaa että saako meidän lapsi lähteä sen kans paikkaan Y . Molemmat menossa pyörällä.

Alkaa olla mitta täynnä. Puhelin soi vähint 10 krt päivässä ja aina pitäs olla menossa sinne tai hänen päästä tänne. Omalle lapselle jo sanoin että sinne ei hetkeen tarvi mennä, meille voi tulla tilanteen mukaan sitte.
Lapsella ei kovin montaa kaveria joten siksi ihan ok että edes joku kenen kanssa olla. Leikit ym menee ok.

 

["a p"]

Yllätys yllätys. Kaveri soittikin ettei pääsekkään lähtemään. Oma lapsi oli jo lähdössä. Välistä tuntuu että takavarikoin tuon lapsen puhelimen. Ja tässä vaan eilisen ja tän päivän jutut. Vastaavia ihan jatkuvasti.
Nyt tuo oma lapsi vinkuu ja vankuu kun ei olekkaan tekemistä ja mikään ei kelpaa tilalle.

 

["höh"]

No jos ei äidin hermot kestä niin sitten ottaa kännykän välillä muksultaan pois ja keksii ihan itse lapselleen tekemistä tai sitten yrittää kestää paremmin sen oman lapsensa vinkumisen ilman kaveria ja tekemistä.

Ei siinä muuta. Lapset on lapsia. Mikset järjestä tulemisia ja menemisiä kaverin vanhempien kanssa, aikuisten kesken.