H
"hmm"
Vieras
Meillä on ollut hyvin toimiva systeemi nyt jo kolme vuotta. Ex miehen isä hakee lapsen ja tuo. Tällöin myös isovanhemmat saavat tavata lasta. Usein onkin käynyt niin että isä on vain käynyt vanhemmillaan ja lapsi on ollut koko vklopun isovanhemmillaan. Lapsi (4v) on hyvin kiintynyt isoisäänsä ja mummoonsa. Sanoo usein minulla ja myös isovanhemmilleen ettei halua iskälle. Nyt ex mies suuttui isälleen kun tämä haki lapsen jo keskiviikkona ja vei torstaina korkeasaareen (reissu mitä isä oli luvannut lapselle koko kesän ja lapsi montakertaa pettynyt). Ja nyt ex haluaa hoitaa kuljetukset itse, paitsi että vaatii minua hoitamaan toiseen suuntaan. En siihen aina pysty koska minä ja nykyinen mieheni käydään molemmat toisella paikkakunnalla töissä niin auto ole sillä ketä on kotona. Ja mielestäni exä voisi nyt tämän yhden asian hoitaa itse, ottaa kerrankin vastuuta. Tästä ex mies raivostui huusi, haukkui huoraksi ja läskiksi lehmäksi. En haukkunut takaisin. Uskaili oikeus taistelulla eikä suostu tulemaan lastenvalvojan luo sopimaan. Ex on myös sanonut lapsellemme että hän ei enään isovanhempiaan nää. Lapsi on tästä viikon minulle puhunut ja kun kysyin exältä tästä niin sain vastaukseksi "ei kuulu sulle". Olen kyllä sopinut isovanhempien kanssa erikseen että pidän huolta että he lasta tapaavat.
Näin menee kaikki asiat joista pitäisi sopia. Jos en ole samaa mieltä niin noin minut haukutaan ja huudetaan. Lapsi on myös kertonut että valvoo aamusin isällä yksin. Isää ei uskalla herättää.
Sanottakoon vielä se että isällä on todettu masennut ja kaksisuuntanen mielialahäiriö. Tästäkin syystä isovanhemmat ovat lasta hoitaneet.
Mitä tekisit jos olisit minä? Mitä minun pitäisi tehdä?