Kyllä, olen luultavasti ansainnut kaikki mahdolliset haukut, mutta toivon silti, etten niitä kovin paljon saisi, morkkaan itse itseäni jo riittävästi.
Olen kuudennella viikolla raskaana, plussasin noin 1,5vk sitten. Heti plussan jälkeen vähensin todella paljon, josta varmaan pitäisi jo olla tyytyväinen. Poltan silti edelleen vähintään kahdet "jämät" mieheltä päivän aikana. Enkä pääse eroon tästä.
Suurin syy on luultavasti se, etten ole yhtään sisäistänyt tätä raskautta vieläkään. Neuvola-aika on varattuna ja perheelle kerrottu, mutta silti ajatus tuntuu todella etäiseltä. Hormonit ovat vetäneet mielen todella maahan, ja tunnen itseni huonoksi ihmiseksi ja äidiksi jo nyt.
Odottavien keskusteluita lueskellessa silmiin pistää vain ne onnelliset odottajat, joilla ei ole mitään ongelmia minkään suhteen. Minä olen tupakkariippuvainen, masentunut ja itkuinen.
Mies ei oikein ymmärrä fiiliksiäni, ja äidillekkään en kehtaa puhua. Lapsi oli todella toivottu, sai alkunsa heti ensimmäisestä yrityskierrosta, joka ehkä vaikuttaa siihen, että asia on vaikea ymmärtää, kun varauduin hieman kauemmin odottamaan. Ja nyt tunnen itseni huonoksi, kun en olekkaan onnellinen ja seesteinen odottaja. Tai toki olen ajatuksen tasolla onnellinen, mutta koska odotusta ei ymmärrä, ei voi olla oikein todella onnellinen asiasta.
Ymmärsikö kukaan mitä tarkoitan? Fiilikset ovat todella sekavat, mutta jos täältä jotain tukea saisi..?
Olen kuudennella viikolla raskaana, plussasin noin 1,5vk sitten. Heti plussan jälkeen vähensin todella paljon, josta varmaan pitäisi jo olla tyytyväinen. Poltan silti edelleen vähintään kahdet "jämät" mieheltä päivän aikana. Enkä pääse eroon tästä.
Suurin syy on luultavasti se, etten ole yhtään sisäistänyt tätä raskautta vieläkään. Neuvola-aika on varattuna ja perheelle kerrottu, mutta silti ajatus tuntuu todella etäiseltä. Hormonit ovat vetäneet mielen todella maahan, ja tunnen itseni huonoksi ihmiseksi ja äidiksi jo nyt.
Odottavien keskusteluita lueskellessa silmiin pistää vain ne onnelliset odottajat, joilla ei ole mitään ongelmia minkään suhteen. Minä olen tupakkariippuvainen, masentunut ja itkuinen.
Mies ei oikein ymmärrä fiiliksiäni, ja äidillekkään en kehtaa puhua. Lapsi oli todella toivottu, sai alkunsa heti ensimmäisestä yrityskierrosta, joka ehkä vaikuttaa siihen, että asia on vaikea ymmärtää, kun varauduin hieman kauemmin odottamaan. Ja nyt tunnen itseni huonoksi, kun en olekkaan onnellinen ja seesteinen odottaja. Tai toki olen ajatuksen tasolla onnellinen, mutta koska odotusta ei ymmärrä, ei voi olla oikein todella onnellinen asiasta.
Ymmärsikö kukaan mitä tarkoitan? Fiilikset ovat todella sekavat, mutta jos täältä jotain tukea saisi..?